Voiko minulla olla paniikkihäiriö?

Kuulostaa oireet ihan paniikkihäiriöltä josta lievä versio..onneks!

Pelkään koko ajan että pahenee ja en halua kokea viikontakaista kohtausta enää uudelleen. Olen aina ollut tosi paha jännittäjä ja en koe että mulla olisi mikään julkisten paikkojen/tilanteiden pelko, mutta esimerkiksi kaupassa maksamisen koen epämukavaksi ja monesti kädet tärisee. Lisäksi esim. Avun pyytäminen jonkin tuotteen etsimisessä tai muussa tuntuu pelottavalta ja mahdottomalta.

Moikka!

Mulla psykiatri totesi ahdistuneisuushäiriön. Oireet alkoi epämääräisellä huimauksella aina melkein päivittäin missä tilanteessa tahansa. Oli lievästi ahdistunut olo koko ajan ja välillä tuntui että pelkäis jotain vaikka ei ollut mitään pelättävää. Sitten yhtenä iltana sain paniikkikohtauksen yksin kotona ollessani (olen ennenkin joskus muutamia vuosia taaksepäin kärsinyt paniikkikohtauksista ja saanut ne loppumaan kokonaan.) ja mietin että vittu taasko tää helvetti alkaa, ahdistuin entisestään. Itkettikin melkein jokapäivä. Sitten alko aika pian semmonen olo että rintaa puristaa jatkuvasti, hikoilin, välillä tuli epätodellista oloa ja hirveetä ahdistusta, huimausta. Alko pyörimään päässä yksi ja sama ajatus että sekoan enkä pystynyt juuri muuta ajattelemaan. Luen vaan netistä skitsofrenian ja psykoosin oireista jatkuvasti. Tarkkailen itseeni ihan liika ja välillä käyn nii ylikierroksilla etten meinaa saada ajatuksista kiinni ja välillä tulee sellanen olo että ajatukset "karkaa". Yölläkin herännyt monesti hirveään ahdistuskohtaukseen.
Mulla on tätä nyt jatkunut jonku kuukauden verran putkeen. Välillä helpottaa ja oon oppinut pitämään itteeni pahimpina hetkinä kasassa ja saanut rauhotuttua vaikka hirveen raskasta se on.
En syö mitään lääkkeitä tähän mutta terapian oon ajatellut aloittaa. Mulla nää oireet on alkanu luultavasti jatkuvasta stressaamisesta. Parisuhteessa ollu aika vaikeeta lähiaikoina, meinannut tulla eroa ym. ja mä pelkään yksinjäämistä ihan sairaasti jostain syystä. Pelko tulee varmaan mun lapsuuden ajoista, pitäs saada käsiteltyä ne vanhat asiat kunnolla.
Ahdistushäiriö on vissiinkin aika yleinen ja siihen kuuluu paniikkihäiriö, pakko-oireinen häiriö/pakkoajatukset, sosiaalisten tilanteiden pelko, yleistynyt tuskaisuus..

Moi!
Pelkään, että minulla on jokin pienenlainen paniikkihäiriö tai ahdistus. Aina kun koulussa opettaja kysyy jotain multa, alan hikoilemaan, menemään paniikkiin, henkeä alkaa ahdistaa ja välillä tulee vapinaa. Tätä toistuu aina kun tää tilanne tulee. Ja joskus kun oon vaikka kaupassa ja sielä on paljon väkee, alkaa ahdistaa ihan sikana ja itkettää.

Riikka, koska kerran olet vielä koulussa, sinun on helppo saada apua. Ehdottomasti hae apua, koska ei ole mitään hävettävää. Mene koulukuraattorin tai terveydenhoitajan luokse, ja pyydä päästä psykologille. Siellä käsitellään niitä asioita, jotka aiheuttavat ko. tuntemukset ja jännityksen.

Olen varmaan teitä ketjun kirjoittajia vanhempi. Muistan noin 15 v sitten, kun jouduin yhtäkkiä tilanteeseen, missä oli iso ryhmä (missä olin itse mukana) pienehkössä tilassa. Nyt tiedostan että sain silloin paniikkikohtauksen. Vaikka en ollut mikään kamalan nuori enää, olin silti nuorehko enkä ollut tiedostanut että minulla olisi jotain taakkaa, traumakokemusta. Tarkoittanee sitä, että olin koko elämäni tottunut tiettyihin jännitystiloihin ja toisten ihmisten pelkäämiseen isoissa ryhmissä, etten edes tajunnut, mistä ne johtuivat, tai että niihin oli syy.

En mitenkään erityisemmin jännittänyt ko tilanteessa enkä pelännyt toisia, mutta yhtäkkiä muistan että koko ruumiini tuntui ihan jäykältä, puutuneelta, pää tuntui puutuvan, en enää kuullut mitään, ajan taju katosi ja todella outoja tuntemuksia, mitä minulla ei ole koskaan sitä ennen eikä sen jälkeen ollut. Minulla on niin vahva suojamuuri, että muistan että vaikka tuntui että menetän tajuni ja kaadun, yritin pitää itseni normaalina, ja hetken kuluttua kykenin etsimään tuolin ja istuutumaan. Ihmiset näyttelivät kuin eivät olisi huomanneet mitään, mutta pakkohan ihmisten on täytynyt huomata, kun yksi menee ihan poissaolevaksi ja kummalliseksi.

Eli vaikka kykenisimme ikään kuin esittämään jotakin roolia ja emme itse kokisi että meillä on mitään ongelmaa, niin eiköhän vain ihmisen tiedostamaton kuitenkin reagoi ja järjestä jotain oiretta, kun tilanne laukaisee ihmisessä liikaa jotain traumakokemusta.

Olen itse ollut ymmälläni siinä, että minä henkilökohtaisesti olen vasta keski-iässä tiedostanut, miten varhaislapsuuden ja nuoruuden kokemukset vaikuttavat yksilössä, vaikka yksilöllä ei olisikaan tajua omista ongelmistaan. Tuntuu kummalliselta, että Suomen kaltaisessa hyvinointivaltiossa ei koskaan nuorelle ihmiselle tarjottu apua. Nyt jälkikäteen tajuan, että koulusta minut olisi voitu ohjata terapiaan tai vastaavaan.

No, kyllä ihminen selviää, tämä kuuluu ihmisyyteen.

Tsekatkaa you tube. Siellä on paljon terapeutteja. Puhuvat englanniksi, mutta siinä opitte kielen, kun kuuntelette tarpeeksi. Esimerkiksi Peter Levin, traumaterapia (traumatherapy).