Yle: Tuomioja uskoo Kreikan tarvitsevan lisää lainaa

Yle: Tuomioja uskoo Kreikan tarvitsevan lisää lainaa - "päätös menee läpi, sanoi oppositio mitä tahansa"


Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Kreikka tarvitsee todennäköisesti uuden hätälainan, uutisoi Yle.

Tuomioja kertoi Ruotsin radion haastattelussa, että Suomi auttaa Kreikkaa tarvittaessa, vaikka oppositio vastustaisikin ajatusta.

”Hallituksella on eduskunnassa selvä enemmistö ja tarvittavat asiat menevät läpi huolimatta siitä, mitä oppositio sanoo”, Tuomioja totesi radiohaastattelussa.

Aiemmin tällä viikolla Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble varoitti, että Kreikka tarvitsee luultavasti kolmannen apupaketin.

Tuomioja kuitenkin huomautti haastattelussa, että Kreikan tilanne on vielä täysin auki. Apupakettia ei hänen mukaansa välttämättä ole edes tulossa. Sitäkään vaihtoehtoa ei Tuomiojan mielestä ole suljettu pois, että Kreikka päättäisi erota eurosta.
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mistään ei löydy tätä linkkiä? Uskomaton puolue, jos tunteet voisi näyttää täysin suoraan. Miten näillä on näin paljon valtaa? Miten valtion ja muu virkamieskoneisto saataisiin äänestämään muita kuin Suomi-syöjiä?

Äänestä
  • Taukit ne äänesti valtaan!

    Äänestä

Kuka äänesti persut käpykaartiin? Rasistitko?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mistä rahat? kirjoitti:

Yle: Tuomioja uskoo Kreikan tarvitsevan lisää lainaa - "päätös menee läpi, sanoi oppositio mitä tahansa"


Ulkoministeri Erkki Tuomiojan mukaan Kreikka tarvitsee todennäköisesti uuden hätälainan, uutisoi Yle.

Tuomioja kertoi Ruotsin radion haastattelussa, että Suomi auttaa Kreikkaa tarvittaessa, vaikka oppositio vastustaisikin ajatusta.

”Hallituksella on eduskunnassa selvä enemmistö ja tarvittavat asiat menevät läpi huolimatta siitä, mitä oppositio sanoo”, Tuomioja totesi radiohaastattelussa.

Aiemmin tällä viikolla Saksan valtiovarainministeri Wolfgang Schäuble varoitti, että Kreikka tarvitsee luultavasti kolmannen apupaketin.

Tuomioja kuitenkin huomautti haastattelussa, että Kreikan tilanne on vielä täysin auki. Apupakettia ei hänen mukaansa välttämättä ole edes tulossa. Sitäkään vaihtoehtoa ei Tuomiojan mielestä ole suljettu pois, että Kreikka päättäisi erota eurosta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu