Hyvä on suunta

sillä itse Ruotsi on yhä pahemmissa vaikeuksissa varsinkin muslimiporukkansa kanssa,joten ruotsia ihaileville RKP:lle tuollainen ei ole mukavaa kuultavaa.

Toisaalta surujen määrä on laskeva täällä,kuten se on ollut viimeiset 100vuotta.Sitten myös surut pienillä paikkakunnillaan ovat degeneroitumassa yhä pahemmin,uutta verta ei ole tullut aikoihin - eikä tule.

Sensijaan venäläisten määrää kasvaa voimakkaasti suomessa,sille asialle ei tunnuta voivan mitään,joten surut tulevat jäämään jalkoihin jo 30 vuodessa.

Suomi onkin muuttumassa aika nopeassa tahdissa,ja tämä "ruotsalaisuus" on katoamassa vähitellen maasta.RKP käykin eräänlaista kuolinkamppailua,sillä ei ole tulevaisuutta.
0<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


muutoksen aika kirjoitti:

sillä itse Ruotsi on yhä pahemmissa vaikeuksissa varsinkin muslimiporukkansa kanssa,joten ruotsia ihaileville RKP:lle tuollainen ei ole mukavaa kuultavaa.

Toisaalta surujen määrä on laskeva täällä,kuten se on ollut viimeiset 100vuotta.Sitten myös surut pienillä paikkakunnillaan ovat degeneroitumassa yhä pahemmin,uutta verta ei ole tullut aikoihin - eikä tule.

Sensijaan venäläisten määrää kasvaa voimakkaasti suomessa,sille asialle ei tunnuta voivan mitään,joten surut tulevat jäämään jalkoihin jo 30 vuodessa.

Suomi onkin muuttumassa aika nopeassa tahdissa,ja tämä "ruotsalaisuus" on katoamassa vähitellen maasta.RKP käykin eräänlaista kuolinkamppailua,sillä ei ole tulevaisuutta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu