Aallot
Niin hiljaa aallot iltaan ui,
tyrskyt melkein tyynenä rantautui.
Oli kuohunut kaukana vaahtopää,
vain pieni laine siitä enää jää.
Mistä tietää se tänne rantaan päin,
siinä sen kulun yksinäisyyden näin.
Rannalla kuljen toivoen, että tuuli soisi,
jotakin mukanaan jostain rantaan toisi.
Niin hiljaa aallot iltaan ui,
tyrskyt melkein tyynenä rantautui.
Oli kuohunut kaukana vaahtopää,
vain pieni laine siitä enää jää.
Mistä tietää se tänne rantaan päin,
siinä sen kulun yksinäisyyden näin.
Rannalla kuljen toivoen, että tuuli soisi,
jotakin mukanaan jostain rantaan toisi.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kaunis tunnelma tässä runossa. Ehkä tuuli tuo rantaan pullopostia, paperin johon on kirjoitettu kauniita sanoja.
Minne lie
Liekö uupunut hän joka viestin näin toisi,
elämän viininsä jo tyhjäksi joisi.
Vai helliikö siellä karahvin kaulaa,
alla palmupuun vielä juomalauluja laulaa.
Piirretyt kuvat ja viestin kaihoisa kieli,
pulloon suljettu oma yksinäinen mieli.
Aaltojen helmaan heitetty on haaveet,
siinä muistoja viet vaik minne viel meet.
Piirrettyjen kuvien joukosta löytyy punainen sydän, huolella piirretty. Jospa viini voisi myös lämmittää juojaansa. Jostain syystä tästä runosta tuli mieleen väite jonka mukaan kaikki maailman ihmiset linkittyvät toisiinsa jollain tavalla. Silti olemme niin usein yksinäisiä. Hassua.
Uupunut on mieli,
mutta kuitenkin kaunis on tieni.
En luoksesi osaa,
aika on ollut kovaa...
Sotka
Leikkii ilosta hento ja haurain,
iltansa sulossa aalloilla naurain.
Viimeisenä varttunut veljensä lailla,
jotkut matkaavat jo muilla mailla.
Ojentaa tuleen siipensä sulkaa,
parvi pyytää, tänne jo mukaan tulkaa.
Elämän koulu meitä opettaa vielä täällä,
raskas kun on matka myös hyvällä säällä.
Tuuli tuo mukanaan uupuneen huokauksen, aallon päällä liian kauan matkustaneen.
Hiljaiset huudot
Veden pinnalla jotakin arkaa tuli,
rantahiekalle ne vaimeina suli.
Kuin ei olisi mitään kuullutkaan,
silti jotakin soi korvissa aina vaan.
Olivatko ne kaikuja kajavan suusta,
kenties merkkejä jostakin aivan muusta.
Rannattomaan aavaan haaveetkin hukkuu,
kaipauksen huudot miltei rannassa nukkuu.
Ehkä ne olivat merkkejä kaipuusta. Ovat jotenkin haikeita nämä runot joskin todella kauniita. Oikein mukavia unia kirjoittajalle.
Mitä onkaan elämä?
Meren pyyhkäisevä aalto.
Täysikuun valossa
keinuva silta.
Auringonlasku
Purppurasäteet kiitävät aaltojen pakoon,
aurinko laskee alas pilvien rakoon.
On tulossa kaunis elokuun ilta,
veteen piirtyy jo väreilevä silta.
Vaikka valon kirkkautta silmä kaihtaa,
katseen suuntaa ei tahtoisi vaihtaa.
Aika on tullut sielujen soida,
kulkea pitkin siltaa ja unelmoida.
Unelmat ovat tarkoitettu toteutumaan.:)
Tullessa illan
Keinuu veden pinta väreiden verran,
lokkikin huutaa kai viimeisen kerran.
Nukkuu ilta kohta haaveiden unta,
avautuu koko unelmien valtakunta.
Kuin puhallettu untuvahöyhen ajatus karkaa,
mietteitä menneestä, monta aatosta arkaa.
Se oli silloin kun laineille lauloin,
kutoi usko onnenviittaa pumpulipauloin.
Kauniita unikuvia unelmien valtakunnassa.:)
Yösuukko
Hiiren hiljaa aika hukkuu,
kasvot peittää, yöhön nukkuu.
Minne meni tämäkin mennyt päivä,
taivaan rantaan jäi vain valon häivä.
Tuulen mukana sekin kulki,
iltamyöhään viimein taivaan sulki.
Laski laineet tyynen puoli,
vastarannan kivet yösuukoin nuoli.
Olisi mukavaa nukahtaa laineen liplatukseen ja antaa suukkotella ennen nukahtamista.
siis piti kirjoittaa suukotella ennen nukahtamista, mistä tuo antaa sana tuli. Hyviä öitä kauniiden runojen kirjoittajalle.:)