"Valtiovarainministeri Jutta Urpilaisen (sd) poliittinen uskottavuus lähentelee roskalainaluokkaa, kirjoittaa Ilta-Sanomien politiikan toimituksen esimies Mika Koskinen.
Valtiovarainministeriö julkisti perjantaina toisen lisätalousarvionsa vuodelle 2013. Suomen valtiontalouden kannalta lisäbudjetti on karua luettavaa.
Suomi ottaa tänä vuonna yhdeksän miljardia euroa uutta velkaa. Valtio velkaantuu yhtä kiivasta tahtia kuin finanssikriisin kurimuksessa 2009 ja 2010. Silloin valtion nettolaina kasvoi yli 10 miljardin euron vuosivauhtia.
Vielä toukokuussa hallitus arvioi tämän vuoden lisävelan tarpeeksi 7,8 miljardia. Vajaa vuosi sitten VM:n budjettiehdotuksessa kuluvan vuoden nettolainanotoksi esitettiin 6,8 miljardia euroa.
Ensi vuosi ei näytä yhtään ruusuisemmalta. Kaksi viikkoa sitten VM julkisti ehdotuksensa vuoden 2014 talousarvioksi, joka on seitsemän miljardia euroa alijäämäinen. Sekin alijäämä pitää kattaa ottamalla uutta velkaa. Jos nykymeno, jossa valtion velanottoa aina vaivihkaa lisätään VM:n esityksen ja hallituksen talousarvioehdotuksen jälkeen jatkuu, valtion velka puhkaisee 100 miljardin euron rajan ensi vuoden loppuun mennessä. Tällä menolla rikkoontuu kohta myös valtionvelan bkt-suhteelle asetettu 60 prosentin katto."

Vastaukset 14
Vanhimmat
Jutta ei vaan ymmärrä taloudesta mitään.
Neuvonantajatkin töppöjä..
Velkaantuminen tarkoittaa vallan siirtymistä eduskunnalta velkojille eli pankeille. Se on Kataisen ja Jutan tavoite, siis siirtyminen pankkiirien hallitsemaan orjayhteiskuntaan. Työläisen asema alkaa olla jo helvettiä Suomessa ja pahemmaksi muuttuu joka viikko.
Tiedossa, kun Jykä moiseen virkaan laittoi!
SDP-läisellä logiikalla ja puolueideologialla nuo madonluvut eivät ole edes ongelma. Siitä osoituksena olkoon Juhana "Jutanlöytö" Vartiaisen kaavailemat 100 000 uutta maahanmuuttajaa,
SDP-logiikalla nuo 100 000 veronsa maksavaa työvoimamme pelastajaa hoitelevat muutaman kymmenen miljardin pikkuvipit "vasemmalla kädellä huitaisten".
http://yle.fi/uutiset/tutkijat_100_000_uutta_maahanmuuttajaa_tarvitaan_suomeen_toihin/6598480
Singaleja Kreikalle? Suomipoika kylvää rahaa rajaottomasti teille!
Merkelille ne menevät.
Pitää paikkansa. Hamburger Börs antoi Umpiluu-Urpilaiselle porttikiellon, kun rahaministeri vie Turunkin duunareilta keskikaljarahat Saksan ja Ranskan pankeille ja jos jotani roposia duunareille vielä jää, niin niillä ylläpidetään pilsneriministeri Huovislaisten kaltaisten pöljäkkeiden kuukausiansioita porvarillisen korkealla tasolla.
Jyrki ja Jutta pistää haisemaan. Vahinko että Suomen hyvä maine antoi vapaat kädet velanottoon.
Nyt maine rapistuu ja velat kasvattaa itseään. Jokainen korko% kasvattaa velkaa 1 miljardilla vuodessa.
Jutta ja Jykä Kreikanmallin!
Jutta on "noteerattu" myös rahoitusyhtiöissä. Kansalaisilla on palava halu vaihtaa aika-ajoin museoikäistä autokalustoaan nykyaikaisempaan, turvallisempaan ja saasteettomampaan.
Kaikki eivät ole huomioineet jatkuvasti ohenevaa ostovoimaansa, vaan ovat autovalinnassaan tehneet "virhearvioita" maksukykynsä suhteen. Kokoluokkaa suurempi "premium" on katkaissut kamelilta selän ja rahoitusyhtiöt ovat pakotetut puuttumaan *rikkaan kansan **köyhän kansalaisen autojen hallintaan.
*Suomi on "rikas" kansakunta, koska olemme nettomaksajia yli varojensa eläneille muun maan kansalaisille. Luottoluokittajatkin pitävät kuplaa vielä yllä.
**900 000 köyhäksi luokiteltua kansalaistamme joutuu pakosta ilman omaa haluaan ottamaan osaa sellaiseen, joka vie mahdollisuuden elättää itsensä.
http://yle.fi/uutiset/taantuma_heijastuu_osamaksukauppaan_-_rahoitusyhtiot_hakevat_autoja_takaisin/6792296
Ottaako rahaministeri virkamieskuntineen mallia rikkaan maan köyhistä autonvaihtajista, vai ovatko rikkaan maan köyhät kansalaiset kyvyttömiä maksamaan uusien autojensa osamaksut, kun "alvinyllätyksiä" tarjoillaan solkenaan?
Jutan vihonviimeinen "pörssinoteeraus" on ek-vaalit 2015. Ennen niitä vaaleja hän ehtii saattaa vielä kymmeniä tuhansia ruokakuntia ahtaalle "Hurstin Valinnan" kassajonoon.
Kun rahoitusyhtiöt hakevat autoja takaisin, niin kansalaiset "hakevat ostovoimansa takaisin" äänestämällä kyykyttäjädemarit ( joka on mainostanut itseään myös työväestön puolueeksi ) alle 10%:n marginaalipuolueeksi.
Siinä talkoissa ei kuitteja kirjoitella ja Jutta panee itsekin parastaan, että kansalaiset pääsisivät iänikuisesta demarilaumasta vähitellen eroon.
Meillä ei varaa tälläseen!
Posket punottaen Kreikan tiellä. Erkkikin lupaa Kreikkaan loputtomasti rahaa.. Me saadaan velkaa..
Erkillä pitää kiirettä, kun pitäisi ehtiä Syyrian hallitukseen Putinia puolustamaan.