Suomelta menee miljoonia virolaisten sosiaalitukiin.

468
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Jotenkin tuntuu ihmeelliseltä tämä suomalainen suvaitsevaisuus samaan aikaan kun lisätään sosiaalimenoja maahanmuutajille lisääntyy kokonaan kaikkien sosiaalietuuksien ulkopuolelle ajettujen suomalaisten määrä.KELA julkaisi määrän olevan useita kymmeniätuhansia.

Sosiaaliturvan pitäisi olla Suomen kansalaisille perustuslailla taattu oikeus ja sen epääminen edellyttää asian käsittelyä puolueettomassa tuomioistuimessa.

Totuus on, että sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunta ja työttömysturvan muutoksenhakulautakunta ovat ay-liikkeen ja ministeriöiden virkamiesten miehittämiä virkakoneiston jatkeita jotka eivät täytä EIS 6 artikln määrittämää puolueetonta ja reilua oikeudenkäyntiä.

Eli suvaitsevaisuuden maksaa todellisuudessa kaikkein huonoimmassa asemassa olevat kansalaiset ja samaan aikaan ay-eliitti jakaa namupaloja omilleen kolmikannan turvin.

Välttämättmät uudistukset laiminlyödään ja keskitytään julkisuustemppuihin: julistetaan suvaitsevaisuutta ja peitetään totuus virkakoneiston väärinkäytöksistä.

Siellä missä demari siellä on myös valhe ja korruptio.

NINEL

Äänestä
  • Joopa joo, aikalailla pieleen menevät Suomen ja suomalaisten asiat tällä hetkellä. Virossa ovat tosiaan sossutyöntekijät äkänneet, että kannattaa lähettää toimeentulotukea pyytävä Suomeen, koska "siellä rahaa riittää..." - ja sitä myös saa ilmeisen helposti. Sillä lailla.
    Kyllä me suomalaiset ollaan tyhmiä ja vedätettävissä.

    Äänestä

  • Liian helppoa ! kirjoitti:

    Joopa joo, aikalailla pieleen menevät Suomen ja suomalaisten asiat tällä hetkellä. Virossa ovat tosiaan sossutyöntekijät äkänneet, että kannattaa lähettää toimeentulotukea pyytävä Suomeen, koska "siellä rahaa riittää..." - ja sitä myös saa ilmeisen helposti. Sillä lailla.
    Kyllä me suomalaiset ollaan tyhmiä ja vedätettävissä.

    Ei tuo asiakkaiden lähettäminen ole mikään uusi ilmiö.

    Olin intissä 1985 ja yksi vanhempi jääkäri valitteli, että vajaa 2 kuukautta ennen kotiutumista tuli vuokraisännältä tieto, että asunto nyt tyhjennetty ja vuokrasopimus irtisanottu. Kaveri kirosi että sosiaalityöntekijä oli luvannut että kunta hoitaa vuokran varusmiespalvelun ajalta. (on kunnan velvollisuus hoitaa sotilasavustus ja turvata asuminen)

    No, seuraavalla mettäkeikalla olin komppanian vääpelin kanssa samassa teltassa ja jutustellessa selvisi, että hän on kaupungin sosiaalilautakunnan puheenjohtaja.

    Joten otin tuon sotilasavustus jutun esille. Vääpeli kertoi, että joka vuosi jotkut pikku kunnat tekee saman tempun. 3-5 varusmiestä vuodesta siirtyy varuskuntakaupungin elätettäväksi.

    Olin tuolloin eräässä sosiaalipolitiikan seurantaryhmässä ja muistin, että tilapäisen oleskelun perusteella toimeentulotuki voidaan periä kotikunnalta takaisin. No, sain vääpeliltä pari päivää lomaa asian tarkistamiseksi juristilta.

    No, viikko ennen kotiutumista tuo vanhempi jääkäri kertoi, että yllätys yllätys, kotikunnasta oli tullut kirje, jossa kerrottiin, että hän oli saanut uuden asunnon vastavalmistuneesta kunnan vuokratalosta. Onnittelin kovasti hienosta uutisesta.

    Olimme vääpelin kanssa valmistelleet kirjeen tuolle kotikunnalle: jääkäri se ja se on anonut asuntoa kaupungistamme. Koska kaupungin vuokra-asuntoja ei ole vapaana voimme tarjota asunnon ainoastaan vapailta markkinoilta: ja kahden ensimmäisen vuoden ajalta olemme päättäneet peria kulut kotikunnalta.

    Jos tahtoa on,, niin laki kyllä mahdollistaa väärinkäytösten tekemisen.

    Kyse on vain siitä, että sosiaalityöntekijät hyötyvät itse siitä,, että suosivat maahanmuuttaja-asiakkaita. Usein ulkomaalaisperheitä hoitavalla työntekijällä on vähemmän asiakkaita ja saa vielä vieraasta kielestä lisiä.

    Joka tapauksessa työ on helpompaa, kun ei syntyperäisten asiakkaiden tavoin tarkisteta joka kummin kaiman mahdollisia rahan lainaamisia ja vuosia sitten tehtyjä talkoo hommia.

    Maahanmuuttajien osalta riittää että maksetaan.

    Ei mahanmuuttajien sosiaalimenoista tarvitse samaan tapaan säästää kuin kotoperäisten asiakkaiden kohdalla.

    No, syrjinnäksihän tuota pitäisi kutsua mutta mistäpä löytyisi virkamies joka ryhtyisi tutkimaan toisten virkamiesten rötöstelyä. Ei sellainen ole maan tapa:

    NINEL

    Äänestä

Virolaiset "Soomepoisid” pelasti miljoonia suomalaisia omiemme joukossa joten maksamme velkaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


This is Humor kirjoitti:

http://www.lansivayla.fi/artikkeli/251207-suomelta-menee-miljoonia-virolaisten-sosiaalitukiin

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu