Olen ollut enemmän tai vähemmän masentunut koko ikäni. Minusta on aina tuntunut ettei minusta välitetä ja vielä aikuisena tämä tunne on hyvin vahva. Nyt kun luin erästä artikkelia missä puhuttiin siitä että vanhemmat monesti suosivat yhtä perheen lapsista, tajusin että tästä varmaan oma epävarmuutenikin juontaa juurensa. Artikkelissa myös painotettiin sitä että yhden lapsen suosiminen muiden kustannuksella voi jättää syvät arvet.
Olen nyt 36v (mies) ja veljeni on muutaman vuoden nuorempi. Minulla ei ole selkeitä muistikuvia näistä tilanteista lapsuudestani, mutta minulla oli aina vahva tunne siitä että isäni suosi selkeästi veljeäni, kun minua taas vähäteltiin. Isäni on ulkomaalainen ja hänellä on aina ollut antipatioita suomalaisia kohtaan. Minä kun oli lapsena paljon vaaleampi kuin veljeni, isäni varmaan näki minussa enemmän suomalaisuutta. Luonteeltanikin olen paljon hiljaisempi kuin veljeni ja isäni taas on aika puhelias ja sosiaalinen, hän luonnollisesti arvostaa niitä piirteitä enemmän kuin minun hiljaista luonnettani.
Olen pitkään miettinyt mistä huono itsetuntoni johtuu ja nyt minusta tuntuu että olen löytänyt vastauksen. En ole enää edes väleissä isäni kanssa joten mitään keskustelua en aio käydä. Jos olisi pakko hänelle jotain sanoa, niin varmaan "kiitti *******" voisi tuntua luontevalta. Olen pitkäaikaistyötön, masentunut ja kärsin erilaisista ahdistuksista. Uskon että kaikki tämä johtuu pelkästään siitä ettei minusta välitetty tarpeeksi. Nyt kun vielä keksisi miten saada edes hieman korjattua rikkinäistä kuvaa itsestäni.
Onko olemassa jotain hyvää kirjaa mistä saisin vinkkejä siihen kuinka oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäni enemmän? Minulla on aika paha itsetunto-ongelma.
Olen nyt 36v (mies) ja veljeni on muutaman vuoden nuorempi. Minulla ei ole selkeitä muistikuvia näistä tilanteista lapsuudestani, mutta minulla oli aina vahva tunne siitä että isäni suosi selkeästi veljeäni, kun minua taas vähäteltiin. Isäni on ulkomaalainen ja hänellä on aina ollut antipatioita suomalaisia kohtaan. Minä kun oli lapsena paljon vaaleampi kuin veljeni, isäni varmaan näki minussa enemmän suomalaisuutta. Luonteeltanikin olen paljon hiljaisempi kuin veljeni ja isäni taas on aika puhelias ja sosiaalinen, hän luonnollisesti arvostaa niitä piirteitä enemmän kuin minun hiljaista luonnettani.
Olen pitkään miettinyt mistä huono itsetuntoni johtuu ja nyt minusta tuntuu että olen löytänyt vastauksen. En ole enää edes väleissä isäni kanssa joten mitään keskustelua en aio käydä. Jos olisi pakko hänelle jotain sanoa, niin varmaan "kiitti *******" voisi tuntua luontevalta. Olen pitkäaikaistyötön, masentunut ja kärsin erilaisista ahdistuksista. Uskon että kaikki tämä johtuu pelkästään siitä ettei minusta välitetty tarpeeksi. Nyt kun vielä keksisi miten saada edes hieman korjattua rikkinäistä kuvaa itsestäni.
Onko olemassa jotain hyvää kirjaa mistä saisin vinkkejä siihen kuinka oppia rakastamaan ja arvostamaan itseäni enemmän? Minulla on aika paha itsetunto-ongelma.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jotain luin sellaista, että itsetunnon kohottaminen on kuin kehä. Eli jos pääsee alkuun, saa onnistumisia , niin ne ruokkivat itsetuntoa.Joku voi tietysti saada apua ihan ihmisen psyyken kehityksestä kertovista kirjoituksistakin .Että pääsee alkuun itsetuntoasiassa, niin auttaa, monia ainakin, kun alkuun sanoo itselleen, olen hyvä, kelpaan ym, ja koettaa näin lähteä kohti onnistumisia .
Minä olen myös miettinyt samaa. Meitä lapsia on kolme, joista keskimmäisestä, siskostani, vanhemmat ovat aina pitäneet eniten. Jotenkin en naiiviuttani edes ymmärtänyt sitä lapsena, ennen kuin isäni totesi, että siskoni on ainoa kunnon lapsi ja minusta ja veljestäni on ollut vain haittaa. Tämä lause oli todella kova isku - olin kuitenkin jotenkin kuvitellut, että minusta välitetään, ihmetellyt vain, miksi elämä oli jotenkin niin takkuista, vaikka koetin aina tehdä kaiken parhain päin.
En tiedä syytä miksi näin oli/on. Minä ja veljeni olemme tulleet enemmän äitiimme, kun taas sisko on tullut isääni. Ilmeisesti tässä on jotenkin ollut syy tuohon antipatiaan. Sääli sinänsä, koska minun elämäni se on ainakin pilannut täysin. Elän yksin ja kiroan jokaisen aamun, johon herään. Veljeni on mielenterveyssyistä sairaseläkkeellä. Ja kas kummaa, siskoni se porskuttaa oman alansa työssä perheellisenä ihmisenä. Vanhempien teoilla ja tekemättä jättämisillä on pitkät jäljet.
Täysin samanlaista on elämäni ollut ja fiilikset tosi huonot olleet jo vuosikausia. Diagnooseja laidasta laitaan vaikka olen aina ollut (liian) kiltti, hyvinkäyttäytyvä, koskaan ei ole ollut psykoottisuutta vaan 10-vuotiaasta masennusta ja ahdistuneisuutta koska ymmärsin jo silloin kuinka minua kohdellaan verrattuna kahteen pikkuveljeeni. Äitini kehtasi muutama päivä takaperin vielä heittää; "katsos nyt, kun meillä ei ole mitään sairauksia mutta sinullapa on". Fuck you.
Hei ovat niin sairaita etteivät itsekään ymmärrä sitä, mutta niin heikkoja, etteivät edes tahdo/ymmärrä lähteä hakemaan apua itselleen, eli sairaudentunnottomia. Kaikki syy on minun mitä koskaan on tapahtunut koska olen veljeni sekä hänen avovaimonsa mukaan "paha ihminen" joka pitää hylätä kokonaan, mitä ennen alistaa loputtomiin henkisesti, koska minussa ei heidän mielestään ole mitään hyvää.
Hah, mulla taas isäukko teki vanhimmasta veljestäni liittolaisen itselleen,
minua vastaan. Tämä sen jälkeen kun todella nuorena aloin pitää
väärässä paikassa meteliä äijän tekemisistä, suurista salaisuuksista mitä
piti pitää salassa hänen ja omien lasten välillä tapahtuneista, myöskin minuun
liittyen.
Äijä hakkas hiljaiseksi, uhkas paljolla lisäkäsittelylläkin ja tarvittaessa vaikka
tappaa, sekä siinä yhteydessä valjasti tämän vanhimman mätämu.nan
lisäksi siihen samaan kieroutumaansa, vahtimaan ja kannusti samalla
vielä minun kimppuun sen, antoi tavallaan luvan minun kaikenlaiseen
vainoamiseen siinä yhteydessä, myöhemmin vielä palkitsi sitä eri tavoin.
Kuinkas ollakaan, tämä mätämu.na vanhin veljeni on edennyt monin tavoin
elämässään huomattavasti pidemmälle.
Käynyt lukion, armeijassa aliupseerikoulutuksen, yliopisto-opinnot,
asuu toisella paikkakunnalla vaimonsa kanssa, hyvätuloinen ainakin
päällisin puolin hyvin pärjäävä otus nykyään.
Itse mielenterveysongelmien takia myös työkyvyttömyyseläkeläisenä,
eikä ole täällä elämässä oikein mitään saavutettuna, ei mitään syytä
edes porskutella täällä etiäpäinkään enää.
Se elämätön elämäkin pääsääntöisesti semmoisena julkisena
sylkykuppina suurimman osan aikaa, ennen sitä työkyvyttömyyseläkettäkin
ja sen jälkeenkin.
Mikäpä minä olen muita neuvomaan, multa koulut jäi kesken aikoinaan.