Olen henkisesti maassa.

Oho...

Eikö hän antanut mitään merkkejä?

Olen pahoillani siitä. mitä olet joutunut kokemaan.
En osaa muuta kuin toivottaa voimia.
Itse menetin oman rakkaani onnettomuudessa. Ystävät ja sukulaiset auttoivat ja pikkuhiljaa myös aika on parantanut. Vaikka silloin tuntui, että koko elämältä lähti pohja ja mietin jo välillä itsemurhaakin. Elämä kuitenkin kantaa.

Otan osaa. On se kyllä järkytys kun noin läheinen tekee itsemurhan. Yllätyksenä se aina tulee, silloinkin kun siitä on ollut jo vihiä. Jos olisit tietänyt tytön olevan ongelmissa niin nyt varmaan syyttelisit, että et tukenut tai auttanut tarpeeksi. Varmaan hän ei kertonut sinulle koska ei halunut taakoittaa ongelmillaan. Jokaisella ihmisellä on varmaan ne omat salaisuudensa joita ei jaeta edes sen läheisimmän kanssa.

Voihan se olla myös vain jokin äkillinen mielenhäiriö. Ei kai sitä voi muuta kuin olla kiitollinen niistä hetkistä, joita on saanut ystävänsa kanssa viettää. Pitää myös mielessään kunnioittaa toisen oikeutta omaan yksityisyyteensä ja oikeuteen, että on asioita joita ei halua kenenkään kanssa jakaa. Tuollainen jopa saattaa loukata ja tulee kiusaus ajatella, että eikö hän luottanut ja enkö ollut salaisuuden arvoinen. Kuitenkin mielestäni meillä jokaisella on oikeus säilyttää omat salaisuutemme.
Sinun elämä jatkuu siitä huolimatta mutta on tärkeä käsitellä surua ja kaipausta. Onneksi sinulla on harrastuksia ja elämää. Kirjoittaminen on hyvä tapa työstää tunteita, jos ei ole ei kenen kanssa puhua.

Läheisen menetys koskettaa aina ja tulee kulkemaan oman elämän rinnalla varmasti hyvän aikaa. Täytyy kuitenkin muistaa että elämää on ympärillä surunkin keskellä vaikka sitä ei heti halua ajatella. Anna itsellesi armoa ja ennen kaikkea aikaa, suru ei tule kello kaulassa. Harrasta, opiskele ja elä, kanna kultaiset muistot mukanasi sydämmessä. Jouluisin voit muistaa toista sytytämällä kynttilän ja hiljentymällä. Suru on aina henkilökohtainen ja yksilöllinen asia jonka jokainen kokee omalla tavallaan.

Eräs tuttu totesi hyvin: tekeminen pitää mielen ylhäällä ja ajaa eteenpäin mutta tunnen kuinka joku katselee taustalla edelleen. Elämä voi ja saa jatkua vaikka ''tuntee'' toisen läsnäolon ajoittain.

Oletko varma että puhelimessa oli hänen äitinsä? Olitko hänen hautajaisissaan? Joillakin on tapana tehdä sairasta pilaa ja jättää toinen antamalla ymmärtää, että on itse kuollut.
Ettei puhelimessa ollut hän itse ääntään muuttaen tai joku hänen kaverinsa? Noin nuori voisi hyvinkin tehdä jotain noin tyhmää!

Mutta jos olet varma, niin usko, aika parantaa haavat. Vaikka nyt varmasti tuntuu, että tämä tuska ei koskaan pääty etkä pääse tästä ikinä yli, niin kyllä pääset. Ehkä vasta useiden vuosien kuluttua, mutta kyllä pääset.

Rakas ystävä, sinua kohtasi nuorella iällä raskas asia. Elämä vain on sellaista, täällä sattuu ja tapahtuu, ja se ei johdu sinusta. Elämän luonne on sellainen.

On ymmärrettävää, että mietit olisitko sinä voinut tehdä jotain estääksesi tapahtuneen. Et olisi voinut. Tietysti ihmisten teoilla on suuri merkitys kanssaihmisten hyvinvointiin. Kun joku tekee itsemurhan, syyt ovat usein syvällä. Hänellä saattoi olla masennusta, tai sellainen aivojen 'kemia', että tämä edesauttoi oman elämän päättämiseen johtuvaa päätöksentekoa.

Minusta yksi tapa muuttaa suruasi hieman keveämmäksi, on herättää itsessäsi kunnioitus ystävääsi kohtaan. Kunnioitus hänen yksilöllistä sisintään ja päätöstään kohtaan. Se oli hänen päätöksensä.

Elämä antoi sinulle tämän kokemuksen syystä tai toisesta. Vaikka kokemus on raskas, on tärkeää että etsit siihen suhtautumisessasi näkökulman, joka kantaa sinua.

Aika parantaa haavat. Elämä on lahja, sinulla on se lahja. Iloitse siitä. Sinulla on oikeus olla onnellinen!

Osanotot suureen suruusi! En voinut lukea tekstiäsi itkemättä. Se olisi maailman kamalin asia jos oma poikaystävä päättäisi elämänsä noin.. En tiedä, miltä se tuntuu, mutta osaan vain kuvitella sen tuskan joka siitä syntyy kun toinen lähtee, itse en välttämättä edes kestäisi! Olet rohkea, olet vahva, kestät kyllä! Se vie aikaa, että tuska helpottaa, mutta usko pois, sinä selviät! Eikö tyttöystäväsi jättänyt minkäälaista kirjettä? Aika hirveää jos ei tiedä edes syytä miksi toinen halusi päästä pois! Voimia, paljon voimia sinulle ja pelkkää hyvää elämääsi!

On kyllä raskas taakka kannettavana, uskon että elämä kantaa vielä vaikka se koville ottaakin. Surutyö voi kestää todella kauankin ja siihen kannattaa myös hakea keskusteluapua mikäli tuntuu että ei kestä enää sitä tuskaa... Kyyneleethän tuossa tulivat kun tätä luin joten en voi edes kuvitella sitä todellista surua. Itseään ei voi syyttää sillä se on jokaisen oma valinta, ei toista voi aina auttaa. En voi edes kuvitella miten kestäisin itse samassa tilanteessa. Tyttöystävälläsi on ilmeisesti ollut jokin oma salaisuus tai vain niin paha olo millä ei ole halunnut rasittaa, epätietoisuus on tuskallista mutta se pitää vaan ajan kanssa yrittää oppia hyväksymään että se oli hänen tahtonsa... Uskon, että tuolla oli jokin tarkoitus vaikka se ei sille vielä tunnukaan. Tosin minusta on kamalaa kyllä ajatella ihmisen kuolemalla olevan jokin tarkoitus, se tuntuu jotenkin niin kylmälle mutta haluan uskoa että vaikka tapahtuu kauheita, tapahtuu myös jotain hyvää. Se seura on tärkeää ja vaikka et haluaisi rasittaa ystäviä, niin kannattaa silti yrittää viettää aikaa muiden kanssa.

Myös tunteiden purkaminen esim. kirjoittelemalla jonkun kanssa sähköpostitse voisi auttaa, tai vaikkapa ihan jollekin "viralliselle" taholle jotka antavat keskusteluapua surutyön keskelle? Monet henkilöt käsittelevät ja vain kuuntelevat työkseen tällaisia asioita, joten voisi tehdä hyvää päästä purkamaan ajatuksiaan jollekin ulkopuoliselle. Asia pitää voida käsitellä ja usein kun vain kirjoittaa tunteensa niin sekin auttaa, vielä jos toinen keskustelee mukana. Siinä vain tarvitaan jossain välissä myös tsemppiä mukaan ettei jäädä tavallaan siihen pahaan oloon liiaksi kiinni, että muistaa tehdä muutakin myös kuin surra, tai ainakin pyrkiä tekemään. Ikävä tapaus kyllä josta selviät varmasti, toivottavasti saat taas iloa elämääsi lisää pikkuhiljaa. Harmi etten itse osaa kirjoittaa parempaa, tulin tätä lukemaan kun olen itsekin aika maassa mutta eri syistä... Parempia aikoja sinulle. :)

" Ihmeellistä kyllä se suurin apu on tullut naispuolisilta ystäviltäni"

Mitä ihmeellistä siinä on? Naisillahan on tunnetusti laajempi tunneskaala kuin miehillä. Naiset ovat lähes aina empaattisempia ja kykeneväisempiä näyttämään tunteensa kuin miehet. Naiset välittävät läheisistään enemmän.

En ole kokenut kumppanini menetystä mutta muita menetyksiä kylläkin.

Eräs itsemurhan tehnyt ystäväni sanoi vuosia ennen itsemurhan tekemistään kun puhuimme erään toisen henkilön uhkailuista tehdä itsemurha, että jokainen on vastuussa vain itsestään. Eli sinä et ole vastuussa tyttöystäväsi itsemurhasta. Sanon tämän kaikille itsemurhan tehneiden läheisille.

Jari Sarasvuo on sanonut, että elämä on luopumista ja elämä on menetyksistä koostuva helminauha. Jatkoa en muista, jotain surutyöstä. Eli käy rauhassa läpi surutyötä. Se tuska on oikeasti välillä kestämätöntä. Itse hoen mielessäni AA:n(vaikka en aalainen olekaan) fraasia, "tämäkin menee ohi". Sure välillä, mutta tosiaan tee välillä jotain muuta mikä vie ajatukset muuhun. Tosi hienoa että pelaat jalkapalloa, niin moni hukuttaa suruaan alkoon josta tulee vaan kurjempi olo.

Olet tosi nuori. Harva noin nuori joutuu kokemaan tuollaisen menetyksen. Mutta heitäkin kuitenkin on. Monet ovat menettäneet vieläkin enemmän. Mutta ovat selvinneet menetyksistä.

Menetys muuttaa koko elämän. Entiseen ei ole paluuta. Se on iso järkytys ja kestää pitkään tajuta ja hyväksyä se, Vähitellen suru muuttaa muotoaan ja sen kanssa ehkä pystyy elämään.

Ikävä tapaus.

Ei tuollaisiin voi varautua tai niitä mitenkään aavistaa. Eläminen voi tuoda yllättäviä ongelmia ja vaikeita tilanteita. Henkinen paine voi järkkyä monista asioista ja syistä.

En usko että olisit voinut toimia minään pelastajana tuossa tilanteessa. Varmaankin jos olisit tähän pystynyt niin näin olisi jo käynytkin.

Voisit kokeilla mahdollisesti jutella aiheesta ulkopuolisellekin. Ei tuo varmaan koskaan unohdu, mutta varmaankin pystyt jollakin tavalla pääsemään yli tilanteesta ja keskittyä muihin asioihin.

Ei varmaan ole tytön vanhemmillakaan käsitystä siitä, mistä teko olisi voinut johtua. Miten sitten sinulla, joka olet tuntenut hänet niin lyhyen aikaa? Harvemmin on niin, että jälkeen jääneet eivät jäisi ymmälleen, poikkeuksena varmaan nuo koulukiusaamisesta kärsineet nuoret.