Mikä on adventistien lempimusiikki ja laulut seurakunnissa sekä kotona ollessa?
Vastaukset 12
Hei !
Seurakunnalla on oma laulukirja. Ei ole vanhakaan.
Laulukirja koostuu lauluista jotka on koottu kaikkien seurakuntien lauluista, eli on helmiä mukana. Pikku osa jäi iankaikkisen vanhasta A-kirkon laulukirjasta.
Ihmisten musiikkimaku on tietenkin aina yksilöllinen ja yksilöilläkin iän varrella muuttuu.
Sanoisin kuitenkin ohjeellista vastausta että hengellinen musiikki on hengellistä ja harrasta.
Hengellinen musiikki on eri asia kuin rock&roll ja tanssilavat.
Niitä ei sovi sekoittaa keskenään.
Jumalan siunausta
Jari Laurila- leeviläinen
Kiitos Jari, vastauksestasi.
No eihän sitä nyt sentään kai muissakaan uskontokunnissa rockenrollia rytyytetä, vaikka nuoriso-orkesterien gospel-tyyli saattaa sellaiselta joskus kuulostaa..
Säestetäänkö adventistien kokouksissa alkuvirsiä ja lauluja, vai lauletaanko ne aivan suorinvartaloinkerien ilman säestystä, niinkuin esim. ortodoksit laulavat ilman säestystä? leeviläinen kirjoitti:
Kiitos Jari, vastauksestasi.
No eihän sitä nyt sentään kai muissakaan uskontokunnissa rockenrollia rytyytetä, vaikka nuoriso-orkesterien gospel-tyyli saattaa sellaiselta joskus kuulostaa..
Säestetäänkö adventistien kokouksissa alkuvirsiä ja lauluja, vai lauletaanko ne aivan suorinvartaloinkerien ilman säestystä, niinkuin esim. ortodoksit laulavat ilman säestystä?Hei !
Lauluja lauletaan yleensä säestyksen kanssa, jos seurakunnassa sellaisia soittajia on. Levyjäkin taustaksi löytyy.
Riippuu seurakunnasta miten siellä lauletaan. Minä en ainakaan ala enää säestämään seurakuntaa joka ei laula. Niille ihan hyvä soittaa levyjä.
Gospel on minusta samaa sarjaa sellaista joka ei ole hengellistä-
Liika rytmi vie vain hengellisyyden. Niin vain on.
Harras hengellinen on sellaista että se virittää asiaan kuuluvaan mieliaalaan. Gospelista tulee pian diskoon lähtö.
Minä olin kerran ehtoollisella. Viini maistui sen verran että piti lähteä kapakkaan baaritiskille. Kerran piti hakea viinipullo kaupasta. Heh- Näin joskun aikoinaan. Viini houkuttaa ja helmeilee. Jokainen alkoholisti jolla elämässä sattui mitä tahansa on ottanut hienosti pikkulilli pitkällä viiniä ensin.
Yst. t. Jari
- Pyh!
Jokaisella omansa.
- armostahan se.
Aika paljon soi sydämessäni tuo laulu, että: "Armoa on se vaan, täällä jo olla saan, Jumalan lapsi ja perillinen. Kaikille viedä saan taivaista sanomaa, jonka soi Isäni taivaallinen". jne.!
Siitä ne monet soi, laulut, sydämessä, aamusta iltaan, välillä armon laulut vaihtuu, mutta kuitenkin sanoman sisältö soi noissa sävel' sisällöissä. - 1234567...
Pidän hengellisistä lauluista. Esim. Olen kuullut on kaupunki tuolla, Kirkas aamu pian koittaa jälkeen aikojen yön, Täältä puolehen ylhäisen maan, Vanha risti vaik' vuossadat vierivät pois, Kautta kärsimysten voittoon, Sua kohti Herrani, Tahdotko vapaaksi synneistäsi, Musta Saara, Miksi viivyt sä poluil' maailman, Ihmeinen risti pelastus paikka, Niin alhaalla kukaan ei kulje, Mä tahdon riemuin Herraa ylistää Hän suuri on Hän suuri on. Eespäin eespäin Isän kotihin. Seppo kohvakan laulama Suojelus enkeli. Tässä muutamia lempi laujani muistui mieleen, muitakin löytyy.
Virsissä on vain harvoja sävellyksiä joista pidän. On hyviä sanoja, mutta virsien sävel ei aina miellytä- leeviläinen
Mie kuuntelen vaimoni kanssa välillä noita samoja kappaleita, niinkuin 'armostahan se' ja '1234567...' kertoivat. Enimmäkseen mie itse kuuntelen matkamusiikkina country-, sekä soul-musiikkia, mutta en täällä kämpillä yksin ollessani sitten oikeastaan mitään, koska radio ja töllö ovat kiinni päivisin..
- tähäntulokseen tullu
Esim TV seiskalla tulee lauantaisin klo. 20.00 melkein puolituntia uutta ylistysmusiikkia, ennen puhetta, joka on aika hengetöntä, ei muutakuin kanavan vaihtoon, on se niin tasapaksua pimputusta.
Vanhat hengelliset sävelmät eivät koskaan vanhene on ne niin hyviä. - en.löytänyt
tähäntulokseen tullu kirjoitti:
Esim TV seiskalla tulee lauantaisin klo. 20.00 melkein puolituntia uutta ylistysmusiikkia, ennen puhetta, joka on aika hengetöntä, ei muutakuin kanavan vaihtoon, on se niin tasapaksua pimputusta.
Vanhat hengelliset sävelmät eivät koskaan vanhene on ne niin hyviä.Löytyyköhän tämä laulu soitettuna tai laulettuna. Vanha risti vaik vuossadat vierivät pois yhä tunnus on häpeän sen.
en.löytänyt kirjoitti:
Löytyyköhän tämä laulu soitettuna tai laulettuna. Vanha risti vaik vuossadat vierivät pois yhä tunnus on häpeän sen.
Tuosta linkistä löytyy:
https://www.youtube.com/watch?v=NBXlfc2I4Ok
- Odotan-innolla
Minun lempilauluni on:
"Onpa taivaassa tarjona lapsillekin..."
Ei ole enää mitään ikärajoja ja ikärasismia, vaan kaikki saavat kaikkea iästä riippumatta.
Veden muuttaminen viiniksi tulee olemaan minun ensimmäinen tehtäväni taivaassa. Jeesus tulee opastamaan kyllä siinä. Lasimerestä otettu vesi on raikasta ja puhdasta ja lasimeren äärellä kasvavien rypäleiden mehu on taivaallisen hyvän makuista. Vedestä viinin tekeminen ei siis tuota ongelmia. Silloin ei prosenteissa pihistellä. Lapsetkin saavat maistaa Jeesuksen opastuksella vedestä valmistamaani tuhtia viiniä. - totta-maar
Esim. Viktor Klimenkon Jerusalem
https://www.youtube.com/watch?v=GvkjlnCHgr4
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471492Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59880Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30657- 87637
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14595- 43573
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56564- 7532
- 44521
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70520Puukotus Kajaanissa
Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu23517Jos kaivattusi on
Varattu niin miksi et antaisi asian olla hänen suhteen. Miksi ylipäätään vielä jatkat?47513- 61505
- 37496
Minulla on joskus ikävä sinua ja ajattelen sinua joskus.. edelleen
Olin joskus niin rakastunut sinuun. Olin onnellinen, että kohdattiin ja kun vain tiesin sinun olevan olemassa. Täytit aj14481Kylän tielle remonttia?
Mitäköhän kylän tielle ruvetaan tekemään ku laitettu tuommoset töpsät muutamien suojateitten kohille?13472Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.
Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.132439- 42418
Nainen, tässä olen kahden vaiheilla
Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa45409Miten vuosien jälkeenkin tunteet voivat olla niin voimakkaat?
Että pelkkä ajatus sinusta täyttää silmät kyynelistä.26389