Kansalaisaloitteet, ryhmäkuri ja poliittinen oikeusturva!

Vapaa Kielivalinta ry. nostaa esille tärkeän mielipiteen eli kansalaisaloitteen syvimmän tarkoituksen eli kansalaisvaikuttamisen ja sen oikeusturvan. Ei voi olla oikein, että muutama vahvan aseman puolueessaan omaava vaikutusvaltainen poliitikko, puoluejohtaja tms. päättää jokaisen kansalta mandaatin saaneen kansanedustajan puolesta kansalaisaloitteen tultua eduskunnan käsittelyyn. Kyllä jokaisen kansalta mandaatin saaneella edustajalla pitää olla itsellä tämä oikeus kuinka hän äänestää mahdollisessa äänestyksessä. Kansanedustaja on ehkä luvannut jotain äänestäjälleen ja sen lupauksen toteutuminen ei toteudu ellei hän itse voi asiasta päättää vaan sen tekee joku toinen hänen puolestaan.
- Kansalaisaloite menettää täysin tarkoituksensa jos toisin menetellään.


http://vapaakielivalinta.fi/ajankohtaista.php?artikkeli=Kansalaisaloitteet, ryhmäkuri ja kansalaisten poliittinen oikeusturva
368
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Poliittisen ilmapiirin muokkautuminen pakkoruotsi asiassa voi kestää kauemmin kuin moni haluaisi. Tärkeintä on kuitenkin että pakkoruotsi asiaa pidetään yllä ja vastustajat ajavat asiaansa sitkeästi ja niin kauan kuin on tarve. Samalla he vaikuttavat vielä enemmän kansan enemmistön mielipiteeseen joka näyttää jo nyt olevan pääosin pakkoruotsin vastainen. Tämä puolestaan lopulta ajan kanssa tulee vaikuttamaan poliitikkojen mielipiteeseen ja päätöksiin. Kärsivällisyys palkitaan lopulta.

Äänestä

Kansalaisaloite on demokratian vastaisen puoluekurin takia tärkeä demokratian väline ja vastavoima puoluekurille, mutta ehkä liian heikko siihen. Puoluekurille pitää saada selkeät rajat ja rangaistukset.

Mielestäni puoluekurista on päästävä eroon. Kansanedustajalla on vastuu edustaa häntä äänestäneiden kansalaisten puolesta siksi on tärkeää että hän on vapaa muista vastuista ja tahoista jotka eivät ole äänestäneet häntä. Kansanedustajat tekevät mm.selvityksen osakeomistuksistaan jolloin selviävät heidän jääviydet ja sitoumukset.

Esim. puoluekokous tai puoluejohto ei voi sitoa kansanedustajaa äänestämään omien tavoitteidensa mukaan. Kansanedustaja edustaa kansaa ei puoluetta tai sen johtoa jo sen takia että puolueella ei ole äänestysoikeutta eduskuntavaaleissa.

Äänestä

On suorastaan skandaali, että itse pääministeri eli nylin vallankäyttäjämme käyttää "edustuksellinen demokratia"-käsitettä ohittaakseen kansalaisten selvästi ilmaiseman tahdon!

Demokratian eli KANSANVALLAN periaate on kaiken perusta ja pyhä. Sitä ei ole oikeus kenenkään päättäjä loukata.

Demokratian perusperiaatteen loukkaaja sortuu vallankaappaukseen. Piste. Mitkään selittelyt ja tekosyyt eivät muuta aisaa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


-ahaa- kirjoitti:

Vapaa Kielivalinta ry. nostaa esille tärkeän mielipiteen eli kansalaisaloitteen syvimmän tarkoituksen eli kansalaisvaikuttamisen ja sen oikeusturvan. Ei voi olla oikein, että muutama vahvan aseman puolueessaan omaava vaikutusvaltainen poliitikko, puoluejohtaja tms. päättää jokaisen kansalta mandaatin saaneen kansanedustajan puolesta kansalaisaloitteen tultua eduskunnan käsittelyyn. Kyllä jokaisen kansalta mandaatin saaneella edustajalla pitää olla itsellä tämä oikeus kuinka hän äänestää mahdollisessa äänestyksessä. Kansanedustaja on ehkä luvannut jotain äänestäjälleen ja sen lupauksen toteutuminen ei toteudu ellei hän itse voi asiasta päättää vaan sen tekee joku toinen hänen puolestaan.
- Kansalaisaloite menettää täysin tarkoituksensa jos toisin menetellään.


http://vapaakielivalinta.fi/ajankohtaista.php?artikkeli=Kansalaisaloitteet, ryhmäkuri ja kansalaisten poliittinen oikeusturva

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu