Pahoinvointia usean vuoden ajan, on-off -suhde narsistin mielihalujen ja muiden suhteiden mukaan.
Narsisti on taas jäämässä yksin, ja ajatteli varmaankin taas ottavansa varalle minut, varman kiltin ymmärtäväisen ääliön.
Tällä kertaa, sillä välillä kun hän taas oli viihdyttävämmässä seurassa, lopultakin ymmärsin minkä kanssa olen tekemisissä ja mistä pahoinvointini johtui.
Ja kun hän taas ilmaisi halunsa hyödyntää minua, sain voimia kieltäytyä päättäväisesti!
Siis todellakin tein sen, en antanut hänen enää puhua itseäni ympäri kaikilla valheillaan, en sortunut sääliin, en sortunut läheisyydenkaipuuseen, en läheisriippuvuuteen, en siihen pieneen hyvän olon hetkeen joka aina seurasi hänen paluutaan.
Miten te muut olette selvinnneet?
Tein sen! Pääsin eroon narsistista!
65
8369
Vastaukset
- 3+3=?
Voisin olla tuo henkilö, jota kuvasit ilmaisulla "viihdyttävämmässä seurassa". Iskin hiljattain viimeisen niitin on-off -parisuhteeseemme, ja kuinkas narsisti otti tämän ikävän takaiskun? Puhelin alkoi heti piristä entisille heiloille :) Mielenkiintoinen kokemus tämä suhde oli ja olen onnellinen siitä, että osaan olla astetta varovaisempi jatkossa. Terve vastavuoroinen parisuhde narsistin kanssa on tyhtä mahdoton kuin pyöreä kolmio! Tsemppiä ja voimia sinulle!
- riyannaaaa
Itse häippäsin jo 3- vuotta sitten kun tajusin minkä hullun kanssa olin tekemisissä ja siitäkös alkoi vainoominen. Sain lähestymiskiellon ja nyt vieläkin se hullu laittelee viestiä ja muuttaa jopa naapuriin asumaan. Lähestymiskielto on siis jo ohi mutta saa nähdä joutuuko uuden hakemaan. Jos kyseessä on oikeesti narsisti, niin ette pääse noin helpolla eroon! Voimaa siltikin
- Ehkä vielä joskus
Mahtavaa kuultavaa! Itse oon ollu kutakuinkin puoli vuotta erossa tyypistä. Menin aluksi aika shokkiin, kun ymmärsin mikä mies on lajiaan.. Varmaa diagnoosia ei ole, olen itse leimannut hänet narsistiksi. Mutta merkit on mielestäni melko selvät, hyvin narsistinen hän on. Ns. palaset loksahtivat kohdilleen asian tajuttuani. Sitten laitoinkin välit täysin poikki. Rankka puoli vuotta on takana, itketty ja hammasta on purtu monet kerrat. Mutta täysi ignooraus, ja tahallinen välttely (tietenkin tämäkin on rajoittanu omaa elämääni, mutta helpompaa näin) on auttanut jatkamaan elämääni.
Vielä kuitenkin olen ajatuksissani hänessä hyvin kiinni, sikshän täällä näitä juttuja vielä luenkin. Kiitos teille, jotka täällä kirjotatte kokemuksistanne, ne pitää minut vahvana :) Mutta odotan sitä päivää, kun en enää tarvitse tätä keskustelupalstaa :) - Onko tämä totta...
Pitkästä aikaa minusta tuntuu siltä että arvostan itseäni. Että tein hyvän teon itselleni.
Huumaavan upean alun jälkeen olin hänelle jatkuvasti vajavainen ja aloin itsekin uskoa niin. Sitten ymmärsin, että se oli hänen keinonsa hallita minua. Ymmärsin lopulta, että se jolta puuttui jotain oleellista olikin hän, en minä.
Tämä päivä on mennyt kuin hyvässä voimauttavassa unessa. Ihanaa huolehtia itsestään, elää omaa elämäänsä, huomata että onkin vahva. Minä selviän aina :-).
Hyvin samankaltaisia kokemuksia teillä muilla. Tosin en usko, että ex alkaa vainoamaan minua aggressiivisesti. Se ei sovi hänen arvolleen ja onhan hänellä muita naisia koko ajan valmiustilaassa maksullisten lisäksi. Hänellä ei ole omatuntoa eikä hän häpeä mitään. Röyhkeä ja häikälemätön kuvaavat häntä hyvin. Olen vahvoilla, kun vain muistan että hän toimii toisin kuin ihmiset joilla on sielu. Nyt kun ymmärrän sen, minun on helpompi pitää puoleni.- 17+8=?
"Tosin en usko, että ex alkaa vainoamaan minua aggressiivisesti. Se ei sovi hänen arvolleen ja onhan hänellä muita naisia koko ajan valmiustilaassa maksullisten lisäksi".
Hieman samanlainen tilanne täällä, mutta itse pelkään jonkin verran "kostoa" tms. negatiivista reaktiota. Exälläni oli outo taipumus valokuvata naisiaan, myös alasti, ei mitään pornografista vaan tavallisia alastonkuvia esim. suihkussa tai saunassa. Jälkeenpäin olen kuullut, että hän esittelee näitä kuvia hovilleen tarkoituksenaan ehkä häpäisy tms.. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia? - Onko tämä totta...
17+8=? kirjoitti:
"Tosin en usko, että ex alkaa vainoamaan minua aggressiivisesti. Se ei sovi hänen arvolleen ja onhan hänellä muita naisia koko ajan valmiustilaassa maksullisten lisäksi".
Hieman samanlainen tilanne täällä, mutta itse pelkään jonkin verran "kostoa" tms. negatiivista reaktiota. Exälläni oli outo taipumus valokuvata naisiaan, myös alasti, ei mitään pornografista vaan tavallisia alastonkuvia esim. suihkussa tai saunassa. Jälkeenpäin olen kuullut, että hän esittelee näitä kuvia hovilleen tarkoituksenaan ehkä häpäisy tms.. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia?On...
Tuo etsi minulta salassa kimppaseksiä ja lähetti minun kuvaani niille ehdokkaille. Että muka yhdessä etsisimme...
En tiedä onko tämä vanhojen kaivelu hyväksi, kun tulee niin ikäviä muistoja tuosta ihmisestä mieleen. Ja ennen kaikkea itsestäni. Annoin sen anteeksi ihan tuosta noin vaan! Missä oli itsekunnioitukseni? Mikä minä olen? - 4+12=16
Onko tämä totta... kirjoitti:
On...
Tuo etsi minulta salassa kimppaseksiä ja lähetti minun kuvaani niille ehdokkaille. Että muka yhdessä etsisimme...
En tiedä onko tämä vanhojen kaivelu hyväksi, kun tulee niin ikäviä muistoja tuosta ihmisestä mieleen. Ja ennen kaikkea itsestäni. Annoin sen anteeksi ihan tuosta noin vaan! Missä oli itsekunnioitukseni? Mikä minä olen?"Tuo etsi minulta salassa kimppaseksiä"
Niin tuttua tuo asia on minullekkin.
Minulle asia esitettiin siten, että oli tehnyt tiedusteluja asian pohjalta ja ymmärtääkseni oli löytänyt sopivan mies ehdokkaankin...kun kuulemma halusi täyttää minun toiveeni...
Aiheesta rymäseksi oli joskus keskusteltu kylllä yleisellä tasolla, mutta en mielestäni ollut koskaan esittänyt hänelle sellaista toivetta, mutta tuossa asian esitelytilaisuudessa hän jopa tuli kiinni kasvoihini yrittäen vakuuttaa minulle, että minä haluan sitä...
Vieläkin voin kuulla korvissani oman metallisen ääneni ja hampaiden kirskumisen, kun tein selväksi etten ole valmis sellaiseen...
sama aihe tuli monesti esiin silläkin tavoin, että jos kerroin jostain nais tuttavastani niin saattoi oitis kysyä, että suostuisiko se ryhmäseksiin tai tietäisinkö ketään joka suostuisi...johon vastasin etten tunne sellaisia naisia, saati että kehtaisin edes sellaista keltään kysyä...
Sitä en tiedä, onko hän esittänyt jollekkin kuvaa minusta, tiedän että joitain kyseenalaisia kuvia minusta hänellä on.. - 5+4=9
Onko tämä totta... kirjoitti:
On...
Tuo etsi minulta salassa kimppaseksiä ja lähetti minun kuvaani niille ehdokkaille. Että muka yhdessä etsisimme...
En tiedä onko tämä vanhojen kaivelu hyväksi, kun tulee niin ikäviä muistoja tuosta ihmisestä mieleen. Ja ennen kaikkea itsestäni. Annoin sen anteeksi ihan tuosta noin vaan! Missä oli itsekunnioitukseni? Mikä minä olen?Voi miten samanlaisia kokemuksia! Minun narskuni oli niin rajaton ja hävytön, että ehdotti kimppaseksiä veljensä kanssa tai että olisin intiimisti hänen kanssaan. Kuviakin oli näyttänyt. Veljensä on naimisissa mutta harrastaa kuulemma sivusuhteita (ml. maksulliset naiset). Kun jälkeenpäin kimpaannuin tästä, hän sanoi vain "tyhmä ämmä, tsoukkia koko juttu". Kipeitä muistoja, mutta parempi puhua täällä kuin patoa sisälleen.
- Narsistilla ongelmia
5+4=9 kirjoitti:
Voi miten samanlaisia kokemuksia! Minun narskuni oli niin rajaton ja hävytön, että ehdotti kimppaseksiä veljensä kanssa tai että olisin intiimisti hänen kanssaan. Kuviakin oli näyttänyt. Veljensä on naimisissa mutta harrastaa kuulemma sivusuhteita (ml. maksulliset naiset). Kun jälkeenpäin kimpaannuin tästä, hän sanoi vain "tyhmä ämmä, tsoukkia koko juttu". Kipeitä muistoja, mutta parempi puhua täällä kuin patoa sisälleen.
Narsistien seksuaalinen identiteetti on usein epävakaa ja erikoisuuksia tavoitteleva. Olen törmännyt yhteen tällaiseen, joka oli tuntenut vetoa jopa perheensä sisällä. Oli kiinnostunut polyamoriasta, itse bi - tai kuka tietää vaikka olisi ollut homo. Persoonan rikkonaisuus ja häilyvyys mahdollistaa myös seksuaalisen identiteetin ja erilaisten - myös perversioiden haun.
- yök ei enää..
17+8=? kirjoitti:
"Tosin en usko, että ex alkaa vainoamaan minua aggressiivisesti. Se ei sovi hänen arvolleen ja onhan hänellä muita naisia koko ajan valmiustilaassa maksullisten lisäksi".
Hieman samanlainen tilanne täällä, mutta itse pelkään jonkin verran "kostoa" tms. negatiivista reaktiota. Exälläni oli outo taipumus valokuvata naisiaan, myös alasti, ei mitään pornografista vaan tavallisia alastonkuvia esim. suihkussa tai saunassa. Jälkeenpäin olen kuullut, että hän esittelee näitä kuvia hovilleen tarkoituksenaan ehkä häpäisy tms.. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia?Kyllä on tapana, Minun exäni teki kuvieni kanssa minusta oikeen profiileja nettiin. laittoi puhnumerotkin ja nolasi kuvilla minut. laittoi niitä mun ystäville, työkavereille jne. Oikeen sairas paska oli ja eroon pääsy kesti yli vuoden. Oikeudessa asti piti istua että pääsin eroon. iljettävä jopa näyttää silmissäni rumalle nykyään jos muistelen. Hänen kostonsa oli armoton ja sai aikaan paljon pahaa :(
- Anonyymi
Narsisti on hieno Nimi ihmisille jotka eivat ole muita kuin piruja.
- Anonyymi
17+8=? kirjoitti:
"Tosin en usko, että ex alkaa vainoamaan minua aggressiivisesti. Se ei sovi hänen arvolleen ja onhan hänellä muita naisia koko ajan valmiustilaassa maksullisten lisäksi".
Hieman samanlainen tilanne täällä, mutta itse pelkään jonkin verran "kostoa" tms. negatiivista reaktiota. Exälläni oli outo taipumus valokuvata naisiaan, myös alasti, ei mitään pornografista vaan tavallisia alastonkuvia esim. suihkussa tai saunassa. Jälkeenpäin olen kuullut, että hän esittelee näitä kuvia hovilleen tarkoituksenaan ehkä häpäisy tms.. Onko kellään muulla vastaavia kokemuksia?Millä voi tunnustaa että olet narsistin kanssa tekemisissä...
Katsokaa heidän naamaa tarkasti kun tulee pettymys... heidän silmänsä pullistumat mutta mikä on mielenkiintoista heidän kulmakarvat eivät liiku.
Tämä kestää vain 3- 4 sekuntia. Tämähän on eläimellinen kauhukatse. Jos haluat peloitetta narsistia,tee samoin. Narsisti pelkää muita narsisteja!!! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millä voi tunnustaa että olet narsistin kanssa tekemisissä...
Katsokaa heidän naamaa tarkasti kun tulee pettymys... heidän silmänsä pullistumat mutta mikä on mielenkiintoista heidän kulmakarvat eivät liiku.
Tämä kestää vain 3- 4 sekuntia. Tämähän on eläimellinen kauhukatse. Jos haluat peloitetta narsistia,tee samoin. Narsisti pelkää muita narsisteja!!!Huomasin pullistuvat silmät, en vaan arvannut mistä outous johtuu.
- SAMALLA KAAVALLA
VOISI OLLA ALOITTAJAN KIRJOITUS MYÖS KUIN MINUN ELÄMÄSTÄ.
- paremmin kuin aiemmi
Onpa paljon samanlaisia kokemuksia kuin itselläni!
Seurustelin 3 vuotta narsistisen miehen kanssa. Näin jälkeenpäin,puolisenvuotta eron jälkeen mietin usein,että mikä ihme minua riivasi,että pystyin,kykenin ja omalla tavallani jopa halusin elää sellasista elämää,jossa eletään vain toisen osapuolen ehdoilla.
2 viimeistä vuotta olivat rankimmat. Mieheni mm: mittasi mahani ja reisieni ympärysmitan monta kertaa viikossa, mittasi ruoka-annokseni, kielsi näkemästä ystäviäni, haukkui useilla eri nimityksillä mm: huora,lutka,paska-akka,läski,ruma. petti minua kolmen vuoden aikana 12 muun naisen kanssa (nämä pettämiset ovat siis niitä jotka hän itse tunnusti) Hakkasi päivittäin,roikotti kerrostalon kolmannesta kerrosksesta parvekkeelta, mutta viimeinen pisara oli kun hän potkaisi koiraani. Pakkasin kamani ja lähdin, mies juoksi rappukäytävään perässäni ilman vaatteita ja uhkasi tappavansa minut. Kun hain tavaroitani hänen luontaan hän kehtasi vielä kosia, no yrittänyttä ei laiteta.
Nykyään voin niin paljon paremmin ja elämä hymyilee. Tuntuu kuin olisin aivan uusi ihminen ja vanha elämäni olisi kaukana takana. painajaisia näen edelleen ja paljon, mutta muuten olen elämäni kunnossa! Voimia kaikille narsistien uhreille ja muistakaa,että siinä tilanteessa on aina parempi lähteä kuin jäädä!- paremmin kuin aiemmi
Ja tosiaan täytyy varoittaa,että narsisteista eroon pääseminen on VAIKEAA. jouduin itse uhkaamaan,että teen rikosilmoiuksen pahoinpitelyistä,sekä hankin lähestymiskiellon, jos hän jatkaa vainoamistani. vasta sitten,kun kerroin kuinka paljon tulee maksamaan kaikki uusitut hampaani sun muut hän jätti minut rauhaan. toivon ainankin,että mitään yhteydenottoja ei enää tulisi
- -tytär-
Eroon narsistista. Nämä edelliset kirjoitukset koskevat narsistia parisuhteessa ja siitä eroamista.
Mutta omalla kohdalla vanhempi/vanhemmat olivat molemmat narsisteja. Toinen heistä nyt jo edesmennyt, muutamia vuosia sitten. Toisen kanssa "kamppailen" edelleen :). Mutta nyt jo nykyään jopa hymyssä suin.
Koska olen ottanut vanhempaani ns. "hajuraon". Eli laittanut hänelle tietyt rajat/säännöt, minun kodissani. Ensin opettelin sanomaan aikuisena tuon tärkeän sanan EI.
Aika-ajoin hän yrittää hivuttamalla rikkoa noita rajoja. Eli, on tunkemassa jalkaa "oven väliin", milloin minkäkin syyn nojalla.
Edelleen hän yrittää syyllistää minua. Sanomalla, että >kyllä hänen ystävät ihmettelevät suunnattomasti sitä, miksi hän ei käy jne. - Didn'tcheatmyself
Mä taas olen päässyt näpäisemään narsistia oikein kunnolla :D Oikeuskiista meneillään siis. Ensin se yritti kauheasti pyydellä anteeksi sanojaan, kun viileän asiallisesti sanoin ettei sen anteeksipyynnöt kiinnosta vähääkään, se alkoi uhkailla ja kiristää. Tein selväksi ettei mikään, mitä se tekee tai sanoo, saa mua enää kääntämään päätäni. Varmaan se jotain kostoa nyt kauheasti hautoo mutta siinähän hautoo. Mua jotenkin kiinnostaa tämä että mitä se seuraavaksi keksii, huvittaa seurata tätä peliä ja itse käyttäytyä arvokkaasti ja fiksusti. :D Kiviäkin kiinnostaa sen ulinat. Tälle mimmille ei vattuilla.
- Ei taida narsisti
" Oikeuskiista meneillään siis." Ei taida narsisti välittää pitkässä juoksussa siitä, että on oikeudessa hävinnyt. Kuittailee vain että kanteen nostanut "osaa esittää" ja muut uskovat yms. Unohtaa asian ehkä samantien, kun asia on niin mitätönkin...
Näin siis meillä. En tietenkään tiedä, mistä teillä on kysymys. Itse en ole narsistin kanssa oikeudessa ollut, mutta olen kuullut miten on suhtautunut. - ++++++++++++++++++++
Hienoa.
- ++++++++++++++++++++
- Ongelma narsistista
Minäkin pääsin eroon narsistista ja näin jälkeenpäin etäältä ei voi kuin ihmetellä miten typerä sitä tuli oltua. Ystäväni sanoivat minulle pelkästään sen perusteella mitä kerroin miehestä, että tämä on narsisti, mutta en uskonut vaan keksin tekosyitä miehen puolesta miksi hän tekee mitäkin. Narsisti sai minut ihastumaan itseensä kiltillä ulkonäöllään, hurmaavalla huomaavaisella luonteellaan yms. Kunnes se kulissi sortui..
Mies uhkaili minua erolla jollen tekisi joitain asioita joita hän tahtoi, hän kiristi minua tekemään asioita, joita nyt todella kadun. Narsistin otteessa minä en ollut minä.. Kuunneltuani aikani uhkailua jos en tekisi mitä hän tahtoo niin hän jättäisi minut, sanoin minä että en jaksa enää, erotaan vain, helpompaa niin.. Narsisti kuitenkin sai pyörrettyä puheensa, näytteli katuvaa ja pahoillaan olevaa ja sai taas minut uskomaan, että olin syypää kaikkeen, minä olin viallinen - hän täydellinen. Hän sai minut matelemaan, pyytelemään anteeksi sitä mitä olin.
Narsisti katosi välillä, en saanut häneen yhteyttä, kunnes koitti päivä jolloin hän otti yhteyttä, oli pahoillaan tapahtuneesta ja halusi nähdä, ja taas minua vietiin kuin pässiä narussa. Sain tietää etten toki ollut edes ainoa nainen hänen elämässään, tietojeni mukaan olin kolmen-neljän joukossa, tämän asian hän tietenkin kiisti ja haukkui minut täysin sekopääksi. Nämä muut naiset sain tietää viesteistä hänen puhelimestaan, tästä en ole ylpeä, mutta onnellinen kuitenkin että asia minulle selvisi. Asiasta tapeltuamme mies katosi taas, pitkäksi aikaa. Minä löysin toisen, paremman miehen jonka kanssa aloitin suhteen. Narsistimies otti yhteyttä taas eräänä iltana, kerroin etten hänen kanssaan enää tahdo enkä voi olla tekemisissä, koska löysin toisen. Tästähän narsistimies ei ilahtunut ja haukkui minut hänen pettämisestään yms.. Kunnes hän käänsi kelkkansa ja koitti vielä kerran vedota hänen tahtoonsa perustaa minun kanssani yhteinen tulevaisuus, minun olisi hänen mukaansa pitänyt jättää tämä uusi mies ja yrittää hänen kanssaan.
Nyt tämä narsistin vetämissä naruissa sätkiminen on onneksi osaltani muisto vain ja olen onnellisesti parisuhteessa täysin erilaisen miehen kanssa.- Ongelma narsistista
...
Veljelläni sen sijaan on täysin erilainen tilanne ja olen vanhempieni kanssa täysin neuvoton mitä meidän pitäisi tehdä. Tämän oman tapaukseni jälkeen tutkin narsismia ja huomasin, että olen luonteeltani aivan mahtava narsistin uhri, kuten myös veljeni narsistivaimolleen täydellinen uhri..
Nainen oli ensialkuun aivan tavallinen nainen, minäkin olin hyvä ystävä hänen kanssaan. Sitten heille syntyi lapsi, jonka myötä naisen todellinen luonne, välinpitämättömyys, kylmyys, epäempaattisuus yms tuli esille. Hän esitti ystävilleen hyvää äitiä, kaikille niille jotka eivät nähneet todellisuutta. Todellisuudessa hän ei välittänyt lapsesta yhtään, hänelle hän itse, hänen ulkonäkönsä sekä kavereiden kehut olivat tärkeämpiä. Lapsen hän hylkäsi pihalle jo kolmen vuoden iässä, jolloin tälle ei oltu opetettu mitään, sosiaalisen median kautta hän vain kehui miten iso lapsi hänellä jo on, pärjää yksin ulkona. Kuin ihmeen kaupalla lapsi on vielä hengissä ja tallella, vaikka on tätä etsitty poliisienkin voimin ympäri kaupunkia muutamaan kertaan.
Sympatiaa hän ei lastaankaan kohtaan tunne, jos lapsi loukkaa itsensä pahastikin nauraa tämä äiti vieressä vedet silmissä kun lapsen loukkaaminen oli niin hauskaa, hetkeäkään hänen ei näy tekevän mieli lohduttaa itkevää lasta. Toinenkin lapsi heille on jo siunaantunut, jonka emme usko olevan edes veljeni lapsi. Ystävinä ollessamme nainen ei minultakaan yrittänytkään salata ettei hän ole hetkeäkään uskollinen veljelleni. Päinvastoin hän oli kateellinen minulle kun sinkkuna sain huomiota miehiltä, joten hänen piti myös sitä saada ja hän etsi vieraan miehen viereensä vaikka väkisin. Tämä toinen lapsi onkin jostain saanut punertavan värin hiuksiinsa, jota ei kummankaan puolen suvussa ole ja sen lisäksi täysi eri ulkonäön kuin kenelläkään muka sukulaisista.
Ensimmäisen lapsen kohdalla nainen järjesti joulut, synttärit jne niin ettei meidän puoleltamme isovanhemmilla ollut mahdollisuutta nähdä heille niin tärkeää lapsenlastaan. Nainen on selvästi ilmaissut, että jolleivat isovanhemmat maksa tarpeeksi heidän leveää elämäänsä niin ei tarvitse lapsiakaan nähdä. Tätä nuorempaa lasta vanhempamme eivät ole juurikaan ollenkaan nähneet.
Veljeni oli todella suosittu ihminen vielä muutaman vuoden vaimonsa kanssa yhdessä olon jälkeen, mutta hyvin pian vaimonsa alkoi määrätä kenen kanssa saa olla ja kenen ei. Lopulta veljelläni ei ole enää yhtäkään omaa kaveria kuvioissa, vaan heillä on ystävinä ainoastaan vaimonsa kavereita, vähän enää niitäkään monien jo huomattua mikä tämä nainen todellisuudessa on. Myöskin perheestään tämä nainen on veljeni eristänyt, ainoa tilanne milloin hänestä kuulemme on kun hän soittaa pyytääkseen rahaa kun vaimonsa on hänen käskenyt näin tehdä laitettuaan perheen suuret tulot oman ulkonäkönsä ehostamiseen sekä joka viikonloppuiseen (ei yhtään liioiteltu) baarissa käymiseen yms.. Sosiaalisessa mediassa tämän naisen täytyy olla huomion keskipisteenä, ja tämän vuoksi laittaa rahaa jatkuvasti uusiin vaatteisiin ja muuten ulkonäköönsä, saadakseen uusia kuvia itsestään ja kehuja. Jos hänestä tuntuu että jokin taho sortaa häntä, on siitä niin ikään rutistava sosiaalisen median puolella ja saatava kaverinsa ja tuttavansa kirjoittamaan ettei vika ole hänessä, hän on hyvä ihminen..
Minä tahdon veljeni takaisin, tahdon vanhemmillemme heidän poikansa takaisin. Tämä narsistinainen syö koko perhettä. Mutta en tiedä mitä pitäisi tehdä, miten saan veljeni avamaan silmänsä ja ymmärtämään minkä kanssa hän on perheensä perustanut? Itse narsistin uhrin roolissa olleena tiedän ettei ole helppo avata silmiään, eikä tajuta koko asiaa. Miten siis ulkopuoliset voivat asiaan vaikuttaa?
Lopuksi vielä linkki, jonka takaa löytyy tarina joka on aivan kuin veljeni ja hänen vaimonsa elämästä; http://www.rakkaudeksi.fi/node/1255 - rauha vihdoinkin
Hei...kuin mun tarina...selvisin...onnitellaan toisiamme.
- täällä myös
tahdomme siskomme takaisin.Samoin vanhemmilleni heidän tyttönsä takaisin.Tämä narsistinen mies syö koko perhettä.
- täällä myös
Lisään vielä,niin mitä voi tehdä kun ei saa edes puheyhteyttä? Ei ole jäljellä mitään muuta kuin hätä.
- 14+3
nostetaas tätä ketjua..
- Onko tämä totta...
Narsisti ei luovuta.
Taas tulee viestiä, on kuulemma ikävä ja haluaa tavata. Eli taas yksi suhde kyllästyttää, joko uhri on ymmärtänyt mikä m*lkku tuo narsisti on tai sitten narsisti ei saa lähteeltään tarpeeksi pornoa ja muuta hyödykettä.
Luin jostain, että narsistin yhteydenottoihin ei kannata reagoida mitenkään. Narsisti saa energiaa sekä hyvästä että pahasta palautteesta. En ole vastannut mitään. Jos putkahtaa ilmoittamatta paikalle, kohtelen kuin ilmaa.
Minulla on ollut tosi vahva olo, kun huomaan päässeeni narsistista yli! En osaa pitää häntä enää arvokkaana. Voiko ihminen, jolla ei ole sielua olla arvokas? Mielestäni ei.
Elämä soljuu mallillaan, on harrastuksia ja mukavia työtehtäviä. Uutta kumppania en ole kaivannut. Olen tyytyväinen tähän tilanteeseeni.
Halusin vain kertoa tilanteeni :-)- 1+19=?
Olen hieman samassa jamassa kuin sinä eli en ole päässyt narsistista kokonaan eroon. Suhteemme on tällä hetkellä off-vaiheessa, ja jääkin siihen, vaikka kieltämättä se hyvän olon ja sovinnon hetki, joka seuraa hänen paluutaan ja johon olen langennut kymmeniä kertoja on yhtä koukuttava kuin huume narkomaanille.
Itse katkaisin kaiken yhteydenpidon viimeisen riitamme jälkeen, mutta kerroin hänelle myös suoraan, että turha ottaa yhteyttä sillä en tule vastaamaan viesteihin. "Haluan sinut", "Ikävä sinua" -viestejä toki tulee, mutta deletoin ne kaikki. - narskusta irti pääss
1+19=? kirjoitti:
Olen hieman samassa jamassa kuin sinä eli en ole päässyt narsistista kokonaan eroon. Suhteemme on tällä hetkellä off-vaiheessa, ja jääkin siihen, vaikka kieltämättä se hyvän olon ja sovinnon hetki, joka seuraa hänen paluutaan ja johon olen langennut kymmeniä kertoja on yhtä koukuttava kuin huume narkomaanille.
Itse katkaisin kaiken yhteydenpidon viimeisen riitamme jälkeen, mutta kerroin hänelle myös suoraan, että turha ottaa yhteyttä sillä en tule vastaamaan viesteihin. "Haluan sinut", "Ikävä sinua" -viestejä toki tulee, mutta deletoin ne kaikki.Hei... samassa liejussa reilu 4 vuotta olin...hurmas ja melkein lopulta surmas. Voi sitä narskun viesien ja itkun määrää...laskin esiripun...ja sanoin show on päättynyt. Häivy.
En olis enää jaksanut sen uhkaa, mitätöintiä, vainoa, valehtelua ym. ku se selitteli pyöreitä. jatkuvaa kontrollia...
UHKApuhelut nauhoiin ja tekstiviestit talteen. SENJÄLKEEN
SEURAILI ..SOITTELI JA MANKUI...enpä lähtenyt sen peliin enää. Ystävät olivat jo huolissaan... ja kyselivät ,että oonko elossa.
RIKOSpoliisille tein ilmoituksen...siellä oli jo entisiä juttuja
En mitään yhteyttä ole pitänyt...8 kk. ei kiinnosta...haluan vain elää normi elämää, enkä pelossa...koska täysin arvaamaton.
Ei ole nyt nurkilla näkynyt...ÄLÄ PIDÄ YHTEYTTÄ
Et menetä mitään...ulos vaan ...saat takas ELÄMÄSSI JA YSTÄVÄT, HARRASTUKSET ym. Etenkin rauhan.
Meillä narsku ei enää mellasta ja uhkaile... - Anonyymi
Hyvä. Ymmärrän. Samantapainen kokemus itsellä. Ei tulisi mieleenkään enää olle sen kanssa missään tekemisissä kun tajusin että vain oman etunsa vuoksi se toimii. Yhä yrittää tavoitella kun se itse olisi jotakin vailla. Törkeä tyyppi vailla omatuntoa.
- Anonyymi
1+19=? kirjoitti:
Olen hieman samassa jamassa kuin sinä eli en ole päässyt narsistista kokonaan eroon. Suhteemme on tällä hetkellä off-vaiheessa, ja jääkin siihen, vaikka kieltämättä se hyvän olon ja sovinnon hetki, joka seuraa hänen paluutaan ja johon olen langennut kymmeniä kertoja on yhtä koukuttava kuin huume narkomaanille.
Itse katkaisin kaiken yhteydenpidon viimeisen riitamme jälkeen, mutta kerroin hänelle myös suoraan, että turha ottaa yhteyttä sillä en tule vastaamaan viesteihin. "Haluan sinut", "Ikävä sinua" -viestejä toki tulee, mutta deletoin ne kaikki.Toivottavasti et ottanut takaisin liippiä. Ties mitkä taudit toisi tuliaisinaan ja vedättäisi rahoja jos sellaista vailla. Niitä moukkia ei pidä sietää, tyhjää p-puhetta vain ulosanti oman edun tavoittelemiseen, ei muuta.
- Anonyymi
narskusta irti pääss kirjoitti:
Hei... samassa liejussa reilu 4 vuotta olin...hurmas ja melkein lopulta surmas. Voi sitä narskun viesien ja itkun määrää...laskin esiripun...ja sanoin show on päättynyt. Häivy.
En olis enää jaksanut sen uhkaa, mitätöintiä, vainoa, valehtelua ym. ku se selitteli pyöreitä. jatkuvaa kontrollia...
UHKApuhelut nauhoiin ja tekstiviestit talteen. SENJÄLKEEN
SEURAILI ..SOITTELI JA MANKUI...enpä lähtenyt sen peliin enää. Ystävät olivat jo huolissaan... ja kyselivät ,että oonko elossa.
RIKOSpoliisille tein ilmoituksen...siellä oli jo entisiä juttuja
En mitään yhteyttä ole pitänyt...8 kk. ei kiinnosta...haluan vain elää normi elämää, enkä pelossa...koska täysin arvaamaton.
Ei ole nyt nurkilla näkynyt...ÄLÄ PIDÄ YHTEYTTÄ
Et menetä mitään...ulos vaan ...saat takas ELÄMÄSSI JA YSTÄVÄT, HARRASTUKSET ym. Etenkin rauhan.
Meillä narsku ei enää mellasta ja uhkaile...Tutulta tämäkin vaikuttaa. Onneksi pidin pääni enkä taipunut ruikutuksiin. Ois pitänyt ymmärtää antaa kunnon potku sen persiille jo paljon aiemmin eikä sietää epäreilua, huonoa kohtelua hetkeäkään. Jättäkää narsisti, yksin on paljon parempi.
- kaunishantainenorava
Vastaamattomuus on hyvä, mutta ilmana kohtelu voi viestittää että välität.
Itse olen aina moikannut häntä ihan kauniisti, mutta ei mitään muuta sitten kiireisenä poistunut paikalta.
Jossain vaiheessa tämä läheisyyteeni ilmaantuminen alkoi olla jo viikoittaista/päivittäistä. Joten "alennuin" laittamaan lyhyen viestin että voisiko sen kyttäämisen lopettaa.
Ja loppuihan se.
Kaksipiippuinen juttu minusta, pitäisikö säilyttää täysi ei mitään yhteydenpitoa kaikissa tilanteissa. Vai sopiiko esim tällaisessa tapauksessa puolustaa itseään, vaikka se vaatiikin viestin laittamisen. - Onko tämä totta...
Voi olla, että näitä linkkejä on jokainen lukenut moneen kertaan, mutta tässä tämä huomiotta jättäminen:
"Jos olet vanha Narsistisen Lähteen lähde, sinun on ensimmäiseksi päästävä irti kaikista tunteista jotka liittyvät hänen kohtaamiseensa uudelleen. Ne saattavat olla imartelevia tai seksuaalisesti herätteleviä. Yritä voittaa nämä tunteet.
Sitten, yksinkertaisesti ole huomaamatta häntä. Älä piittaa millään tavoin hänen tarjouksistaan kohdata. Jos hän puhuu sinulle - ole hiljaa äläkä vastaa. Jos hän soittaa - kuuntele kohteliaasti ja sitten sano kuulemiin ja lopeta. Narsisti ei voi kestää piittaamattomuutta. Se on osoittaa huomion ja mielenkiinnon puutetta, mikä on negatiivisen Narsistisen Lähteen ydin. Se voi lisätä hänen raivoaan jolla hän yrittää saada edes vähän Lähdettä, mutta lopulta hän menee kauhuissaan pois."
http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/NarSupply.html
Ja tässä toinen ihan asiapitoinen linkki:
http://narsistienuhrientuki.yhdistysavain.fi/tietoa/narsismista_yleisesti/- Onko tämä totta...
Tässä vielä poimintoja ensimmäisestä linkistä:
"Hän palaa takaisin vanhojen lähteidensä luokse silloin kun hänellä ei ole ehdottomasti yhtään ainutta Narsistista Lähdettä käytettävissään. Sellaisessa tilanteessa narsistit yrittävät epätoivoisesti kierrättää vanhoja lähteitään."
"Sen lisäksi narsisti väsyvät lähteisiinsä. Ei ole mitään matemaattista kaavaa joka mallintaisi sitä. Se riippuu monista muuttujista. Tavallisesti suhde kestää niin kauan kunnes narsisti "tottuu" lähteeseen niin että sen stimuloiva vaikutus katoaa TAI kunnes parempi Lähde ilmaantuu."
Jostain luin myös aikaisemmin, että narsistilla on jaksoja. Eli kun hän kyllästyy noin 3 kk päästä lähteeseensä, hän hankkii uuden. En löytäntyt kohtaa nyt , mutta ehkä joku toinen löytää.
Nuo ovat täsmälleen minun tuntemani narsistin käyttäytymismalleista. - 9+6=?
Onko tämä totta... kirjoitti:
Tässä vielä poimintoja ensimmäisestä linkistä:
"Hän palaa takaisin vanhojen lähteidensä luokse silloin kun hänellä ei ole ehdottomasti yhtään ainutta Narsistista Lähdettä käytettävissään. Sellaisessa tilanteessa narsistit yrittävät epätoivoisesti kierrättää vanhoja lähteitään."
"Sen lisäksi narsisti väsyvät lähteisiinsä. Ei ole mitään matemaattista kaavaa joka mallintaisi sitä. Se riippuu monista muuttujista. Tavallisesti suhde kestää niin kauan kunnes narsisti "tottuu" lähteeseen niin että sen stimuloiva vaikutus katoaa TAI kunnes parempi Lähde ilmaantuu."
Jostain luin myös aikaisemmin, että narsistilla on jaksoja. Eli kun hän kyllästyy noin 3 kk päästä lähteeseensä, hän hankkii uuden. En löytäntyt kohtaa nyt , mutta ehkä joku toinen löytää.
Nuo ovat täsmälleen minun tuntemani narsistin käyttäytymismalleista.Mietin vain, että miten tuo 3 kk -sääntö toimii tapauksessa, jossa narsisti on naimisissa, elää vakituisessa parisuhteessa ja on hankkinut lapsia? Tälläkin palstalla on kerrottu tarinoita narsistin kanssa solmituista avioliitoista, jotka ovat kestäneet jopa kymmeniä vuosia. Käyttäytyykö narsisti niin että yrittää etsiä uutta lähdettä perheestään huolimatta joka 3 kuukausi? Tai vaihtoehtoisesti palaa vanhan lähteensä luo (avioliiton ulkopuoliset sivusuhteet)?
- lottamari<3
9+6=? kirjoitti:
Mietin vain, että miten tuo 3 kk -sääntö toimii tapauksessa, jossa narsisti on naimisissa, elää vakituisessa parisuhteessa ja on hankkinut lapsia? Tälläkin palstalla on kerrottu tarinoita narsistin kanssa solmituista avioliitoista, jotka ovat kestäneet jopa kymmeniä vuosia. Käyttäytyykö narsisti niin että yrittää etsiä uutta lähdettä perheestään huolimatta joka 3 kuukausi? Tai vaihtoehtoisesti palaa vanhan lähteensä luo (avioliiton ulkopuoliset sivusuhteet)?
Tämä on minun näkökantani, enkä tiedä onko se oikea, mutta minulla on ajatus, että narsistit, jotka ovat "vakiintuneet" elämään suhteessa ja liitossa pystyvät tekemään sen vain läheisriippuvan tai ohunahkaisen narsistin kanssa. Nämä luonteet mahdollistavat ja antavat ja palkitsevat narsistia sen verran, että liitossa kannattaa olla. Jos toinen palvoo maata jalkojesi alla, tekee sinun eteesi kaiken mitä ikinä haluat, antaa sinun tulla ja mennä vapaasti, saat olla vapaa, ja toinen riipuu sinussa kiinni vaikka pettäisit ja sinulla olisi muitakin suhteita jne, niin miksi ei käyttäisi hyväksi, kun kerran kaikki annetaan pyytämättäkin.
Naristin ei tarvitse välttämättä erota hyvästä suhteesta, jos läheisriippuva tai ohutnahkainen narsisti mahdollistaa ja sallii kaikella tavalla hänen käytöksensä. Naristille tulee tukalat oltavat vain terve itsetuntoisen kanssa, joka ei hyväksy narsistin käytöstä, asettaa hänelle rajoja, vaatii häneltä uskollisuutta, läsnäoloa ja vastavuoroisuutta.
Tämä on minun ajatukseni/mietteeni asiasta, eikä siis perustu mihinkään faktatietoon. - elämääni
Onko tämä totta... kirjoitti:
Tässä vielä poimintoja ensimmäisestä linkistä:
"Hän palaa takaisin vanhojen lähteidensä luokse silloin kun hänellä ei ole ehdottomasti yhtään ainutta Narsistista Lähdettä käytettävissään. Sellaisessa tilanteessa narsistit yrittävät epätoivoisesti kierrättää vanhoja lähteitään."
"Sen lisäksi narsisti väsyvät lähteisiinsä. Ei ole mitään matemaattista kaavaa joka mallintaisi sitä. Se riippuu monista muuttujista. Tavallisesti suhde kestää niin kauan kunnes narsisti "tottuu" lähteeseen niin että sen stimuloiva vaikutus katoaa TAI kunnes parempi Lähde ilmaantuu."
Jostain luin myös aikaisemmin, että narsistilla on jaksoja. Eli kun hän kyllästyy noin 3 kk päästä lähteeseensä, hän hankkii uuden. En löytäntyt kohtaa nyt , mutta ehkä joku toinen löytää.
Nuo ovat täsmälleen minun tuntemani narsistin käyttäytymismalleista.Just noin minullakin,3.kkta ja narsku sanoi päin näköö...ettei minun elämäni kiinnosta ja etsi uutta,tosin yritti tehdä sen salaa.Aivan selkeesti huomasi siitä että on "kyllästynyt",käytös muuttui totaallisesti, ei jaksanu olla ihana mies.Kysyin missä on se mies johon ihastuin..väitti vaan että on se sama.Silloin löysin nämä sivut ja päässä loksahti,ei normaali ihminen voi noin vain täysin muuttua!!! kivasta,hurmaavasta,puheliaasta, huomioivasta,herkästä,charmikkaasta, miehestä kylmäksi, tunteettomaksi,epäsosiaaaliseksi,ilkeäksi,itsekkääksi,ja ennen kaikkea arvaamattomaksi...koskaan ei tiennyt miten hän reagoi,mihinkin asjaan.Kaiken aikaa pelkäsin,jopa että hän lyö,läpsi jo, silloin kun puhuin hänestä ja hän koki sen itseään loukkaavan. nyt tuo elämä jo historiaa, vuoden verran.
- Juuri noin
elämääni kirjoitti:
Just noin minullakin,3.kkta ja narsku sanoi päin näköö...ettei minun elämäni kiinnosta ja etsi uutta,tosin yritti tehdä sen salaa.Aivan selkeesti huomasi siitä että on "kyllästynyt",käytös muuttui totaallisesti, ei jaksanu olla ihana mies.Kysyin missä on se mies johon ihastuin..väitti vaan että on se sama.Silloin löysin nämä sivut ja päässä loksahti,ei normaali ihminen voi noin vain täysin muuttua!!! kivasta,hurmaavasta,puheliaasta, huomioivasta,herkästä,charmikkaasta, miehestä kylmäksi, tunteettomaksi,epäsosiaaaliseksi,ilkeäksi,itsekkääksi,ja ennen kaikkea arvaamattomaksi...koskaan ei tiennyt miten hän reagoi,mihinkin asjaan.Kaiken aikaa pelkäsin,jopa että hän lyö,läpsi jo, silloin kun puhuin hänestä ja hän koki sen itseään loukkaavan. nyt tuo elämä jo historiaa, vuoden verran.
" päässä loksahti,ei normaali ihminen voi noin vain täysin muuttua!!! kivasta,hurmaavasta,puheliaasta, huomioivasta,herkästä,charmikkaasta, miehestä kylmäksi, tunteettomaksi,epäsosiaaaliseksi,ilkeäksi,itsekkääksi,ja ennen kaikkea arvaamattomaksi...koskaan ei tiennyt miten hän reagoi,mihinkin asjaan"
Juuri noin tunnistaa narsistin. Normaali ihminen ei muutu ihanasta perseeseen ammutuksi karhuksi. - Siis peffaan amm.
Juuri noin kirjoitti:
" päässä loksahti,ei normaali ihminen voi noin vain täysin muuttua!!! kivasta,hurmaavasta,puheliaasta, huomioivasta,herkästä,charmikkaasta, miehestä kylmäksi, tunteettomaksi,epäsosiaaaliseksi,ilkeäksi,itsekkääksi,ja ennen kaikkea arvaamattomaksi...koskaan ei tiennyt miten hän reagoi,mihinkin asjaan"
Juuri noin tunnistaa narsistin. Normaali ihminen ei muutu ihanasta perseeseen ammutuksi karhuksi.: D. Voi hyvät hyssykät, kaikkea tämä sivustokin poistaa...
Siis peffaan ammutuksi nalleksi... Menisköhän tuo läpi. : ). - narskun statisti
lottamari<3 kirjoitti:
Tämä on minun näkökantani, enkä tiedä onko se oikea, mutta minulla on ajatus, että narsistit, jotka ovat "vakiintuneet" elämään suhteessa ja liitossa pystyvät tekemään sen vain läheisriippuvan tai ohunahkaisen narsistin kanssa. Nämä luonteet mahdollistavat ja antavat ja palkitsevat narsistia sen verran, että liitossa kannattaa olla. Jos toinen palvoo maata jalkojesi alla, tekee sinun eteesi kaiken mitä ikinä haluat, antaa sinun tulla ja mennä vapaasti, saat olla vapaa, ja toinen riipuu sinussa kiinni vaikka pettäisit ja sinulla olisi muitakin suhteita jne, niin miksi ei käyttäisi hyväksi, kun kerran kaikki annetaan pyytämättäkin.
Naristin ei tarvitse välttämättä erota hyvästä suhteesta, jos läheisriippuva tai ohutnahkainen narsisti mahdollistaa ja sallii kaikella tavalla hänen käytöksensä. Naristille tulee tukalat oltavat vain terve itsetuntoisen kanssa, joka ei hyväksy narsistin käytöstä, asettaa hänelle rajoja, vaatii häneltä uskollisuutta, läsnäoloa ja vastavuoroisuutta.
Tämä on minun ajatukseni/mietteeni asiasta, eikä siis perustu mihinkään faktatietoon.Faktaa on, kaikki kertomasi ja olettamasi pitää tismalleen kutinsa. Juuri noin se menee narskun kanssa. Silloin pysyy "suhteessa" kun saa häärätä lähteittensä kanssa miten lystää. Hyvää tällaista lähdettä narsku ei hevin jätä, ellei todella parempi hyödynnettävä osu kohdalle.
Toisen osapuolen näkökulmasta narskun parisuhde on yhtä kuin hän itse. Siihen ei muita mahdu.
Joka sana, mitä sanoit pitää paikkansa!
Minä tiedän, sillä olin liki 30 vuotta narskun kanssa "parisuhteessa", joten minulla on kokemukseen perustuvaa tietoa.
En tiedä olenko läheisriippuvainen vaiko ohutnahkainen vai en kumpaakaan. Ainakin olen koko suhteen ajan tiennyt ja tajunnut toisen omituisen käytöksen, enkä ole koskaan pitänyt sitä normaalina, ja olen aina yrittänyt puuttua siihen, mutta turhaan. Olen aina myös tajunnut että tuo toinen ei ole kiinnostunut eikä kykene vastavuoroiseen kanssakäymiseen. - Anonyymi
Juuri noin kirjoitti:
" päässä loksahti,ei normaali ihminen voi noin vain täysin muuttua!!! kivasta,hurmaavasta,puheliaasta, huomioivasta,herkästä,charmikkaasta, miehestä kylmäksi, tunteettomaksi,epäsosiaaaliseksi,ilkeäksi,itsekkääksi,ja ennen kaikkea arvaamattomaksi...koskaan ei tiennyt miten hän reagoi,mihinkin asjaan"
Juuri noin tunnistaa narsistin. Normaali ihminen ei muutu ihanasta perseeseen ammutuksi karhuksi.Kyllä muuttuu jos on narsistin kanssa tekemisissä tilanteen pakosta ja narsisti tekee toista loukkaavia törkeitä temppujaan. Pitää kysyä itseltään että miksi roikut siinä toisessa ihmisessä ja arvostelet häntä? Mikset elä omaa elämääsi? Mihin tarvitset häntä? Miksi hänen vahinkonsa on sinun ilosi?
- maso
Minä olen vasta vieroittumassa, mutta nyt jo tunnen oloni paremmaksi ja vapaammaksi. Olen ollut väsynyt ja masentunut kauan. Olemattoman suhteen jatkuva ajattelu, sekä vuoroin raivotilassa tai harhakuvitelmissa eläminen on vienyt paljon voimia. Tapasin kuitenkin narsuni lähiaikoina, saapui yllättäen toisella yrityksellä luokseni, vain vähän myöhässä. Kuuntelin ymmärtäväisesti samat vanhat narskutukset siitä miten asun väärässä paikassa, miten kiireinen hän ja kuinka vaikeaa luokseni on tulla. Osasi myös kääntää parit muut peruuntuneet tapaamiset minusta johtuneiksi, vaikkakin itse hämmensi minut ristiriitaisilla viesteillään silloin taas kerran raivotilaan, salasin sen tietenkin, haukottelin ja vetosin muistamattomuuteeni.Luetteli kaikki tarpeensa tai ainakin melkein, mutta tällä kerralla ei ihme kyllä pyytänyt mitään suoranaisesti. En antanut mitään. Saa nähdä ottaako yhteyttä parin viikon kuluttua, itseä harmittaa se , että odotan sitä! Siis aina mielessä kuitenkin. Olen se vanha heikko ja varma lähde, mutta joka nyt ehtyy ja kuivuu. Onneksi ei ole sitä vaaraa, että vahingossa tavattaisiin ja muutenkin luulen, että vaikka asuisin naapurissa kaikki olisi ollut yhtä vaikeaa. Nyt kun olen lukenut näitä juttuja, niin on välillä jopa alkanut epäilyttämään, että olen myös itse jollain tavalla narsisti. Narsu ei tyydytä sellaisia mun omia narsistisia tarpeita, joita olisin halunnut ja moisten pikaisten ja surkeiden seksisessioiden takia en itse olisi valmis lähtemään tapaamaan ketään, vaikka meidän välimatka ei edes normaalia työmatkaa kummenpi ole.
- ...
itse pääsin eroon narsistista siten että äitini hylkäsi minut kun ei kestänyt sitä, että vedin rajoja hänen käytökselleen. En osaa (tai anna itselleni lupaa) surra, nyt olen lähinnä helpottunut.
Vihaan häntä. - Olette surullisia
Surullista että ihmisten pitää aina löytää joku vika toisesta, että uskaltavat jättää. Narsismi on päivän muotisana. :D
- Voi kun tuota
"pitää aina löytää joku vika toisesta, "
Voi kun tuota vikaa ei tarvitse etsiä, se suorastaan hyökyy päälle jokasuunnalta...- Anonyymi
Niinpä, narsisti voi olla kuka tahansa ihminen, jonka kanssa on tekemisissä. Ei pelkästään aviopuoliso, äiti, isä, vaan ihan ns. ystävä. Näissä vain se ero, että ystävästä pääsee yleensä nopeasti eroon, toisin kuin esim. aviopuolisosta tai vanhemmistaan.
Monesti vain menee pitkä aika ennenkuin tajuaa ystävän narsistisen käytöksen. Mutta parempi myöhään kun ei milloinkaan. Daa.
- päästä yli
oon kokenut narsistin hän toi mulle kukkia ja suklaata sit kaikki muuttui ku aika vierähti ni alko tönimään,puremaan ja kuristimanaan mua kaksi kertaa ja löi nyrkillä mua päähän ikuiset traumat vaikeeta hengittää ja sattuu koasti päähän ku oli kova isku ja otti naamasta kiinni ku en tehnyt mite hän halusi..vakeeta oli jättää tollanen ihminen piti rohkeutta otaa että pystysin siihe mut ku jätin hänet ni voin suhkot paremmin mut painajaiset jatkuu hänestä.
- yes yes
laitoin sen persläpi narskun ulos elämästäni, ihanan mukavaa ja rauhaisaa elämä sen jälkeen. kannattaa ehdottomasti
- 9+10
Kertokaa please enemmän selviytymistarinoitanne! Se antaa muillekin tukea. On todella vaikea lähteä suhteesta vaikka kuinka tietää että se on sairas. Oma läheisriippuvuus on yksi tekijä ja tunteet toinen. Silti auttaa kun tietää ettei ole yksin.
Käsittämätöntä, miten nämä ihmiset ovat kuin samasta puusta vuoltuja (pieniä vivahde-eroja tosin on). - Yksi uhri
Minä kerron teille yhden tarinan, tämä on myös raaka osoitus siitä, miten narsisti tuhoaa lähteensä itsetunnon ja tekee lähtemisen lähes mahdottomaksi. Reilu vuosi sitten loin ensi kertaa eläissäni badoo profiilin. Kauaa se ei kerennyt siellä olemaan kun tämä narsistini iski kiinni. Onpa komea mies.. Ajattelin. Ainut mikä vähän epäilytti , oli miehen ulkomaalaisuus ( turkkilainen). Ja välimatka, tuonne satakunnan perukoille kuitenkin kiertyy kilometrejä.. Mutta mies vakuutti että se ei ole mikään ongelma. Ja niin oltiin illalla treffeillä. Alkoi suorastaan satumaiselta tuntuva ihailun, piirittämisen Jakso. Olin koukussa. Ja aloin rakastumaan päätä pahkaa. Jossain vaiheessa mies sitten kertoi asuvansa edelleen ex vaimonsa nurkissa, mutta vain velkojen takia ja lähtee sieltä kyllä heti kun saa maksettua lainojaan vähän enemmän takaisin tälle exälle. Olin jo rakastumassa ja niin onnellinen että tästä huolimatta suostuin jatkamaan. N. 4 kk menikin todella hyvin.. Jossain vaiheessa miehen käytös alkoi muuttua, yhteydenpito alkoi vähenemään siihen, että soitti kerran päivässä.. Minähän en tietenkään voinut soitella kun exä oli kotona. Ei siksi että mitään pitäisi salata ( eipä...) vaan siksi ettei tule ongelmia. Ahdistuin tästä, ja siitä että näkeminen alkoi olemaan tyyliin 1 krt viikko, muutama tunti ja narsisti lähti. Kun sitten aloin kyseenalaistamaan suhdetta ja olin loukkaantunut, pahoilla mielin, narsisti raivostui. Alkoi minun haukkumiseni ja nöyryyttämiseni, minä en ollut normaali, hän antaa minulle kaikkensa mutta en arvosta mitään, yritän haastaa riitaa ja hän ei kaipaa yhtään enempää stressiä ja ongelmia, hänellä on tarpeeksi. Sai minut pikkuhiljaa pyytelemään kaikkea anteeksi ja epäilemään, vaadinko liikaa. Sitten tuli syksy ja mies tahtoi viedä minut kotimaahansa vanhempien luokse. Olipa ihana viikko... Istuin ns. Vankina koko viikon sisällä, mitään en ymmärtänyt turkkilaisesta sopotuksesta ja mies oli hyvin kylmä. Mutta sen viikon aikana jäi kiinni, ja näin viestit.. Yli 3 vkoa jonkun Oulussa asuvan naisen kanssa viestittelyä, ja viestejä exälle.. Do you miss me? Mikäs exä se semmonen on ?? Lähdin Suomeen ja oli päättänyt lopettaa koko paskan. Mutta mies ei päästänyt ja anelu, rakkauden tunnustukset ja itkeskely tehosivat, jäin. Suomeen palattuaan jaksoi tsempata hetken, sitten yhtenä aamuna exänsä oli nähnyt viestini ja otti minuun yhteyttä. Älä lähesty aviomiestäni.. ??!! No eikö narsisti selittänyt tämänkin taas niin että minä uskoin. Ja jäin.. Koko talven olen kuunnellut kuinka minä olen sairas, vaadin liikaa ( nähdään 1 krt viikossa jossain tyyliin auton takapenkillä 2 h, soittaa minulle 1 krt päivä, ja tämän pitäisi olla niin hienoa ja tarpeeksi...?) mutta nyt tunteeni ovat jo niin vahvoja että en tiedä miten pääsen irti?? Eilen sitten yritin.lähetin viestin, haluan erota.. Mitä kävi? Erehdyin vielä vastaamaan, niin tämä sanoo että hän on väsynyt ja haluaa erota.. hÄN ei jaksa ja hän kuulemma rakastaa minua niin paljon että haluaa minun etsivän jonkun uuden joka voi antaa minulle mitä haluan kun hän ei voi. Ai noinko sanotaan ihmiselle jota rakastetaan ? Epäilen että pyörittää muitakin samaan aikaan... Eiköhän siellä grillillä pyöri naisia harva se ilta. Miten saada voimaa lähteä? Olen niin latistwttu ja voimaton että en pysty.
- Kannattaa tutustua
Kannattaa tutustua kunnolla, ennen kuin lähtee suhteeseen syvemmälle.
" Jossain vaiheessa mies sitten kertoi asuvansa edelleen ex vaimonsa nurkissa, "
Älä ala suhteeseen ennen kuin tiedät mikä mies on miehiään. Et ole piitannut mistään kun lähdit suhteeseen. Olet ollut hyvin piittaamaton. Kyllä sen saa selville, missä mies asuu. Voi antaa valeosoitteita, mutta kuulostele, kuulostele ja vielä kerran kuulostele.
Jos nettimies on erittäin komea, kuulostele erittäin super very very tarkkaan, mistä on kysymys.
- halpaan menit
^Ei tuo mies mikään narsisti ole, ihan normaali turkkilainen shemeikka. Ei pidä lähteä kamelin kasvattajien kelkkaan.
- Anonyymi
Onneksi olkoon aloittajalle. Sitkeyttä se vaatii.
- Anonyymi
No mä vaan kyllästyin. Tuli mitta täyteen. Alkoi jo jotenkin naurattaa, kun hän taas, tällä kertaa suoraan pamauttamalla ilmaisi että olen väärässä. Olenkin ollut väärässä tässä viimeiset viisi vuotta. Totesin sitten mielessäni, että voisi tää elämä olla helpompaakin ja hän voisi ottaa jatkossa yhteyttä oikeassa oleviin ihmisiin. Jotkut ne sitten jaksavatkin, vuodesta toiseen.
- Anonyymi
Se on tämä oikeassa oleminen hirveän herkkä paikka näissä piireissä. Itsekin tiedän erään joka on usein väärässä, mutta en korjaa häntä koska hän käy päälle kuin raivoisa tiikeri. Tarkistan vain itse faktat ja jos huomaan että hän oli taas väärässä, niin en korjaa häntä.
- Anonyymi
Kylmästi lopetin suhteet koti perheeseen. Narsistin hovi on yhtä vaarallinen kuin narsisti itse. Elämäni muuttunut paremmaksi. En ole enää sairas,pääsin jopa astmasta eroon!
- Anonyymi
Laittakaa rajoja,se on ainut joka pitää narsistit etäällä.
- Anonyymi
Narsistit ovat ihmisiä joihin itse saatana on päässyt- siksi he syyttävät muita ja tuhoavat muita.
- Anonyymi
Narsisti on aina umpivalehtelija.
- Anonyymi
Naiset voisivat harrastaa itsekritiikkiäkin ja siirtyä pikku hiljaa 2000-luvulle.
Nainen, elämäsi tarkoitus ei saa olla saada mieheltä hellyydenosoituksia ja silityksiä ja kehuja. Ole itsellinen, ole älykäs. Ole aikuinen ihminen, älä ole kissimirri. - Anonyymi
Olen käyttänyt gray rock menetelmää eli mahdollisimman minimaalinen reaktio hänen viesteihin ja puheluihin. Olen ollut tylsä hänen seurassaan enkä palvele häntä. En anna mitään meidän suhteeseen. Se toimii , hän on taas palannut väkivaltaisen exän luo vonkaamaan seksiä rahaa ja rakkautta. Suosittelen harmaa kivi - menetelmää
Ole passiivinen
Ole tylsä
Ole hiljainen
Älä Vastaa
Älä soita takaisin
Älä investoi mitään
Älä kerro mitään elämästäsi
Seurauksena hän etsii itselleen parempaa, viihdyttävämpää ja rikkaampaa seuraa ja sinä pääset helposti kokonaan eroon hänestä. Toimii.- Anonyymi
Joo noin. Minä aloin lisäksi aina vaatia tekemään palveluksia ja tuomisia. Muutuin hyödykkeestä haitaksi. Tapahtui vielä onnenpotku, muutti omista itsekkäistä syistään kauas toiselle paikkakunnalle. On ottanut silloin tällöin kuitenkin yhteyttä, että jos voisi ohikulkumatkallaan poiketa. Palautteeni on ollut sen luonteista, että saattaa olla kaikki nyt viimein ohi.
- Anonyymi
Minun ex narsisti on suoraan oppikirjasta. Hän painosti lainaamaan rahaa. Kun lainasin, hän ei maksanut takaisin. Kun en enää suostunut lainaamaan muutamia tuhansia euroja, hänen silmissään musteni ja hän käski minun ottamaan lääkkeeni. Hänen periaatteensa on että me aina tuemme toisiamme taloudellisesti ja muutenkin. Käytännössä hänen ei tarvitse tukea minua koska tulen hyvin toimeen ja hän tietää sen. Hänellä on lapsia ja minulla ei. Huomasin että suhde on hyvin yksipuolinen minun piti antaa ja antaa ja antaa ja jos en antanut sain kuulla olevani itsekäs ja ahne. Lopulta poistin hänet ja koko hänen suvun ja perheen somesta. Hän puhui minusta pahaa suvulleen. En välitä, menin elämässä eteenpäin. Hänellä ei ole minulle mitään annettavaa, hän tulee aina olemaan saamapuolella. Seuraavat muijat on jo löytynyt ja Hänellä jo useampi uusi elättäjä. Olen onnellinen ettei hän enää pidä yhteyttä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik113545MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar691886Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun5421578Kirjoita yhdellä sanalla
Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin811204Olet hyvin erilainen
Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja611002Yksi syy nainen miksi sinusta pidän
on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s33968Hyödyt Suomelle???
Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt214888Hyvää Joulua mies!
Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o60833- 171824
Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!
Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill3768