Läheiselläni on ollut vakava masennus jo vuosia, käy terapiassa kerran viikossa. Jokin aika sitten hän katkaisi täysin välit, enkä tiedä mitä tehdä. Tuntuu että asiat menevät vain huonompaan suuntaan (vai olenko sitten elänyt lintukodossa viime vuodet huomaamatta toisen olotilaa), nykyään on runsasta alkoholin käyttöä ja ns. välinpitämättömyyttä kaikkea kohtaan. :(
Haluaisin olla tukena ja auttaa mahdollisuuksieni mukaan, edes kuuntelemalla ja olemalla läsnä. Näyttämällä että hänestä välitetään ja hän on aina tervetullut luokseni. Hän ei vastaa puheluihin, viimeisellä kerralla keskustellessamme sanoi ettei halua pitää mitään yhteyttä enää keneenkään meistä. Kuulemma helpompaa niin. Tämän jälkeen siis kanssakäyminen hänen puolelta loppui kuin seinään (olen yrittänyt soitella, laittaa postia yms).
En tiedä mitä tekisin. Aihe on minulle raskas ja siitä puhuminen vaikeaa. Haluaisin auttaa ja pelkään mitä läheiselleni voi käydä. Kyseinen ihminen on erittäin tärkeä minulle, ja haluaisin helpottaa hänen oloaan jos vain pystyn. Jos en tee mitään, tunnen laiminlyöväni läheistäni, ja toisaalta pelkään ärsyttäväni häntä näillä lähestymisyrityksillä.
Miten tällaisessa tilanteessa voi toimia oikein?
Haluaisin olla tukena ja auttaa mahdollisuuksieni mukaan, edes kuuntelemalla ja olemalla läsnä. Näyttämällä että hänestä välitetään ja hän on aina tervetullut luokseni. Hän ei vastaa puheluihin, viimeisellä kerralla keskustellessamme sanoi ettei halua pitää mitään yhteyttä enää keneenkään meistä. Kuulemma helpompaa niin. Tämän jälkeen siis kanssakäyminen hänen puolelta loppui kuin seinään (olen yrittänyt soitella, laittaa postia yms).
En tiedä mitä tekisin. Aihe on minulle raskas ja siitä puhuminen vaikeaa. Haluaisin auttaa ja pelkään mitä läheiselleni voi käydä. Kyseinen ihminen on erittäin tärkeä minulle, ja haluaisin helpottaa hänen oloaan jos vain pystyn. Jos en tee mitään, tunnen laiminlyöväni läheistäni, ja toisaalta pelkään ärsyttäväni häntä näillä lähestymisyrityksillä.
Miten tällaisessa tilanteessa voi toimia oikein?
Vastaukset 2
Vanhimmat
jeps, ärsyttäväähän se on jos joku ei anna olla rauhassa vaikka haluaisi. Itse ajattelen, että elämä olisi paljon helpompaa, kun ei olisi perhettä ollenkaan. Ei tarvitsisi häpeillä sitä, et on "luuseri". Siis tiedän, että yhtä arvokkaita ollaan kaikki ja pälä pälä, mutta niin se vaan menee, että ärsyttää toisten ihmettelyt miksei ole seurustelukumppania, miksi niin ja miksi noin.
Voit yrittää olla hänen tukenaan, mutta älä tuppaudu liikaa jos toinen haluaa hajurakoa. Itse hänen pitää tajuta tilanteessa. Muutos aina tapahtuu loppupeleissä itsestä, toki ohjata voi oikeaan suuntaan, mutta kukaan muu ei vaikuta omaan oloon kuin oma pää.
Toiset oo'on luotuja kulkemaan...