Oletteko koskaan miettineet miksi maksatte tuloveroa? Mikä ihme estäisi sen, että tuloverosta luovuttaisiin kokonaan? Tämähän teoreettisesti johtaisi vain useisiin yhteiskuntaa kehittäviin seikkoihin, eikä valtio edes menettäisi verotuloja, koska lisääntyneestä kulutuksesta peritty arvonlisävero korvaisi tuloveron poistamisesta koituvan tulomenetyksen?
Eli Bergarter kirjoittaa:
---
Mutta sitten Virkamies Elin mieleen tuli perintö- ja lahjavero. Näiden veromuotojen erityispiirre on se, että ne peritään asioista, mistä verot on maksettu jo useammankin kerran. Ehkäpä näiden veromuotojen ajatus on ollut se, että lahjan tai perinnön tulisi hyödyttää myöskin muita yhteiskunnan jäseniä, eikä vain pelkästään lahjan saajaa. Kuitenkin tämä olisi hieman omituinen ajatusmalli, koska rahan määrän vähentäminen suoraan veron muodossa vähentää yhteiskunnassa avoimesti liikkuvan rahan määrää ja täten siis tuottaa vähemmän hyötyä esimerkiksi pienemmän tuotannon muodossa, pohdiskeli Virkamies Eli viiksiänsä pakuriteekupin reunalla sivellen.
Hetken viiksiänsä siveltyään Virkamies Eli pääsikin tuloverotukseen. Tuloveron tarkoitus on Virkamies Elille hämärä, mutta sen seuraukset ovat hyvin selkeitä. Mitä korkeammalle työnantaja työpanostuksesi rahallisesti arvostaa ja mitä ahkerammin olet valmis tekemään töitä, niin sitä vähemmän hyötyä sinulle näistä kummastakin maksettuun tuntipalkkaan suhteutettuna on. Mikä ihme on tuloveron tarkoitus, ajatteli Virkamies Eli, eikä keksinyt sille yhtäkään hyödyllistä perustelua. Ehkäpä tuloveron alkuperäinen ajatus oli sama, kuin perintö- ja lahjaveronkin, eli tulonsiirto laajemmalle joukolle ihmisiä, kuin vain työnantajalta työntekijälle.
---
http://pispalanobservatorio.wordpress.com/2013/08/21/mika-ihme-o n-tuloveron-tarkoitus/

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tulovero lienee ainoa vero, josta ei mitenkään voi sanoa, että niistä tuloista olisi jo verot maksettu. Siinä mielessä se on veroista oikeudenmukaisin.
Sama asia koskee kyllä perintö- ja lahjaveroakin. En vielä ole törmännyt ihmiseen, joka olisi perinyt oman jäämistönsä. Joku muu voi olla jäämistön omaisuudesta maksanut veroa, mutta harvemmin saantomies. Ja kun saanto on vastikkeeton, voidaan perintö- ja lahjaveroa pitää hyvinkin oikeudenmukaisena verona.
Muut verot menevätkin sitten pahasti ristiin ja useiden kohdalla ns. oikeudenmukaisuus on vaikeasti perusteltavissa. Miten perustellaan esim. varainsiirtovero? Kiinteistön ostajan veronmaksukyky ei lisäänny yhtään, mutta silti hän joutuu raskaan varainsiirtoverotuksen kohteeksi.
Ja siis etusivulla tuo tuloveroa käsittelevä kirjoitus.
http://pispalanobservatorio.wordpress.com
Tasavertainenhan tulovero ei missään nimessä ole, koska se on jokaiselle eri suuruinen palkan ja työmäärän takia. Mitä suurempi palkka ja mitä pidemmät päivät, niin sitä enemmän joudut sitä maksamaan. Toinen tekee tunnista 6 minuuttia siis valtiolle rahaa ja toinen saattaa joutua tekemään 18 minuuttia. Minusta tuo ei ole oikeudenmukaista.
Kyllä tulovero on yhtä suuri kaikille, paitsi nyt siihen tuli pieni porras kun isot pääomatulot verotetaan 32% mukaan. Toki ansiotulovero on sitten kokonaan progressiivinen, mutta sillä on koko kansan laaja tuki eikä sitä koeta epäoikeudenmukaiseksi, mutta antaahan se olemassaolollaan tilaisuuden valittaa siitäkin.