Pakkoruotsi jatkuu Olli Rehnin vuoksi?

"Keskustan johto, puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla, haluaa vaaliliitolla valmistaa RKP:n tuen Rehnille EU-parlamentin liberaaliryhmä ALDE:ssa. "


Arvatkaa, mikä on oleva Keskustan pakkoruotsikanta ja ryhmäkurilla määrätty kansalaisaloiteäänestystä koskeva "ohjeistus" ??



http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082017388739_uu.shtml
12143
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Kyse on siitä, että Keskusta ja RKP kuuluvat samaan keskustaliberaaliin blokkiin europarlamentissa. Sillä ei siis ole mitään tekemistä kotimaan politiikan kanssa. Tai ei ainakaan pitäisi.
Varmaahan on, että muutenkin RKP ja surutahot ovat tehneet kaikkensä korruptoidakseen myös Keskustan, kun sen kannatus on noussut huippuunsa.

Ps. On muten irvokasta, että patamusta konservatiivipuolue RKP esiintyy jonain liberaalina puoleena Euroopassa!

Äänestä
  • On toisaalta ihan hyvä lähtökohta, että ruotsinkielisen keskustan pomo vastustaa pakkoruotsia! :)

    Äänestä

Arvaan, että Sipilä, todistetustikin järkimiehiä, haluaa edelleenkin kuulua Pohjoismaiden joukkoon eikä mihinkään entisen Neuvostoliiton Itäeurooppalaisten käskyläisiin, kuten esimerkiksi Bulgaria, Valko-Venäjä.... ym. ym.

Äänestä
  • Voi vttu teidän pisaidioottien ajatusjuoksua. Venäjä on suuri kauppakumppani. Normaalit suhteet Venäjään on luonnollinen asia. Myös Pohjoismaat ovat tärkeitä. Kulttuurisesti olemme lähellä toisiamme. Kommunikoimme englanniksi tarvittaessa. Tasavertaisesti. Pohjoismaista yhteistyötä tulisi syventää. Sitten kun Suomi on virallisesti suomenkielinen Suomi, niin olemme samalla viivalla muiden Pohjoismaiden kanssa. Että silleen.

    Äänestä

Kyse ei ole Olli Rehnistä vaan RKP:n rahoista, jolla he voivat ostaa rahavaikeuksissa olevan Keskustan taskuunsa.

Vaaliliitto eurovaaleihin ja kassakaappisopimus seuraavasta hallituksesta, jonka runkona on RKP ja Keskusta.

Äänestä

Onko tässä sittenkin ruvettava äänestämään persuja,nyt sanon kohta pahan
sanan.
Mikä pettymys,rahalla saa ostettua kenet tahansa,en olisi uskonut
Sipilästä.
Näin on vuosikymmeniä Suomessa yksi pikkupuolue rahoinen saanut aina
tahtonsa läpi.

Äänestä
  • Tämä on esimerkki siitä kuinka suomalaiset poliitikot yrittävät Ruotsin tuen avulla päästä EUssa korkeille paikoille.

    Pohjoismaat ovat pieniä maita EUssa ja ovat ne huomanneet että voivat vaikuttaa EUssa ja muuallakin ainoastaan liittoutumalla ja toimimalla yhden asian hyväksi. Suomalaiset poliitikot toivovat pääsevänsä pohjoismaiden yhteiseksi ehdokkaaksi johonkin kansainväliseen korkeaan virkaan tukemalla pakkoruotsia Suomessa, muuten viran saa suomenruotsalainen.

    Suomenruotsalaisen on helpompi saada Ruotsin tuki kaikissa kansainvälisissä tehtävissä. Heidän ei tarvitse luoda kuvaa kovasta pakkoruotsittsjasta kuten muiden suomalaisten poliitikojen esim. Katainen, Lipponen ja Halonen.

    Kansainväliseen virkaan suomalainen poliitikko on arvioinut pääsevänsä lupaamalla ruotsalaisille tahoille niin Suomessa kuin Ruotsissa toimia ruotsalaisuuden hyväksi.

    Katainen yrittää pakkoruotsia puolustamalla hankkia luottamusta Ruotsissa. Aivan kuin Lipponen ja Niinistö. Lipponen yritti päästä komission puheenjohtajaksi Baroson paikalle mutta Ruotsi lopulta petti hänet.

    Ensimmäisen ulkomaanvierailun Ruotsin alamainen, Suomen Presidentti, Sauli Niinistö teki perinteisesti Ruotsiin, kuten KAIKKI presidentit ovat tähän asti tehneet.

    Katainen pakkoruotsittaa täysillä koska toivoo saavansa Ruotsin tuen kun hän siirtyy EUhun. Lipponenkin aiemmin yritti päästä kommission puheenjohtajaksi Baroson paikalle mutta pakkoruotsitti turhaan koska Ruotsin (pääm. Göran Perssonin) tuki jäi saamatta.

    Hävetkää suomalaiset heikkoja johtajianne.

    Äänestä

Olli on tuomoinen meidä oma pikku Bobrikov.

Äänestä

Miksi Suomen tai keskustan pitäisi tukea Rehniä mihinkään
virkaan ? Hänhän on toistuvasti tuonut esiin että on
EU:n puolella eikä vedä kotiinpäin.
Ei Suomi tästä ukosta hyödy mitenkään.

Äänestä

Tästä voi olla hyötyäkin. Keskustassa ei oikein tykätä Rehn asetelmasta.
Sipilällä on vähän noussut hattuun, ja moni ei hyväksy tätä liikkua.

Sipilä on keskustan kovin pakkoruotsittaja, ja voi olla että ei saa vastaisuudessa aina ryhmäkuria kuntoon. Monella on keskustassa rkp:tä vastaan aika lailla hampaankolossa.

Kyllähän se rkp yrittää korruptoida täpöillä, vaan katsotaan polttaako vaan rahaa. Aika paljon se on sitä tehnyt.

Äänestä

Laaninen kosiskelee Hesarin entistä päätoimittajaa MIkael Pentikäistä Keskustan ehdokkaaksi. Kuulemma on "aina hyvälle ehdokkaalle sijaa".

Pentikäinenhän oli Sveko-Erkon viimeinen valinta HS:n päätoimittajaksi. Ja Mikael noudatti isäntänsä ohjeita kuuliaisesti.

Oliko Mikael vain palkkasveko, siitä en ole varma. Hän on nuorena toiminut Keskustan piirissä.

Äänestä
  • Härski pakkoruotsittaja ja vallankäyttäjä Helsingin Sanomien ex-päätoimittaja Mikael Pentikäinen haluaa EUhun mepiksi.

    IL
    Pentikäinen ja keskusta neuvottelevat euroehdokkuudesta

    Helsingin Sanomien entinen päätoimittaja Mikael Pentikäinen on käynyt useita keskusteluja eurovaaliehdokkuudesta keskustan kanssa, kertoo puoluesihteeri Timo Laaninen.

    http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082117394526_uu.shtml

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pakkorehn kirjoitti:

"Keskustan johto, puheenjohtaja Juha Sipilän johdolla, haluaa vaaliliitolla valmistaa RKP:n tuen Rehnille EU-parlamentin liberaaliryhmä ALDE:ssa. "


Arvatkaa, mikä on oleva Keskustan pakkoruotsikanta ja ryhmäkurilla määrätty kansalaisaloiteäänestystä koskeva "ohjeistus" ??



http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013082017388739_uu.shtml

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu