herättäisi hoitaja, jolle menisit puhumaan mielenterveysongelmistasi ja tämä hyvinvoivan näköinen hoitaja sanoisi itse sairastaneen
. psykoottisen masennuksen
. saanut 112 Kelakorttiin
Lähtisitkö hänen vastaanotoltaan pois? Vai jäisitkö kuuntelemaan miten masennuksesta todellakin selviää ja vaikeudet ovat voitettavissa hyvän tuen ja kuuntelun/keskustelun avulla.
Minä olen hoitaja, olen romahtanut henkisesti ja noussut ylös. Nyt haluan auttaa muita, mutten ole uskaltanut asiakkailleni sitä kertoa, että selvisin pohjamudista.
Alussa tietenkin neuroleptit poistamassa harhoja, sen jälkeen kova työ nousta masennusmassasta.
Miten mieleni tekee joskus sanoa niille jotka vellovat pimeydessä ja sanovat minulle, että et voi ymmärtää mitä olen kokenut ja miksi en jaksa nousta alakulosta.
Minä en ole snobi, kun sanon asiakkailleni, että parasta apua on ottaa itseään niskasta kiinni ja nousta ylös.
Itse huilasin kotona 10 kk, en olisi koskaan sairastumisen aikana uskonut tekeväni enää työtä, en todellakaan. Minullehan oli jo eläkepaperit luvattu.
Teenkö väärin, jos joskus haluan jollekulle kertoa, että olen ollut todella lähellä itsemurhaa ja selvinnyt? Haluan vain näyttää toteen, ettei masennus ole yhtä kuin työkyvyttömyys ja syrjäytyminen.
Vai olenko vain hiljaa ja piiloudun virkani taakse esittäen ymmärtäväistä?
. psykoottisen masennuksen
. saanut 112 Kelakorttiin
Lähtisitkö hänen vastaanotoltaan pois? Vai jäisitkö kuuntelemaan miten masennuksesta todellakin selviää ja vaikeudet ovat voitettavissa hyvän tuen ja kuuntelun/keskustelun avulla.
Minä olen hoitaja, olen romahtanut henkisesti ja noussut ylös. Nyt haluan auttaa muita, mutten ole uskaltanut asiakkailleni sitä kertoa, että selvisin pohjamudista.
Alussa tietenkin neuroleptit poistamassa harhoja, sen jälkeen kova työ nousta masennusmassasta.
Miten mieleni tekee joskus sanoa niille jotka vellovat pimeydessä ja sanovat minulle, että et voi ymmärtää mitä olen kokenut ja miksi en jaksa nousta alakulosta.
Minä en ole snobi, kun sanon asiakkailleni, että parasta apua on ottaa itseään niskasta kiinni ja nousta ylös.
Itse huilasin kotona 10 kk, en olisi koskaan sairastumisen aikana uskonut tekeväni enää työtä, en todellakaan. Minullehan oli jo eläkepaperit luvattu.
Teenkö väärin, jos joskus haluan jollekulle kertoa, että olen ollut todella lähellä itsemurhaa ja selvinnyt? Haluan vain näyttää toteen, ettei masennus ole yhtä kuin työkyvyttömyys ja syrjäytyminen.
Vai olenko vain hiljaa ja piiloudun virkani taakse esittäen ymmärtäväistä?
Vastaukset 2
Vanhimmat
No ainakin asiakkaasi uskovat, että ymmärrät heitä kun itsekkin olet ollut sairas. Eikö juuri tuollainen anna toivoa montussa makaavalle, että toivoa on.
Paljon terapeuttista kirjallisuutta ja terapeuttina toiminut Seppo Jokinen kirjoittaa jakuvasti käyttäen itseään ja omaa esimerkkiään rohkaisuksi muille, miten masennuksesta selvitään ja parannutaan.
On varmaan joitain henkilöitä, joille asian paljastaminen voi olla luottamuksen menetys: eivät usko parantumiseen ja kykyihisi asenteella "hulluko tässä toista hullua hoitaa." Ja voi olla oman jaksamisen kannalta hyvä juttu, että pitää itsenä etäällä, jottei potilas tule liian ihoille ja ala samaistua vertaisekses.
Kun opit tutemaan henkilön ja saat luottamuksen niin miksipä ei voisi joissakin tilanteissa kertoa että tässä istuu yksi, joka on käynyt läpi ja parantunut. Ainakin jos potilaalla alkaa olla toivo mennyt.
En ole ollut koskaan terapiassa, mutta elänyt raskaan elämän, ollut joskus sen vuoksi jopa työttömänä, kun en ole jaksanut hakea töitä.
Olen saanut apua paljon itsehoitokirjallisuudesta, ystäviltä. Kun olen nyt voimissani, niin haluan olla avuksi näin vapaaehtoisena "keittiöpsykologina".
"Minä en ole snobi, kun sanon asiakkailleni, että parasta apua on ottaa itseään niskasta kiinni ja nousta ylös."
Luulen että sinun parasta lopettaa ainakin mielenterveyshoitajan hommat ja mennä kunnon psykoterapiaan.
Ylimielisyys ja omien ongelmia lataaminen potilaille on aivan ammattitaidotonnta.