Miniä kehui kyseistä elokuvaa ja kun löysin DVD:n Anttilan ALE-laarista päätin ostaa sen. Täytyy myöntää, että petyin toteutukseen ja hyvän ajatuksen hukkaamiseen. Vilttitossu huusi koko ajan rasittavasti vaikka paikoin hänestä löytyi myös sopivasti ärsyttävää kakaraa. Heinähattu oli aivan liian kiltti, parhaimmillaan ja luontevimmillaan kun hänen mittansa tuli täyteen. Vanhemmat olivat pliisuja, heissäkin olisi ollut kehittelemisen varaa jos olisi löytynyt särmää. Alibullenin neidit olivat kuin jostain toisesta elokuvasta tähän tarinaan eksyneet. Poliisit olivat pikkuisen pöljiä mutta ei tarpeeksi kaheleita. Liian hajanainen ja jäsentymätön kokonaisuus vaikka ei ollutkaan kestoltaan pitkä. Hyvät ainekset oli hukattu, ei voi mitään.
Vastaukset 2
- rosewater
Paljonhan tätä elokuvaa on kehuttu raikkaaksi ja hyväksi lastenelokuvaksi. Elokuvaa näkemättä on vaikea sanoa pitääkö se paikkaansa, mutta uskon kyllä ketjun aloittajaa siinä, että hyvät lähtökohdat on hukattu, se meinaan ei olisi ensimmäinen, eikä toinen, kerta suomalaisessa lasten elokuvassa.
- Anonyymi
Typerä elokuva. Lähes koko ajan rasittavaa huutamista 👉😶👈
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 112047
Perhoseni (miehelle)
Miksi et usko, että mun rakkaus sinuun on aitoa ja vilpitöntä? Tai että se oli jo silloin? Miksi ajattelet, ettet ole r1671098Totta on asia. Jeffrey Cohen on jättänyt Sofian.
Vaimon viesti on paljastanut totuuden.2661042- 79887
- 84817
- 63798
Mies, näetkö minut myös
Seksuaalisena ihmisenä ja naisena? Haluatko minua seksuaalisesti? Vai olenko mielestäsi tyttönen?22706Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran69691- 65671
Nainen, mitä mieltä olet kodittomista?
Ja heistä jotka eivät kykene huolehtimaan asioistaan, itsestään eikä terveydestään? Miten heidän kanssaan tulisi toimia?138667- 42619
Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?126615Voiko se ikinä toimia
Voiko meistä ikinä tulla mitään? Näin kauan aikaa on kulunut ja mitään ei tapahdu... En usko, että sinä mietit minua het32598Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46584- 52582
- 55548
- 40544
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y21519Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.40513Kerro mies tarinasi
Miksi kaikki meni niinkuin meni? Haluaisin vieläkin ymmärtää. Tuskin saan vastausta häneltä, koska etsin aavikolta juuri20508