Oli parvekekukat vähän lakastuneet jo elokuun alussa, joten laitoin pois. Eli kaivoin kasvit juurineen laatikoista ja pistin paperipussiin, siis kasvit ja mukana tullut multa paperipussiin. Taloyhtiön jätekäytännön mukaan ja ohjeitten mukaan kukkamullat kuuluvat kaatopaikkajätteisiin, jonne siis sen paperipussin kiikutin. No, laatikkoon jäi vielä multaa ja pohjalla olevat lecasorat. No, tämä talo sijaitsee kaukana keskustasta, metsäisessä maastossa. Tuossa talon takapihan takana on hoitamatonta lehtipuuvaltaista, ja siis lehtipuukasvusto tiheää, metsikköä. Ajattelin, että eipä tuo taida mitään haitata, jos kippaan ne vähäiset mullat (parvekelaatikot muutaman litran vetoisia) sinne metsikköön. Viimeistään ensi talven lumien sulettua se muutama litra multaa ja vielä vähemmän lecasoraa painuu sinne metsän pohjan joukkoon.
No, nyt tässä talossa on yks kyttäävä nainen, minua se vahtaa ja kyttää erityisen runsaasti, on ilmeisesti jopa nähnyt sen vaivan, että kaivelee asioita niinkin kaukaa ettei ole tosikaan, itse se eukko on olevinaan puutarha-alan expertti ilmeisesti. No, kuitenkin nyt se eukko rupeaa kailottamaan, että mitäs niitä mullan rippeitä sinne lähimettään kantaa.
Ok, omasta mielestäni ihan ok, että eipä tuosta mitään haittaa luonnolle ole tosiaankaan. Tietysti olisihan se aika törkeän näköistä jos kaikki noin tekisivät kuin minä. Mutta joo. Ei taas eukko muuta keksinyt. Ei ainakaan sen enempää kuin siitä, että tässä talossa on tyyppejä, jotka eivät kai osaa suomea tai ovat aineista niin sekaisin, että itse kantavat ohjeitten ja sääntöjen vastaisesti roskia ihan mihin laatikkoon tahansa. Sitä vaan, että pahvikeräyslaatikossa näyttää olevan joskus sekajätepusseja ja näytti nytkin olevan kaatopaikkajätelaatikossa sekajätepusseja. Ajatelkaa, olin sentään niin fiksu, että vein ne multaiset kasvit paperipussissa - maatuu ainakin se sinne kaatopaikkajätteeseen.
Toivottavasti pääsen siitä eukosta jo lopulta eroon - eli pääsen muuttamaan tästä pois! Ei vaan eukolla ollut taas mitään muuta asiaa.
Syyllistyinkö ympäristörikokseen:
oliks jotain haittaa
1
106
Vastaukset
- hehe.
Lisään vielä tämän: Niin joo, tässä oli joku vuosi sitten yks ton eukon hyvä ystävä rouva. Tämä rouva se nakkasikin ihan kottikärryllisen maata sinne mettikköön.
Että eipä haitannut...
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san1982454- 581325
Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas1621187Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana
Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta3661137Martina ja jalkapalloilija2
Seiska: Martina iski nuoren jalkapalloilijan vuosia sitten. Könysikö milf teinin kanssa?1871078Sijaiskasteet kuolleitten puolesta
Paavali teki Korintossa sijaiskasteita kuolletten puolesta eli ns. Mormoninkasteita. 1. Kor. 15:29 Mitä muutoin ne, j3731059- 971049
Nainen, nyt esitän muutaman skenaarion
Asumme yhdessä ja seurustelemme. 1. On ilta ja olet sohvalla makoilemassa ja räpläät kännykkääsi. Makuuhuoneesta kuulu1221048Oikea kaste on syntisten kaste
Oikea kaste on syntisten kaste. Vain syntisiä tulee kastaa. Itsensä uskoviksi ja vanhurskaiksi julistaneita ei tule ka58985Kristillinen kaste toimitetaan upottamalla veteen - pään valelukaste ei kelpaa
Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen puhdistautumiseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali verta153982