Tulosta on kaunisteltu, prosentit oikeasti suuremmat.

Taloustutkimuksen "tutkimus" antaa väärän kuvan ruåtsinkielen suosiosta Suomessa. Vain muka 63% vastustaa sen opettamista pakollisena.
http://yle.fi/uutiset/yli_60_prosenttia_suomalaisista_haluaa_ruotsin_kielen_vapaavalintaiseksi_kouluaineeksi/6792707
Oikeasti 94% jopa vastustaa ruåtsinkielen pakollisuutta.
Sen tajuaa, kun ajattelee globaalista tulevaisuutta.
Mitä tekemistä internet-maailmassa ruåtsinkielellä on nyt ja mitä sillä on tulevaisuudessa?
Ei yhtään mitään.
Ruåtsinkieli tulee hävittää Suomesta pikimmiten, sillä se haittaa jo nyt, ja myös tulevien opiskelijoiden oppimista tulevaisuudessa, sekä lisää heille turhia kustannuksia..
Miksi pitää opiskella sellaista, jolla ei tulevaisuudessa ole mitään käyttöä?
Ei kukaan osta sellaista tuotettakaan kaupasta jota ei tarvitse.
Sehän olisi hölmöläisten hommaa!
Nykypäivänä Suomessa asuvat Suomen-ruåtsalaiset osaavat Suomea jo niin hyvin, että on perusteltua lopettaa ruåtsinkielen opettaminen pakollisena Suomalaisille jo 26.08.2013.
Samalla voidaan sulkea YLEstä täysin tarpeettomat ja suuria kustannuksia aiheuttavat ruåtsinkieliset kanavat radiosta ja teeveestä.
365
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Mielestäni 99% vastustaa pakkoruotsia. Harmi vaan että hallitus pyyhkii persua kansalaisaloitteella.Nautitaan kuitenkin gallupista ja Ylestä ja Kivisestä! Ainakin huomiseen!

Äänestä

Minäkin uskon, että tulos olisi paljon selvempi, jos kyselyssä annettaisiin puolueetonta informaatiota asiasta.

Monet yksinkertaisemmat kansalaiset ovat auktoriteettiuskoisia. Heille pitäisi kertoa, että svekopäättäjien kanta ei ole Jumalan sanaa.

Ja että ruotsi ei todellisuudessa ole kansalliskieli eikä Suomi kaksikielinen.

Kun asia oikein selvitetään, niin pakkoruotsin kannattajia ei voi olla paljoa yli 10%.

Äänestä

Kun rkp:läiset kannattaa pakkoruotsia 100%:sti sehän juuri laskee muiden prosentuaalista mielipidettä.

Minusta ruotsinkielisiltä ei yksinkertaisesti kuulu kysyä ollenkaan sitä
mitä suomenkielisten tulee opiskella.
Tähän asti siitä ovat päättäneet ruotsinkieliset ja suomenkieliset poliitikot
ovat alistuneet ja alistaneet kansan tähän hulluuteen.
Vaikka olemme aina olleet kielienemmistö niin eivät nämä sivistyksen airueet
olisi millään suostuneet siihen,että yleensä annettaisiin mitään opetusta
suomen kielellä.
Sitten Hesarissa joku Minna Lindgren kehtaa esittää,että poistetaan suomen
kieli ja otetaan englanti tilalle.
Tuon kaltaisia ihmisiä jos olisi ollut puolustamassa äidinkieltämme se olisi
jo aikaa sitten hävitetty tästä maasta.

Kaksikieliseksi ei maata saa sillä,että 5% on äidinkieleltään jotain muuta
kuin pääkielisiä,ei ainakaan pakottamalla.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Olen Oikeassa! kirjoitti:

Taloustutkimuksen "tutkimus" antaa väärän kuvan ruåtsinkielen suosiosta Suomessa. Vain muka 63% vastustaa sen opettamista pakollisena.
http://yle.fi/uutiset/yli_60_prosenttia_suomalaisista_haluaa_ruotsin_kielen_vapaavalintaiseksi_kouluaineeksi/6792707
Oikeasti 94% jopa vastustaa ruåtsinkielen pakollisuutta.
Sen tajuaa, kun ajattelee globaalista tulevaisuutta.
Mitä tekemistä internet-maailmassa ruåtsinkielellä on nyt ja mitä sillä on tulevaisuudessa?
Ei yhtään mitään.
Ruåtsinkieli tulee hävittää Suomesta pikimmiten, sillä se haittaa jo nyt, ja myös tulevien opiskelijoiden oppimista tulevaisuudessa, sekä lisää heille turhia kustannuksia..
Miksi pitää opiskella sellaista, jolla ei tulevaisuudessa ole mitään käyttöä?
Ei kukaan osta sellaista tuotettakaan kaupasta jota ei tarvitse.
Sehän olisi hölmöläisten hommaa!
Nykypäivänä Suomessa asuvat Suomen-ruåtsalaiset osaavat Suomea jo niin hyvin, että on perusteltua lopettaa ruåtsinkielen opettaminen pakollisena Suomalaisille jo 26.08.2013.
Samalla voidaan sulkea YLEstä täysin tarpeettomat ja suuria kustannuksia aiheuttavat ruåtsinkieliset kanavat radiosta ja teeveestä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu