Kyösti tässä hiljalleen heräilee ja väsäilee kiiruusti parit rivit, koska kohta hänen pitää lähteä edustustehtäviin. Hän kirjoittaa muutaman perusprinsiipin läheisiksi kokemistaan asioista.
-FC Lahen Tuco odottelee edelleen Afrikassa oleskelulupaansa ja lentää tänne lottovoittajien luvattuun maahan luultavasti keskiviikkona. Pelilupa on kunnossa, joten hän pelannee Kupsia vastaan perjantaina. Tänään Lahti joutuu JJK:ta vastaan todella vajaamiehisenä: Jukka Sinisalo, Loorents Hertsi ja Markus Joenmäki ovat pelikiellossa; Nganbe Nganbe on sairasteltalla, samoin Matti Klinga. Lahti saa sentään takaisin kentälle Pyry Kärkkäisen ja Mikko Hauhian. Kun muistetaan se, että Lahen maalivahti Tuomi ei ole ollut missään mahtisonnivireessä, Kyösti suhtautuu erittäin varovaisesti Lahen betsaamiseen. Pistekin olisi kai hyvä tuliainen Jyskälästä.
-Ligue 1:ssä paras haku lienee Ajaccio, joka pelasi mukavasti PSG:tä vastaan, vaikka oli paljolti ottavana osapuolena. Nyt se saa kotikentälleen paljon heikomman Nicen, jolta puuttuu todella monta ukkelia. 2.35 on niin hyvä kerroin, että Ajaccio lähtee pariinkin riviin et sillei hei! Kyösti meinasi pelata myös ASSE:a, mutta sekin kärsii pahoista poissaoloista (mm. Brandao), joten kannattaa varmaan pelata Lilleä tai kuten Kyösti, jättää kohde kokonaan väliin. Puolustushan ASSE:lla toimii, joten tasuri on kai se osuvin arvaus. Vihjeparatiisissa joku oli vihjannut, että PSG hakee tänään helpon 0-4 voiton Nantes'ista. PSG on toki suosikki myös vieraissa, mutta Kyösti pitää silti Ajacciota parempana hakuna kuin PSG(-1):tä. Molempien kerroin on Veikalla 2.35.
Kyösti ei ole vielä rivejään laittanut sisään, mutta tuommoisella hän ajatteli aloittaa. Twente ja Ajaccio lähtevät varmasti lapulle ja myös Nottingham, jos Kyösti ei muuta keksi. Ainakaan ruottalaiset vierasjoukkueet eivät maistu. Helsingborgilta puuttuu tosi monta äijää, joten jopa Gefle saattaa maistua. Malmötä 1.70 kai voisi nykäistä, koska se on aina kova kotonaan ja Götepori on aika varamiehinen. Tiedä sitten, mitä ruotsifutiksen asiantuntija taavetti sanoisi.
18
Watford - Nottingham
_ _ 2
-
-
3,35
19
Vitesse - FC Twente
_ _ 2
-
-
2,10
55
AC Ajaccio - Nice
1 _ _
2,35
-
-
Kokonaiskerroin: 16,53
Iltapelejä Kyösti ei ehdi scouttailla, koska hänen pitää ihan näillä minuuteilla poistua kotikorsun pimeydestä ihmisten ilmoille, mutta jokuhan hehkutti Randersia muutama päivä sitten tällä palstalla. Olisiko siinä illan ideahaku?

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kyöstistä on tullut niin osuva betsari ettei rahvaalle joka ei ymmärrä kokonaiskuvaa tarvitse selitellä mitään.Eihän kirurgikaan potilaalleen mitään selittele.
Sä oot tässä tapauksessa se potilas ja Kyösti on kirurgi. Taitaa tulla leikkauksessa komplikaatioita ja rahat menee hukkaan.
No tottta helvetisä Taavetti tietää miltä muna persposkien välikössä tuntuu. Vetti wasn't born yesterday.