S-pankki

Olen omistanut s-etukortin sellaiset viisi vuotta, sitä on käytetty vain bonusten kerryttämiseen, en ole maksanut sillä tai ottanut siltä rahaa ulos. Bonuksiakaan nyt ei paljon kerry, kun en niin käytä seudun s-kauppoja, kun ei niitä ole tai sitten tuo yksi joka tuossa keskustassa on, niin siellä joutuu täysin tuntemattomien ihmisten pilkan kohteeksi, johtunee siitä, että siinä aikoinaan oli alko kyljessä - alkoa tosin en itse käytä, mutta olen joutunut tietyn porukan vainon kohteeksi.
No, mutta siis, nyt vaihdoin osuuskauppaa (en siis lopettanut korttia, vaikka taitaisi olla fiksua tehdä niin), ja sain uuden kortin. Tässä yhteydessä jouduin antamaan s-pankkia varten tietoja, mm. työsuhdetiedot. No, nyt sain ensin uutta debit-korttia varten tunnusluvun (sillä edellisellä kortilla ei muistaakseni mitään tunnuslukuja ole ollutkaan - ja muistaakseni vasta pari vuotta sitten käydessäni vielä siinä s-kaupassa, josta mainitsin, kassalla kysyttiin, että maksanko kortista ostokset (siis bonuksilla). Minun mielestäni en ole missään vaiheessa siihen vanhaan korttiin mitään tunnuslukuja saanut, eikä minua ole kehotettu vaihtamaan korttia debitiksi. No, nyt siis tuli tunnusluku debitkorttiin ja sitten tuli se uusi kortti. Mutta nyt tuli vaan pulmaksi se, että eihän minulla ole mitään s-pankkitunnuksia tai salasanalistoja - sillä jos minulla on tili s-pankissa, enkö pääse katsomaan tilin saldoa esim. itse - tai kuten tuossa opasvihkosessa sanotaan, että voisin tallettaa sinne tilille rahaa jotta siellä sitten olisi mistä maksaa ostoksia. No - ohjeitten mukaan minun olisi pitänyt saada siinä kun kävin Prisman yhteydessä olevassa asiakaspalvelupisteessä - pankki se ilmeisesti oli kun siinä asiakaspalvelua piti - siis siinä missä tein sen osuuskaupan vaihdon, niin siinä olisi pitänyt saada tunnus ja salasanalista - vaan en saanut! VisaDebit-kortti siis tämä s-etukortti. Juu, niin ja näyttää olevan samanlainen (paitsi siruton) tämä entinenkin.

Olenko nyt ymmärtänyt oikein, että a) minulla pitäisi olla se pankkitunnus ja salasanalista ja b) mistä minä ne saan, jos minulla ne pitäisi olla?

Täh!
6315
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Ei niitä automaattisesti saa, asiakaspalvelija joko tarjoaa niitä tai sitten sinun täytyy itse pyytää. Käy siellä Prisman palvelupisteellä pyytämässä verkkopankkitunnuksia; saat ne heti mukaan.

Äänestä
  • Niin, niin, mutta kun sen informaation mukaan, mitä ohjeissa on, niin asiakaspalvelijan olisi pitänyt antaa ne itse oma-alotteisesti. Paitsi tietenkin juu, kun tämä oli vain jäsenyyden vaihto osuuskaupasta toiseen, niin asiakaspalvelija kai oletti, että ne tunnukset jo ovat olemassa. Tosiasiassa ei siis ole. Olen vain jossain vaiheessa saanut entisen etukortin tilalle sen "pankkikortin" eikä tunnuksia ole mistään tullut... Ennenhän näki s-kanavalta itse suoraan (ilman pankkiin menemistä) mitä tilillä oli bonuksia. Nyt ei näe yhteissummaa...

    Äänestä

Tilin saldon näkee kolmella eri tavalla: kaupan eteisessä olevalla lukulaitteella (oma salasanansa), verkkopankissa tai normaalilla pankkiautomaatilla kortin tunnusluvulla.Nykyään kaikki kortit ovat sirullisia.Kaupan infopisteestä tai puhelinpalvelusta saat neuvoja.

Äänestä

Miinus, miinus, miinus, miinus, miinus.

Kiitos vastanneille. Erityisesti tuo saldo-vastaaja, kiitos.

Äänestä
  • Tuleeko nuo s-etukortin bonukset kuukausittain ja näkyykö etusivulla kun korjautuu s-verkko pankkiin?

    Äänestä

  • s-etukortti bonukset. kirjoitti:

    Tuleeko nuo s-etukortin bonukset kuukausittain ja näkyykö etusivulla kun korjautuu s-verkko pankkiin?

    Maksetaan kuukausittain ainaki HOK-Elannolla. Tarkista omasta Osuusliikkeestäsi. Näkyy verkkopankissa etusivulla. S-kanavalle pääsee verkkopankista tai omilla tunnuksillaan. Sieltä näkee yksityiskohtaiset tiedot ostoista ja bonuksesta sekä maksutapaedusta. Kulutusluottoa jaa rahastojakin tarjotaan sekä tietysti verkkopalkka ja e-laskut/suoramaksu. Luottokortinkin saa, eikä maksa mitään.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


pitäisikö olla vai e kirjoitti:

Olen omistanut s-etukortin sellaiset viisi vuotta, sitä on käytetty vain bonusten kerryttämiseen, en ole maksanut sillä tai ottanut siltä rahaa ulos. Bonuksiakaan nyt ei paljon kerry, kun en niin käytä seudun s-kauppoja, kun ei niitä ole tai sitten tuo yksi joka tuossa keskustassa on, niin siellä joutuu täysin tuntemattomien ihmisten pilkan kohteeksi, johtunee siitä, että siinä aikoinaan oli alko kyljessä - alkoa tosin en itse käytä, mutta olen joutunut tietyn porukan vainon kohteeksi.
No, mutta siis, nyt vaihdoin osuuskauppaa (en siis lopettanut korttia, vaikka taitaisi olla fiksua tehdä niin), ja sain uuden kortin. Tässä yhteydessä jouduin antamaan s-pankkia varten tietoja, mm. työsuhdetiedot. No, nyt sain ensin uutta debit-korttia varten tunnusluvun (sillä edellisellä kortilla ei muistaakseni mitään tunnuslukuja ole ollutkaan - ja muistaakseni vasta pari vuotta sitten käydessäni vielä siinä s-kaupassa, josta mainitsin, kassalla kysyttiin, että maksanko kortista ostokset (siis bonuksilla). Minun mielestäni en ole missään vaiheessa siihen vanhaan korttiin mitään tunnuslukuja saanut, eikä minua ole kehotettu vaihtamaan korttia debitiksi. No, nyt siis tuli tunnusluku debitkorttiin ja sitten tuli se uusi kortti. Mutta nyt tuli vaan pulmaksi se, että eihän minulla ole mitään s-pankkitunnuksia tai salasanalistoja - sillä jos minulla on tili s-pankissa, enkö pääse katsomaan tilin saldoa esim. itse - tai kuten tuossa opasvihkosessa sanotaan, että voisin tallettaa sinne tilille rahaa jotta siellä sitten olisi mistä maksaa ostoksia. No - ohjeitten mukaan minun olisi pitänyt saada siinä kun kävin Prisman yhteydessä olevassa asiakaspalvelupisteessä - pankki se ilmeisesti oli kun siinä asiakaspalvelua piti - siis siinä missä tein sen osuuskaupan vaihdon, niin siinä olisi pitänyt saada tunnus ja salasanalista - vaan en saanut! VisaDebit-kortti siis tämä s-etukortti. Juu, niin ja näyttää olevan samanlainen (paitsi siruton) tämä entinenkin.

Olenko nyt ymmärtänyt oikein, että a) minulla pitäisi olla se pankkitunnus ja salasanalista ja b) mistä minä ne saan, jos minulla ne pitäisi olla?

Täh!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu