Keskustan entinen puheenjohtaja Paavo Väyrynen on tullut tunnetuksi paitsi muusta myös EU-vastaisista mielipiteistään ja EU:n federaatiouhkakuvistaan. Historia on mennyt niin kuin on mennyt, mutta voihan sitä aina silti vähän spekuloida eli mitä, jos.
Jos Paavo Väyrynen ei olisikaan tähdännyt niin suurella vimmalla presidentiksi ja jättänyt Keskustan puheenjohtajuutta Esko Aholle, voidaan varmaan syystä kysyä, olisimmeko nyt EU:n jäsen laisinkaan. Esko Ahohan suhtautui myönteisesti liittymiseen ja vei ainakin osan puoleensa kannattajista äänestämään "kyllä". Väyrysen johdolla puolue olisi todennäköisimmin äänestänyt yhtenäisesti "ei".
Myös presidentillä on ollut aimmin sanansa sanottavana eli suurempi valta kuin nykyisin. Vuoden 1994 presidentinvaaleissa Väyrynen oli ehdokkaana, mutta tipahti jo ensimmäisessä äänestyksessä jääden kolmanneksi Ahtisaaren ja Rehnin taakse. Olisiko sitten Väyrynen pärjännyt toisessa äänestyksessä Rehniä paremmin, on epävarmaa. Tuskin, mutta melkoinen uhkakuva Suomen EU-tiellä Väyrysen valinta olisi voinut olla, sillä juuri tässä presidentin vallanvaihdosaikana käytiin tiukkoja neuvotteluja pääministeri Ahon johdolla.
Väyrynen oli presidenttiehdokkaana jo vuonna 1988. Silloin Koivisto oli kuitenkin vielä sen verran ylivoimainen, ettei suurta vaaraa Suomella ollut palata Kekkosaikoihin. Lopulta pelin ratkaisivat kokoomuslaiset, jotka asettuivat Koiviston taakse. Myöhemminhän kansanäänestyksessä kokoomuslaiset ratkaisivat myös Halosen valinnan ennen Ahoa. Kokoomuslaisten valintoihin on erittäin suurella varmuudella vaikuttanut se, että SDP on ollut Kokoomuksen tavoin hyvin EU- ja länsimyönteinen.
Sitä kuinka suuri onni Väyrysen kuningastien pysäyttäminen on Suomen kansalla ollut, voi siten kukin tykönään vain arvailla. Titeysti niiden mielissä, jotka EU:ta vastustavat vieläkin henkeen ja vereen, Väyrysen tappiot ovat olleet suuri onnettomuus.
Jos Paavo Väyrynen ei olisikaan tähdännyt niin suurella vimmalla presidentiksi ja jättänyt Keskustan puheenjohtajuutta Esko Aholle, voidaan varmaan syystä kysyä, olisimmeko nyt EU:n jäsen laisinkaan. Esko Ahohan suhtautui myönteisesti liittymiseen ja vei ainakin osan puoleensa kannattajista äänestämään "kyllä". Väyrysen johdolla puolue olisi todennäköisimmin äänestänyt yhtenäisesti "ei".
Myös presidentillä on ollut aimmin sanansa sanottavana eli suurempi valta kuin nykyisin. Vuoden 1994 presidentinvaaleissa Väyrynen oli ehdokkaana, mutta tipahti jo ensimmäisessä äänestyksessä jääden kolmanneksi Ahtisaaren ja Rehnin taakse. Olisiko sitten Väyrynen pärjännyt toisessa äänestyksessä Rehniä paremmin, on epävarmaa. Tuskin, mutta melkoinen uhkakuva Suomen EU-tiellä Väyrysen valinta olisi voinut olla, sillä juuri tässä presidentin vallanvaihdosaikana käytiin tiukkoja neuvotteluja pääministeri Ahon johdolla.
Väyrynen oli presidenttiehdokkaana jo vuonna 1988. Silloin Koivisto oli kuitenkin vielä sen verran ylivoimainen, ettei suurta vaaraa Suomella ollut palata Kekkosaikoihin. Lopulta pelin ratkaisivat kokoomuslaiset, jotka asettuivat Koiviston taakse. Myöhemminhän kansanäänestyksessä kokoomuslaiset ratkaisivat myös Halosen valinnan ennen Ahoa. Kokoomuslaisten valintoihin on erittäin suurella varmuudella vaikuttanut se, että SDP on ollut Kokoomuksen tavoin hyvin EU- ja länsimyönteinen.
Sitä kuinka suuri onni Väyrysen kuningastien pysäyttäminen on Suomen kansalla ollut, voi siten kukin tykönään vain arvailla. Titeysti niiden mielissä, jotka EU:ta vastustavat vieläkin henkeen ja vereen, Väyrysen tappiot ovat olleet suuri onnettomuus.
Vastaukset 17
Vanhimmat
'Väyrynen oli presidenttiehdokkaana jo vuonna 1988. Silloin Koivisto oli kuitenkin vielä sen verran ylivoimainen, ettei suurta vaaraa Suomella ollut palata Kekkosaikoihin. '
-mentiin Koivistolaisaikoihin (demarioppien mukainen) ja sen seurauksena saimmekin sitten vuosisadan suurimman pankki- ja talouskatstrofin, josta emme taida selviytyä edes EU:n avulla.
Miten suuri onni meitä siis todellakin onkaan nyt Koiviston ja demareiden johdolla kohdannut!? Oliskohan Väyrynenkin saanut kaikesta huolimatta vähemmän pahaa aikaan!
Olivathan nuo esiin tuomasi ajat kovia aikoja, mutta niiden syyt olivat syvemmällä, kuin mitä nyt yrität esittää. Kyllä me kaikki tuota aikaa eläneet hyvin muistamme sen yleisen kansainvälisen kuohunnan ja laman, jota meillä syvensi ratkaisevasti se, että Neuvostoliittoon kytketty kauppamme - kiitos Urho Kekkosen - romahti surullisin ja kauaskantoisin seuraamuksin.
Silti tuo kaikki on pientä sen rinnalla, että Koivisto teki Suomesta taas aidon parlamentaarisesti hallitun demokratian, joka toi aivan uudenlaisen ilmapiirin ja mahdollisti uudenlaisen kehityksen. Se kehitys on sitten johtanut muihin hyviin, kuten EU-jäsenyyteenkin.
Olkoonpa mitä tahansa puutteita ja epäkohtia nytkin, niin onhan se rehellisyyden nimissä jokaisen myönnettävä, että asiat ovat nyt kaikin tavoin monin verroin paremmat kuin olivat siinä suomettuneessa "Kekkoslovakiassa", josta väki karkasi massoittain Ruotsiin. Eipä silloin tavallinen kansa juuri muuten ulkomaille päässytkään.
Talouslamamme johtui paljolti siitä, että teollisuutemme rakenne ei vastannut vapaan markkinatalouden olosuhteita. Olimme menneet liiaksi "helpon" rahan perässä idänkauppaan, joka vinoutti teollisuutemme iskukykyä länsimarkkinoita ajatellen. Tämä on perua Kekkosen-Karjalaisen ajan bilaterilaarikaupasta.
Pääomamarkkinoiden vapauttaminen tapahtui varmaankin liian nopeassa tahdissa ja noususuhdanteen huipulla, mikä ylikuumensi lainamarkkinat. Oma osansa tässä on myös ihan kotimaisilla markkinavoimilla eli lähinnä pankeilla. Pankit, erityisesti SKOP, mutta myös KOP, alkoivat ottaa rískejä, jotka eivät sitten olleetkaan enää halittavissa. Pankkien viaksi on luettava se, että niiden riskinhallinta petti pahasti. Tämä johti siihen, että yritykset ja osin kansalaiset alkoivat elää lainarahapainotteisesti elämäänsä. Kun kauppa ei sitten vetänytkään uskotulla tavalla (huumassa) ikuisesti kasvaen, seurauksena oli konkursseja, työttömyyttä ja ylivelkaantumista.
On huomattava, että lama-ajan rakenteelliset ongelmat jäivät pysyviksi eli olivat perua idänkaupan vinoutumista. Muu kuin "väärillä" aloilla koulutusta saanut väki saatiin 1990-lvun mittaan työllistetyksi. Metsuria, Svetogorsk-kombinaatin ja Kostamuksen rakennustyömiestä ja sukkahousunkutojaa oli liki mahdoton työllistää idänkaupan romahduttua, jos ikäkin alkoi ja painaa ja uudelleenkoulutus ei onnistunut.
Mikä sitten tässä Koviston ja demarien osuus. Kerropa sinä, jos tiedät. Mutta tovon mukaan hyvin perustellen.
Nyt vain on lähemmäs 400 000 työtöntä. Kekkosen aikaan oli häpeällistä jos työttömiä oli 60 000. Ja sekin väki mikä meni Ruotsiin (oliko 300 000) niin on nyt poissa meidän työttömyydestä.
Työttömien nahkasta siis tämäkin kehitys on kiskottu.
Nyt vain on lähemmäs 400 000 työtöntä. Kekkosen aikaan oli häpeällistä jos työttömiä oli 60 000. Ja sekin väki mikä meni Ruotsiin (oliko 300 000) niin on nyt poissa meidän työttömyydestä.
Työttömien nahkasta siis tämäkin kehitys on kiskottu.
'Pääomamarkkinoiden vapauttaminen tapahtui varmaankin liian nopeassa tahdissa ja noususuhdanteen huipulla, mikä ylikuumensi lainamarkkinat.'
- niin mikähän tuohon oli syy? Ei mikää tapahdu itsestään. Mutta kummallista olisi, jos Koivisto, jolla oli tuolloin vielä kaikki langat käsissään Kekkosen jäljiltä, ei olisi vaikuttanut asiaan. Vai eikö sitten halunnutkaan vaikuttaa? Voiko huonompaa ('tarttis tehdä jotain') presidenttiä valita siihen tilanteeseen.
Ne kaupan vinoutumat ja protektionismi ovat edelleenkin voimassa. Ei ainoastaan neukkujen aikana. Ja kyllä Suomesta sai viedä tuotteita myös ulkomaille myytäväksi, jos ne jollekulle vaan kelpasivat.
En ymmärrä miksi neukuille ei olisi saanut myydä mitään, vaikka kauppa mielestäsi sitten 'vääristikin' Suomen talouden? Kauppa se on kuitenkin aina se mikä kannattaa.
Syy pääomamarkkinoiden vapauttamiseen on markkinoilla toimijoiden aiheuttama paine. Tottakai yritys- ja pankkipuolella silloin hoilattiin, että taloutemme kehitystä ei saa jarruta eikä meidän kilpailuetuamme saa asettaa huonompaan asemaan kuin muissa maissa. Suomihan on aina ollut pääomaköyhää aluetta ja puute pääomasta huutava. Kaikenlainen vapauden lisääminen pääomamarkkinoiden liikkeessä tietysti helpotti yritystemme mahdollisuuksia saada kaivattua investointirahaa.
Presidentin tehtävä ei ole vaikuttaa markkinatalouden toimintaan. Jos lähdetään markkinatalouden näkökulmasta, pääomien liikkuvuuden vapauttaminen on loogista. Jälkikäteen voidaan toki arvioida, että se tapahtui meillä väärään aikaan tai liian nopeassa tahdissa. Tai sitten liian hitaasti, eli vapauttamiseen olisi pitänyt lähteä jo aiemmin.
En ymmärrä mitä tarkoitat sillä, että samat kaupan vinoumat ja protektionismi olisivat edelleen voimassa. Väittäisin, että tasan tarkkaan eivät ole. Jo pelkästään EU-sopimus on tuonut tähän merkittävän muutoksen. Protektionismia esiintyy kyllä EU-tasolla suhteessa muuhun maailmaan, mutta Suomen liikkumavapaus on joka tapauksessa lisääntynyt.
En ole sanonut, etteikä neukuille olisi saanut myydä mitään. Siinä vain lähdettiin vaaralliselle tielle, kun taloudestamme neljännes-kolmannes alkoi olla tällaista kahden välistä suunnitelmataloutta. Kyse on siitä, että sukkahousut, verkkarit ja kengät menivät kuin kuumille kiville NL:oon. Tuotteiden hinta ei ollut markkinoilla määräytyvä kysymys, vaan tavaranvaihtopöytäkirjoihin liittyen poliittinen neuvottelukysymys. Näin näin tuotteita voitiin myydä NL:oon hinnalla, mikä kattoi kotimaiset kustannukset ja tuottia vielä voittoa päälle. Länsimaihin näitä samoja tuotteita ei tällaisella hinnalla saatu myytyä, koska markkinat määräsivät hinnan. Kun idänkauppa sitten romahti, meillä oli teollisuuslaitoksia, jotka eivät kyenneet enää sen jälkeen toimimaan kannattavasti, kun markkinat eivät lännessä suostuneet ostamaan samaan hintaan kuin neukut.
Jos NL olisi edelleen pystyssä ja tietäisimme sen jatkavan semmooisena seuraavat tuhat vuottakin, kannattavan idänkaupan painoa voisi lisätä huoletta edelleenkin. Mutta kaupankäynnissä eiv oi toimia lyhytjänteisesti ilman pitkän aikavälin konkurssiuhkaa. Kaupan on sopeuduttava muutoksiin. Jos NL edelleen olisi, mustavalkotelevisioita voisi valmistaa sinne ehkä edelleen, muualle ei.
Koivistollahan ei tunnetusti ollut mitään osuutta Holkerin-Liikasen täystuhohallituksen nimittämisessä, jonka vahvan markan politiikka halvaannutti vientiteollisuutemme lähes tyystin?
Idänkaupan suuresta osuudesta ulkomaankaupassa on ainakaan Kekkosta turha syyttää. Kekkonen ei tietääkseni kieltänyt firmojamme suuntautumasta länteen. Vai oliko Lipposen ja muiden punademarien vastustama ja Kekkosen voimakkaasti ajama EEC-vapaakauppasopimus jotenkin haitaksi firmojemme länsikaupalle?
Koivisto nimitti Holkerin hallituksen kuten preseidentin kuuluukin nimittää hallitus, joka Holkerin hallitustunnustelujen jälkeen syntyi. Koivisto ei ollut edeltäjänsä tapainen hallitusten runnaaja ja puolueita hallituskevottamaksi leimaava. Koivisto noudatti parlamentarismia ja antoi puolueiden päättää hallituskokoonpano, kunhan hallitusten muodostamisessa vaan noudatettiin lakia. Paavo Väyrynenhän yritti sivuuttaa kokonaan protokollan tässä asiassa.
Kekkonen ei tietenkään kieltänyt firmojamme käymästä länsikauppaa. Helpon rahan ja pikavoittojen huumassa iso osa vuorineuvoksia ja muita yritysjohtajia kuitenkin lähti itäkaupan tielle. Tästä syntyi kuulu punaisten vuorineuvoston ryhmä, joka sitten teki hartiavoimin töitä saadakseen tavaranvaihtomiehen eli Ahti Karjalaisen presidentiksi.
EEC-vapaakauppasopimuksen suhteen olet oikeassa. Demarit eksyivät sorsastusretkillään väärälle puolelle rajaa. Tämä oli poikkeuksellista ja kunniatontakin aikaa demarien politiikassa. Ennen kaikkea järjen valo alkoi kadota Kekkoslandiassa. Sittemminhän demarit ovat palanneet juurilleen tannerilaiseen talouspolitiikkaan.
Oletan sinun tietävän vuoden 87 hallituskuviot, joten miksi vääristelet tosiasioita?
Kekkosen politiikka mahdollisti tuottoisan idänkaupan ja tullivapaan länsikaupan, joten eiköhän kaljupää hoitanut oman osuutensa ihan kelvollisesti.
Ei nyt sentään syytetä Kekkosta ihan kaikesta vaikka se tuntuu trendi olevankin.
Tuskin Väyrysestä olisi tullut presidenttiä v. 1994, vaikka olisikin päässyt toiselle kierrokselle. Jotkut politiikan tutkijat ovat pitäneet Väyrysen ongelmana ns. ärsytyskynnystä, joka ilmenee siten, että suuri joukko äänestäjiä ajattelee, että "kuka tahansa, kun ei vaan Väyrynen". Ilaskivellä oli muuten sama ongelma.
Jos Väyrynen olisi kaikesta huolimatta onnistunut pääsemään presidentiksi, olisi tuloksena epäilemättä ollut melkoinen hurlumhei. Väyrynen olisi tietysti pyrkinyt toimimaan täsmälleen samalla tavalla kuin suuri esikuvansa Kekkonen. Väyrynen ei kuitenkaan ole Kekkonen, joten yritykset mennä saranapuolelta sisään olisivat todennäköisesti päättyneet toistuvasti nololla tavalla.
Joka tapauksessa Väyrysen valinta olisi merkinnyt huomattavaa takapakkia demokratialle ja parlamentarismille.
...jos olisimme Norjan ja Sveitsin tavoin jossain mustassa aukossa EU:n ulkopuolella.
Voi hellan tuuteli sentään.
Tai esim. samassa asemassa itäisen naapurimme suhteen kuin Valko-Venäjä tai Serbia-Herzegovina.
Olen aina ihaillut tuota EU-uskovaisten argumentaatiota : ))
Ei tämä sitä, alennuin vain sinun argumenttisi tasolle.
...että mitä vikaa minun argumenteissa oli?
Miksi sinä sitä minulta kysyt. Enhän minä ole tässä väittänyt, että siinä mitää vikaa oli. Itse pyrin vain argumentoimaan sen jälkeen samantasoisesti kuin sinä.