Keskustan pj Sipilän mukaan ovat.Hänhän on pikkumiljonääri. Pikkumiljonäärit ovat tehneet miljoonansa muiden työllä tai ryöstämällä rahaa valtion kassasta. Tämä toteutetaan tukiaisten avulla. Suuren kassan hävikistä monikaan ei pidä lukua.
Keskustan konsultit ja harhaanjohtajat ovat käyttäneet EU-jäsenyyttä viekkaasti hyväkseen koko jäsenyyden ajan.Seurauksena on omaisuuksien,työn ja rahojen siirtyminen pienen joukon haltuun. Tämä ei heitä pelota. Ei myöskään Suomen kansantalouden surkea tila. Ei työttömyys koska heille itselleen kaikki työ on siirtynyt.
Vielä suuremmassa valtiossa käsityskyky suuruusluokista häipyy. Nyt verrataan tuloja EU:n rikkaimpiin. Siitä tämä Sipilän ajatus peräisin.Keskusta pyrkii vielä isompiin tuloeroihin,eikä puhu omaisuuseroista mitään.
Jotta Keskustan rosvous voi jatkua niin uudet verotukset pitää toteuttaa. Nyt ei tyydytä vain valtion ja kuntien veroihin vaan annetaan yrityksille entistä suuremmat verotusoikeudet. Hyvä alku tässä on säästöjen verotus inflaation kautta. He luulevat kansaa itseään tyhmemmiksi.
IPU on oikeassa verotuksenkin suhteen. Kaikille sama progressiivinen verotus. Se estää valtion velkaantumasta ja luo työtä. Yritystuet pois. Tähän luo mahdollisuuden itsenäisyys. Omavaraisuus kunniaan. Varsinkin nyt talouslaskun aikaan perinteinen työ on taloudelle tärkeää. Rakennerationalisointi oli hullua havittelua joka kääntyi täysin suomalaisia vastaan. Vain nuo miljonäärit ovat hyötyneet tehdystä politiikasta.
Keskustan konsultit ja harhaanjohtajat ovat käyttäneet EU-jäsenyyttä viekkaasti hyväkseen koko jäsenyyden ajan.Seurauksena on omaisuuksien,työn ja rahojen siirtyminen pienen joukon haltuun. Tämä ei heitä pelota. Ei myöskään Suomen kansantalouden surkea tila. Ei työttömyys koska heille itselleen kaikki työ on siirtynyt.
Vielä suuremmassa valtiossa käsityskyky suuruusluokista häipyy. Nyt verrataan tuloja EU:n rikkaimpiin. Siitä tämä Sipilän ajatus peräisin.Keskusta pyrkii vielä isompiin tuloeroihin,eikä puhu omaisuuseroista mitään.
Jotta Keskustan rosvous voi jatkua niin uudet verotukset pitää toteuttaa. Nyt ei tyydytä vain valtion ja kuntien veroihin vaan annetaan yrityksille entistä suuremmat verotusoikeudet. Hyvä alku tässä on säästöjen verotus inflaation kautta. He luulevat kansaa itseään tyhmemmiksi.
IPU on oikeassa verotuksenkin suhteen. Kaikille sama progressiivinen verotus. Se estää valtion velkaantumasta ja luo työtä. Yritystuet pois. Tähän luo mahdollisuuden itsenäisyys. Omavaraisuus kunniaan. Varsinkin nyt talouslaskun aikaan perinteinen työ on taloudelle tärkeää. Rakennerationalisointi oli hullua havittelua joka kääntyi täysin suomalaisia vastaan. Vain nuo miljonäärit ovat hyötyneet tehdystä politiikasta.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Sipilän realismi on nyt koetukselle.
Sipilä alkaa hakea jo kepulle karismansa mukaisia tullonsaaja ryhmiä. Hän puhuu jo pääministerin elkeillä.
Hän tietää ettivät masentuneet ihmiset ja " köyhät" turvaudu kepuun vaan persuihin samoin kuin ne joita valtiontalouden hoito jurppii.
Tässä yhteydessä huomaan mm. aamullisesta Huomenta-Suomi haastattelusta, että Sipilää vastaan on jo nostettu 4 lyömäasetta
1. rikkaus, 2. terveys, 3. eu- vaaliahdokkaiden näkemyserot, 4 kansalaisten tuloerot. Aami-tv ei ottanut uskontoa esille, mutta sekin tulee ainakin mukaan Sipilän tielle.
Persut saavat tilanteesta " tuulta purjeisiinsa"
Kataisen Heoreeka-seminaari täysin hampaaton.
% leikkauksilla maksujen,verojen, asumis-ja elinkustannusten hintojen nousulla hallituspuolueet saattavat Suomen pienituloiset kansalaiset Kreikkalaisten asemaan.
Rakennemuutoksen maksajiksi asetetaan pienituloiset, niinhän se kävi paperimiestenkin elintason ylläpitämiseksi.
Työstä tulisi maksaa ja lopettee maksamasta työpaikalla oleskelusta.
Suomi tarvitsee oman rahan,keskuspankin ja itsenäisen lainsäädännön!
Tuohon tulokseen on jo aika moni päätymässä,koska muuten ei tulla saamaan
asiota kuntoon. Tästä ei varmaankaan seminaarissa ollut mitään puhetta?
Heurekaa
Tarkoitit tuon varmaan vitsiksi, ainakin minua se nauratti,
Kataisen kaikkien lausuntojen jälkeen tuo on todella hassua,
voitko kuvitella miten kuulijat ja media suhtautuisi jos päämies
tämän totuuden sanoisi.
Sipilällä on oikeus olla pikkumiljonääri tai vaikka iso miljonääri.
Sipilällä on ollut oikeus harjoittaa yritystoimintaa vallitsevien lakien puitteissa.
Sipilällä on ollut oikeus ottaa vastaan yritystukia tms. jos hän on niitä osannut hakea ja onnistunut saamaan.
Sipilällä on ollut kaikissa edellämainituissa asioissa oikeus toimia niinkuin kuka tahansa muukin yrittäjä ja hyödyntää kaikkia mahdollisia yhteiskunnan tarjoamia palveluita ja tukimuotoja kuten kuka tahansa yrittäjä.
Sipilällä on ollut oikeus vaurastua edellämainitulla toiminnalla siinä kuin kenellä tahansa muulla on oikeus vaurastua vastaavalla tai jollakin muun tyyppisellä yritystoiminnalla.
Sipilällä on ollut, ja meillä jokaisella on, oikeus tulla miljonääriksi hyödyntämällä yritystoiminnassa kaikkia mahdollisia julkisia etuja ja palveluksia, joita voimassaolevien lakien puitteissa voi hyödyntää.
Poliitikkojen tehtävä on muuttaa lakeja jos voimassaolevat lait ei miellytä. Virkamiesten tehtävä on valvoa voimassaolevien lakien noudattamista poliitikkojen jonkinasteisessa ohjauksessa. Sipilä ei ollut poliitikko siihen aikaan kun loi omaisuutensa yritystoiminnalla. Mutta edes politiikassa toimiminen ei voi viedä ihmiseltä perustuslaillisia oikeuksia. Niihin kuuluu oikeus yrittää ja vaurastua lakien puitteissa siinä kuin muutkin ihmiset. Näissä asioissa ei ole mitään moraalista ongelmaa.
Jos joku vastustaa yritystukia (kertakaikkiaan, viimeistä penniä ja pienintäkin yrityspalvelua myöten), hänellä on oikeus mielipiteeseensä. Sitä mielipidettä voi edistää politiikassa omissa nimissään jos tahtoo. Yksittäisten lakeja noudattaneiden ihmisten syyllistäminen on merkillistä toimintaa. Tuolla periaatteella kukaan ei voi käynnistää mitään merkittävää yrityshanketta tässä maassa, koska lähes kaikkeen yritystoimintaan kohdistuu jotain sellaisia lakeja, sääntöjä tai piileviä tukimuotoja, joista joku muu voi olla eri mieltä. Jonkun ulkopuolisen mielipide ei kuitenkaan tee yhdestäkään yrittäjästä epämoraalista henkilöä. Näissä asioissa ei katsota kenenkään mielipidettä vaan lakia.
Nakkikioskia voi ehkä pyörittää ilman yritystukia (starttiraha kai silti kelpaa), mutta jos jotain vähänkään isompaa aikoo panna pystyyn, yrittäjän täytyy hyödyntää tarjolla olevat tuet ja palvelut, koska jos hän ei niitä hyödynnä, joku kilpailija hyödyntää ja tällöin se joka ei ole tukia hakenut, häviää kilpailussa. Se tarkoittaa usein konkurssia ja henkilökohtaista tragediaa. Tasapuolinen kilpailutilanne vaatii, että jokainen pyrkii käyttämään tarjolla olevia tukia maksimiin asti.
Se on eri juttu pitääkö tukia myöntää kenellekään, ja erityisesti, minkäkokoisia ja -laatuisia tukia. Tämä kokonaisuus on poliitikkojen kenttää.
Jos Sipilää joku syyttää ja tuomitsee, hänen pitää pystyä osoittamaan, että Sipilä on vaikuttanut menneinä vuosina poliitikkojen ja virkamiesten päätöksiin jollakin epämoraalisella ja korruptoivalla tavalla, saadakseen yritystukia. Näytön pitää olla kovaa luokkaa: mikään normaali yhteydenpito tai pari illallista ei riitä. Kyllä yrittäjillä on oikeus pitää yhteyttä poliitikkoihin, koska ovat ensinnäkin Suomen kansalaisia, ja toisekseen työllistävät ihmisiä. Korruptio on jotain muuta kuin yhteydenpitoa. Pitää olla näyttöä että raha on vaihtanut taskua väärään suuntaan tms.
Ellei tällaista näyttöä ole, Sipilää tulee pitää puhtaana miehenä ja normaalina menestyneenä yrittäjänä. Joka on myös työllistänyt ja maksanut veroja merkittävästi. Jos hänellä on erilainen EU-kanta kuin IPUlla, se on kokonaan toinen asia. Se ei tee hänestä syyllistä mihinkään. Muistutan, että EU:stakin saa täysin laillisesti olla eri mieltä kuin IPU. Sipilä ei ole syyllistynyt yhteenkään perustuslakirikokseen toisin kuin jotkut muut poliitikot. Vielä kerran: vaurastuminen lakien puitteissa ei ole rikos eikä synti, mikäli asioiden taustalta ei löydy selkeästi osoitettavaa korruptiota jolla yrittäjä olisi ostanut itselleen edullisia poliittisia tai virkamiespäätöksiä.
"nyk. ipulainen", loistava kommentti. Sipilää ei todellakaan voi tuomita rehellisellä työllään ansaitusta rikkauksistaan.
Ja EU-kantaankin jokaisella on oikeutensa. Toivotaan, että se Sipilällä vielä muuttuisi IPU:n suuntaan.
Ethän tietysti ole ipulainen. Puhut sellaisella paatoksella Keskustan hyväksi. Mutta musta ei muutu valkoiseksi kirjopesussakaan.
Puhut yritystukien puolesta ja nälvit pienyrittäjää nakkikiosijutulla. Tervemenoa sinne kilpailemaan omilla kyvyillä ja RAHALLA, Henkilöllä joka noin paatoksella puhuu yritystukien puolesta ei ole kaikki kohdallaan. Näitä pieyrittäjiä on suurin osa yrittäjistä. He tekevät työtään omin varoin ja lainojen avulla ja kantat itse riskiinsä. Mites toimii tuollainen laillinen puolueyrittäjä? Hän menee ELY-keskukseen puoluetoverinsa puheille ja nostaa suuret setelit yhteiskunnan verokassasta lain nojalla. Ja niitä lakeja on tuhansia.Moniin tarkoituksiin tukien osuus on 50-80%. Usein koko projektiin annetaan tukea 100%. Rupea siinä sitten kilpailemaan ipulaisena keskustalaisia vastaan. Häviät 100-0. Sellaista on tukiaismaailma. Joka tätä puolustaa on ahne,välinpitämätön ja ääliö.
Ymmärrän hyvin reaktiosi. Juttu on niin paksu ettei moni ulkopuolinen sitä käsitä. Onneksi itse sen tiedät ja ymmärrät sen sisällön ja pöhöttyneisyyden. Siksi reagoit tavallasi.
Pitänee muistuttaa että kansantalous on kuralla sen takia että suuri osa suomalaisista on ulkoistettu työstä näiden tukiaishemmojen takia koska he tyhjentävät valtion kassaa enemmän kuin koko sairaanhoito ja sos työ. EU toi Suomeen tämän piirteen. Eikä nämä EU-porukat ja puolueet halua palata köyhyyteen. Siksi kansa köyhtyy ja menettää työnsä ja omaisuutensa. Rahat on jo viety.
Älä mene halpaan. Keskustan tukipelle tuossa esiintyy ipulaisena.
Mutta jos miettii tuota kommenttia neutraalisti, ei siinä oikeasti ole mitään pahaa, jos Sipilä on omalla työllään miljoonansa ansainnut.
Olkoon kepulainen tai ipulainen, niin jos laillisesti on hommat hoitanut, niin mikä ettei. Tukia varmasti hakevat kaikki, jotka siihen ovat oikeutettuja.
Sinänsä on toinen kysymys, onko kaikki nämä tuet tarpeellisia, mutta niin kauan kun tämmöinen järjestelmä meillä on, niitä varmasti haetaan.
Järjestelmään pitää siis saada muutos, mutta sitä muutosta ei saa muuten kuin lakeja muuttamalla.
Lait muutetaan eduskunnassa, joten sinne pitäisi päästä. IPU:n pitää tietenkin puhua näistä asioista enemmän, jotta ihmiset ymmärtäisivät mistä on kysymys.
Sipilä ei ole edes nähnyt työtä.
Keskustan entinen europarlamenttaarikko mainosti 1996 vaaleissa seuraavasti:
"Omilla jaloillaan seisova Suomi ei luovu omasta rahastaan,markasta.
Euroopan yhteiseen valuuttaan ja rahapolitiikkaan siirtyminen veisi
toteutuessaan meidät Euroopan liittovaltion jäseneksi" surullista.
Sipilästä ei vielä tiedä ,mutta mielenkiinolla odotan millaisia vaalimainosta
sieltä on tulossa, jolla kansalaiset harhautetaan esim. luulemaan,että
me voisimme vaikuttaa euroopan kehitykseen jotenkin.
Matti Vanhanen Hs:4.5.2001
"Vanhanen vaatii kansanäänestystä,jos EU liukuu liittovaltioksi"
Pertti Salolainen seura 24.3.2005
"Pidimme tiiviisti yhteyttä ay-liikkeen johtajiin jo Eta-neuvottelujen aikana(1990-1993)
Kerroimme heille kaiken,koska tiesimme.että ilman ay-liikkeen tukea EU-jäsenyydestä ei tule mitään." Ay-johtajat saatiin siis salaisella lobbauksella jo hyvissä ajoin sitoutumaan EU_hankkeeseen.
MTK:n ja kepun kohdalla tarvittiin ovelampi juoni. "Ulkoministeriksi otettiin
Heikki Haavisto,MTK:N puheenjohtaja.Sillä tavoin hajoitettiin MTK:n ja
kepun rivit.Muutenolisimme MTK:n takia hävinneet EU-kansanäänestyksen".
Hmmm tosi avointa toimintaa ,mutta ei kansalaisiin päin.
Vuorineuvos Casimir Ehrnrooth Hs 4.5.1996
"Kipailukykyisiä yrityksiä voi puolestaan syntyä vain supistamalla radikaalisti
julkisen sektorin roolia"...
"Horjumattoman sitoutumisen EU:n rahaliiton käynnistämiseen 1.tammikuuta 1999
sallimatta mitään heikennyksiä Maastrichtin kriteereihin,katsottiin(ERT:ssä eli
Euroopan teollisuusmiesten klubissa) olevan ainoa tie paitsi työkurin säilymiselle
myös asioiden(?) eteenpäin viemiselle"
Tuota ERT:n osuutta käsiteltiin dokumentissa Brysselin lobbarit.
aikas monen erooppalaisen direktiivin tai lain taustalta löytyy ERT.
Heillä on valtaa vaikuttaa euroopan suuntaan"jos ei tehdä näin
voimme siirtää tehtaamme muualle" reilu meininki.
Julkista sektoria supistetaan siksi että vapautuneet rahat voidaan siirtää yrityksille tukiaisina.
Tuloerot olisi ihan sopivia jos lukeutuisin suurituloisiin,
nyt saan noin tonnin kuussa, ottaisin mieluummin sen
kymppitonnin,enkä yhtään valittaisi.
Sinun kannattaa siirtyä Keskustan leipiin. Siellä kukaan ei ansaitse alle kymppitonnin. Ja siksihän tienaat tonnin. Se johrtuu näistä ahneista puolueista eikä sinun työstäsi.Verokassa on puolueiden kassa.Muilla kuin puolueväellä ei ole mahdollisuutta nostaa sieltä ilman työtä rahaa. Tukiaiset on puolueväen pajatso. Kansantalous vaan ei siedä tällaista kuppausta.