Kirjoitin tänne vähän yli vuosi sitten nimimerkillä 'The Thousand Lakes'. Mietin silloin, että saatan kärsiä sekamuotoisesta jaksosta.
Syksyn ja kevään mulla oli toinen lääkitys, olantsapiini, mutta se sitten vaihdettiin nyt toukokuussa takaisin sycrestiin, annoksena tällä kertaa 20 milligrammaa.
Sairausjaksot on tihentyneet, siinä, missä se ennen oli kuukausia, nyt se on kahdeksan päivää. Yleensä on sillä tavalla, että aina on 3-4 päivää jonkinlaista hyvää oloa, ja sitten taas muutama päivä välipäiviä.
Hyvät olot on muuttuneet koko ajan oudommiksi. Kesäkuussa huomasin, että persoonani muuttui varsin sosiopaattimaiseksi näiden jaksojen aikana. Tein kaikenlaista pahaa ystävilleni, kerroin heidän salaisuuksia, manipuloin heitä, valehtelin, jne, jne... Aina, kun palaa takaisin siitä fiiliksestä, välipäivinä usein itken aika paljon. Pyydän aina anteeksi kavereiltani käytöstäni, ja olen yleensä aina saanut, eivät olleet minulle vihaisia ja ymmärtävät sairauttani. Kesäkuun aikana jaksoja tuli 2, heinäkuun aikana 4, elokuussa on nyt tullut 3.
Yhtäkkiä nyt siihen narsistiseen, itserakkaaseen sosiopaattimaisuuteen on tullut mukaan ahdistusta ja masennusta. Itsetunto on myös ollut alhaalla, välillä tulee vahvoja raivon tunteita, saatan kuunnella erittäin sairasta musiikkia ja nauraa huudoille ja voivotuksille, mutta silti sisällä on se fiilis, että teen nyt niin väärin, ja että kaikki on täysin pilalla.
Pakko-ajatuksia on myös paljon. Koulussa irvistelen ja vääntelen naamaani ja taivuttelen käsiäni niiden voimasta. Kotona sanon aina ääneen "rauhotu, lopeta" ja kiroilen. Puhun myös itsekseni aika lailla.
Asenapiini ei selvästi auta. Ajattelin, että lamotrigiini poistettaisiin, ja asenapiinin tilalle otettaisiin sertindoli. SSRI-lääkkeeksi voisi sopia vaikkapa sertralin (liian ahdistuksen ja pakko-ajatusten poistamiseksi)
Aina, kun palaan oloista, en pysty miettimään tekemisiäni. Ei niitä tunteita ja ajatuksia voi ymmärtää.
Olisikohan sertindoli hyvä lääke? Vanhanpuolinen, mutta luulen, ettei siinä olisi kovin kovia sivuvaikutuksia loppujen lopuksi. Entä sertraliini? Voiko SSRI-lääkkeitä käyttää, kun on skitsoaffektiivinen häiriö, ja onko se riski, että niistä mania tulee, kovin suuri?

Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla on vaikeita sekamuotoisia. Olen ollut sairaalassa kummankin jakson aikana. Jaksoni kestävät kauan, kun lääkkeet ei oikein auta. Sertindolia kokeilin kaksi päivää. Tuntui siltä että pää meni ihan sekaisin ko. lääkkeestä joten lopetin. Mulla on bipo2 psykoottisin oirein.
Jestas... Miten tuleekin tunne, että pääsi on sekaisin noiden lääkkeiden vuoksi?
Minä olen kokenut nuo samat kauheudet ja loputtoman tuskan. Kaikki Se kaaos väistyi kun lopetin lääkkeet.
Vuosia mennyt hyvin, käyn töissä ja elän ihan normaalia elämää.
Olen kyllä miettinyt lääkkeiden lopettamista, mutta olen nyt 17, enkä pääse omaan asuntoon vielä vähään aikaan. Sosiaalipuoli ja omat perhekodin vanhemmat ovat vahvasti lääkkeiden puolella... Ehkä joskus, kun pääsen yksin asumaan, voisin koko homman lopettaa, mutta miten voin olla varma, ettei sairausjaksoja enää tulisi? Miten pidän huolta siitä, etten kokoajan joudu taas kärsimään uusista jaksoista? Tunnen yhden skitsoaffektiivisen naisen, joka oli 17-22-vuotiaana olantsapiinikuurilla, mutta lopetti lääkityksen, ja on elänyt 20 vuotta melko normaalia elämää, kokien pieniä psykoottisia tiloja korkeintaan 4 kertaa. Mutta missä on todisteita siitä, että juuri nämä lääkitykset aiheuttaisivat nuo sairaustilat? Jos joku pystyisi todistamaan, niin olisin kyllä tyytyväinen.
Joskus olen törmännyt moderneihin psykiatreihin, jotka ovat minulle kertoneet, että lääkityksen voi vielä lopettaa, mutta vielä se aika ei olisi.
On aivan käsittämätöntä, että vaikka olen syönyt lääkkeeni aivan hyvin, niin perhekodin vanhemmat väittävät minulle että olen jättänyt niitä pois, ja pakottavat minut syömään niitä heidän nähden. Olen yrittänyt monta kertaa heille sanoa, etten ole jättänyt lääkkeitäni pois, vaan olen syönyt ne kunnialla, mutta he vain jankkaavat vastaan...
"Mutta missä on todisteita siitä, että juuri nämä lääkitykset aiheuttaisivat nuo sairaustilat?"
Tästä aiheesta on kirjallisuutta ja painavaa tutkimustietoa aina 70-luvulta lähtien. Mielialalääkkeet pahentavat oireilua viimeistään pitkällä aikavälillä. Skitsofrenikoiden virheellinen hoito on yksi modernin psykiatrian salatuimmista epäkohdista. Voit lukea aiheesta lisää esimerkiksi oheisen linkin jutusta. Muutoinkin tämä madinamerica.com on hyvä puolueettoman mielenterveystiedon lähde, suosittelen tutustumaan.
www.madinamerica.com/2013/03/do-antipsychotics-worsen-long-term-schizophrenia-outcomes-martin-harrow-explores-the-question/
Alla vielä suoraan linkki yhteen artikkelissa viitattuun tutkimukseen.
www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/22340278
Jos psykiatri puolustaa kovasti esimerkiksi neuroleptejen pitkäaikaiskäyttöä skitsofrenian hoidossa niin mainitse hänelle Robert Whitakerin tai Martin Harrowin nimi ja seuraa miten hänen kasvonsa valahtavat valkeiksi. Jos mitään reaktiota ei tule, tiedät, että hän ei ole edes tutustunut skitsofrenian lääkkeettömään hoitoon. Itse vaihtaisin tässä kohtaa psykiatria.