viinalla vaktuustoon alavuudella

Alavuden vaalilahjontajuttu käräjillä
Viime vuoden lokakuussa Alavuden valtuustoon valitun perussuomalaisten valtuutetun vaalilahjontajupakkaa käsitellään tänään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa Seinäjoella. Ehdokas oli luvannut omalla kuvallaan varustettuja viinapulloja vastineeksi itsensä äänestämisestä.

Kuopion käräjäoikeus. Kuva: Yle

Alavutelainen kunnallisvaltuutettu on tänään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa syytettynä vaalilahjonnasta. Perussuomalaisten valtuutettua epäillään viime vuoden lokakuussa järjestetyissä kunnallisvaaleissa tapahtuneesta mahdollisesta väärinkäytöksestä. Ehdokas oli tarjonnut vastineeksi äänestä omalla kuvallaan varustettuja viinapulloja.

Poliisi epäili valtuutettua myös veropetoksesta ja alkoholirikoksesta, mutta näiden osalta syyttäjä on tehnyt syyttämättäjättämispäätöksen.

Käräjätuomari Kari Onikki ei osaa vielä arvioida, annetaanko tuomio heti tänään vai myöhemmin kansliatuomiona. Enimmäisrangaistus vaalilahjonnasta on yksi vuosi vankeutta.

1

74

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • juoppo persu toteaa

      Muslimit ovat tosi hankalia. Heiltä ei voi ostaa ääniä edes rähinäviinalla.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Pyhäjärvi syvällä kusessa

      Pyhäjärvi ei tule selviämään millään tästä alhosta. Ollaan aivan liian syvällä. https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pyha
      Pyhäjärvi
      137
      1303
    2. Oivallus

      Mitä olet oivaltanut viimeksi?
      Ikävä
      148
      1061
    3. Miten voi sinun

      tunteet yhtäkkiä kuolla kuin napista painamalla? Et enää vilkaisekaan minuun päin vaan jos vahingossa näet minut käännät
      Ikävä
      67
      835
    4. PYHÄJÄRVEN KAUPUNKI VALTIOVARAINMINESTERIÖN ARVIOINTIMENETTELYYN..TE

      ...siinä se nyt on, mitä tässä enää vikistään. Uutiset Yle, 14.8. Klo 20.30, ei tunnu mukavalta.
      Pyhäjärvi
      51
      648
    5. 60
      641
    6. Missä vaiheessa

      Unohdit minut? Onko sinulla oikeasti mies jota rakastat? Tiedän että möhlin ja odotin liikaa. Ei tarvitse vastata jos et
      Ikävä
      33
      531
    7. Rakastan sinua mies

      Siksi haluankin vain sinun kanssa sitä.
      Ikävä
      30
      523
    8. Jännitän sua!

      En tiedä miksi! 🤭
      Ikävä
      39
      507
    9. Miksi meidän yhteys vain

      Säilyy? Säilyy ja säilyy? Joku syyhän siihen on?:))
      Ikävä
      63
      503
    10. Kyllä mulla on kovasti tunteita sinuun

      Rakkautta, intohimoa, välittämistä, hellyyttä jne.
      Ikävä
      16
      487
    Aihe