http://narsismia.wordpress.com/2007/05/24/narsistinen-nuori/
Vaikka nämä narsismikuvaukset sun muut tuntuvat välillä koskettavan puolta väestöä nin tätä lukiessa huomasin itsessäni ja menneisyydessäni huolestuttavan paljon samoja piirteitä. Ainakin kevyttä perseennuolentaa muistan peruskouluajoilta opettajia (auktoriteetteja) kohtaan. Oikeita kavereita ei tuntunut olevan ja olinkin kiusattu moneltakin taholta oikeastaan koko koulun ajan, 50/50 omaa syytä ehkä joo, mutta silti en sitä ansainnut. Tästä olen aivan helvetin katkera nykyäänkin.
Oikeastaan 15 vuotiaaksi asti olin melkei totaalisen yksinäinen, kaksistaan ollessa oltiin kaveria, mutta porukassa olin käytännössä aina se kolmas pyörä. Sen jälkeen päätin, että jotain on muututtava ja tie on ollut kivinen, onhan sitä edistystä tullut, mutta oman ikäisiä kavereita on edelleen vähän. Samanikäisistä suuri osa melkei poikkeuksetta ärsyttää minua suunnattomasti, vaikken tätä ulospäin näytäkkään.
"hän voi toisaalta myös olla miellyttämään pyrkivä, agressiivinen ja herkästi haavoittuva." Huomattu, tuo agressiivisuus esiintyy vähän porukasta riippuen piilovittuiluna, passiivisagressisena käyttäytymisenä ja varsinkin jos joudun toistamaan sanomisiani tai selittelemään väärinymmärrettyjä asioita on turhautumista jo vaikea peitellä.
Ja yksi mikä kolahti oli varsinkin tämä aikuisiin samaistuminen, tälläkin hetkellä 70-80% kavereista on tyyliin 30 - 80 vuotiaita.
"Ylimielinen ja piittaamaton nuori kohtelee muita kuin käyttötavaraa. Hän ei ota muita huomioon ja hän ei pysty tuntemaan empatiaa eikä samaistumaan toiseen henkilöön. Ihmisiä ja asioita hän arvostaa vain jos niistä on hänelle hyötyä." En nyt mielestäni ellei sitten ole jollain tavalla piilossa alitajunnassa. Se myönnettäköön, että vaikken pahemmin jostain välittäisikään niin koitan olla mielinkielin jos koen saavani tältä hyväksyntää tai esim. laajentamalla piiriä.
Vaikka nämä narsismikuvaukset sun muut tuntuvat välillä koskettavan puolta väestöä nin tätä lukiessa huomasin itsessäni ja menneisyydessäni huolestuttavan paljon samoja piirteitä. Ainakin kevyttä perseennuolentaa muistan peruskouluajoilta opettajia (auktoriteetteja) kohtaan. Oikeita kavereita ei tuntunut olevan ja olinkin kiusattu moneltakin taholta oikeastaan koko koulun ajan, 50/50 omaa syytä ehkä joo, mutta silti en sitä ansainnut. Tästä olen aivan helvetin katkera nykyäänkin.
Oikeastaan 15 vuotiaaksi asti olin melkei totaalisen yksinäinen, kaksistaan ollessa oltiin kaveria, mutta porukassa olin käytännössä aina se kolmas pyörä. Sen jälkeen päätin, että jotain on muututtava ja tie on ollut kivinen, onhan sitä edistystä tullut, mutta oman ikäisiä kavereita on edelleen vähän. Samanikäisistä suuri osa melkei poikkeuksetta ärsyttää minua suunnattomasti, vaikken tätä ulospäin näytäkkään.
"hän voi toisaalta myös olla miellyttämään pyrkivä, agressiivinen ja herkästi haavoittuva." Huomattu, tuo agressiivisuus esiintyy vähän porukasta riippuen piilovittuiluna, passiivisagressisena käyttäytymisenä ja varsinkin jos joudun toistamaan sanomisiani tai selittelemään väärinymmärrettyjä asioita on turhautumista jo vaikea peitellä.
Ja yksi mikä kolahti oli varsinkin tämä aikuisiin samaistuminen, tälläkin hetkellä 70-80% kavereista on tyyliin 30 - 80 vuotiaita.
"Ylimielinen ja piittaamaton nuori kohtelee muita kuin käyttötavaraa. Hän ei ota muita huomioon ja hän ei pysty tuntemaan empatiaa eikä samaistumaan toiseen henkilöön. Ihmisiä ja asioita hän arvostaa vain jos niistä on hänelle hyötyä." En nyt mielestäni ellei sitten ole jollain tavalla piilossa alitajunnassa. Se myönnettäköön, että vaikken pahemmin jostain välittäisikään niin koitan olla mielinkielin jos koen saavani tältä hyväksyntää tai esim. laajentamalla piiriä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
En ottaisi tuota linkin takaa löytyvää tekstiä turhan vakavasti...
Nyky-yhteiskunnassa narsisti sanaa viljellään muutenkin aivan liian helposti ja perusteettomasti.
Todellisuudessa narsistien, eli psykopaattien määrä kaikista ihmisistä on häviävän pieni.