Onko millaisen työpaikan maineessa?
töihin Lehtimäen liikenteelle?
390
13345
Vastaukset
- ihmisten hommiin
ei kannata mennä bussin rattiin mihinkään firmaan töihin. paskaa tulee niskaan ja omaa aikaa ei enään ole. ajat kellon ympäri 12h tai yli päiviä.
kun sopiva vuoro sattuu niin ennen kuutta lähdet kotoa töihin ja illalla kuudelta istut vielä bussin ratin takana! tauot ei ole mitään omaa aikaa vaan olet työhön sidottuna.
tasapuolinen kohtelu on täysi vitsi. toiset on jatkuvasti työhön sidottuja 12h päivässä ja talvella vielä enemmän, tauot vieraalla paikkakunnalla ja toiset ajaa pari vuoroa paikkuria kotipaikkakunnallaan ja käy päivällä kotonaan nukkumassa.- Valvojaaaa
Taitaa palstan valvojakin olla Nastolasta. Sama periaate kuin siellä, "turpa kiinni jos oot erimieltä ku isäntä..."
Ajojärjestelijä on ainakin aikataulun ajoittanut niin tiukaksi, että kuljettajat joutunvat ylinopeutta ajamaan pysyäkseen aikataulussa. Muutenkaan lentimäen dtrategionti ei ole kuljettajien suosiossa.
- ei morjesteta
Mitä mitä?? Joutuuks sta:n ylimieliset kuskit vihdoinkin tekeen töitä?
- nastola mielissäin
Aina matkustanut STA:lla ja ian ollut hyvä ja huomaavainen palvelu, myös lehtimäen aikaan.
- njetnjet
järjestäytymätön työnantaja, tekee mitä tahtoo ja kuskit vaan nöyristelee.
- Hjalmaris
Sis mitää tämä on käytännössä työntekijälle?
Kerto kertokaa työttömälle kuskille. - oikeudenjakaja
Hjalmaris kirjoitti:
Sis mitää tämä on käytännössä työntekijälle?
Kerto kertokaa työttömälle kuskille.Kuskit kusi sukas, pelkää vaatia palkkaa työstään minkä
alan työehtosopimus vähintään heille takaa. Vaikkei
yritys olisikaan alan työnantajajärjestön jäsen koskee
yleissitova työehtosopimus myös sitä. Palkkasaatavat
pitää hakea työtuomio-oikeuden kautta, yleensä. - 18+14=32
Kuskin ei tarvitte nöyristellä saatara isäntä nöyristelee. ei silekään rahaa tule jos ei kuskit aja ja yhessä virmasssa tekevät talkoilla töitä ko saavat 70 luvun romuilla ajaa :)
- Työntekijä
oikeudenjakaja kirjoitti:
Kuskit kusi sukas, pelkää vaatia palkkaa työstään minkä
alan työehtosopimus vähintään heille takaa. Vaikkei
yritys olisikaan alan työnantajajärjestön jäsen koskee
yleissitova työehtosopimus myös sitä. Palkkasaatavat
pitää hakea työtuomio-oikeuden kautta, yleensä.Kannattais pitää pää kiini kun ei tiedä mistään mitään. Itse olen palkkani oikein saanut, eikä ole tarvinnut nöyristellä, enkä nöyristele. Ihan hyvä talo olla töissä.
- tartumaantee
Ole orja hiljaa.
- Slurpsss
SLUURPS LIPS LIPS LIPS kyllä mä ainakin oon pärjänny joka talossa missä oon ollut. Kun on notkea niska ja pitkä kieli niin saa aina parhaimmat sarjat ja keikat. Jos ei muuten niin pyytää pomoa pyllistämään että voi nuolaista oikein kunnolla SLUUUURRRRRPPPPPSSSSS NJAM
- not on blue
ja lääkityshän sul on ja toimii saman?
- rivin takaa
kitostakin saat aina kun pyydät varmaan.
- lkööklk
Toimiskin noin helposti. Mä sain hankalan tyypin maineen kun en suostunut ihan kaikkeen ja lopulta lähdin talosta kun meni överiks. talo ei ollut lehtimäki siitä ei kokemusta
- Vensikalle
Itse menisin Ventoniemelle, näyttää olevan siisti kalusto...
- osari
Osa-aikaseksi jos haluaa, niin Ventoniemi tai Reissu Ruoti ovat hyviä taloja. Palkatkin tulee oikein ja ajallaan.
- 35 vuotta bussin ratissa
Siinä räkänokat taas naukuu.Älä tule alalle jos on noin vaikeaa,palkat on pienet mutta automies on automies!
- automies?
35 vuotta bussin ratissa kirjoitti:
Siinä räkänokat taas naukuu.Älä tule alalle jos on noin vaikeaa,palkat on pienet mutta automies on automies!
Ei bussikuskit mitään automiehiä ole, kravatti kaulassa tärkeilijöitä! Tosi automies ajaa rahtia...
- maisteriäo163
automies? kirjoitti:
Ei bussikuskit mitään automiehiä ole, kravatti kaulassa tärkeilijöitä! Tosi automies ajaa rahtia...
Väärin tosiautomies ajaa jaguaarilla.
- B10M
automies? kirjoitti:
Ei bussikuskit mitään automiehiä ole, kravatti kaulassa tärkeilijöitä! Tosi automies ajaa rahtia...
Oikea automies arvostaa kaikkia autokuskeja,nämä puukenkä pojat,jotka naukuu,ei vielä tiedä mitä on ottaa leipä maantieltä.Ajoitpa rahtia tai ihmisiä.Narisijoita tulee ja menee!

B10M kirjoitti:
Oikea automies arvostaa kaikkia autokuskeja,nämä puukenkä pojat,jotka naukuu,ei vielä tiedä mitä on ottaa leipä maantieltä.Ajoitpa rahtia tai ihmisiä.Narisijoita tulee ja menee!
Jahas,kolme kertaa?no tulipahan asia selväksi?
- 00720
Reissu Ruodille nyt ei ainakaan kannata mennä . Palkka tulee ,miten tulee .
- bussin/taksinkulj
00720 kirjoitti:
Reissu Ruodille nyt ei ainakaan kannata mennä . Palkka tulee ,miten tulee .
Lehtimäki voittanut seutuliikennettä runsaasti lahti-nastola-orimattila akselilla, hakee mollin sivuilla linja-autonkuljettajia. Millainen talo oikeasti? Kertokaa, nykyiset kuljettajat eivät ilmeisesti avaudu, työsuhde saattaa päättyä tästäsyystä.
Tilausajokalusto ainakin viimeisen päälle, voittettuun seutuliikenteeseen tulossa uudet autot. - lahti-heinola
bussin/taksinkulj kirjoitti:
Lehtimäki voittanut seutuliikennettä runsaasti lahti-nastola-orimattila akselilla, hakee mollin sivuilla linja-autonkuljettajia. Millainen talo oikeasti? Kertokaa, nykyiset kuljettajat eivät ilmeisesti avaudu, työsuhde saattaa päättyä tästäsyystä.
Tilausajokalusto ainakin viimeisen päälle, voittettuun seutuliikenteeseen tulossa uudet autot.Autot näyttää hyväkuntoisilta, mutta ainakin vanhemmat yksilöt melkoisen huonokuntoisia tekniikaltaan. Henki talossa huono, ei mitään etuja. Parempi kuitenkin Lehtimäellä töissä kuin työttömänä, tai no ei ehkä kuitenkaan...
- 3+1
automies? kirjoitti:
Ei bussikuskit mitään automiehiä ole, kravatti kaulassa tärkeilijöitä! Tosi automies ajaa rahtia...
automies? . kuulunee niihin suurisuisiin/isoäänisiin rehvastelijoihin noissa rekkabaareissa.
yleensä AMMATTILAISET pitävät hiljaisuudesta ,eivätkä varsinkaan rehvastele koska heidän ei tarvitse esittää/näyttää mitään .
asia koskee niin . rekka kuin linja liikennettäkin. - VINNNN Diesel
35 vuotta bussin ratissa kirjoitti:
Siinä räkänokat taas naukuu.Älä tule alalle jos on noin vaikeaa,palkat on pienet mutta automies on automies!
Lehtimäellä menee LUJAA
- Katiska
3+1 kirjoitti:
automies? . kuulunee niihin suurisuisiin/isoäänisiin rehvastelijoihin noissa rekkabaareissa.
yleensä AMMATTILAISET pitävät hiljaisuudesta ,eivätkä varsinkaan rehvastele koska heidän ei tarvitse esittää/näyttää mitään .
asia koskee niin . rekka kuin linja liikennettäkin.Olen samaa mieltä,että kunnon työmiehet tekevät työnsä ja eivat valita tyhjästä..niin tai heillä on monta työnantajaa joista valita ja työnantajat kilpailevat ja kyselevät töihin.
- betaalåret
3+1 kirjoitti:
automies? . kuulunee niihin suurisuisiin/isoäänisiin rehvastelijoihin noissa rekkabaareissa.
yleensä AMMATTILAISET pitävät hiljaisuudesta ,eivätkä varsinkaan rehvastele koska heidän ei tarvitse esittää/näyttää mitään .
asia koskee niin . rekka kuin linja liikennettäkin.ja on "oikeassa" työttömyyskassasaja
- Anonyymi
lahti-heinola kirjoitti:
Autot näyttää hyväkuntoisilta, mutta ainakin vanhemmat yksilöt melkoisen huonokuntoisia tekniikaltaan. Henki talossa huono, ei mitään etuja. Parempi kuitenkin Lehtimäellä töissä kuin työttömänä, tai no ei ehkä kuitenkaan...
Ennemmin työttömänä kuin lehtimäellä🦊🐜🕸️🕷️🦉
- Kivistön Kuljettaja
Kuinka Lehtimäellä ovat pärjänneet Sta:lta yrityskaupan myötä sinne joutuneet kuljettajat? Kuinka moni siellä on vielä näistä töissä?
Mikäli eivät ole, niin pääsivätkö takaisin helbille, Sta oli siis Helbin tytäryhtiö.- bussinkulj/taksinkul
kymmenestä sta:n tilausajo kuljettajasta neljä jäljellä. Lehtimäki joutui maksamaan saman palkan kuin sta, aiheutti "turpakäräjiä".
- taksibussi
bussinkulj/taksinkul kirjoitti:
kymmenestä sta:n tilausajo kuljettajasta neljä jäljellä. Lehtimäki joutui maksamaan saman palkan kuin sta, aiheutti "turpakäräjiä".
Pirun pitkiä päiviä ja ylitöitä ei pahemmin makseta, muutellaan taukotunneiksi. Kyllä se vähän nyppii kun sta:lta tulleet saa samasta työstä parempaa liksaa. On tainneet vähän savustaa noita parempipalkkasia pihalle.
- %%%palkka
taksibussi kirjoitti:

Hämärä talo, maksaa kuskeille ihan erilaisin perustein liksaa. On akt palkka, sta palkka ja osalla prosenttipalkka. Niistä sitten valitaan aina halvin mies ajon mukaan.
- ajomies
%%%palkka kirjoitti:
Hämärä talo, maksaa kuskeille ihan erilaisin perustein liksaa. On akt palkka, sta palkka ja osalla prosenttipalkka. Niistä sitten valitaan aina halvin mies ajon mukaan.
Tuttu kaava myös pks:n bussifirmoissa, maahanmuuttajataustaiset 1. ikälisän kuljettajat ja lyhyen loman kuljettajat ajavat yövuorot ja viikonloppuvuorot, yli 20v alalla olleet täysien ikälisien miehet arkisarjat, ja jos puolivahingossa saavat pyhätöitä, päivän pituus 5h. Henkitoreisiin kilpailetut bussifirmat käyvät kuolinkamppailua pks:ssa , tässä on tulos. Kalusto on mitä on, peltilommot saavat jäädä, kunhan kulkee eteenpäin.
- Aikansa Kutakin
taksibussi kirjoitti:
Pirun pitkiä päiviä ja ylitöitä ei pahemmin makseta, muutellaan taukotunneiksi. Kyllä se vähän nyppii kun sta:lta tulleet saa samasta työstä parempaa liksaa. On tainneet vähän savustaa noita parempipalkkasia pihalle.
"Kyllä se vähän nyppii kun sta:lta tulleet saa samasta työstä parempaa liksaa"
Kyllä se vähän nyppii, kun sta:lta tulleet kuljettajat jäävät kaikesta sellaisesta työsta paitsi jossa työnantaja joutuisi maksaa jotain lisiä.
-Ei pyhiä
-Ei lauantaita
-Ei päivärahoja
-Huonoimmat ajot mitä talosta löytyy
-Ei vittu mitään muuta kun peruspalkka ja siitäkin nussitaan mikä voidaan.
Taitaa olla enää 3 kuljettajaa STAlaisista jäljellä.
Tuntuu kummalliselta haukkua työnantajaa, mutta näin se vaan on.
Ps. Kesällä sentään saatiin kravatti talon puolesta, Iso kiitos siitä.
- Aikansa sitäkin
Lehtimäki onkin tunnetusti työnantaja, jolle palkanmaksajan rooli on täysin vieras. Onhan se tuskaa maksaa duunarille palkkaa, vähän niinku omistaan antais!
- Määnääs
No omistaanhan se perheyhtiö antaakin.....
- olin ja lähin
Määnääs kirjoitti:
No omistaanhan se perheyhtiö antaakin.....
Joo, omistaan antaa vaan ei paljoa! Siellä ei pääse rikastumaan, kun lapsenpaskan värisillä autoilla ajelee.
- elä mee
Taas haetaan kesäks uusia kusetettavia tilausajoihin.
- 3333
Nyt kun "vanhat" kujettajat ovat kyllästyneet työnantajan varastamiseen ja tekevät asialle jotain, niin tarviihan sitä saada uusia kusetettavia tilalle.
- lemhätie
Onko Lehtimäki Suomen surkein työpaikka sarjassa tilausajot?
- ryhmätyötä
Nekatiivistä luettavaa tuo kaikki edellä oleva Lehtimäen liikenteestä.
Onkohan siellä henkilöstöllä edunvalvojia lainkaan valittuna, luottamus-
miestä ja työsuojeluvaltuutettua. Julkisella rahalla kilpailutettua liikennettä
koskee tilaajavastuulaki mikä edellyttää työlain- ja työehtosopimuksen
noudattamista. Työsuojelutarkastus tähän yritykseen aivan välttämätön
saada välittömästi. Työsuojeluhallinnon sivuille vain, sieltä yksittäinenkin
työntekijä saa asian vireille.- tilausmatkaatilaan
Täältä tullut luettua Lehtimäen Liikenteen epäkohdista.Ei ole kehuja tullut.Mitähän asiakkaat ovat mieltä heidän palveluistaa?
- Ala Vaihdettu
tilausmatkaatilaan kirjoitti:
Täältä tullut luettua Lehtimäen Liikenteen epäkohdista.Ei ole kehuja tullut.Mitähän asiakkaat ovat mieltä heidän palveluistaa?
Ei muuta neuvoa näin äkkiseltään kuin että älkää menkö sinne ja lähtekää loputkin pois ketkä kynnelle kykenee, Kyllä se silläkeinoin ruotuun saadaan. Ei ole sotia ilman sotilaita.
- vituunlehtimäjeltä
Ala Vaihdettu kirjoitti:
Ei muuta neuvoa näin äkkiseltään kuin että älkää menkö sinne ja lähtekää loputkin pois ketkä kynnelle kykenee, Kyllä se silläkeinoin ruotuun saadaan. Ei ole sotia ilman sotilaita.
totta puhut......
- ex asiakas
vituunlehtimäjeltä kirjoitti:
totta puhut......
On pirun tarkka keikkojen ajasta. 10 minuuttia kun menee pitkäks, niin jo kinuu lisää rahaa. Muualla 10 - 15 min liukuma ei aiheuta lisämaksua. En voi suositella.
- Nähtypä on!
vituunlehtimäjeltä kirjoitti:
totta puhut......
Kahvimukitko lähtis...
- Entinen asiakas
tilausmatkaatilaan kirjoitti:
Täältä tullut luettua Lehtimäen Liikenteen epäkohdista.Ei ole kehuja tullut.Mitähän asiakkaat ovat mieltä heidän palveluistaa?
Asiakkaana ei paljonkannata kehua kun ei edes LSL:n ajoja viitsitä hoitaa kunnolla vaan kuskit oikoo reittejä miten haluaa.
Siinähän sitten odottelet pysäkillä turhaan...
Palautteisiin eivät edes viitsi vastata ja LSL:n kauttakin viestin perillemeno arveluttaa joten siksi vältän kaikin keinoin ko. puljun autojen käyttöä antoihan Arvi Lehtimäkikin aikoinaan kuljettajille ohjeen että "mitäs jos lähdette hieman etuajassa niin saatte enemmän ihmisiä kyytiin kun kilpailijan vuoro tulee sitten hieman myöhemmin perässä oikeaan aikaan..." - Entinen asiakas
Entinen asiakas kirjoitti:
Asiakkaana ei paljonkannata kehua kun ei edes LSL:n ajoja viitsitä hoitaa kunnolla vaan kuskit oikoo reittejä miten haluaa.
Siinähän sitten odottelet pysäkillä turhaan...
Palautteisiin eivät edes viitsi vastata ja LSL:n kauttakin viestin perillemeno arveluttaa joten siksi vältän kaikin keinoin ko. puljun autojen käyttöä antoihan Arvi Lehtimäkikin aikoinaan kuljettajille ohjeen että "mitäs jos lähdette hieman etuajassa niin saatte enemmän ihmisiä kyytiin kun kilpailijan vuoro tulee sitten hieman myöhemmin perässä oikeaan aikaan..."Korjataanpa vielä tuo ajatuskatko/kirjoitusvirhe eli kyseessä oli siis Alarik eikä Arvi, kuten tuli kirjoitettua...
- kyl kusetettiin
Kiva talo, järjesti viime kesänäkin niin paljon töitä, ettei ehtinyt kunnolla kotona käydä!
Ei tosin juurikaan näkynyt tilinauhassa kun ylityöt muuteltiin taukotunneiksi. On kuulemma "talontapa". - 34 v tessin mukaan
HUH HUH mitä touhua näiden purkausten perusteella. Ymmärtääkseni
keskisuuri työnantaja alalla ja käytännössä kaikki talon sisällä yhtä hur-
lummeininkiä. Eikö kuljettajat pysty kokoamaan "rivejä" kuntoon, pistä-
mään asioita edes jollekkin tolalle. Työsuojeluviranomaiset pitää saada
asioista kiinnostumaan jos työlainsäädäntöä rikotaan nimim. kyl kusetettiin
kirjoituksen mukaan. Syrjinnän kriteerit tulee esiin jos on monenmoista
palkanmaksupolitiikkaa, eikös onnibussia juuri aluehallintokeskus tutki
syrjinnästä, alipalkan maksamisesta?
Vastaavia tapauksia on ympäri suomen, syynä lupien vapauttaminen.
Säädöksiä ja lakeja vino pino, joissa ei mitään valvontaa, esim. ajo-
ja lepoaikalaki, tilaajavastuulakia jota edes ELY-keskukset ei tunnu
huomioivan kilpailutuksissa, saati kunnat koulukuljetuksia kilpailutta-
essa. Mielestäni verovaroin tehtävistä hankinnoista pitää myös suorit-
tavan henkilöstön saada työlainsäädännön mukaisen korvauksen.
Yleissitovilla aloilla työehtosopimuksen mukaisen korvauksen. - Mähtileki
Mielestäni talon "ongelma" on nämä joo joo miehet jotka ovat tyytyväisiä kunhan saavat ajaa hienolla tilausajobussilla ja ovat tyytyväisiä jos työnantaja jotain suostuu maksamaan.
Osa kuljettajista on todella munattomia ja oman työpaikan menettämisen pelosta suostuvat kaikkeen paskaan mitä pomot tuppaa antamaan.
Miltä kuullostaa esim. seuraavan lainen politiikka.
-Ylitöitä muutetaan odotustunneiksi, ettei tarvitse maksaa 50%, 100% puhumattakaan.
-Pekkaspäivän voi ilmoittaa klo 15 aikaan edellisenä päivänä.
-Pilkuntarkkoja ohjeita tuli laatikkoon viikottain(miten joku roskapussi pitää olla autossa, missä saa tankata ettei mene kalliimpaa dieseliä) yms...
-Työtunnit syötetään tietokoneohjelmaan etkä sen jälkeen enää pääse mistään tarkastamaan niitä.
-Työtunteja varastetaan muutenkin kuin odotustunneiksi muuttamalla.
-Asiakkaan ajo venyy 20 min niin kuljettajan on ruvettava kinuamaan lisää rahaa asiakkaalta.
-Esimiehiä ei näe ollenkaan... Piiloutuvat sähköpostin ja välimatkan taakse.
-Kuljettajilta on piiloitettu toisten kuljettajien ajot ja vapaapäivät.
No tuossa jotakin mitä tuolla ollessa tuli näin äkkiseltään mieleen, tosin kesällä kun STA:lta tuli uusia miehiä ja alkoivat ihmettelemään palkanmaksuja ja muita epäkohtia, niin pikkaisen liikehdintää alkoi esiintyä(taitaa olla enään pari STA taustaista kuljettajaa enää töissä tuolla)
Itse lähdin siltoja polttamatta toisiin töihin ja jos lehtimäki saa asiansa kuntoon, niin miksi ei joskun uusi yritys. - ylityö=taukotunti
Totta joka sana edellisissä kirjoituksissa! Itsekkin tuon riemun kokeneena voi vain ihmetellä sitä alistuneisuutta vanhempien kuskien keskuudessa. Eivät tahdo tai uskalla vaatia heille kuuluvia etuja tai perusoikeuksia, kuten oikein laskettua ja maksettua palkkaa. Monelle tuntuu riittävän yö halvassa hotellissa palkkioksi ylipitkästä päivästä, kunhan pääsee pitkälle keikalle.
Talo harrastaa häikäilemättömästi TES:n noudattamatta jättämistä. Pysykää hyvät kuljettajat pois tuollaisesta talosta. - Setraharrastaja
Kiva lueskella näin päteviä ja asiantuntevia kommentteja. Itse toki myöskään mistään mitään tiedä, talossa olen ollut vasta 2005 lähtien. Tuota ennen Korsisaarella ja muutamissa muissakin taloissa. Taitaa olla joka talossa hyvät ja huonot puolensa täällä tuntuu vain olevan noita huipputietäjiä paljon. Minua ei ainakaan ole omien tietojeni mukaan vielä savustettu tai yritetty savustaa pihalle. En ole myöskään joutunut vielä harrastamaan hanurin nuolemista, en kyllä nuolisikaan keneltäkään. Ne jotka minut tunnistaa tästä kirjoituksesta sen tietävätkin. En ole myös keksinyt mitä tarvetta minulla olisi tietää muiden vapaapäivistä tai töistä. Jos minua kiinnostaa niin kysyn, kaikki on kyllä ainakin toistaiseksi kysymyksiin vastannut. Kuljettajien kesken on hyvä yhteishenki tuota kukaan tuskin kiistää, ainakaan talossa töitä tehnyt. Kalusto on huomattavasti parempaa kuin missään talossa jossa olen aikasemmin työskennelyt.
- työkirjanpito = laki
Joillekkin harrastus, joillekkin työ millä tulla toimeen.!
- augusti
työkirjanpito = laki kirjoitti:
Joillekkin harrastus, joillekkin työ millä tulla toimeen.!
Näitä setraharrastajan tyylisiä kuljettajia on lähes joka pulius.
Näiden yksi varma tuntomerkki on, että vapaapäivänäkin
saavutaan pullapussin kanssa konttorille, valkataan
tilausajokirjasta parhaat ajot itselle ja samalla juorutaan
esimiehille mitä kuljettajat matkahuollon baarissa ovat
toimittaneet. - sillömq
augusti kirjoitti:
Näitä setraharrastajan tyylisiä kuljettajia on lähes joka pulius.
Näiden yksi varma tuntomerkki on, että vapaapäivänäkin
saavutaan pullapussin kanssa konttorille, valkataan
tilausajokirjasta parhaat ajot itselle ja samalla juorutaan
esimiehille mitä kuljettajat matkahuollon baarissa ovat
toimittaneet.Työsuojelu tarkastus ja mojovat sakot ei näitä muuten saa kuriin, se on nähty monessa puljussa aiemminkin. Tommosta kahtotaan nyt jos paranisi tyyliä kun noudattaa niin saa oottaa maailman tappiin.
- lehmätiellä
sillömq kirjoitti:
Työsuojelu tarkastus ja mojovat sakot ei näitä muuten saa kuriin, se on nähty monessa puljussa aiemminkin. Tommosta kahtotaan nyt jos paranisi tyyliä kun noudattaa niin saa oottaa maailman tappiin.
Yksi kenkää saanut kuljettaja vei ajopäiväkirjat ja kiekot AKT:n toimistolle ja ilmoitti ylipitkistä päivistä. Mitä teki AKT? Aivan oikein, pellekerho ei tehnyt mitään... Valvovat muka kuljettajan etuja, mutta epäkohtiin eivät uskalla tarttua.
- sillömR
lehmätiellä kirjoitti:

On toi setraheebo outo tapaus. Vaikka asiat on talossa pain peetä, aina joku hölmö lohduttautuu sillä, että muualla on vielä huonommin.
- toimikaa heti
lehmätiellä kirjoitti:
Yksi kenkää saanut kuljettaja vei ajopäiväkirjat ja kiekot AKT:n toimistolle ja ilmoitti ylipitkistä päivistä. Mitä teki AKT? Aivan oikein, pellekerho ei tehnyt mitään... Valvovat muka kuljettajan etuja, mutta epäkohtiin eivät uskalla tarttua.
Eikös se ole työsuojeluviranomainen oikea osoite tässä tapauksessa.
Työsuojeluhallinnon sivuilta löytyy ohjeistus valvonnasta. Tällaiset
työaikarikkomukset talossa pitää työsuojeluvaltuutetun hoitaa.
Työsuojeluvaltuutettu pitää olla kaikissa yli kymmenen työntekijää
olevissa yrityksissä ja työsuojelutoimikunta yli kaksikymmentä
työntekijää olevissa yrityksissä. Työnantaja on vastuussa siitä
että nämä on valittuna ja työsuojeluorkanisaatio toimii yrityksessä.
Järjestäytymätöntäkin työnantajaa koskee työlainsäädäntölaki.
Ylitöiden muuttaminen taukotunneiksi on asiakirjojen väärentämistä
laissa.
- Setraharrastaja
Voi teitä hyvin on tietoa vaikka ei varmaan edes korttia taskussa. Olen valitettavasti töissä Hesan päässä, keikat "arvotaan" Nastolassa kuten jokainen tietäisi joka on talossa töissä tai ollut täällä töiisä. Viimeksi olen Nastolassa käynyt Direktiivikoulutuksessa ja tuosta on jo muutama hetki. Pullaa olen vienyt Nastolaan kaksi kertaa taisi olla 2006 ja 2007. En oikein muutenkaan viitsi tuota 100km sivu ajella jotta voisin mennä kuiskimaan mitään kenellekkään vaikka tuo taitaa olla tässä ketjussa kirjoittelevan Augustin tapa. Menää nyt ihan ekana töihin ihan mihin vain tai hankkikaa se ajokortti ja tulkaa sitten laittamaan näitä mutu kirjoituksia. Yksi tuttu kaveri sanoi näin tai sai kenkää vaikka teki kaiken oikein???? Just joo H.C. Andersen taisi olla?
- harrassetra
Setramies tuli suoraan Itä-Saksasta hyvinvointivaltioon.
- augusti
Tulihan se sieltä, pullaa on viety !
- Setraharrastaja
Pullan viennissä Nastolaan oli yksi ongelma, se meni alakerran kuljettajatiloihin. Oliko tuo nyt sitten jonkun mielestä paha asia kuten tuokin että olen aikanaan asunut kolme vuotta ulkomailla? Miten nämä liittyivät tuohon alkuperäiseen kyselyyn millainen työpaikka Lehtimäki on? Eli negatiivisesti vaikuttavana tekijänä on se että yksi Hesan kuljettaja on vienyt pullaa Nastolan kuljettajille 2006 & 2007 ja puhuu lisäksi Saksaa? Pidetäänköhän nyt sitten lisäksi huonona asianan myös sitä että toisinaan joku kuljettaja sattaa esim sodessa maksaa muidenkin pullat ja kahvit? Kokeilkaa nyt ihmeessä että olisitte esim muutaman jollakin liikennöitsijällä töissä niin voisi alkaa tulemaan faktoja.
Lehtimäen tilausajo kuljettaja tarjosi kahvit kaikille lentoaseman tilausajopysäkillä olleille kuljettajille, oli näes valuttanut kahvit linja-auton kahvinkeittimestä.
36 vuodessa meni työpaikan kahvikassan tarjoilut niin huonoksi koska aina vain enenevästi jättivät jotkut pienenkin hinnan kahvistaan maksamatta. Alkuun oli kinkku- juusto lohileivät, viinerit ja sokerimunkit, kermakahvit. Ensin lähti voileivät, sitten kermat ja punainen täysmaito, ajan myöten lähti kahvileivätkin. Maitoa säilytettiin lukkojen takana, jääkaappiin oli asennettu riippulukko. Tultuani Koskelan hallin järjestysnumeroltani ykköseksi pyrin viemään myöhäisen vuoron aikaan pullaa ja kakkua kahvipöytään vapaasti syötäväksi. Kun jäin pois pidettiin muurinpohjalettukestit josta on tullut useat kiitokset vuosienkin jälkeen, etenkin maahanmuuttajataustaisilta kuljettajilta, kun on jossakin käänteessä tavattu.- ei ammattilaiselle
Kyllähän kaikki tämän palstan kirjotukset tekevät selväksi millaiseen
työyhteisöön törmää töitä hakiessa ja valituksi tultuaan. Palkalla
niin väliä kun saa ajaa uudella autolla, harrastelioita
työtovereina, ajot arvotaan, ylityöt taukolisänä.. ym, ym........! - lattialla pidetty
ei ammattilaiselle kirjoitti:
Kyllähän kaikki tämän palstan kirjotukset tekevät selväksi millaiseen
työyhteisöön törmää töitä hakiessa ja valituksi tultuaan. Palkalla
niin väliä kun saa ajaa uudella autolla, harrastelioita
työtovereina, ajot arvotaan, ylityöt taukolisänä.. ym, ym........!ajatelkaa ny näitä pissakuskeja joyka tekee puljumsa kaikki työt ennemkuin saa lahteä kotiin, ja aamulla sama jatkuu??
pistääkö vihakse, kyllä!
- B10m
On se hirveetä jos joku on tyytyväinen,eihän niin saa tehdä.Mitä te siellä AKT;ssa roikutte,lähtekää pois.kaikki on kauheeta.Ei saa olla tyytyväinen,Ei,ei!
- myyntitykit
Hyvä täällä on olla, 14,16 euroa tunti ja talo tarjoo vesipullot. Tosin niistä joutuu maksamaan ja myyntipalkkaa ei saa. Jos on oikein ahkera, niin voipi myydä cd-levyjä turisteille ja lihottaa isännän kassaa.
- vasta aloittanut
Mä ainaki lähden Lahteen vuolemaan kultaa Lehtimäen uudelle varikolle. Aina se voittaa linjahommat veolialla Espoossa.
- Ala Vaihdettu
Taitaa tulla sieltä vaan kissankultaa. Mutta jokaisenhan se pitää itse se päänsä seinään lyödä kunnes uskoo kokeneempia.
- tuutko kortille ajaa
Kesä tulee ja päivät pitenee, varsinkin työpäivät. On niin kiire ja paljon keikkaa, mutta ei kyllä pysty millään maksamaan ylitöitä kun kilpailu on niin kovaa.
Säälittävää selittelyä.
- Mistä ne ajaa
Minne päin Lahtea tulee Lehtimäelle varikko?
- roopes
Toivottavasti tätäkään viestiketjua ei lue alasta oikeasti kiinnostuneet! On taas oikein mahtavia arvosteluja! ! Menkää ihan livenä kysymään kuljettajilta, mitä näette tauoilla yms. Siellä tulee rehellistä ja oikeudenmukaista palautetta firmoista. Miksi olette toisen palveluksessa, jos itse hoitaisitte homman paremmin/toisin?? Siirtykää paikallisliikenteeseen jos tilaus keikat ei maistu, tai perustakaa oma tilausajofirma!! Niissä taloissa, missä itse olen ollut, olen aina saanut palkat ajallaan. Ja jos kaikki keikat tuntuu huonommilta kuin muilla, menkää neuvottelemaan ja kysymään miksi näin on!! Turha selän takan puhua mitä sylki suuhin tuo!!
- vessa puuttuu
Kyllä nuo kommentit Lehtimäestä pitää kutinsa. Pitkää päivää tekee mielellään jos ylityöt tulee reilusti maksuun, eikä aleta muuttelemaan niitä ylityötunteja taukotunneiksi. Tuohan on myös työaikalain kiertämistä ylitöiden osalta.
Yksi kesä tuli kokeiltua ja ei kun takaisin HSL-ajoihin. Siellä maksetaan mikä kuskille kuuluu ilman tappelua ja työajatkin on pari viikkoa etukäteen tiedossa. Palkkakin on reilu 600 parempi kuussa, kun mm. lauantaista saa lisiä toisin kuin tilausliikenteessä. Ei tässä hommassa tosin pääse kiertelemään maailmaa, mutta senhän voi tehdä vapaa-ajalla.- toimikaa
Johan nyt on ihmeellistä toimintaa yritykseltä. Työlainsäädäntöä ei kunnioiteta
pätkän vertaa ja henkilökuntakin "löysää". Mitenkä tällainen yritys on voinut
osallistua Lahden seudulla kilpailutukseen linjoista. Tilaajavastuulaki vaatii
lain ja sopimusten noudattamista. Teeveessäkin kehotetaan ilmiantamaan
harmaataloutta harjoittavat yritykset. Kuljettajat menettävät tuhansia
euroissa vuodessa palkkatuloa, eläkekertymä pienenee ja yhteiskunnalta
verotuloja harmaaseen talouteen. - no cojones
toimikaa kirjoitti:
Johan nyt on ihmeellistä toimintaa yritykseltä. Työlainsäädäntöä ei kunnioiteta
pätkän vertaa ja henkilökuntakin "löysää". Mitenkä tällainen yritys on voinut
osallistua Lahden seudulla kilpailutukseen linjoista. Tilaajavastuulaki vaatii
lain ja sopimusten noudattamista. Teeveessäkin kehotetaan ilmiantamaan
harmaataloutta harjoittavat yritykset. Kuljettajat menettävät tuhansia
euroissa vuodessa palkkatuloa, eläkekertymä pienenee ja yhteiskunnalta
verotuloja harmaaseen talouteen.On sen verran munatonta porukkaa, varsinkin kauemmin talossa olleet, etteivät uskalla asettua omistajaa vastaan ja vaatia omia oikeuksiaan. Ala sitten yksin toimimaan, niin painostus ja kiusanteko työnantajan puolelta on taattua. Luottamusmies kuulemma on jossain Nastolassa ja majailee varmaankin johtajan jaloissa, mikälie näkymätön viänänen. AKT nyt ei saa mitään aikaan kun oikeasti olisi syytä tehdä jotain!
- ittekki jotain
no cojones kirjoitti:
On sen verran munatonta porukkaa, varsinkin kauemmin talossa olleet, etteivät uskalla asettua omistajaa vastaan ja vaatia omia oikeuksiaan. Ala sitten yksin toimimaan, niin painostus ja kiusanteko työnantajan puolelta on taattua. Luottamusmies kuulemma on jossain Nastolassa ja majailee varmaankin johtajan jaloissa, mikälie näkymätön viänänen. AKT nyt ei saa mitään aikaan kun oikeasti olisi syytä tehdä jotain!
Tilanne on se, että kaikki työntekijät " kyttää " nurkan takana josko joku
ulkopuolinen tulisi apuun. Tämä toimii siten, että talon sisällä luottamusmies
ja työsuojeluvaltuutettu hoitavat tehtävät mitkä heille kuuluu ja heidät
on valittu tehtäviä hoitamaan." Työkalut " edunvalvojille on olemassa. - kärsijä
ittekki jotain kirjoitti:
Tilanne on se, että kaikki työntekijät " kyttää " nurkan takana josko joku
ulkopuolinen tulisi apuun. Tämä toimii siten, että talon sisällä luottamusmies
ja työsuojeluvaltuutettu hoitavat tehtävät mitkä heille kuuluu ja heidät
on valittu tehtäviä hoitamaan." Työkalut " edunvalvojille on olemassa.Aivan, jos yrityksessä on puolensataa työntekijää, työsuojeluvaltuutetulla
on jaksossa 5-6 tuntia aikaa hoitaa valtuutetulle kuuluvia tehtäviä, kuten
esim. työehtojen ja lakien noudattamista. - isännän miehiä
kärsijä kirjoitti:
Aivan, jos yrityksessä on puolensataa työntekijää, työsuojeluvaltuutetulla
on jaksossa 5-6 tuntia aikaa hoitaa valtuutetulle kuuluvia tehtäviä, kuten
esim. työehtojen ja lakien noudattamista.Just joo, mutta kun luottamushenkilöt eivät uskalla asettua vastustamaan työnantajaa tässä talossa.
- takapenkiltä
isännän miehiä kirjoitti:
Just joo, mutta kun luottamushenkilöt eivät uskalla asettua vastustamaan työnantajaa tässä talossa.
Mitäs ne sellaiset edunvalvojat on jotka pelkää suoritta tehtäviänsä?
Miksi sellaiset on valittu? Heillä on hyvä irtisanomissuoja. Kehtaavatko
tämän palstan ryöpytyksen jälkeen näyttäytyä työmaalla ja muiden
renkien joukossa " edunvalvojina" ? - TÖISSÄOLLUT
isännän miehiä kirjoitti:
Just joo, mutta kun luottamushenkilöt eivät uskalla asettua vastustamaan työnantajaa tässä talossa.
TAITAA LUOTTAMUSMIES JA HENKILÖSTÖPÄÄLLIKKÖ OLLA NIITÄ SUURIMPIA NUOLIJOITA!! OLI AINAKIN SILLOIN KUN ITSE OLIN FIRMASSA TÖISSÄ. JATKAVAT NUOLEMISTA, EIKÄ KIINNOSTA PÄTKÄÄKÄÄN KULJETTAJIEN ASIAT. KULJETTAJAT VAIHTUU TIUHAAN TAHTIIN JA TOIMITUSJOHTAJA KOHTELEE KULJETTAJIA SAMALLA TAVALLA KUIN NORMAALIT IHMISET PIENIÄ ÖTÖKÖITÄ, MURSKAA KANTAPÄÄN ALLE...
- Mistä ne ajaa
Minne päin Lahtea tulee Lehtimäelle varikko, voisin kysyä sinne duuniin, jos sijainti hyvien kulkuyhteyksien ääressä?
- Onpas vaikeaa
Ota suoraan yhteys lehtimäkeen, niin varmaankin ssat oikean vastauksen.
- 6323186
Laitat vaan sähköpostilla kyselyä, niin sieltä vastataan että tutkitaan asiaa ja palataan pian asian tiimoille. Sitten voitkin jäädä odottelemaan maailman tappiin.
Yhden asian sanon sinulle, jos vain jostain muualta duunia saat, niin sitten ennemmin sinne kuin lehtimäelle.- lehemätie
Eikö toi ole yks ja sama missä se varikko siinä tuppukylässä on, ei sinne kukaan täyspäinen mene töihin.
- joukkoliikettä
Katselin Te-keskuksen sivuilta työpaikkailmoituksia. Oli yksi yritys jonka
hakuilmoituksesta puuttui kohta palkka. Muissa ilmoituksissa kyseinen
asia ilmoitettiin ja perässä luki linja-autoalan tes. Tästä tulevat paikkurikuskit
voivat tehdä päätelmän, mitä on tulossa. Kilpailutuksen tarjousasiakirjoissa
on kohta missä kysytään minkä alan työehtosopimusta yritys noudattaa,
veikkaanpa että siinä lukee linja-autoalan tes- toivo5
Älä kanna huolta, vielä. Uusia työntekijöitä tulossa, joku tulee olemaan
valveutunut asioiden suhteen. - perse penkkiin
toivo5 kirjoitti:
Älä kanna huolta, vielä. Uusia työntekijöitä tulossa, joku tulee olemaan
valveutunut asioiden suhteen.Eipä ole tuossa firmassa työrauhavelvoitetta, kun se ei ole työnantajajärjestön jäsen. Yleissitova akt tes pätee kylläkin.
- lähen mukaan
perse penkkiin kirjoitti:
Eipä ole tuossa firmassa työrauhavelvoitetta, kun se ei ole työnantajajärjestön jäsen. Yleissitova akt tes pätee kylläkin.
Joku herätys tähän jengiin pitää saada. Luotetaan uusiin työntekijöihin
joita astuu mukaan aika pian. - kamu1
lähen mukaan kirjoitti:
Joku herätys tähän jengiin pitää saada. Luotetaan uusiin työntekijöihin
joita astuu mukaan aika pian.On tainnu tälle nimimerkki seetraharrastajallekkin totuus kirkastua. Pitänyt
itseään jonain alan ammattilaisena. Ammattilainen on sellainen työntekijä
joka tekee työnsä hyvin, mutta vaatii myös työnantajalta että kohdellaan
lakien ja sopimusten mukaan.
- oikeudenmukaisuutta!
Työ tehdään hyvin jos siitä saa sovitun korvauksen ilman kiertelyä ja kikkailua.
On raskasta olla jatkuvasti pyytämässä oikaisua palkkoihin ja tunteihin, joita aina muutellaan kirjauksen jälkeen ilman ilmoitusta kuljettajalle. Tässä talossa kun ei omia työtuntejaan näe enää kirjauksen jälkeen. Kuten myös ylityötunnit muutellaan, jos menee yli 12h jaksossa, niin maksellaan taukotunteina ylitöiden kiertämiseksi.
Palkat maksuun tessin mukaan ja valitus loppuu siihen. Ei lienee kuljettajien vika jos keikkoja haalitaan liian halvalla ja itketään kilpailun kovuutta. - kai2
paljon on tuntipalkka lehtimäen liikenteessä?
- pirkkapalkka
tais olla 14,21 tunti. Jää yli 2 euroa hsl kuskeille... ja kaikki lisät huonommat, "maaseutu" sopparin mukaisesti. Kuka nyt lauantaista mitään lisiä haluaisi ;)
- ex.kuljettaja
Mitä valitatte ? Olen talossa ( Lehtimäellä ) ollessani saanut palkkani ja työtuntini just niin kuin pitää ja huom... myös ylityötunnit.Töitä tehty sunnuntaina ja lauantaina , myös ne maksettu niin kuin pitää.Päivärahoja en ole ikinä merkannut työtuntilistaan, nekin on tulleet pyytämättä ja oikein . Mutta niinhän se metsä vastaa kuin sinne huudetaan.
- Myös ex
Onko tämä sinun "niin kuin pitää" sama kun on työehtosopimuksessa?
Jos asiat olisi kunnossa, työnantaja varmasti uusia työntekijöitä työkkärin
sivulla hakiessa käyttäisi kohdassa : palkkaus, lausetta tessin mukaan! - leijabussiin
Höpöhopö, olet juuri niitä miehiä jotka ajavat puolin ilmaiseksi kunhan saa ajaa pitkää ajoa. Vapaapäivät tai pekkaset ei ole sinulle ongelma vaikka viettöisit ne muulla paikkakunnalla. Ethän uskalla edes vaatia mitä sinulle kuuluu, koska pelkäät että ne poistuvat sinulta. Juuri tömmöisten pellejen takia tätä firmaa on tässä haukuttu jo pitkä tovi.
Miksiköhän mitään muuta keikkafirmaa ole noin haukuttu?
Taatusti tuolla on asiat päin persettä. - ex.kuljettaja
Myös ex kirjoitti:
Onko tämä sinun "niin kuin pitää" sama kun on työehtosopimuksessa?
Jos asiat olisi kunnossa, työnantaja varmasti uusia työntekijöitä työkkärin
sivulla hakiessa käyttäisi kohdassa : palkkaus, lausetta tessin mukaan!Just se sama ! Kaikki on tullu tessin mukaan .
- ex.kuljettaja
leijabussiin kirjoitti:
Höpöhopö, olet juuri niitä miehiä jotka ajavat puolin ilmaiseksi kunhan saa ajaa pitkää ajoa. Vapaapäivät tai pekkaset ei ole sinulle ongelma vaikka viettöisit ne muulla paikkakunnalla. Ethän uskalla edes vaatia mitä sinulle kuuluu, koska pelkäät että ne poistuvat sinulta. Juuri tömmöisten pellejen takia tätä firmaa on tässä haukuttu jo pitkä tovi.
Miksiköhän mitään muuta keikkafirmaa ole noin haukuttu?
Taatusti tuolla on asiat päin persettä.Sori , vapaat ja pekkaset olen viettänyt kotona . Ihan tessin mukaan on maksettu. Eikä ole tarvinnut mitään vaatia , kaikki on tullut mitä kuuluu ja välillä vähän enemmänkin. Enkä ole mikään p.....n nuolija .
- äänestän
ex.kuljettaja kirjoitti:
Sori , vapaat ja pekkaset olen viettänyt kotona . Ihan tessin mukaan on maksettu. Eikä ole tarvinnut mitään vaatia , kaikki on tullut mitä kuuluu ja välillä vähän enemmänkin. Enkä ole mikään p.....n nuolija .
Tässä meille hyvä luottamusmies, saanut omat etuudet lainmukaiseksi
niin hoitaa myös toverien asiat kuntoon. - äänestäjä 2
äänestän kirjoitti:
Tässä meille hyvä luottamusmies, saanut omat etuudet lainmukaiseksi
niin hoitaa myös toverien asiat kuntoon.Mukana ollaan, on varmaan hyvä luottomies, vähä enemmänkin
kiehtoo. Eikä sitte varmaan p.....n nuolia......tai sitte..... - mis oot?
äänestäjä 2 kirjoitti:
Mukana ollaan, on varmaan hyvä luottomies, vähä enemmänkin
kiehtoo. Eikä sitte varmaan p.....n nuolia......tai sitte.....Joko se luottamusmies on näyttänyt naamansa Helsingin varikolla?
- Ajosneuvos
leijabussiin kirjoitti:
Höpöhopö, olet juuri niitä miehiä jotka ajavat puolin ilmaiseksi kunhan saa ajaa pitkää ajoa. Vapaapäivät tai pekkaset ei ole sinulle ongelma vaikka viettöisit ne muulla paikkakunnalla. Ethän uskalla edes vaatia mitä sinulle kuuluu, koska pelkäät että ne poistuvat sinulta. Juuri tömmöisten pellejen takia tätä firmaa on tässä haukuttu jo pitkä tovi.
Miksiköhän mitään muuta keikkafirmaa ole noin haukuttu?
Taatusti tuolla on asiat päin persettä.Olisiko tässä Lehtimäen parjauksessa kyse siitä, että suuri osa kuljettajista ei
ymmärrä ajo- ja lepoaikasääntöjä, taukosääntöjä yms. ?
Ja toisekseen, miten se haittaa/estää sinun työtekoasi, jos joku toinen kuljettaja viihtyy töissään? - ajatonneuvos
Ajosneuvos kirjoitti:
Olisiko tässä Lehtimäen parjauksessa kyse siitä, että suuri osa kuljettajista ei
ymmärrä ajo- ja lepoaikasääntöjä, taukosääntöjä yms. ?
Ja toisekseen, miten se haittaa/estää sinun työtekoasi, jos joku toinen kuljettaja viihtyy töissään?Sen verran ymmärrän, että jos työpäivällä on pituutta yli 16 tuntia se on laitonta. Samoin ylitöiden muunto taukotunneiksi on työaikalakien kiertämistä kuljettajan kustannuksella. Jos vuorokausilepo on alle 9 tuntia sekin on laitonta. Nämä kun ovat tuon talon tapa järjestellä ajoja. Ensin keikkaa hesassa ja siihen päälle intin lomakuljetus Tammisaaresta Kokkolaan tai Vaasaan, työssä kiinni 8-01.30. Näitä osa ajaa onnessaan kun pääsee hotelliin yöpymään, jessus mitä tampioita.
- Ajosneuvos
ajatonneuvos kirjoitti:
Sen verran ymmärrän, että jos työpäivällä on pituutta yli 16 tuntia se on laitonta. Samoin ylitöiden muunto taukotunneiksi on työaikalakien kiertämistä kuljettajan kustannuksella. Jos vuorokausilepo on alle 9 tuntia sekin on laitonta. Nämä kun ovat tuon talon tapa järjestellä ajoja. Ensin keikkaa hesassa ja siihen päälle intin lomakuljetus Tammisaaresta Kokkolaan tai Vaasaan, työssä kiinni 8-01.30. Näitä osa ajaa onnessaan kun pääsee hotelliin yöpymään, jessus mitä tampioita.
Oletko sinä itse ajanut tuon tuollaisen päivän? Onko se tilurikuskin joka päivä tuollainen?
Oliko kyseessä jonkun toisen kertoma ja vielä jonkun toisen ajama päivä?
Ainako ne tilausajot alkavat Helsingissä klo 8:00?
Kuinka tämmöinen toiselle kuskille kenties satunnaisesti tapahtunut päivä on haitannut sinun työsi tekemistä? - ajatonneuvos
Ajosneuvos kirjoitti:
Oletko sinä itse ajanut tuon tuollaisen päivän? Onko se tilurikuskin joka päivä tuollainen?
Oliko kyseessä jonkun toisen kertoma ja vielä jonkun toisen ajama päivä?
Ainako ne tilausajot alkavat Helsingissä klo 8:00?
Kuinka tämmöinen toiselle kuskille kenties satunnaisesti tapahtunut päivä on haitannut sinun työsi tekemistä?Itse kun uskaltaa kieltäytyä lainvastaisesta työpäivästä, niin aina joku moraaliton ja munaton kaveri sen ajaa. Tuo 8.00 oli vain esimerkki viimeisestä tapauksesta, joskus saattaa alkaa jo aiemminkin, jos vaikka 12.00 alkais, niin ei olisikaan mitään ongelmaa koko asiassa.
Laki on käsittääkseni kaikille sama ja sitä on noudatettava, myös Ajosneuvoksen. - Anonyymi
ex.kuljettaja kirjoitti:
Just se sama ! Kaikki on tullu tessin mukaan .
Jos ajetaan 20€ Tallinnan keikka viikon loppuna ruoka ja hotelli tällä Lehtimäki eli pitkälti- täysin hulvatonyhtiö
- vainion orja
Hymy naamalla ajavat yli 16h työhönsidonnaisuudella armeijan lomakyytejä. Tyhmää porukkaa.
- Skal.
Missä päin Lahtea on Lehtimäen tuleva varikko, kun voittivat sieltä liikennettä?
- pohjosen poka
Istuskelin eräällä ABC:llä jokinaikaa sitten tilurissa etelän
kolleekojen kanssa. Pihaan ajo Lehtimäen auto jolloin
joku sano " lehtimäki pysäs tauon tauolle" kaikki nauroivat
katketakseen. Huomasivat etten ymmärtäny mikä oli
hauskaa. Käskivät lukea tämän viestiketjun. Nyt ymmärrän
mille oikein nauroivat.- lehmät tiellä
Siellä on sellaisia taukoja, jotka huomaa vasta tilinauhasta. Etukäteen kun tietäis niin voisi pitääkin ne tauot ihan oikeasti. Ei ihan kohtaa kuljettajan ja talon tuntikirjanpito.
- pomo1
lehmät tiellä kirjoitti:
Siellä on sellaisia taukoja, jotka huomaa vasta tilinauhasta. Etukäteen kun tietäis niin voisi pitääkin ne tauot ihan oikeasti. Ei ihan kohtaa kuljettajan ja talon tuntikirjanpito.
Valvontailmotuksen työsujelupiiriin voi tehdä yksikin työntekijä,
nimettömänä jos näin haluaa. Näitä ilmotuksia vain liikkeelle
niin tulee ruotuun varmasti. - tehtynä on
pomo1 kirjoitti:
Valvontailmotuksen työsujelupiiriin voi tehdä yksikin työntekijä,
nimettömänä jos näin haluaa. Näitä ilmotuksia vain liikkeelle
niin tulee ruotuun varmasti.Tehty on ja ajomääräykset lähti liitteenä. Saattaapi olla mukavat ajot kun nimi tulee johtajien tietoon, mutta säännöt ne on niillekkin uuvateille.
- estonian missile
tehtynä on kirjoitti:
Tehty on ja ajomääräykset lähti liitteenä. Saattaapi olla mukavat ajot kun nimi tulee johtajien tietoon, mutta säännöt ne on niillekkin uuvateille.
Vieläkö Lehtimäellä on niitä STA:n vanhoja työntekijöitä vai onko savustettu pihalle?
- Ammattimies Lpr:stä
Voi itku mitä ryhmää.. Setraharrastaja taitaa olla ainoa järkevästi ajatteleva.. ;-)
- Oikeutta
Toinen harrastelia vai kuka ?
- Kapimatti
Oikeutta kirjoitti:
Toinen harrastelia vai kuka ?
Pääsisköhän sinne tällainen eläkeukko ?
- tahtoo tietää
Jokos paikkurikuskit on valittu, koulutettu ja onko
työsopparit tehty tessin mukaan? Työpaikkailmoi-
tuksessa ei ollut palkkauksesta mitään.- Salmisen Pena
Menkää te Lehmmätielle ! Mä olen ja pysyn Helbilä
- jo läks
Voi voi, palkattu on ja osa saanut jo potkutkin. Ne kun on tossa talossa aikas herkässä. Syyksi riittää vaikka se, ettei auton väritys miellytä ja sen erehtyy ääneen sanomaan.
- lahden paikkuri
jo läks kirjoitti:
Voi voi, palkattu on ja osa saanut jo potkutkin. Ne kun on tossa talossa aikas herkässä. Syyksi riittää vaikka se, ettei auton väritys miellytä ja sen erehtyy ääneen sanomaan.
Hyvä työpaikka, jos palkka ei tärkein kriteeri.
- Karju Heinolasta
lahden paikkuri kirjoitti:
Hyvä työpaikka, jos palkka ei tärkein kriteeri.
Minkä takia töissä käydään sitten jos ei palkan takia ?
- lehmäorja
Oho! Lehtimäjen huippuosaaja tolleen pysäköi... Sehän on lopputilin paikka tossa puljussa :)
- sartteri
lehmäorja kirjoitti:
Oho! Lehtimäjen huippuosaaja tolleen pysäköi... Sehän on lopputilin paikka tossa puljussa :)
laitoin palautetta liikennepäällikölle,taitaa sartterikuski saada kenkää.... ;)
- sartterille
sartteri kirjoitti:
laitoin palautetta liikennepäällikölle,taitaa sartterikuski saada kenkää.... ;)
Laitoithan isoilla kirjaimilla ja tavuviivoilla, ei se heebo muutoin ymmärrä.
- takuupalkka
Hakee taas paikkurikuskia te-sivuilla. Taaskaan ei mitään
työ- ja palkkaehdoista. En taida hakee !- kakeh
omilla nettisivuilla palkka mainittu.
käy lisää kouluja jos ruumiillinen työ ei sovellu sun kropalle!!!!
Hyvä työnantaja. - haen,en hae,haen
kakeh kirjoitti:
omilla nettisivuilla palkka mainittu.
käy lisää kouluja jos ruumiillinen työ ei sovellu sun kropalle!!!!
Hyvä työnantaja.Onko jollain työsopparissa myös maininta palkkaus tessin mukaan?
- strittas öögaan
haen,en hae,haen kirjoitti:
Onko jollain työsopparissa myös maininta palkkaus tessin mukaan?
Sopparissa lukee akt tes, mutta se ei tarkoita että lisät ja ylityöt tulisi sopimuksen mukaan maksuun. Tuli jaksotunnit täyteen ja olis ylityöt alkanu paukkumaan niin ei, pyhä lyötiin vapaaks ja ihan edellisenä päivänä siitä kerrottiin. Sillä saatiin pyhä -ja ylityökorvaukset pois. Se oli noin 300e pois tilistä... Niin ja osa-aikakuski teki hommat.
- en tuu ikinä
strittas öögaan kirjoitti:

Jaaha, ja tuo kakkeli vielä kirjoittaa jotta hyvä työnantaja !
- osarivihaaja
strittas öögaan kirjoitti:
Sopparissa lukee akt tes, mutta se ei tarkoita että lisät ja ylityöt tulisi sopimuksen mukaan maksuun. Tuli jaksotunnit täyteen ja olis ylityöt alkanu paukkumaan niin ei, pyhä lyötiin vapaaks ja ihan edellisenä päivänä siitä kerrottiin. Sillä saatiin pyhä -ja ylityökorvaukset pois. Se oli noin 300e pois tilistä... Niin ja osa-aikakuski teki hommat.
Ja vittu, vielä näistä esimerkkisi tapauksista huolimatta jotkut hehkuttaa "miten hyvä olis jos osa-aikaisia olis enemmän"... Saatanan luupäät.
- Totta mooses...

Miten on saako lehtimäellä 2 viikon työvuoro listan käteen viikkoa ennen sen alkua?
Jos saa niin milläänhän ne eivät voi päiviä vaihtaa ilman työntekijän suostumusta, mutta tietenkin jos rupeat hankalaksi, niin ajat kaikkea paskaa sen jälkeen. - Totta mooses...
osarivihaaja kirjoitti:
Ja vittu, vielä näistä esimerkkisi tapauksista huolimatta jotkut hehkuttaa "miten hyvä olis jos osa-aikaisia olis enemmän"... Saatanan luupäät.
Toivottavasti noita osa-aikaisia ei hyväksytä milloinkaan akt:n tessissä, koska olen itse kokenut miten se homma karkaa työnantajan käsistä.
- desse
Ei kai se auta vaikka työnantaja olisi hyvä, jos puolet kuskeista on ihan mul***ja.
Itse olen ajanut 35 vuotta linja-autoa, tilausajopuolella lähes koko ajan.
Istunut taukopaikoilla Lehtimäen miesten kanssa, samaten Matka-Vekan koulutuksissa ja jestas mitä uuvatteja.
Yksikin aukoo päätään koko ajan, mutta joskus kun tarvitsee se talo kollegiaalista jeesiä, saa ihan vapaasti odottaa...- maha ratin päällä
Hei haloo, ruumiillinen työ ja bussikuskin työ on kaksi aivan eri asiaa!
- Ala Vaihdettu
maha ratin päällä kirjoitti:
Hei haloo, ruumiillinen työ ja bussikuskin työ on kaksi aivan eri asiaa!
Maha ratin päällä tai raha Matin päällä ei tajua että väärässä on. Ei bussikuskin työ mitään henkistä työtä ole kuin esimerkiksi teologin.Ala Vaihdetu
- tarviin töitä
Ala Vaihdettu kirjoitti:
Maha ratin päällä tai raha Matin päällä ei tajua että väärässä on. Ei bussikuskin työ mitään henkistä työtä ole kuin esimerkiksi teologin.Ala Vaihdetu
Vieläkö hakee Lehtimäki kuljettajia?
- eikka3
tarviin töitä kirjoitti:
Vieläkö hakee Lehtimäki kuljettajia?
Tottakiait hakee ko ei kukaan täysjärkinen katele tuomosta johto porrasta ja "luotamusmiestä" tai sen kuvatusta kun otin siltä selvää kumpaa edustaa duunaria vai pomoa niin alko aukoon päätä ja käski mennä ikluun puremaan poron sarvea minähän lapin sälli käskin nuolla pomon persettä niinhän se oli nöyränä ko kiinalainen pomon essä kumarteli ko pääsin kontorille . työ kaverit oli kylläkin mukavat mutta johto poras on jostaki käpykylästä lähtösin.
- Riistoa
Nyt se taas on todistettu,ei se Lehtimäki maksa tessin mukaan.
- ärtsoppa
No, tuliko tehtyä töitä talkoilla? Eikä edes hernesoppaa tarjonnu...
- Metabolina
Kerropa ihan faktoina mikä meni tessin vastaisesti.
Kaikki paukuttavat poskiaan vääryyksistä, mutta kovin yksipuolisesi. - kärsiä
Metabolina kirjoitti:
Kerropa ihan faktoina mikä meni tessin vastaisesti.
Kaikki paukuttavat poskiaan vääryyksistä, mutta kovin yksipuolisesi.Lukaseppa tämä viestiketju alusta saakka, niin eiköhän sieltä löydy
vastauksia. - hollola
kärsiä kirjoitti:
Lukaseppa tämä viestiketju alusta saakka, niin eiköhän sieltä löydy
vastauksia.Metabolinalle: Nuolle, nuole, nuole vielä syvemmältä. Kaikki ei
ole nuoleskelioita, vaan työmiehiä jotka vaativat työstään
palkkaa alan työehtosopimuksen mukaisesti! - ei kuseta enään
Metabolina kirjoitti:
Kerropa ihan faktoina mikä meni tessin vastaisesti.
Kaikki paukuttavat poskiaan vääryyksistä, mutta kovin yksipuolisesi.Opettele sinäkin lukemaan palkkalaskelmaa, niin huomaat ylityökorvauksien puuttumisen ja vaihtumisen taukotunneiksi. Ja tiesitkös, että vapaapäivänä tehdystä työstä kuuluu saada 100% korotus liksaan, ei mitään pidä joskus vapaata lässytystä ja itkua kovasta kilpailusta. Pudottais prkle omaa katettaan eikä kusettais kuljettajia.
- Riistoa
Metabolina kirjoitti:
Kerropa ihan faktoina mikä meni tessin vastaisesti.
Kaikki paukuttavat poskiaan vääryyksistä, mutta kovin yksipuolisesi.Metabolina, jos pyydetään vapaapäivänä töihin pitää saada 100% palkka. tessin mukaan. Ei maksettu.
- kumma juttu
Riistoa kirjoitti:
Metabolina, jos pyydetään vapaapäivänä töihin pitää saada 100% palkka. tessin mukaan. Ei maksettu.
Mitä tekee yhtiön luottamusmies näiden epäkohtien suhteen?
Onko sellaista valittukaan? Luottamusmies saa vapautusta
työstään tehtävien hoitoon. - ei kuseta enään
kumma juttu kirjoitti:
Mitä tekee yhtiön luottamusmies näiden epäkohtien suhteen?
Onko sellaista valittukaan? Luottamusmies saa vapautusta
työstään tehtävien hoitoon.Mitäpä yksi mies ilman tukea voi tehdä, ei paljoakaan. Pitäisi AKT:n puuttua asioihin, mutta tuo liitto on täysin turha kerho. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Taitaa puolet porukasta olla sitä mieltä, että jotain on tehtävä ja toinen puoli rientää Nastolaan kertomaan, että nyt ne siellä suunnittelee jotain. - Metabolina
Riistoa kirjoitti:
Metabolina, jos pyydetään vapaapäivänä töihin pitää saada 100% palkka. tessin mukaan. Ei maksettu.
Ihan oikein; jos vp-työtä tekee, niin siitä pitäisi saada vp-lisä.
Monelle passaa mainiosti pitää se palkallisena vapaana tarvittaessa.
Selkeämpää kylläkin maksaa vp-lisänä, niin ei tule itkua ja hammasten kiristelyä.
Ajan takaa sitä, että voiko Lehtimäki noinkin suurena toimijana jättää kaikki lisät
maksamatta?? En oikein jaksa uskoa. - tan7
ei kuseta enään kirjoitti:
Mitäpä yksi mies ilman tukea voi tehdä, ei paljoakaan. Pitäisi AKT:n puuttua asioihin, mutta tuo liitto on täysin turha kerho. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Taitaa puolet porukasta olla sitä mieltä, että jotain on tehtävä ja toinen puoli rientää Nastolaan kertomaan, että nyt ne siellä suunnittelee jotain.Asia pitää ensin luottamusmiehen viedä liittoon. Pitää olla faktat
paperilla ja se on luottamusmiehen tehtävä kerätä aineisto epä-
kohdista. Luottamusmies/ työsuojeluvaltuutetulla on oikeus saada
nähtäväkseen työkirjanpito, tehdyt ylityöt, maksetut tunnit, ylityö-
korvaukset, ja kaikki muut lisät. Työntekiöiden edustajan ei saa
olla mikään pelkuri p-housu isännän nuoleskelia. Jos on laittanut
ittensä likoon luottohenkilöitä valittaessa ja nauttii asemansa tuo-
mista vapautuksista työstä asioiden hoitoa varten niin ne hoidetaan
asenne päälle. Liitto ei voi mennä mihkään taloon penkomaan
asioita jossei tule selvää faktaa mihin tarttua. Työsuojeluvirain-
omaiset ovat velvollisia tekemään tarkastuksen sitä pyydettäessä.
Ilmoituksen voi tehdä niin ettei ilmoittajan henkilöllisyys ilmene.
Luottamusmies ei tarvi rivimiehen tukea, rivimies tarvii välttä-
mätä luottamusmiehen ja työsuojeluvaltuutetun vääryyksien
korjaamiseen. - Talkoo-Taavetti
Metabolina kirjoitti:
Ihan oikein; jos vp-työtä tekee, niin siitä pitäisi saada vp-lisä.
Monelle passaa mainiosti pitää se palkallisena vapaana tarvittaessa.
Selkeämpää kylläkin maksaa vp-lisänä, niin ei tule itkua ja hammasten kiristelyä.
Ajan takaa sitä, että voiko Lehtimäki noinkin suurena toimijana jättää kaikki lisät
maksamatta?? En oikein jaksa uskoa.Varmasti maksaa jokainen firma , tai itkee , menee nurin ja itkee vielä enemmän ja konkurssipesästä maksetaan.
- osarivihaaja
ei kuseta enään kirjoitti:
Opettele sinäkin lukemaan palkkalaskelmaa, niin huomaat ylityökorvauksien puuttumisen ja vaihtumisen taukotunneiksi. Ja tiesitkös, että vapaapäivänä tehdystä työstä kuuluu saada 100% korotus liksaan, ei mitään pidä joskus vapaata lässytystä ja itkua kovasta kilpailusta. Pudottais prkle omaa katettaan eikä kusettais kuljettajia.
Käytännössä täyspäiväisellä työntekijällä jaksotunnit ovat täynnä jo ilman vapaapäivätyötäkin, jolloin vapaapäivänä tehdystä ylityöstä saa vähintään 150% korotettua liksaa ;)
- Hyi yök
Metabolina kirjoitti:
Kerropa ihan faktoina mikä meni tessin vastaisesti.
Kaikki paukuttavat poskiaan vääryyksistä, mutta kovin yksipuolisesi.Metabolina. Sulla se sitten on kieli niin ruskeana jo ettei ruskeammaksi enää voi muuttua. mahtaa maistua iltaisin p a s k a suussa.
- AKTläinen
ei kuseta enään kirjoitti:
Mitäpä yksi mies ilman tukea voi tehdä, ei paljoakaan. Pitäisi AKT:n puuttua asioihin, mutta tuo liitto on täysin turha kerho. Tyhjän saa pyytämättäkin.
Taitaa puolet porukasta olla sitä mieltä, että jotain on tehtävä ja toinen puoli rientää Nastolaan kertomaan, että nyt ne siellä suunnittelee jotain.Turha AKT:tä haukkua, minä sain ainakin apua ja työnantaja maksoi mitä piti. MUTTA EI OLLUT KYSE LEHTIMÄESTÄ.
- exlehtimäki
On yksi Suomen surkeimmista työnantajista tällä alalla.
- Suomenparas-lehtim
Mutta ihme juttu mun mielestä että Lehti mäellä ei olo pulaa tekijöistä
- oppia ikä kaikki
Suomenparas-lehtim kirjoitti:
Mutta ihme juttu mun mielestä että Lehti mäellä ei olo pulaa tekijöistä
Suomenparhaalle: Totuus paljastuu ensimmäisessä palkka-
nauhassa. Kaikille mädännäisyys siinä vaiheessa kun lukee
työpaikkailmoitusta ja palkkauksesta ei mainita mitään.
Jos asiat olisivat kunnossa työpalkkailmoituksessa
olisi kohta, PALKKA: TYÖETOSOPIMUKSEN MUKAINEN - Stockan ovet
Suomenparas-lehtim kirjoitti:
Mutta ihme juttu mun mielestä että Lehti mäellä ei olo pulaa tekijöistä
Jos olet huomannut, niin niillähän on jatkuvasti ilmoitus jossa hakevat Lahteen kuskeja kuten myös Helsinkiin tilausajoihin. Kertonee siitä että ovi käy aika tiuhaan tahtiin.
- että silleen
oppia ikä kaikki kirjoitti:
Suomenparhaalle: Totuus paljastuu ensimmäisessä palkka-
nauhassa. Kaikille mädännäisyys siinä vaiheessa kun lukee
työpaikkailmoitusta ja palkkauksesta ei mainita mitään.
Jos asiat olisivat kunnossa työpalkkailmoituksessa
olisi kohta, PALKKA: TYÖETOSOPIMUKSEN MUKAINENsain ensimmäisen palkkani lehtimäeltä n. kaksi viikkoa työn aloittamisen jälkeen, kaikki oli laskettu niin kuin piti ja työsopimukseess oli (palkka tessin mukaan ja tessin mukaan tuli joka sentti.
- Kyllästynyt
Kuka haluaa ajaa tilausajoa?? Långin ajot jne..huhu mitä pelleilyä tai jotain idioottien porukkaa missä tuntuu aina kaikkitietävät asiakkaat olevan , "pysähdytääs tuonne huoltoasemalle jne joo mää olen siellä käynyt mun perheen kanssa vaimon liisinkiautolla syömässä sitä kalleinta ruokaa jne.." bussia kannattaa ajaa vain kaupunkiliikenteessä pk seudulla ja silloinkin vain keikkahommana esim aamusarja 4 tuntia kiireisiä työmatkustajia siinä ihan tarpeeksi!!!
- aapeloton
Mitäs kuuluu Lehtimäelle ? Onkos luottamusmiehet tiukentanu
otettaan ? Onko porukkaa vielä lähös tai tulos ?
- ölömölö
Porukkaa lähtee niin, että saranat paukkuu. Harmi vain että lähtijät ovat kokeneita ns.hyviä keikkamiehiä. Työnantaja rankaisee kokeneita huonoilla ajokeilla ja ajoilla, kun taasen kesähessut muut kolhijat palkitaan. Asiakkaista ei välitetä paskan vertaa, Ihmettelen jos lehtimäki tässä laajuudessa on vielä olemassa parin vuoden päästä.
- keke76
tahkoaa historiansa parasta tulosta.
- reissuruoto
keke76 kirjoitti:
tahkoaa historiansa parasta tulosta.
No jo on ihme, jos noilla hankinnoilla ei tappiolle mene. Uutta autoa ja varikko rakenteilla.
Näytti menettäneenkin ajoja puolustusvoimilta ja stadin koulukyydeistä. Taitaa olla tilausmiehillä hiljainen talvikausi tulossa...
- mää tykkään
Mä olen töissä Lehtimäellä. Mä tykkään olla täällä, tää on hyvä paikka ja täällä viihtyy!
Nyt täytyy lopettaa, hoitaja tuo taas lääkkeet ja vaihtaa alusastian. - Never again
Mä olin töissä pari kuukautta toimiston puolella. Sitten lähdin. Ylitöitä jatkuvasti ilman palkkaa ja ilmapiiri erittäin huono. Jatkuvaa moittimista. En yhtään ihmettele että poppoo vaihtuu tiuhempaan tahtiin kuin Lidlin tarjoukset. Eniten kadun sitä että edes hain koko firmaan töihin.
- uutta haen
Harmi kun lähdit, mutta eihän siellä kukaan täyspäinen ja oma-aloitteinen kauaa viihdy. Kukaan ei saa päättää mitään omaan vastuualueeseenkaan kuuluvaa asiaa, kaikki täytyy kiertää omistajatahon kautta. Hölmön hommaa.
- Nou nou ja nou
Mä olin kanssa toimiston puolella muutaman kuukauden. Todella ahdistava työpaikka. Kaikkia ja kaikkea moititaan koko ajan. Koko aikana en saanu yhtää positiivista palautetta, pelkkää paskaa niskaan. Ylitöitä olisi saanu tehä hamaan tappiin ilmaiseksi. Työrauhaa ei ollu hetkeäkään. Tietyt henkilt kokoajan kommentoimassa ja moittimassa. Harmittaa aivan älyttömästi että menin firmaan töihin ja jätin monivuotisen duunini. Irtisanoin ittteni, kuten moni muukin on tehnyt. Nyt oon vihdoin löytänyt toisaalta duunin, jossa työpanosta arvostetaan.
- Pönttövuoren takaa
Parasta mitä tuolle firmalle voisi tapahtua on se , että menisi konkurssiin (eikä kaukana se olekkaan) ja myytäisiin jollekkin tilausajoliikennettä oikeasti hallitsevalle taholle. Myöskin johtoportaalle lähestymiskielto kaikkeen linja-autoihin liittyvään.
Firma, millä nähdäkseni hyvä kalusto sekä hyvät kuljettajat, niin miten osaavatkin ryssiä kaiken mihin koskevat.
Ja ennen kuin takapuolennuolijat ilmoittautuu, niin onhan tuossa firmassa jotain perustavanlaatuisesti päin persettä, sillä ei muita taloja näin paljon kehuta.- Metabolina
On se vaan kummallista, että noin kurja talo kasvaa kasvamistaan ja
investoi jatkuvasti.
Ihme hommaa ja jatkunut jo vuosikymmeniä. Kuinkahan valtava yhtiö tuo olisikaan, jos siellä osattaisiin edes joku asia...
Ihmeellistä on myös, kuinka kaikki kuljettajat tietävät kaikki asiat paremmin kuin liikennöitsijä.
- B10m
Metabolina=uuvatti, urpo luulee, ettei kukaan tunnista.
- Ei Lehtimäelle
Jos vain muualta löydät töitä, olet onnenpekka.
- Sokka Irti
Oliskohan Lehtimäki saanut ajaa Cheekin konserttiin jengiä jos jengi tietäisi kuinka huonosti voi firman työntekijät?
- Boikotti1
Sokka Irti kirjoitti:
Oliskohan Lehtimäki saanut ajaa Cheekin konserttiin jengiä jos jengi tietäisi kuinka huonosti voi firman työntekijät?
Huh huh mitä tekstiä täällä kyseisestä firmasta. Näyttää siltä että työntekijät voivat erittäin huonosti. Mä ainakin itte alan henkilökohtaiseen boikottiin enkä käytä kyseisen firman palveluja enää ennenkuin työntekijät saavat hyvät olot. Kantsis ehkä tehä asioista julkisia. Mä ainaki infoon mun tuttuja tästä sivustosta.
- l-mäki
taitaa olla tuo vanha sta porukka joka pitää tätä sivua pystyssä, onhan se rankkaa kun joutuu tai joutui yllättäen tekemään töitä .ei muuta kuin ulos vaan ruikuttajat.
- i-Mäelle
" yllättäen tekemään töitä" ja ilmatteeksi !
- pikessa
i-Mäelle kirjoitti:
" yllättäen tekemään töitä" ja ilmatteeksi !
Tuolla oli niin törkeitä työaikalain rikkomuksia sekä AKT sopimuksen kiertämisiä, että totta helvetissä niistä voi keskustella.Sinäkö teet sitten töitä ylpeänä silmät kirkkaina kun työnantaja varastaa sinulta rahaa? Tuo varmasti toimi ennenkuin laajensivat ostamalla STA:n vasta sitten kun STA:lta tulleet rupesivat vaatimaan sopimuksen mukaista palkkaa/kohtelua alkoivat vanhojen lehtimäkeläisten kun silmät avautua ja soraääniä kuulua lampaiden joukosta. En tiedä onko nyt asiat paremmin...epäilen.
- virheistä oppii
pikessa kirjoitti:

Onhan toi Lehtimäki työpaikkana eräänlainen avovankila. Tiukat on säännöt eivätkä aina kovin järkeviä. Kaksi kuukautta kokeilin ja palasin lähtöruutuun Veolialle.
Tilipussi eri luokkaa ja paljon vapaampi ilmapiiri. Tuli nyt kuitenkin kokeiltua tilausajotkin... - poistun taka vasen
virheistä oppii kirjoitti:
Onhan toi Lehtimäki työpaikkana eräänlainen avovankila. Tiukat on säännöt eivätkä aina kovin järkeviä. Kaksi kuukautta kokeilin ja palasin lähtöruutuun Veolialle.
Tilipussi eri luokkaa ja paljon vapaampi ilmapiiri. Tuli nyt kuitenkin kokeiltua tilausajotkin...Noh, tämä on lajinsa huippu Suomes, ei edunvalvojat millään tasolla teh-
tävissään, saa olla mukana julkisella rahalla ostettavissa palveluissa
vaikkei noudata työlainsäädäntöä, yleissitovan alan työehtoja. - Sta tai ei
poistun taka vasen kirjoitti:
Noh, tämä on lajinsa huippu Suomes, ei edunvalvojat millään tasolla teh-
tävissään, saa olla mukana julkisella rahalla ostettavissa palveluissa
vaikkei noudata työlainsäädäntöä, yleissitovan alan työehtoja.Eikös Lehtimäellä ole uusi luottamusmies? Nyt hänen on todellakin korkea aika astua esiin ja hoitaa kaikki ongelmat julkisiksi! Ilmoitus kaikkiin mahdollisiin lehtiin suomen kamaralla. Joku natsaa aivan varmasti.
- 18v_tilausajoja
virheistä oppii kirjoitti:
Onhan toi Lehtimäki työpaikkana eräänlainen avovankila. Tiukat on säännöt eivätkä aina kovin järkeviä. Kaksi kuukautta kokeilin ja palasin lähtöruutuun Veolialle.
Tilipussi eri luokkaa ja paljon vapaampi ilmapiiri. Tuli nyt kuitenkin kokeiltua tilausajotkin...Äijä meinas että heti pääsee ajamaan parasta ajoa parhaallaautolla URPO !!!!
- kärsivä työntekiä
Mitäpäs tänne ?
Onko uusi luottomies tarttunut toimeen ja alkanut
työhön edunvalvonnassa ?
Asioiden tila yhtiössä pitää saada myös verovaroilla
ostetun liikenteen hankkialle. - am611
Savustivat luottiksen pihalle, on kuulemma palattu aiempaan päiväjärjestykseen, eli maksetaan mitä maksetaan jos maksetaan.
kuulin,että pikkupomojakin on savustettu pois useita kappaleita.Lol- Katuhaukka
Lopettakaa paskanpuhuminen ja puhukaa asiaa. Uusi Hesan luottamusmies kävi kuukausia sitten juttelemassa johdon kanssa ja mukana oli AKT paikallisedustaja joka kertoi miten asiat pitää hoitaa. Sen jälkeen ylityöt ym. on hoidettu kiitettävästi ja jos päivän mitta tai tauotus on väärin niin kaikki on muutettu kuten pitää, eikä ikäviä seuraamuksia ole tullut. Nyt asiat on oikeasti hyvin ainakin Hesassa. Tosin maailma muuttuu joten sitä odotellessa....
- Tiepöllö
Katuhaukka kirjoitti:

Katuhaukka tässä paskaa puhuu!!! Mikään ei ole muuttunut. Ilmeisesti katuhaukka on ruskeakielinen ja saanu ehkä omat asiat kondikseen, mutta muilla ei todellakaan asiat ole hyvin.
- Katuhaukka
Tiepöllö kirjoitti:
Katuhaukka tässä paskaa puhuu!!! Mikään ei ole muuttunut. Ilmeisesti katuhaukka on ruskeakielinen ja saanu ehkä omat asiat kondikseen, mutta muilla ei todellakaan asiat ole hyvin.
On se nyt kumma kun itse tarkistan tuntini ja kaikki täsmää nykyään. Omituisia tietäjiä aukoo päätään tietämättä mistään mitään. Kysy vaikka keneltä Hesan kuljettajilta niin saat vastauksen. Mikä tässä on niin kivaa että tarttee jauhaa paskaa. En todellakaan ole ainoa jolle maksetaan tunnit oikein. Miten sinä voit tietää miten asiat meillä menee? Omituinen höpöttäjä
- moonpulu

Katuhaukka on b-osaston kavereita, myös munahaukkana tunnetaan.
- Tiepöllö
Katuhaukka kirjoitti:
On se nyt kumma kun itse tarkistan tuntini ja kaikki täsmää nykyään. Omituisia tietäjiä aukoo päätään tietämättä mistään mitään. Kysy vaikka keneltä Hesan kuljettajilta niin saat vastauksen. Mikä tässä on niin kivaa että tarttee jauhaa paskaa. En todellakaan ole ainoa jolle maksetaan tunnit oikein. Miten sinä voit tietää miten asiat meillä menee? Omituinen höpöttäjä
Katuhaukka. Saatko vielä vähän syvemmälle kielesi johdon aanukseen???
- Katuhaukka
Tiepöllö kirjoitti:
Katuhaukka. Saatko vielä vähän syvemmälle kielesi johdon aanukseen???
Ei selvästikään ole aiheellista keskustella aivottoman ja asiattoman kanssa jos keskustelun taso on alakoulutasolla.
Jos ajat työksesi linjabiiliä niin olet ajanut liian kauan, lopeta jo, voit sairastua vielä pahemminkin. Ehkä lääkärillä käynti auttaisi sinua "Tiepöllö" ja lääkitys saisi sinut tuntemaan itsesi taas jonkin arvoiseksi ;)
- kahvimukit
Just joo!
Luottiskin tarvitsee tukea henkilöiltä joita edustaa. Siellä ne raukat tuijotteli jalkalistoja, kun olisi tarvinnu tuoda mielipide julki. Mitäpä noille Lehtimäen miehille voi muuta sanoa, kuin Remun sanoin "häpee varjoos"- Ala Vaihdettu
En ymmärrä. Mikäs pakko se on Lehmätiellä kenenkään olla. Kun kymmenkunta ukkoa sanisi siellä että ajakaa itte , niin eiköhän ääni muutu kellossa. On se muuttunut muuallakin .
- kyl mä voin ajaa...
Ala Vaihdettu kirjoitti:
En ymmärrä. Mikäs pakko se on Lehmätiellä kenenkään olla. Kun kymmenkunta ukkoa sanisi siellä että ajakaa itte , niin eiköhän ääni muutu kellossa. On se muuttunut muuallakin .
Siellä kun on ytk miehiä puolet niin ei onnistu. Ne luistaa joka asiasta, paitsi ottavat kyllä parannukset vastaan, jos akt:n porukat saa niitä neuvoteltua.
- ei niin tossukka...
kirjoitampa oman kokemukseni lyhkäsesti tähän viimme kesältä: kenkää tuli Lehtimäeltä viikon sisällä,kun luottamusmiehelle soitin varmistaakseni omat oikeuteni,nyt sitä irtisanomista puidaanki Helsingissä isompien herrojen luona AKT:ssa :) moni läks ennen minua osa vapaaehtoisesti muualle ja osa sai kenkää,ne jotka uskals omia etuja ajaa,niinkuin minä.
- työnorjat
Herra Isoherra Nastolassa keksii kyllä syyn antaa kenkää, jos uskallat pitää oikeuksistasi kiinni. Kasvotusten se kaveri ei kyllä tule puhumaan, mutta puhelimitse pullistelee. Olis ns. kirveellä töitä...
- et, sillee
oliko sulla koeaika, jos oli silloin voi työnantaja irtisanoa, jos ei hommat onnistu tai tulee töpeksittyå , niitä tuskin puidaan siellä akt:ssä
- ykssetraharrastaja
Kiva huomata juttujen tason pysyneen ns pikkutyttö tasolla. Kumma juttu tuo kun lukee näitä kaikketietäviä trolleja. Mm luottamusmiehen savustaminen talosta, ei ollut vielä itse tuota kuullut ja oli siksi töissä. Ei oikein tykännyt tuosta kirjoituksesta. Mutta tuon asian tietäjähän voi ottaa Michaan suoraan yhteyttä ja kertoa miksi valehtelee. Pysykää faktoissa tai vielä parempaa olisi että menisitte itse jonnekkin töihin tai takaisin kouluun. Jos joku haluaa tulla jotakin kyselemään niin rohkeasti vain yhteys luottamusmieheen tai johonkin ihmiseen joka on oikeasti talossa töissä.
- ei niin tossukka..
faktaa tulee tässä,ainut oikea mies joka hoitaa hommansa on juuri Micha,mutta minkäs toinen yksin tekee kun toinen luottamusmies on syvältä ja kieli juuri niin syvällä kuin se enää voi mennä. Ja minä olen OIKEASTI käynyt kokemassa tuon lehtimäen "ihanuuden" hyi helvetti onneksi on näitä parempiakin paikkoja missä ei konttaa miehet polvet ruvaella pomoja nuolemassa.......vaan ovat yhtä rintamaa etuuksia ym hoitamassa ja tukevat toisiaan kun ja jos on tarvetta. mitä tekee Lehtimän vanha kaarti? käy kilvan valehteleen pomolle toisista,siitäkin on omakohtasta kokemusta,oli yllätys kuulla mitä kaikkea minäkin olin sanonu ja tehny niin Lehtimäen suusta. siellä vaikka monta ns,pomoa vasen käsi ei tiedä mitä oikea tekee eli viesti ei kulje niidenkään välissä.....
- Talkoo- Taavetti
Kyllä kunnon siankusiruiskutus tekee miehen kenestä tahansa pikku pullistelijasta , kunhan saatte työtaistelutilanteen ensin aikaiseksi ,niin tullaan apuun ihan mielenkiinnosta.
- Kusetettu,vaan ei enää
Talkoo- Taavetti kirjoitti:
Kyllä kunnon siankusiruiskutus tekee miehen kenestä tahansa pikku pullistelijasta , kunhan saatte työtaistelutilanteen ensin aikaiseksi ,niin tullaan apuun ihan mielenkiinnosta.
Firman asiat tulee olemaan todella surkea niin kauan,kunnes uskallatte tehdä jotain.Kyllä vingutaan ja itketään,mutta ollaan ihan munattomia ja juostaan tosipaikan tullen karkuun,kuin pikkutytöt.toimikaa ja asettukaa työtaisteluun johtoa vastaan.
- Vesuvius
Kaikenlaista huhua on Lahdessa kuljettajien kesken liikkeellä Lehtimäen toimintatavoista. Pakko kai uskoa, kun kommentit lukee. Meille KA: lla työskenteleville maksetaan kaikki kuuluva sentilleen ja palkkalistat sisältää kaiken tiedon. Jos hommasa hoitaa, niin rauhassa saa olla johdon taholta.
- Huhuilta siivet
Tässä vaiheessa näen itsekin velvollisuudekseni liittyä keskusteluun. Olen itse tuo jo keskustelussa nimeltäkin mainittu tilausajopuolen luottamusmies, eikä minua todellakaan ole yritetty savustaa yhtiön toimesta ulos Lehtimäeltä. Olen tässä hiukan hämmentyneenä seurannut tänne palstalle kirjoitettuja kommentteja. Totta on, että olen ollut paljon poissa töistä viime kuukausina, mutta kyseessä ovat olleet ns. henkilökohtaiset syyt.
Yhtiömme on laajentunut viimeisen kahden vuoden aikana kalustoltaan yli kaksinkertaiseksi, linjaliikenne (jolla on oma luottamusmiehensä) on laajentunut valtavasti, STA sulautettiin yhtiökaupassa Helsingin varikkoon ja uutta henkilökuntaa on tullut mukaan toimintaan kymmenittäin. Luonnollisesti tämänkaltainen kehitys synnyttää paljon soraääniä. Yhtiön toiminnan muuttuminen pienestä perheyhtiöstä suureksi konserniksi aiheuttaa paljon kasvukipuja, joita valtaosa näistä edellä mainituista tylysävyisistä kirjoituksista ja kuulopuheista käsittelee.
Meitä kaikkia - sekä työnantajaa että työntekijöitä - yhdistää ja velvoittaa alalla voimassaoleva TES, jonka noudattamista on minut vaaleilla valittu seuraamaan. Tässä keskustelussa mukanaolijoista osa on ollut tekemisissä kanssani, ja nähdäkseni ongelmakohtiin on saatu useimmiten huomattavia ja välittömiä parannuksia, ja yhtiön johto on ollut myötämielinen ja muuttanut toimintatapojaan oma-alotteisestikin. TES:n vastaisista käytännöistä yhtiössä työaikojen, palkkauksen, vapaapäivien ja työajan lyhennysvapaiden antamisen suhteen ole minulle enää ilmoitettu. Huhuja niistä kuulen kyllä epäsäännöllisin väliajoin, mutta niiden todenperäisyys on kyseenalaista. Minä en pysty omien resurssieni ja toimenkuvani rajallisuuden vuoksi valvomaan yli sadan ihmisen jokaisen työpäivän jokaista hetkeä, joten työntekijöiltä itseltään vaaditaan aktiivista puuttumista havaittuihin ongelmakohtiin. Jos joku työntekijöistä havaitsee jossakin kohtaa virheitä, ottakaa viipymättä yhteyttä allekirjoittaneeseen, niin voimme selvittää asian välittömästi ilman viiveitä ja turhaa epäluuloa. Mutta pieni pyyntö olisi - en ole kuitenkaan kone, joten yhteydenotot puhelimitse mieluiten virka-aikaan 9 - 17 välisenä aikana, muulloin sähköpostitse! Ja työsidonnaisuus-, ajo- ja lepoaika-asioista ottakaa yhteys ensin ajojärjestelyyn, kiitos! Ohjeita ja neuvoja niihin saatte kysellä minulta, ja säännöt kokonaisuudessaan löytyvät AKT:n ja Työsuojeluhallinnon sivuilta.
Luottamusmiestoimintaa koskien haluaisin muistuttaa teitä, että tässä joulukuussa järjestetään uudet luottamusmiesvaalit, joihin voi asettua ehdolle ja joissa voi äänestää jokainen AKT:n jäsen. Jos haluatte osallistua talkoisiin muutakin kuin S24-palstoilla, kannattaa liittyä liittoon ja osallistua aktiivisesti! Ja aivan omakohtaisena kokemuksena luottamusmiestoimesta - toisin kuin sinnikkäät huhut väittävät, ei luottamusmiehenä olemisesta tai liittoon kuulumisesta rangaista ;)
Eli kokonaisuudessaan... Luulo ei ole tiedon väärti! Jospa voisimme nyt pistää pisteen näille huhupuheille ja mielenpurkauksille, ja siirtyisimme faktoihin ja oikeaan tapaan lähestyä ongelmia ja pulmatilanteita. Ottakaa rohkeasti yhteyttä jos siltä tuntuu tai tarve vaatii. Pirteää syksynjatkoa kaikille!
Micha
Luottamusmies
Lehtimäki Tilausajot- LSL
Nyt täytyy sanoa että sinulla hyvä "meidän" tilausajo luottamusmies ei taida olla oikein mitään tietoa siitä mitä Nastolassa tapahtuu linjaliikenteen osalta!
Nastolan luottamusmies on aivan turha herra, yllätys yllätys kun Mikon serkku on niin ei kai se nyt Mikkoa vastaan ryhdä vääntämään ja toivottavasti tähän todellakin saadaan muutos viimeistään joulukuussa.
Yhtiö ei todellakaan noudata tes:iä ainakaan linjaliikenteen osalta. Kuljettajia ollaan lisäksi käsketty ajaa laittomia päiviä. Ylitöitä ei makseta vaan ne väännetään odotusajoiksi, ilta- ja yölisiä puuttuu jatkuvasti palkoista ja vapaapäiviä muutetaan jopa työntekijän tietämättä jotta vältytään vptyökorvauksilta. Joitakin ajosarjoja sentään muokattiin työehtosopimuksen mukaiseksi kun joku uskalsi suunsa avata, ihme ettei tälle ole jo kenkää annettu!
Johtoa ei kiinnosta mikään muu kun raha. Parin päivän pienet tilitykset kun on "rästissä" jotta sinulla olisi Orimattila-Lahti-Heinola linjalla edes jotenkin järkevä pohjakassa niin ollaan jo soittamassa että palkasta vähennetään puutttuvat tilitykset jos et heti tilitä.
Kolme ajojärjestelijää on käynyt kokeilemassa Lahden ajojen osalta. Kaksi lähtenyt omasta aloitteesta lätkimään kun johtoporras on haukkunut jatkuvalla syötöllä sekä vaatinut tekemään järjettömiä ylityömääriä jopa palkatta, kuin myös laittamaan kuljettajille laittomia päiviä. (ja tiedän tasan tämän asian kun sen verran hyvin tunnen yhden näistä lähteneistä). Kolmannelle annettiin kenkää kun oli liikaa kuljettajien puolella, nyt neljäs yrittämässä samassa hommassa sitten heinäkuun alun.
Kuljettajia taitaa olla tähän päivään mennessä heinäkuun alusta lukien 23 tai 24 jotka on sanonut itsensä irti, muutama tuohon päälle vielä jotka on saanu kenkään. Mitä olen kuullut niin hyvin moni roikkuu firmassa sen takia kun parempaa ei ole tarjolla mutta heti kun tilaisuus tulee nostaa kytkintä.
Että näin! - Kom-Mari
LSL kirjoitti:

Että näin!Kaikista helpoin tapa kun ei kukaan mene sinne , niin huomaavat kun joutuvat itse niitä pitkiä päiviä tekemään , ehkä oppivat jotain. Työtä kun ei voi teettää ellei ole työntekijöitä.
- Naurettava PELLE
LSL kirjoitti:
Nyt täytyy sanoa että sinulla hyvä "meidän" tilausajo luottamusmies ei taida olla oikein mitään tietoa siitä mitä Nastolassa tapahtuu linjaliikenteen osalta!
Nastolan luottamusmies on aivan turha herra, yllätys yllätys kun Mikon serkku on niin ei kai se nyt Mikkoa vastaan ryhdä vääntämään ja toivottavasti tähän todellakin saadaan muutos viimeistään joulukuussa.
Yhtiö ei todellakaan noudata tes:iä ainakaan linjaliikenteen osalta. Kuljettajia ollaan lisäksi käsketty ajaa laittomia päiviä. Ylitöitä ei makseta vaan ne väännetään odotusajoiksi, ilta- ja yölisiä puuttuu jatkuvasti palkoista ja vapaapäiviä muutetaan jopa työntekijän tietämättä jotta vältytään vptyökorvauksilta. Joitakin ajosarjoja sentään muokattiin työehtosopimuksen mukaiseksi kun joku uskalsi suunsa avata, ihme ettei tälle ole jo kenkää annettu!
Johtoa ei kiinnosta mikään muu kun raha. Parin päivän pienet tilitykset kun on "rästissä" jotta sinulla olisi Orimattila-Lahti-Heinola linjalla edes jotenkin järkevä pohjakassa niin ollaan jo soittamassa että palkasta vähennetään puutttuvat tilitykset jos et heti tilitä.
Kolme ajojärjestelijää on käynyt kokeilemassa Lahden ajojen osalta. Kaksi lähtenyt omasta aloitteesta lätkimään kun johtoporras on haukkunut jatkuvalla syötöllä sekä vaatinut tekemään järjettömiä ylityömääriä jopa palkatta, kuin myös laittamaan kuljettajille laittomia päiviä. (ja tiedän tasan tämän asian kun sen verran hyvin tunnen yhden näistä lähteneistä). Kolmannelle annettiin kenkää kun oli liikaa kuljettajien puolella, nyt neljäs yrittämässä samassa hommassa sitten heinäkuun alun.
Kuljettajia taitaa olla tähän päivään mennessä heinäkuun alusta lukien 23 tai 24 jotka on sanonut itsensä irti, muutama tuohon päälle vielä jotka on saanu kenkään. Mitä olen kuullut niin hyvin moni roikkuu firmassa sen takia kun parempaa ei ole tarjolla mutta heti kun tilaisuus tulee nostaa kytkintä.
Että näin!Toi neljäs kokelas on ihan tampio. Se käy päivittäin lahden varikolla ja jokaiselle on muistanut mainostaa sitä kuinka kovapalkkainen ajomestari on. ja seuraavassa lauseessa itkee, miten kamalasti on tehny ylitöitä alusta asti. Olevinaan niin iso herra vaikka ite ajeli linjalla vasta hetki sitte.
- ...??
Arvoisa nimimerkki LSL oletko ottanut reilusti yhteyttä omalla nimella ja naamalla kokemistasi ongelmista talon johtoon tai luottamismies Michaan. Tuskin olet rohjennut?? Tämmoinen yleinen kirjoittelu ei ole kenenkään etujen mukaista ja onko näissä jutuissa mitään perää? Hamekankaan sinulle ja muille kirjotteliolle ostaisin jos tietäsin kelle toimittaisin. Joka työpaikalla on omat ongelmansa mutta kai niissä työnkentelee aikuiset jotka uskaltavat ne talon sisäisesti hoitaa. Tässä kysyisessä talossa (nämä negatiivisia asioita kirjoittelevat) taitaa olla niitä vellihousuja jotka juoksevat äitin helmoihin tosi paikan tullen.
Käyttäkää tämä enegianne asiottenne hoitamisee kuin aikuiset ihmiset.- ei ole näkynyt???
Kuka helevetin micha ja vielä luottamusmies ja höpö höpö!!!
- ...!!
Taas yksi onneton ruskeakielinen lisää.
- Volvoilija
ei ole näkynyt??? kirjoitti:
Kuka helevetin micha ja vielä luottamusmies ja höpö höpö!!!
Voi voi. Poika. En ole 2v ollut talossa ja tiedän et Micha on tiluripuolen luottamusmies.
- TÖISSÄOLLUT
TOSSA FIRMASSA EI TOIMI NORMAALIEN IHMISTEN TAPAAN KESKUSTELU EPÄKOHDISTA. TOIMITUSJOHTAJA ELÄÄ SEN VERRAN OMISSA MAAILMOISSAAN ETTÄ POTKUT TAI RANGAISTUS TULEE HETI JOS EREHDYT OIKEUKSIASI KYSELEMÄÄN...
- En edes kuse sinne p
TÖISSÄOLLUT kirjoitti:
TOSSA FIRMASSA EI TOIMI NORMAALIEN IHMISTEN TAPAAN KESKUSTELU EPÄKOHDISTA. TOIMITUSJOHTAJA ELÄÄ SEN VERRAN OMISSA MAAILMOISSAAN ETTÄ POTKUT TAI RANGAISTUS TULEE HETI JOS EREHDYT OIKEUKSIASI KYSELEMÄÄN...
Onhan sillä naamakin, kuin norsun v***u, ei sovi esimieheksi, eikä palvelualalle, mikä lie mörökölli, ei osaa tervehtiä, eli kasvatuksen ja koulutuksen puute ja sitten vielä ne muut ruskeakieliset siellä!!!
- lakimisäs
Ei muuta kun työsuojeluviranomaiset paikalle tutkimaan
touhuja yhtiössä. Julkisella rahalla hankituissa palveluissa
tilaajaa koskee tilaaja- ja hankintalaki, jossa kirjoituksissa
esitetyt rikkeet palkanmaksaussa ja ajo-ja lepoaikarikkeissä
velvoittaa purkamaan sopimukset.- kuski2
Lsl tosiaan edellyttää sopimuksessa tes:n ja lakien noudattamista!
- jätkä sanojensa taka
kuski2 kirjoitti:
Lsl tosiaan edellyttää sopimuksessa tes:n ja lakien noudattamista!
mutta, eipä noudata vaan sanelupolitiikka pelaa ja uhkailu, neitejä koko nastolan yläkerta! Tulee paskat housuihin, jos jotain sanoo, miehiä siellä ei ole!
- Talkoo-Taavetti
jätkä sanojensa taka kirjoitti:
mutta, eipä noudata vaan sanelupolitiikka pelaa ja uhkailu, neitejä koko nastolan yläkerta! Tulee paskat housuihin, jos jotain sanoo, miehiä siellä ei ole!
Sellainen neitikerho ja ompeluseura pitäisi ruiskuttaa todenteolla , niin jospa miehistyisvät.
- ...!!
Asioista jos mainitsee ja ehdottaa muutosta joka helpottaisi kaikkia niin se ei käy koska sen on läpikäytävä koko laaja "koneisto".
- kulkuri
No, jokos kokemusta on? Eiköhän tuon aloituksen jo voisi lopettaa?
- Mätää
Tätä pidä mitään lopettaa, kiva seurata keskustelua suomen suurimmasta mätäpaiseesta bussialalla.
- neloseen
Firma on ihan konkurssikypsä, saa nähdä miten pitkään vielä pystyssä pysyy!
- huhun mukaan
Ei taida tarvita kesäsarjoja suunnitella :D
- huhunmukaankakkoseen
huhun mukaan kirjoitti:
Ei taida tarvita kesäsarjoja suunnitella :D
kaikkee huhuja liikkuu
- Vapaapäiväkorvaus
huhun mukaan kirjoitti:
Ei taida tarvita kesäsarjoja suunnitella :D
Ihan oikein. Toivottavasti linjoja saa ruveta ajamaan sellainen yritys jonka johto oikeasti välittää työntekijöistään ja pitää heistä huolta. Maksaisi palkat kuten kuuluu eikä vaan lennätä paskaa niskaan joka paikassa.
- riisi3
Vapaapäiväkorvaus kirjoitti:
Ihan oikein. Toivottavasti linjoja saa ruveta ajamaan sellainen yritys jonka johto oikeasti välittää työntekijöistään ja pitää heistä huolta. Maksaisi palkat kuten kuuluu eikä vaan lennätä paskaa niskaan joka paikassa.
Niillä on jo niin monta oikeusjuttua menossa, että liikenneluvat viedään kohta. Toivottavasti firman ostaa joku joka kohtelee kuljettajia myös ihmisinä.
- huhut on huhuja
riisi3 kirjoitti:
Niillä on jo niin monta oikeusjuttua menossa, että liikenneluvat viedään kohta. Toivottavasti firman ostaa joku joka kohtelee kuljettajia myös ihmisinä.
on taas niin kaikkitietäviä kirjoituksia, ootteks te kaikki ollu siellä töissä
- totuus on totta
huhut on huhuja kirjoitti:
on taas niin kaikkitietäviä kirjoituksia, ootteks te kaikki ollu siellä töissä
Uskon kyl siltä että nämä kirjoitteliat ovat ainakin olleet töissä firmassa. tuskin kukaan siellä ny oleva uskaltais täällä kirjoitella. itse tunnen noin kymmenkunta firmassa työskennellyttä bussikuskia ja kaikki ovat valitanneet juuri ylläolevia asioita. ja itse irtisanoneet ittensä. on se vaan kumma ettei kukaan työsuojeluihminen puutu firman asioihin. tässäkin viestiketjussa jo melkein parisataa viestiä ja kaikki vain haukkumisia. hyvin eivät asiat siis ole.
- totuus on totta
totuus on totta kirjoitti:

ja korjaus vielä edelliseen. Yli 200 viestiä eikä melkein.
- kjf
Toki kaikki kommentoijat on töissä ollu. Senhän näkee heti. Paskaa puhutaa paskaakaivetaa housuista ja paskaa on maailma täynnä. Mulla on ny paska täynnä ja oli pakko sanoa. Jos jtn kysyttävää ko firmasta ni kertokaa.Tai tukaa jossai kysymää.
- huhut on huhuja
kuinka monta oikeusjuttua on menossa, siellä joku tuntuu tietävän, voisi mainita määrän niin ihmetellään yhdessä.
- riisi3
Linja-autoasemalla kuulin noista oikeusjutuista koskee laittomia irtisanomisia.
- huhut on huhuja
Jaa, eikös ne ensin käsitellä oikeudessa jossa todetaan oikeellisuus, ei ne ennen sitä ole laittomia, ne on vaan irtisanomisia, kuulitko oikein luotettavalta taholta vai kioskin tädiltä.
- pitkää päiväää
Töitä riittää ja palkat ajallaan .
- järjettömät päivät
Taisit aamuvuoroa lopetellessa kirjoitella...
- perintään
järjettömät päivät kirjoitti:
Taisit aamuvuoroa lopetellessa kirjoitella...
Niin, on työaikalaki ja on työehtosopimus joita työnantajan
tulisi noudattaa. Työstä pitäisi saada palkkaa yleissitovalla
alalla työehtosopimuksen mukaan. - ei vain
perintään kirjoitti:
Niin, on työaikalaki ja on työehtosopimus joita työnantajan
tulisi noudattaa. Työstä pitäisi saada palkkaa yleissitovalla
alalla työehtosopimuksen mukaan.Niin pitääs ,ja pitääs
- paljon kiinnostaa
Se on nähty, että lehtimäellä on omat tulkinnat työehtosopimuksesta. Kusettivat sen minkä ehtivät jos tuli erimielisyyttä niin joka ainoa kerta tulkittiin niin että kuljettaja jäi tappiolle.
Voisin kuvitella, että jossain hevonkuusessa tuommoinen käytös olisi pakon sanelema juttu koska jokainen pitää kiinni siitä ainoasta bussityöpaikasta vaikka sieltä mennään missä aita on matalin,
Mutta täällä eteläsuomessa on näitä bussifirmoja vaikka kuinka paljon ja ainakin isoimmat noudattavat TES pilkulleen, miksi sitten tuommoinen rosvoyrittäjä kerää tyytyväisiä kuljettajia vuodesta toiseen?
Muuta ei tule mieleen kuin kuskit puukotavat toisiaan selkään mitä nyt pomojen nuolemiseltaan ehtivät ja odottavat itselle aikoja parempia.- Juorut seis
Että tämä on kummallista, äijät pohtii toisten asioita kuin tuomarit ja kertoo kuulleensa toreilla ja linja-autoasemilla sitä tai tätä. Ei helvetti, mistä tämmöisiä oikein sikiää? Me työntekijät emme nuole kenenkään persettä, kerromme ajojärjestäjille jos ajoajat tai vuorokausilevot eivät ole kohdallaan ja ne laitetaan kohdilleen kun kerrotaan asiasta, ei se sen kummempaa ole.
Kuka teistä asiantuntijoista osaa sanoa edes yhden faktan joka ei ole kuultu tai kerrottu parkkipaikalla? Miksi ketään meistä työntekijöistä ei uskota? Järjestetään tapaaminen tilinauhojen ja oman kirjanpidon kanssa niin voidaan katsoa pitääkö ne nykyään paikkansa. Ainoa mitä meille ei makseta on vapaapäiväkorvaus, aina kysytään että tuletko vapaapäivänä duuniin ja jos sanot etten tule niin se on okei, kukaan ei pakota tai uhkaile mitenkään eli ei ole pakko.
Keikkaa on ja palkat on maksettu aina päivälleen, esimiehethän nyt on mitä on mutta kun tekee hyvin omat duuninsa ja auttaa muita ei ongelmia ole muuta kuin keskustelupalstoilla ;)
- eu-hankkia
Mitenkä toiminnassaan näin käyttäytyvä yritys voi olla mukana
verovaroilla hankittavassa palvelussa?
Tilaajavastuu- ja hankintalakia noudattava julkinen taho ei
saisi sallia tätä.- ljhbjy
Nii-in, miksikähän? No siksi etteivät täällä kerrotut jutut ole muuta kuin mielenvikaisten aivopieruja.
- asiat kuntoon
oletteko te sorretut ja poispotkitut tehneet asiallenne mitään, vai onko ne vain katkeroituneiden miesten vuodatusta, laittakaa asianne eteenpäin niin jospa ne sitten saadaan kohdalleen.
- Ala Vaihdettu
Ihan kuin kiinteistöalallakin jos asiotansa laiminlyövä yhteistyökumppaniyritys ei hoida velvollisuuksiaan , ollaan ajamalla ajettu se ämpärifirma konkurssiin.
Haistatuksia ja uhkauksia sieltä on omistajataholta tullut , mutta so what.
Ne on nöyrää poikaa lopulta kun kaikki viety.
- joopajoo8
Voihan se olla vaikeaa viedä asioita eteenpäin jos kenkää on tullut piittaamattomasti ajotavasta ( ylinopessakkoja niin monta että kortti joutuu hyllylle, jatkuvat autojen kolhimiset yms. ) tai autopa ei olekaan aamulla käynnistynyt kun on ollut promilleja yli sallitun. Jokainen Lehtimäen kuljettaja tietää että talossa 0 toleranssi. Asiakaspalvelu tuntuu olevan myös joillekin ylivoimaisen vaikeaa.
Ja kannattaa muistaa että metsä vastaa juuri niin kuin sinne huutaa. Minua on kohdeltu talossa aina asiallisesti, palkka on tullut aina ajallaan ja oikein. Työajoista myös huolehditaan. Kenenkään p*****tä en ole nuollut enkä tule nuolemaan.
Arvon neidit, ottakaa liittoon / työsuojelun yhteyttä jos tunnette kokeneena vääryyttä. Täällä kirjoittelu on neitien hommaa.- velipoika oli töissä
niin entäpäs kun saa kollme sakkoa ajoaika rikomisesta? niin kenkää tulee? ja näistä on ilmoittetu päivystykseen,sieltä vastataan että jos ei kelpaa keikat niin joku toinen ne ajaa. Niinhän siinä siten kävi. Kyllä se p""""n nuoleminen on Lehtimällä aika yleistä ja kuka sitä harrastaa niin sen näkee keikoista jota liikenejohtaja suosii. Toi 0 toleranssi ei päde Lehtimällä .
- Joopajoo8
velipoika oli töissä kirjoitti:

Niinpä, täällä sukulaiset laukoo mielipiteitään totuuksina tietämättä nykytilanteesta yhtään mitään. Tämä kertoo kaiken tämän keskusteluketjun tasosta. Ketjusta ei taida löytyä yhtäkään nyt olevaa. Selvittäkää ensin faktat ja laukkaa sitten mielipiteitänne.
- Joopajoo8
Joopajoo8 kirjoitti:

Siis ketjusta ei taida löytyä yhtäkään nyt talossa olevaa......
Ja selvittäkää ensin faktat ja laukokaa sitten mielipiteitänne.....
Pahoitteluni kirotusvihreistä...... - huhut on huhuja.
velipoika oli töissä kirjoitti:
niin entäpäs kun saa kollme sakkoa ajoaika rikomisesta? niin kenkää tulee? ja näistä on ilmoittetu päivystykseen,sieltä vastataan että jos ei kelpaa keikat niin joku toinen ne ajaa. Niinhän siinä siten kävi. Kyllä se p""""n nuoleminen on Lehtimällä aika yleistä ja kuka sitä harrastaa niin sen näkee keikoista jota liikenejohtaja suosii. Toi 0 toleranssi ei päde Lehtimällä .
Nollatoleranssi on varmaan joka talossa, kaikissa autoissa on alkolukko, turha yrittää käyntiin, jos tulet suoraan kapakasta töihin, vai oli oikein velipoika töissä, ei sentään kummin kaima kun on niin luotettavaa tietoa. Ensin voit opetella vaikka suomenkielen ja oikeinkirjoitusta ja sen jälkeen voit kommentoida.
- huhut on huhuja
huhut on huhuja. kirjoitti:
Nollatoleranssi on varmaan joka talossa, kaikissa autoissa on alkolukko, turha yrittää käyntiin, jos tulet suoraan kapakasta töihin, vai oli oikein velipoika töissä, ei sentään kummin kaima kun on niin luotettavaa tietoa. Ensin voit opetella vaikka suomenkielen ja oikeinkirjoitusta ja sen jälkeen voit kommentoida.
Tämä edellinen kommentti oli tarkoitettu tuolle velipoika oli töissä herralle tai neidille.
- säälittävää touhua
Se tuossa vellihousuporukassa on juurikin vikana, että joku muu ajaa. Vittu kehittäisivät jonkinlaista yhteenkuuluvuutta noi kuskit tuossa talossa, niin asialle olisi voinnut jotakin tehdä.
Talossa ollessani nastolan kuskit joka ikinen pelkäsi herraa niin etteivät uskaltaneet poikkipuolista sanaa sanoa, kivikon varikolla pari hassua jotka saivat suunsa tarvittaessa auki,
Pari vuotta sitten tuli uusia kuskeja jotka pitivät eduistaan huolta ja nyt taitaa ne kaikki olla jo muissa taloissa.
Sanoinko jo että munatonta sakkia sitä saa mitä tilaa.- Joopajoo8
Vellihousuporukka pitää pyörät pyörimässä ja siten mahdollistæa sinunkin palkanmaksun. Kannattaa miettiä tämäkin asia ennen kuin tänne laukoo aivopierujaan......
- puolitotuutta
Joopajoo8 kirjoitti:
Vellihousuporukka pitää pyörät pyörimässä ja siten mahdollistæa sinunkin palkanmaksun. Kannattaa miettiä tämäkin asia ennen kuin tänne laukoo aivopierujaan......
Kyllä, olen kyseisessä talossa töissä tälläkin hetkellä ja osa tarinoista on totta, osa hieman väritettyjä. Paljon on epäkohtia henkilöstöpolitiikassa ja välillä tuo korpeaa kovastikin, toki hyvääkin löytyy.
Olet hiljaa ja saat tehdä työsi rauhassa, pidät puolesi palkan ja työaikojen suhteen ja saat kärsiä työajoissa, kaveeraa pomojen kanssa niin pääset helpolla ja muut saa kärsiä. Näin se vaan täällä menee...
Ja kyllä, menisin muualle töihin jos vaan Lahden seudulla vapaita paikkoja olisi. - Joopajoo8
puolitotuutta kirjoitti:
Kyllä, olen kyseisessä talossa töissä tälläkin hetkellä ja osa tarinoista on totta, osa hieman väritettyjä. Paljon on epäkohtia henkilöstöpolitiikassa ja välillä tuo korpeaa kovastikin, toki hyvääkin löytyy.
Olet hiljaa ja saat tehdä työsi rauhassa, pidät puolesi palkan ja työaikojen suhteen ja saat kärsiä työajoissa, kaveeraa pomojen kanssa niin pääset helpolla ja muut saa kärsiä. Näin se vaan täällä menee...
Ja kyllä, menisin muualle töihin jos vaan Lahden seudulla vapaita paikkoja olisi.Koiviston Auto etsii kesälomatuuraajia. Saat jalan oven väliin ja mahdollisuuden päästä pysyvästi onnelaan. Eiköhän se nyt kuitenkin niin ole että samat ongelmat on joka talossa.
Jotkut katkerat mulkut mustamaalaa Lehtimäkeä. Lienevät saaneet kenkää omasta syystään ja nyt levittävät täyttä paskaa katkeruuksissaan.
Mutta ei kun katsomaan, onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tervemenoa kaikki valittajat. - aaaivan
Joopajoo8 kirjoitti:
Koiviston Auto etsii kesälomatuuraajia. Saat jalan oven väliin ja mahdollisuuden päästä pysyvästi onnelaan. Eiköhän se nyt kuitenkin niin ole että samat ongelmat on joka talossa.
Jotkut katkerat mulkut mustamaalaa Lehtimäkeä. Lienevät saaneet kenkää omasta syystään ja nyt levittävät täyttä paskaa katkeruuksissaan.
Mutta ei kun katsomaan, onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella. Tervemenoa kaikki valittajat.Taidat olla nimimerkkisi mukainen joo joo mies!
- jfkkk
En usko et toi ka on se onnela. Sanon nyt samalla tietämyksen vallassa kuin tätä ketjua muutenki kommentoineet. On se hyvä nähdä et on ruvennut myös työkaverit yrittää kääntää tätä paskan jauhantaa laittaa oikeesti oikeaan suuntaan. Ite en yläkertaan ole pullaa vienyt enkä ainakaan selvinpäin ketää nuollu ja silti työt ok ja palkka ajoissa ja oikein tilillä. Jos ei uskota ni saa ottaa yhteyttä. Kirjoittele tänne ni otan vaik yhteyttä.
- oppityttö
Kiitos kaikille kommenteista, eipä kiinnosta enää työharjoitteluun lehtimäelle.
- Vesuvius
Jos jossain firmassa käy tällaisena aikana jatkuva sisäänulos trafiikki niin jossain täytyy mättää. Jos työpaikka on edes siedettävä niin ei
- Bärsse
Nahkaverhoiltu kuljettajan istuin hautoo takapuolta. Töistä saa vain rupia p...seeseen. Se on yks mikä mättää.
- ruvella
Bärsse kirjoitti:
Nahkaverhoiltu kuljettajan istuin hautoo takapuolta. Töistä saa vain rupia p...seeseen. Se on yks mikä mättää.
Lehtimäellä alkaa yllättävän nopeasti naama ja takapuoli muistuttamaan toisiaan...
- poiuyhjtu
hyvässä maineessa on! palkat tulee ajallaan, autot viimesenpäälle vot.
- uuhvatti
Ajallaan vaan ku tulis oikein laskettunakin. Ei ole näkyny ylityökorvauksia vapaapäivätöistä kertaakaan, vaikka tes sellaiset määrää maksettaviksi.
- hattuwatti
No pakkoko on vapaapäivinään vääntäytyä ylitöihin ? Etenkään jos siitä korvauksen saanti on epävarmaa ?
- marjuskainen
hiukan on vielä outoo, mutta ilmeisesti hyvässä maineessa
- turbourpo
Näköjään lehtimäki valittanut ylläpidolle kun tosiasioista puhutaan ja sitten on poistettu viestejä missä joutuvat outoon valoon, Aivan kuin tosielämässä ongelmat vaietaan kuoliaaksi.
- leijamies
No nyt saitte oikein päälliköiden päällikön taloon! Pistää isäntäväenkin ruotuun Nastolassa :)
- jotainvikaa
Menkää nyt joku töihin lehtimäelle, kun ovat jo vuoden hakeneet yhtäjaksoisesti kuljettajia!
- Alavaihdettu
Hyvä kysymys miks ne hakee ja hakee ja vielä kerran hakee hakemasta päästyäänkin kuljettajia. Voisko olla niin että kukaan vähänkään itseäänkunnioittava ei mene mestaan , mikä orjatyöpaikan maineessa , ellei toisin todisteta. Ei edes pienestä maksusta. Työnantajalle ensimmäinen edellytys on , kohtele työntekijääsi ,kuin haluaisit itseäsikin kohdeltavan. Vaikka valitettavan paljonhan on työnantajissa työnarkomaanin vikaa jota kutsutaan virolaistauti 24 / 7. ksi.
- oppityttö
Lainaus työkkärin tekstistä:
"Yrityksen toiminta perustuu ensisijaisesti asiakastyytyväisyyteen. Liiketoimintoja on asiakaslähtöisesti kehitetty ja monipuolistettu viime vuosien aikana huolehtien samalla kustannustehokkaasta toiminnasta kilpailukyvyn ylläpitämiseksi.
Hemme Lahden toimipisteesee LINJA-AUTOKULJETTAJIA
Lahden seudulliseen liikenteeseen.
Edellytämme hyvää suomenkielentaitoa D-ajokorttia ja voimasssa olevaa ammattipätevyyttä.
Odotamme hyvää asiakaspalvelutaitoa sekä joustavuutta."
Se asiakastyytyväisyys ja joustavuus saattaa olla hieman epävarmaa, jos siellä henkilöstöllä on paha olla ja väki vaan vaihtuu.
Ja ehkäpä Lehtimäki voisi myös itseltään edellyttää hyvää suomen kielen taitoa - ainakin neljä virhettä oli tuossa ilmoituksessa. - Partajugi
On siellä käynyt kysymässä yksi puhallusten takia lähdöt saanut poliittiseen vähemmistöön kuuluva hännystelijäkin ,mutta ei ne ottaneet puhaltajia , eikä sellaisia joilta naistenvaatekappaleita näkyy vaatteiden alta.
- 55551
Ettekö te nykyiset lehtimäen kuskit voisi vaan pysyä kiltisti siellä töissä?
Tulee paha mieli työnantajan puolesta, kun joutuu pitämään kestohakua työkkärin sivuilla. - jessööör
Talo jossa ei ole yhtään miestä, kumartelijoita vaan.
- Alavaihdettu
Oliskohan sillä työnantajalla peiliinkatsomisen paikka , kun jokainen vähääkään itseään kunnioittava työntekijä karttaa kuin ruttoa ja ennen näkee nälkää kun työskentelee nylkyrin alaisuudessa.
- Partajugi
Niin no , olihan tämä yksi sinne todella käynyt pyrkimässä ja varmasti olis ollut työnantajan mieleinen ,sillä Hanurilan varikolla ollessaan leikki pintamiestä ja kantoi pullaa pomoille jatkuvasti ja teki kaikki mitä käskettiin. Haukkui toiset duunaritkin heidän puolestaan. Sitten viimein totteli liikaa ja läksi käskettäessä duuniiin eikä muistanut että oli maistanut...
- 7v.lehmätietä
On niin ronkeli talo, ettei kukaan tahdo kelvata kuljettajaksi. Pari Veolialta olevaa kaveria kun kysyi töitä omaten usean vuoden kokemuksen kaupunkiliikenteestä, niin eivät kelvanneet. Pitää olla tilausajokuljettajan tausta ja nöyrä mieli. Paska talo kokonaisuutena joten eivät kyllä kaverit menettäneet mitään.
- Talkootaavetti
Veolialta tulleet eivät sen takia kelvanneet kun Veolialla vaaditaan myös kovaa ajoa toisin kuin muissa alan taloissa. Olin lakkovahtien esimiehenä , niin kaverit kertoivat sieltä töitä hakeneista useista tapauksista jotka paikallinen joku "Birdy" oli raakannut kun ajonäytteessä ajelivat liian hiljaisesti.
Ruiskuttaa pitäisi sellainen räkättirastas siankusella niin ettei enää räpyttele.
- kreika
Lehtimäellä on rahat lopussa, siksi ovat niin tiukkoja kaikesta(varmaa tietoa)
Uskokaa miun sanoneen, kohta on saneeraus käynnissä.- Alavaihdettu
Tarpeeksi tiukkoja kun ovat työntekijöilleen , niin kohtapa ei auta vaikka olis rahaakin. Virolaisista ilmaistyöntekijöistäkään ei ole apua heille jos ei direktiiviy kunnossa.
- Shitaro
Ei taida saneeraukseen päätyä, jos
Koiviston Auto ostaa pois jaloista koko laitoksen. Loppu on lähellä, jos hevosmiesten jutuissa on ripaustakaan totta. - Katotaakoskatapahtuu
Shitaro kirjoitti:
Ei taida saneeraukseen päätyä, jos
Koiviston Auto ostaa pois jaloista koko laitoksen. Loppu on lähellä, jos hevosmiesten jutuissa on ripaustakaan totta.Ja hevosmiehethän tietää on se niin varma uutistoimisto, että sä tee teen voisi vaikka heti lakkauttaa
- kaveriltakuulintosion
kyllä on taas niin varmaa tietoa kaikilla, että oikein ihmetyttää, käyttekste mikon kans saunassa ja se kertoo aina teille nää varmat tiedot, suurin osa teistä varmantiedon kirjoittajista ei ole edes nähneet linja-autoa ja sitten ollaan niin pirun viisaita.
- Harrynobina
Kyllä nää ämpärifirmat tiedetään. Olin minäkin eräässä pikkufirmassa invataksia ajamassa ja yritin saada nekin vuodet Helbillä hyväksi , mutta läksin Nobinalle ennenkuin ehti purra. Terkut muuten Kähärälle ! Mennääks parille huurteiselle nyt kun sullakin tota aikaa on ?
- kuskiauunotintv.mikko
Sanokaa nyt hyvät partajeesukset ja letkuveijarit mistä ihmeestä te noukitte noi varmat tietonne olen jo toista vuotta odottanut, että Lehtimäki menee konkkaa, mutta vielä porskuttaa.
- hattuwatti
ei lehtimäki konkkaan mene se on varma! kaho jos on tiukkaa rahoist niin kusetetaan sen verran työntekijöitä että egut riittää! esim. jos jäät saikulle niin tehdään uusi työlista, niinkuin nykyään on tapana. lehtimäki pyyhkii persettä noil akt sopimuksilla! ai niin alkuperäinen kysymys millaisessa maineessa no helvetin hyvässä, niin kuin olette voinneet lukea aiemmista kirjoituksista vähä vajaa 300 kommenttia.
- reissuu
Tuon yrityksen toiminta perustuu ihmisten kusettamiselle, niin työntekijöiden kuin asiakkaiden. Onneksi löytyi toinen työpaikka ja loppui se joka aamuinen hatutus töihin mennessä. Nyt voi katsoa muualle kun lapsenpaskan värinen romu tulee vastaan maantiellä.
- Myösreissuun
Tuo edellinen ei ole mun kirjoitus, vaikka olenkin täysin samaa mieltä. 2 vuotta lm palveluksessa ja käteen jäi ainoastaan suuri pettymys esimiesten osalta asioiden hoitoon ja järjestelmällinen kyykytys tiettyjä kuljettajia kohtaan. Terv.ex luottohenkilö
- Pystytukkapete
No hyvä ettei tullut heikkoina hetkinä mentyä sinne.
- Huolestunkohta
Onks lehtimäen asiat kuskien osalta kunnossa kun kukaan ei ole haukkunut moneen viikkoon, eikä rahojen loppumisesta ole mitään kuulunut, eikä konkurssissa?
- Pihtaamaanjallua
Kelpaa sitä taas karibialle eukon kanssa lähteä, kun on taas reilusti kuskeja kusettanu vuoden aikana, no katotaan kuis äijän jatkossa käy.
- Kuivatjanasevat
Nyt kun Koiviston ostaa helsinginbussiliikenteen niin samalla vois ostaa lehtimäen, ei varmaa tarvis paljoo maksaa.
- Kesäuuno
Lehtimäellä välitetään henkilöstöstään, omalla tavallaan. Työssäjaksaminen tarkoittaa että on jaksettava ylipitkiä työvuoroja, liian lyhyitä lepoja ja laittoman pitkiä ajomatkoja tauotta. Joustavuudella tarkoitetaan että henkilöstön on joustettava työnjohdon pätevyyden puutteista johtuen. Joustavuus tarkoittaa myös että kuljettajilla on oltava valmius lähteä viikon kestäville keikoille, parin tunnin varoituksella. Joustavuus tarkoittaa myös että kuljettajien odotetaan olevan valmiita lähtemään töihin vapaapäivinäkin, ilman ylimäärästä korvausta. Joustavuus tarkoittaa myös että toivottuja vapaita ei myönnetä kuin poikkeustilanteissa ja silloinkin niiden myöntämisestä kerrotaan niin myöhään että matkoja ei voi suunnitella. Lomatoiveetkin on perusteltava puolia vuosia etuajassa. Huolellinen liikenteensuunnittelu tarkoittaa että yksi esimies suunnittelee liikenteen, toinen esimies muuttaa kaiken ja lopuksi omistajaperheen jäsen muuttaa kaikki suunnitelmat. Pekkaset on Lehtimäen liikenteen mukaan tarkoitettu työnantajan liikenteensuunnittelun puskuriksi, josta ilmoitetaan päivää aikasemmin. Asiakaslähtöisyys tarkoittaa että kuljettajat majoitetaan asiakkaiden kanssa ryhmämajoitukseen. Kilpailukyky hinnoittelussa ylläpidetään alihinnoitetulla kasvulla, kyllä rahoittajat suostuu tappioihin niin kauan kun liikevaihto kasvaa. Kehitys yrityksessä tapahtuu ottamalla taloon jatkuvasti uutta väkeä mieluimmin kuin parantamalla olosuhteita vanhoille työläisilleen. Vanha veri ei jää hyytymään kun parhaat (vanhat) lähtee perustamaan omia firmoja tai siirtyy kilpailijoille.
Tervetuloa taloon!- Pohjoisen_kuski
Tuo toimii niin kauan kuin pöljät kuskit suostuvat siihen! Meikä vaihtaisi firmaa jos ehdotellaan työaika-asetuksesta poikkeavia työaikoja tai ei mennä TESsin mukaan. Tähän asti ei ole tarvinnut, työnantaja ei ole halunnut päästää pois.
- puistattaa
Olin jo melkeen unohtanut tuon keskitysleirin, Mikko pojan pikkupajan.
Vai ei irtoo pekkasia.... Se oli sen yhden noita-akan tyyli jo Korsisaarellakin!- AKTRULES
Ketään ei kuseteta , ellei itse ole niin tyhmä että antaa kusettaa itseään.
Pekkaset , kuten monet muutkin sopimuksiin kirjatut asiat ovat Lehmäntiellekin vähän niinkuin pikku pakko antaa, halusivat tai eivät.
Liikennesuunnittelu tulisi todellakin tarvitsemaan niitä puskureitaan hyvin äkkiä kun sattuukin joskus sellaiset kuskit jotka eivät simputusta hyväksykään.
Ennenkuin joku ehtii hehkuttaa , että jonoksi asti on kuljettajia tulossa , voi olla osittain totta , mutta ei siihen hätään kun autot täynnä porukkaa ja kuskit lähteneet kesken leikin.
- Hakisinko_Lehtimäelle
Onko firmassa esiintynyt työpaikkakiusaamista? Jos on, niin onko se työntekijöiden keskinäistä kiusaamista vai esimiespuolelta tapahtuvaa kiusaamista? Itse suunnittelen vaihtavani firmaa, koska koen, että nykyisessä työssäni kiusaaminen on aivan hirveää ja se tulee esimiespuolelta ja siitä haluan eroon.
- ALK-kovempaa-ei-oo
Alistus! Tervetuloa vaan Lehtimäen alistuskoulutukseen. Kiusaus ei täällä ole sattuma, se on tahallinen. Esimiehet käyttää sitä johtamiskeinona. Joko alistut tai lähdet talosta. Jos haluat tuhkasta tuleen, tule meille (Lehtimäki Liikenteelle) kiusattavaksi.
ALK-jäsen.
(Anonymit Lehtimäki liikenteen Kiusatut)- AKTRULES
Pitäisköhän pestautua ihan piruuuttaan ja nähdä face to face ne kiusanhengettäret siellä ja ottaa luulot ja hameet pois samantien.
Kerran antaisin anteeksi ,mutta toisella kerralla jäiskin auto matkustajineen jonnekin kohteeseen.
Kaikille ei ryttyillä ! - ALK-kovempaa-ei-oo
Tervetuloa! Kesäksi tarvitaankin varmaan paljon uusia kujettajia, kun niin moni on hakeutumassa muualle. Pitäähän jonkun kinuskit ajaa.
- Lehmätie
Nyt on kääpiöllä kovat piipussa, myy keikkoja tappiolla ajaakseen kilpailijat suohon. On se kova sälli.
- Iitunvarvas
Vituttaako? Jos on rahkeita, niin mikä ettei.
Uusia autoja tulossa ja asiakkaita riittää. - Rahimankumaranpoutra
Lehtimäki otti ti busseja siivoamaan bangladesin pojat "Kumaranrajipoika ja viljaminvijuy" kuuraavat hymyssä suin lehtimäen busseja kivikossa...ihme että tuokin homma otettiin kuljetajilta pois..aikalailla halvala taitaa bangaloren riisinsyöjät hommia tehdä?? varmaan kukkaistiellä mietitään tarkkaan voisiko kuljettajan hommatkin ajattaa noilla bangladesihin miehillä, ovat muuten nöyriä ja kumartelevat suuntaan jos toiseen..siinä mallia härmän häjylle..vai pitäiskös talkootaavetin mennä kusiruutan kanssa kastelemaan näitä ilmaisduunareita??
- Alavaihdettu
Talkootaavetti ilmanmuuta ruuttaamaan semmoiset pellet.
Kyllä joskus tulee mieleen että tätä Taavettia tarvittais täälläkin ruuttailemaan siankusella nuo virolaiskiltitpojat jotka välillä tuntuu jopa maksavat siitä että saavat tehdä työmme puolestamme. Toisaalta hyvä niin , ei itse tartte rypeä paskaduunissa ja ne painaa kellonympäri ja kerran tarjosin kaikille itse keitettyä kahvia kupillisen per ukko , niin hyvä etteivät maahan saakka kumarrelleet.
Olivat tehneet 2 vrk lumityötä pikku palkalla yhtäsoittoa.
Tyhmiä ovat. Jospa kusiruisku opettaisi , vaikka silloin ne oppii pyytämään fyrkkaa. Ei hyvä. - Orjakauppias
Näin on, monesti nämä ulkomanihmeet melkein maksaa että saavat olla hommissa, viljamivijou muuten kuuraa nubinan busseja puolella hinnalla ja kertoohan se kun joutuvat vielä menemään siivoustalkoisiin päiväksi että pärjäävät..mahtaiskos verottajaa kiinnostaa nämä rasimakumaraninpojat..kehuvat olevansa kova työmiehiä ja töitä on paljon ..on varmasti kun halvalla tekee ei ole ikinä työtön..tyypillisiä mamuja..halapa ja kannattava on monesti veroviraston unelma asiakas..muuten orjakansan tunnistaa siitä että seisovat vaikka kusiojassa jos saavat jotain tehdä....
- Tervisex
Suomalainen kuski voi kattoo peiliin jos kielitaidoton mamu vie sun paikan!
- Alavaihdettu
Sehän on työnantajallekin oikein hyvä kun kielitaidoton ja ehkä muutenkin toistaitoinen mamu tyrii oikein kunnolla.
Mites se vanha sanonta markka-ajalta olikaan, että kahden markan suutari tekee kolmen markan vahingon ?
- Vesuvius2
Jos työpaikka on anaalista, niin eihän siellä pysy, kuin vaikkapa kielipuoli mamu. Eihän heillä ole valinnanvaraa ja tietoa, miten asiat kuuluis suomalaisella työpaikalla hoitaa. Ei mamua voi siitä syyttää.
- Palkatniskassa
Olen nyt 1.7 2014 lähtien ollut lehtimäellä, joka ainoa tili tullut niinkuin pitää ja lomat ja pekkaset saanut pitää.
- kusettajafirma
Ihanko on tullu vapaapäivätyöt ylityökorvauksilla maksuun tessin mukaan? Älä nyt viitti iso mies naurattaa...
- palkatniskassa
oot oikeessa. ei ole tullut senttiäkään vapaapäiväkorvauksia, johtuu ilmeisesti siitä, että en ole ollut kertaakaan vapaapäivänä töissä.
- 1babcb
Kaikenlaiset puukenkäpoja jafirmojen kiertäjät tänne kirjotteleekin kun eivät tiedä asioista juuri mitään.Ihan tavallinen talo se lehtimäki on ,tisille ei vaan kelpaa mikään tai pitävät itseään toisia parempana.
- abcdefghij1234
Mene käymään kiertokoulu loppuun ja opettele kirjoittamaan, vai oletko poika eestinmaan...
- Kusetetut
Aivan mahtava työnantaja, palkka tulee niin kuin pitää ja päälliköt mukavia.
- Oiskirveelletöitä
Samaa mieltä, mukava lähteä aamulla töihin kun on niin rakestettava työnantaja ja aivan mahtavat esimiehet.
- Wellbeing
Noh, mikäs Lehtimäellä on meininki? Todella hurjia juttuja olen itsekin kuullut, lähinnä toimiston puolen oloista. Työhyvinvointi on tuossa talossa pelkkä kaukainen haave...
- Alavaihdettu
Miksi sinne pitää mennä ylipäätänsä ? Onhan töitä muuallakin ja muitakin töitä ???
Hyvin äkkiä sille Lehmätielle tulee narussa pää vetävän käteen kun kukaan ei menisi sinne ja jo olemassa olevatkin lähtisi pois. Kiteytettynä : Ei ole sotia jos ei ole sotilaita.
Yksin ei johtaja / omistaja kuutta-seitsemää kuljeta. Pankki perää lainanlyhennyksiä ja vaikka keikkaa olisi ,mutta kun ei ole kuljettajia, niin hukka perii.
Tietääkseni ei käytä ilmais-virolaistyövoimaa.
Varmasti on yksi joka ei mene sinne. Suurestakaan rahasta.
- 8888888888
Omistajasuku rosvoja työnjohtajat mulkkuja mietippä ite. kuulema uusia autoja pitänyt hommata ettei nykyiset lähtisi pois.
- Alavaihdettu
Varmasti on yksi joka ei mene sinne lähellekään vaikka uusien , parhaiden mahdollisten autojen lisäksi levitettäisi punainen matto kuljettajan saapuessa varikolle ja autolle. Kun edes virolaiset eivät sinne haikaile , niin se jo kertoo aika paljon .
- Kohtuukaikessa
Taloon tullut viimeaikoina virolaisia, suomalaisia jopa koivistonautolta kuljettajia, että ottakaapa selvää ensin, vaikka teillä tuntuu olevan varmaa tietoa. Varmaan taas kaverilta kuulitte varmaa tietoa.
- Vesuvius2
Koiviston autolta tulleet ovat lähinnä niitä, jotka ovat saaneet potkut syystä tai toisesta. Muuten ei siitä suunnasta ole tunkua.
- täpä
Epävarmaa 'tietoa' kolleegalta:
pari vuotta sitten oli Lehtimäki kuulemma palkannut paikallisliikenteen lisääntymisen takia n. 50 uutta kuljettajaa - nyt on enää n. 10 niistä töissä.
Onkohan totta vai tarua?- Poislähtenyt
Pitää paikkansa 1.7.2014 aloitti Kujalan varikolla 48 kuljettajaa, joista heti kättelyssä muistaakseni ainakin kaksi jätti saapumatta. Nyt siitä alkuperäisestä porukasta jotka aloitti 1.7.2014 on jäljellä 6 tai 7. Pitääkö oikein nimeltä luetella, että uskotte.
Olen itse yksi aloittajista ja jo aikaa sitten lopettanut. Talosta on tullut läpikulkupaikka, jossa ei kauan viihdytä.
- Kollega
Tarua on, ei liikenne pyöri jos 40 :nen kuskin vajaus, täysmiehitys talossa, joten sano kollegalle, että höpö höpö.
- kiertokapula
Siis eihän niin isoa vajausta varmaan ole kun on aina välillä tullut taloon aina jostakin uusia kiertokapuloita.
- Kollega
Ihan mahtava talo olla töissä, antoivat jopa kesälomaa.
- Partajugi
Ettäkö oikein kesälomaa antoivat. Mikä armollinen kädenojennus. Antoivat jopa ! Ei siinä ole mitään jopa-antamista. Ne on lakisääteisiä juttuja kuten pekkaspäivät ja muutkin työ-ja lepoaikoja koskevat määräykset. Jotain mätää kun vain masokistit tykkää olla siellä.
Onkos sellaista koirannäköistä äijää käynyt siellä kyselemässä töitä. Se on työnarkomaani ,mutta perso kaljalle.
- Kollega
Ai onks ne lakisääteisiä, no voi perhana ja minä kun olen jo 30v.aina maksanu vähän työnantajalle, että saan pitää lomaa ja pekkasia, semmosen saturaisen pari per./kk. Onks mua nyt kusetettu. Mutta kyllä on silti vaan niin mukava talo.
- Kertokaameille
Onko mukavan talon asiat kunnossa, kun ei ole tullut pitkään aikaan mitään "kunnon"kommentteja.
- Kom-Mari
On saattanut vierailla Talkoo-Taavetti ja laitattanut piiskurit ojennukseen.
- Kukaaneipuutu
On pakko painaa pitkää päivää sanoo lehtimäen tilausajokuski, aamukuudesta ilta yhdeksään.
- svkank
Aamukuudesta iltayhdeksään on hyvinkin tavallista tilausajohommissa.
Mitä omituista ja miksi siihen pitäisi puuttua? Tilausajohommat on vähän eri hommia kuin linjan tai katurin vääntö. - Alavaihdettu
Aamukuudesta iltayhdeksään ei taida olla ihan laillista ?
Eivätkä tee kuin virolaiset korkeintaan. - skdinikadfn
Mitä laitonta ? Ajaako virolaiset tiluria?
Ei se, että työpäivän pituus on 15 tuntia tarkoita että ajetaan
se 15 tuntia; 10 h on maksimi vuorokautinen ajoaika. - turvallisestidösässä
Tiivistettynä ajo- ja lepoajat ovat seuraavat:
Vuorokautinen ajoaika enintään 9 tuntia (voidaan kuitenkin enintään kahdesti
viikon aikana pidentää enintään 10 tuntiin)
Viikoittainen ajoaika enintään 56 tuntia, kahden peräkkäisen viikon aikana
kertynyt yhteenlaskettu ajoaika enintään 90 tuntia
4,5 tunnin ajon jälkeen vähintään 45 minuutin yhtäjaksoinen tauko (voidaan
korvata vähintään 15 minuuttia kestävällä tauolla, jota seuraa vähintään 30
minuutin tauko, jälkimmäinen tauko sijoitettava siten, että yhteenlaskettu
ajoaika ei ylitä 4,5 tuntia ennen toisen osan alkamista.)
Vuorokausilepo 11 tuntia ja työhönsidonnaisuusaika (ajoaika, muu työaika,
odotusaika ja tauot yhteensä) enintään 13 tuntia
Vuorikausilevon voi kahden viikoittaisen lepoajan välillä lyhentää kolme
kertaa 9 tuntiin, työhönsidonnaisuusaika voi olla enintään 15 tuntia.
Yhtenäinen viikkolepo 45 tuntia, ja sen on alettava viimeistään kuuden 24
tunnin jakson kuluttua edellisen viikoittaisen lepoajan päättymisestä
Kahden peräkkäisen viikon aikana pidettävä vähintään kaksi säännöllistä viikoittaista
lepoaikaa, tai yksi säännöllinen viikoittainen lepoaika ja yksi lyhennetty
vähintään 24 tunnin pituinen viikoittainen lepoaika; vähennys on
kuitenkin korvattava vastaavalla yhtäjaksoisella vapaa-ajalla ennen kyseistä
viikkoa seuraavan kolmannen viikon loppua.
- sanktioitatulossa
juu, tämähän pätee lehtimäellä, tilurikuski oikein "veispuukissa" ilmoitti, että ajo alkoi klo. 02.00 yöllä ja loppui 01.00, no ei ihan täyttä vuorokautta, että sil viisii.
- hohhoijaa111
Eiköhän tuon talon maine ole kiirinyt ihan riittävästi ja tiedossa on etteivät saa parhaita kuskeja, kuka nyt menisi haukuttavaksi narsistisen johtajan alaisuuteen jos on jo duunipaikka. Huutaminen ja pelolla johtaminen on tuossa talossa arkipäivää eikä siitä mihinkään muutu, ikinä.
- Talkoo-Taavetti
Eiköhän muutu ja äkillisesti kun poijjaat kyllästytte narsimiin ja huutoon sekä pelotteluun ja pistätte pikku toiminnan päälle.
Sianlietteellä ryyditetty partiomme takkaa lakkorauhan.
Laitonta ?
Ei liene laillista pelolla ja huudollakaan johtaminen ja ylipitkien päivien teettäminen. - Eläkemartti
Takuuvarmasti lääkkeet löytyy. On ne löytyneen muuallakin.
- Seebramies
Talkoo-Taavetti kirjoitti:
Eiköhän muutu ja äkillisesti kun poijjaat kyllästytte narsimiin ja huutoon sekä pelotteluun ja pistätte pikku toiminnan päälle.
Sianlietteellä ryyditetty partiomme takkaa lakkorauhan.
Laitonta ?
Ei liene laillista pelolla ja huudollakaan johtaminen ja ylipitkien päivien teettäminen.Alkaa olla tuo lehtimäen toimintatapa jo asiakkaidenkin tiedossa, ei kohta ole muuta kuin omaa matkatoimistotuotantoa.
Keikkamiehenä ajan useita pääkaupunkiseudun pikkufirmoja ja jo yhä enenevässä määrin on pokat kullästyneet lehtimäen toimintaan ja äänestäneet lompakollaan.
Varmasti vaikuttaa sieltä vittuilun takia lähteneiden kuskien "kehuminen" millainen työpaikka se todellisuudessa on.
Kannattiko? - Kom-Mari
Niin se aina on. Ei se porvari koskaan opi ja jos oppiikin, niin liian myöhään. Sitten se itkee kun toiminta loppuu.
Sitä aina saa mitä tilaa. Niin se täällä menee. Liikemaailmassakin.
- Tilausajoasiakas
Olen viimeisen 18 kk:n aikana käyttänyt Lehtimäen tilausliikenteen autoja noin 70-80000 euron edestä eikä itselläni ole ollut mitään ongelmia heidän kanssaan. Kuljettajat ovat ammattilaisia ja kalusto priimaa. Kokemukseni perusteella uskon edelleenkin jatkavani heidän palveluiden käyttöä.
- Sentyhmäkintajuaa
Eihän tuo nyt ole kuin noin 4500 eukkoa / kk , kun otettava huomioon että paljon suuremmilla summilla toiminta vaatii pyöriäkseen, eikä riitä pelkkä se, että yksi asiakas on tyytyväinen ja maksava tuon verran. Mutta hyvä on jos on edes joku tyytyväinen.
Kuljettajat varmaankin lähelle alansa eliittiä, mutta kysymyshän ei ollut pelkästään siitä, vaan toimintatavasta ja henkilökunnan diktaattorimaisesta kohtelusta.
Toivottavasti saat jatkaa lantasi ajoa edelleen, mutta voipi olla ettei pitemmänpäälle se ämpärifirma pyöri pelkällä 18 kuukauden maksimi 80000 e . tuotolla. - Tilausajoasiakas
Sentyhmäkintajuaa kirjoitti:
Eihän tuo nyt ole kuin noin 4500 eukkoa / kk , kun otettava huomioon että paljon suuremmilla summilla toiminta vaatii pyöriäkseen, eikä riitä pelkkä se, että yksi asiakas on tyytyväinen ja maksava tuon verran. Mutta hyvä on jos on edes joku tyytyväinen.
Kuljettajat varmaankin lähelle alansa eliittiä, mutta kysymyshän ei ollut pelkästään siitä, vaan toimintatavasta ja henkilökunnan diktaattorimaisesta kohtelusta.
Toivottavasti saat jatkaa lantasi ajoa edelleen, mutta voipi olla ettei pitemmänpäälle se ämpärifirma pyöri pelkällä 18 kuukauden maksimi 80000 e . tuotolla.Ymmärtääkseni tämä yhteenliittymä (Lehtimäki-Laurila-Vainio) on Etelä-Suomen AVI alueella suurimpia (suurin?) toimijoita ja todennäköisesti voittanee kaikki suurimmat kilpailutukset ison kapasiteettinsa vuoksi. Itse tilaan/kilpailutan vain yhden organisaation kuljetukset, joten ei Lehtimäki vain meidän senttien varassa ole.
- Aatii
Tilausajoasiakas kirjoitti:
Ymmärtääkseni tämä yhteenliittymä (Lehtimäki-Laurila-Vainio) on Etelä-Suomen AVI alueella suurimpia (suurin?) toimijoita ja todennäköisesti voittanee kaikki suurimmat kilpailutukset ison kapasiteettinsa vuoksi. Itse tilaan/kilpailutan vain yhden organisaation kuljetukset, joten ei Lehtimäki vain meidän senttien varassa ole.
Vai yhteistyö Vainion kanssa hah hah, ainoastaan varikon yhdessä omistavat. Lehtimäki vienyt vainiolta suuren osat ajoista ja lehtimäen ainoa yhteistyökumppani nykyään on onnibussi , joka on Vainion suora kilpailija.
- Tilausajoasiakas
Jos kilpailutan tilausajon, niin tiedän tarkalleen mitkä yritykset siihen osallistuvat ja voittava yritys ei voi käyttää alihankintaa ellei siihen erikseen anneta lupaa. Onnibussiin en ole omassa tilaamassani tilausajoliikenteessä törmännyt.
Mitkään kommenttini eivät oikeastaan liity juurikaan alkuperäiseen viestiin muutoin kuin asiakastyytyväisyyden osalta. Se miten yritys väitetysti kohtelee työntekijöitään on ikävä kuulla. Oletan, että väärinkohdellut työntekijät ovat vieneet asiansa eteenpäin ja yritys saa (on saanut) siitä asianmukaiset sanktionsa.
- Seebra123
Tj tai uuvatti kirjoittanut tuon tyytyväisyys kirjoituksen.
Pakko niiden on uutta kalustoa hankkia, koska se on ainoa keino millä saavat kuljettajia haalittua suomen surkeimpaan (kuljettajan näkökulmasta) tilausajo firmaan.
No niin tai pankkihan tuon omistaa 90%- Tilausajoasiakas
Hyvä Seebra123,
valitettavasti joudun toteamaan etten ole kumpikaan esittämistäsi tahoista. Olen aito asiakas eikä minulla ole siis saamaani palveluun mitään moitittavaa.
On valitettavaa jos kuljettajat kokevat saavansa "kylmää kättä" johdon taholta, mutta siihen en ota kantaa. TESin mukaisesti toivon yrityksen kuitenkin toimivan. Siihen velvoittaa jo tilaajavastuulakikin. - Seebra123
Ai että 80tonnin asiakas täällä suoli24 palstalla kirjoittelee.
Jos olet Espoon seurakunnan leivissä , niin sitten voit puhua kenties asiaa,muuten kirjoittelet Nastolassa käsin. - Tilausajoasiakas
Hei Seebra123,
en ole edelleenkään Nastolasta (on tunnustettava etten ole ikinä edes Nastolassa käynyt) vaan muualta. Tarkemmin en lähde erittelemään edustamaani tahoa enkä itseäni. Mielenkiinnosta satuin törmäämään tähän keskustelupalstaan googlailtuani aikani ja ajattelin vain kertoa oman kommenttini asiakkaan näkökulmasta. Varsinkin, koska käytämme Lehtimäen tilausliikenteen palveluita vaihtelevalla summalla vuosittain.
Pahoittelut jos olet vetänyt herneen nokkaan, mutta siis en ota kantaa kuljettajien enkä johdon välisiin asioihin.
- Nunnunnu
Kävin jo haastattelussa. Pitääköhän skipata tää firma
- Ostetaan_kyltti
Aivan varmasti pitää jos tapanasi on puhallella promilleja aamuisin tai jos tykkäät kähveltää valuuttaa repusta.
Silloin suosittelisin työpaikaksi erästä kunnallista liikelaitosta jossa tällainen toiminta on sallittua, ehkä jopa suotavaa.
- Barge
Täysin paska firma. Itse Lehtimäki kusettaja. Kuskit samaa paskasakkia.
- Alavaihdettu
Onko sinne pakko mennä ?
Virolaisiahan riittää vielä. Nehän vielä jotkut jopa maksaa että pääsee. Osa on jo valitettavsti alkanut ymmärtää rahan arvon ja sen että työstä kuuluu saada palkka ja on tietyt ajat jonka puitteissa töitä tehdään. - Talkoo-Taavetti
Jokos sinne Lehmätielle on saatu AKT.n työhuonekuntaa pystyyn ?
Voin avustaa tarvittaessa ja taiston tiellä rymämme mielellään mukana.
Nyt on Taavetin päivä joten kaljalle Helmigrilliin ja minulla liittymiskaavakkeitakin mukana.
- Poistunut
On ankara talo. Ei kannata venäläiselle 'esimiehelle' sanoa kielteistä sanaa - rangaistus tulee sitten Nastolasta työvuorojen muodossa.
- Alavaihdettu
Siis millainen rangaistus ja missä mielessä työvuorojen muodossa ?
Lykätäänkö liikaa töitä vaiko liian vähän ja millaisia työvuoroja se tyrkyttää ?
Venäläinen esimies. Kyllä sen luulisi kellonajat tietävän. Virolainen olisi ehkä "työnarkomaanimpi", mutta näillä muilla aloilla ovat jo pirulaiset oppineet sen työajan ja palkan. Onkohan Virossa menty jo elintasossa ohitsemme, kun kohta tässä joutuu itse tekemään töitä jotka niillä teetetty vuositolkulla. - Karjuheinolasta
Heillä on rangaistuksena huomiota herättävä kananpojankeltainen kravatti.
Hei pääsiäinen meni jo !!!
Simputusta sekin että työnantaja teettää , jos ei naismaisia, niin muuten sirkusmaisia työasusteita.
- Olluttöissäkummassakint
Kyl noista kahesta Lahtelaisesta kumppanista, ReissuRuodista ja Lehtimäestä, voi sanoa vain mutisten vain pahaa. Samasta hommasta maksetaan jopa neljää eri sopparin mukaa palkaa. Nopeasti laskettuna : HSL-lisää/pks-lisää (tai muuta tilaajakohtaista lisää), sitten maakunnan, "kilometrikorvausta" sekä sit yrittäjän olevana renkinä kuiteskin olevaa korvausta.
Eiköhän myös rahtipuolen hommat ole jo tälläkin puolel jo tuttua hommaa....
Katso A-studio Yle Areenassa:
http://areena.yle.fi/1-4584877 - Onkosielä
Onkoos se lintuukko joka rantevitä tuli sielä pomona?
- Talkoo-Taavetti
Kyllä se siellä kuuluu olevan , eikä ole kuin ajan kysymys koska saa maistaa kusiruutan tehoa kunhan siinäkin talossa järjestäytyneet pistävät röhinän päälle.
- Onnetonpelle
Turhaa uhoat kusiruutallasi. Eihän tuo lintunen saanut maistaa sitä kun transulla oli. Sä et oo muutakun ihan vitun säälittävä pelle joka luulee liikoja itsestään.
- saasnähäjoo
Onnetonpelle se provosoituu herkästi. Vai vielä ammattikuski. Ota kuule kesäloma nyt jo keväällä ennenkuin ajelet satasta jostain liittymäristeyksestä ties minne päätyen. Provosoitua nyt joidenkin lasten jutuista.
- Partajugi
Ei se ole mikään provo.
Kyllä Taavetti oli itse ruiskuttamassa yhtä tuntemaamme Ari "koirannaama" Kähärääkin erään kerran lakon aikana kun Käde pyrki rikkuriksi.
Oli silloin Persujen listoilla, mutta nykyään Kokoomuksen juoksutyttönä.
Kyllä siellä Lehmämäelläkin alkaa paukkua, kunhan saavat rivit suoriksi ja järjestäytymiseen.
Silloin ei lintunen paljon laula kun on nokka tukossa lietteen ansiosta. - K.Lakka
Kuulin että ystävä menossa oikeuteen laittomasta irtisanomisesta. Firma haluaa kuulemma salaisen oikeudenkäynnin. Mutta on julkinen. Sanoin frendille että pyytää mediaa paikalle. Toivottavasti pyytää. Odotan uutisjuttuja mielenkiinnolla. Että sellainen firma.
- saasnähäjoo
Perusteeton irtisanominen. Ei tuo työpaikkaa takaisin mutta 18 kuukauden palkan kyllä. Ei kyllä yllätä uutisena. Kun yhtiö ei maksa velvoitteitaan, ei ole yllätys, että vaatii ajamaan ylityötä vaikka ajotunnit on jo täynnä. Ilmaiseksi tietty.
- Helbheikki
Saahan ne pyytää ja vaatia ja se linnunkuvatuskin siellä itkeä, mutta mikään pakko ei ole totella. Heillä ei kohta yhtään kuljettajaa kun kaikki perustettomasti irtisanovat ja vielä oikeudessa häviävät. Sakot vielä päälle ja oikeudenkäyntikulut ym ym ja 18 kuukauden palkkoja, niin se tapa senkin talon hävittää.
Mediaa vaan paikalle ja tapauksista mahdollisimman julkisia. Vain se puree. - Anonyymi
https://www.tyotuomioistuin.fi/fi/index/tyotuomioratkaisut/tyotuomioratkaisut/1478506723129.html
Sen enempää Lehtimäkeen kantaan ottamatta taida olla ihan laillista et odotusajalta ei tilausajossa makseta. Ja sit jankutetaan kuinka Tärkeä olisi kuulua liittoon jne sontaa. EI liitto tee mitään edistääkseen Jäsenen etuja sen sijaa on kaiken maailman täysin turhia lakkoja… - Anonyymi
Nyt se on varmaan Lehtimäkikin tiukan paikan edessä.
Kaikki matkat peruttu nyt alkuun huhtikuun loppuun saakka ja hyvin epävarmaa on tuonkin jälkeen että keikkarintamalla alkaisi elpyminen.
Mitenköhän kuljettajille käynyt tässä tilanteessa?
https://news.lehtimakigroup.fi/ajankohtaista-matkustuksesta/ - Anonyymi
Menee mielenkiintoiseksi monen liikenneöitsijän tulevaisuus, taitaa kaatua heikommat kioskit ja nämä vähänkin paremmassa hapessa olevat puljut joutuvat tinkimään, tietysti jos rajoitteet on yli kesän, on selvä että konkursseja tulee rytinällä mikä taas voi tietää uusia alalle tulijoita kun markkinta siivoutuvat näistä "Halvalla tekevistä" pois, jos liikeidea on tehdä vaan halvalla ei siinä ole järkeä, silloin on paree olla palkkatyöntekijä tai opiskella uutta ammattia ja siitä etiäppäin
- Anonyymi
No nysse lintu on tehny "jälkelääsen" ja se ransdehvin sotkija palkaattu lehtimäjelle johtajaaks. Laatulupaus ja uusille yrittelijöölle kohta halpoja autoj tarjool
- Anonyymi
Tämmöiset lehmätien puulakit joutaa kaatumaan, Ja onnikoiden tulevaisuus alkaa olemaan huono, Ykistyisautoja ostetaan lisääntyvissä määrin, Niin siinä saa linnut ja lampaat sekä elämäntapaduunarivirolaiset kaivella nenäänsä.
- Anonyymi
Eipä ole Lehtimäen autoja liikkeellä näkynyt. Vieläkö ne alkaa liikkumaan vai loppuuko toiminta?
- Anonyymi
Onkos täällä ihmisiä jo bussikuskina? jos on niin kuinka paljon palkkaa tienaatte kuukaudessa.
- Anonyymi
Lehtimäellä tehdään talkootyötä.
Eivät tahdo maksaa tes mukaisia lisiä ja odotustunneilta palkkaa.
Ei siellä kukaan mitään tienaa.
- Anonyymi
What? Millanen on Ventoniemi
- Anonyymi
kuulemma sen toimitusjohtaja on melkoinen kiukuttelija ja siellä vaihtuu toimisto väki tosi usein. nähtävästi tämän takia usein monet irtisanoutuu sieltä, jopa ei oo parempaa palvelua.. ja jopa ympäristössäki muuttuu usein.
- Anonyymi
Ei kai Ventiniemellä noin oo???
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei kai Ventiniemellä noin oo???
Ventoniemi on eri firmaa...
- Anonyymi
mun ymmärtääkseni siellä ei ole niin paljon työntekijöitä ellei lasketa toimitusjohtaja itsensä eli periaatteessa n. alle 10 & tän linkkin mukaan oli n. viime vuonna n. 7 henkilöä.
https://vainu.io/company/lehtimaen-matkat-oy-taloustiedot-ja-liikevaihto/213129/yritystiedot
voi olla palkkaa henkilöstvuokran henkilöitä eli perus vuokra firman kautta - Anonyymi
Ei kannata mennä.
Ei makseta TES palkkaa eikä muitakaan , myöskään ylitöitä ei makseta.
Saat tehdä omalla ajalla ilmaiseksi suurimman osan. - Anonyymi
Kysykää vaikkapa eräältä Harrylta joka puukenkiä käytti.
- Anonyymi
Olin tiluris:Tampe
Tilauslinja Lahti-Tampere-Lahti. Kello 16,00-00,45. Työ jatkuu aamulla 6,00 työmatka 45 km sivu. Eipä jäänyt paljon lepoaikaa. Onneksi en enää ole yhtiön palveluksessa. 🐽- Anonyymi
No onpa hirveätä.
Jos tuollainen vaivaa, eikä jaksa ajaa, niin olisi pitänyt olla yhteydessä aviin ja työsuojelutarkastus. Varmaankaan siellä Lehtimäellä ei ollut luottamusmiehiä eikä työsuojeluvaltuutettua? Eikä varmaan tuo tarinakaan ollut totta.
- Anonyymi
Mikko ja kumppanit manipoluituvat uutta firmaa jotta saavat sen menemään huonoon kuntoon. Toivon hyvää vekkaliikenteelle ja parempaa tsemppiä tulevaan.
- Anonyymi
Ei tule parempaa tsemppiä jos jatkaa kuten edeltäjänsä, etytä käyttelee ilmaistyövoimaa ja pyytelee eläkeukkoja sinne töihin.
Karju Heinolasta - Anonyymi
Onko tämä Mikko Lehtimäen profiili? https://twitter.com/finnat02?s=21&t=Do7hZClH2Coy_ZyeA1zqKA
- Anonyymi
toi on sen linkedin siis mikko lehtimäki:
https://fi.linkedin.com/in/mikko-lehtimäki-8ab0b260
mä kävin katsoo sieltä vaihtui omistaja/toimitusjohtaja. saa nähä miten seuraava vuosi menee, että tapahtuko muutosta (ei varmasti) :D
nähtävästi pian mikko pian perustaa taas oman firman tai sitten toimii freenlancerinä jossain määrin - Anonyymi
Eiköhän tuohon 2013 esitettyyn kysymykseen ole jo tullut vastaus ja firmakin jo vaihtanut omistajaa aikaa sitten.
- Anonyymi
Kumma juttu, palkkoja ei makseta ja huono työilmapiiri jne jne, kaikesta huolimatta firmaa pitää melko isoa sivua tilausliikenteen kannasta ja kuskejakin tuntuu riittävän. Ois kuvittellut, että näinkin surkea työpaikka olisi jo kaatunut omaan mahdottomuuteen, mutta eikun jatkaa kaluston uusimista jatyöntekijöiden palkkaamista.
- Anonyymi
mäki olen samaa mieltä, että ihme ja kummaa ettei ole kaatunut vielkään. vaikka työilmapiiri, työsuojelut ja jne on huonossa kunnossa, että kuskeja riittää ja saa nähdä mitä tapahtuu seuraavaksi.
olen 100% varma palkkaavat vuokrafirman henkilöitä, tai virolaisia töihin sinne, että tekee ylitöitä ja ylityöstä tulee paljon myöhässä. ns. lupausta pidetään, mutta katsellaan tulevaisuudessa jopa pari tai muutama vuoden päästä, että onko kehittynyt tää "firma" mitenkään. perus paskoja mittauksia, että onko työilmapiiri parantunut x-vuoden aikana, ja jne.
- Anonyymi
Aiheesta lisää tänään perjantaina rav pikkulinnussa alk.klo 18 ja klajat luvassa.
Parta Jugi - Anonyymi
bussialaa läheltä seuraavana henkilönä olen kuullut ettei oikein mikään ole ainakaan vielä muuttunut- omistajavaihdoksesta huolimatta. Toiveita oli ja mietin jo itsekin että haenko tuonne, mutta.... pienet on piirit ja sana kiirii
- Anonyymi
Lakkojen jatkuessa ruuttaryhmämme setää rikkurien töihinpääsyn oli firma mikä vaan .
Talkoo-Taavetti
Ketjusta on poistettu 16 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik124390MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar862240Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5571734Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin1011461Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja671167Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s331098- 51008
Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt218971Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60913Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3898