sen mukaan. Tunnistin käyttäytymistäni lähes jokaisesta ranskalaisin viivoin tehdystä listasta.
Tiedän, että käytös on helppo kuitata narsistiseksi, mutta toisaalta noihin aikoihin kun tilanne oli päällä, mieheni paljastuikin täydellisen toisen luonteen omaavaksi, kuin millainen hän oli ollut koko siihen astisessa suhteessamme.
Hän petti, tylytti, mitätöi, nöyryytti, ja minun mielestäni käyttäytyi täysin narsistille tyypillisin ominaisuuksin. Olimme lisäksi joitakin vuosia aikaisemmin menneet naimisiin ja meille oli juuri syntynyt lapsi. Olimme ottaneet pankista lainaa ja ostaneen sen tyypillisen rivitaloasunnon -rakensimme elämäämme.
Tunsin tulleeni petetyksi, tyhjäksi, hylätyksi, nöyryytetyksi itseni ja niin täydellisesti hyväksikäytetyksi -menetin työkykyni ja puhekykyni. Yritin saada häntä kertomaan syytä käytökselleen, mutta hän eteni omassa uudessa minässään jossakin kaukana yläpuolellani.
Itkin, huusin, vaadin -en saanut vastausta. Uppiniskaista jääräpäisyyttä ja omien huonojen puolieni muistuttelua. Olin pienen vauvan äiti ja tietysti erittäin huono. Minusta ei ollut siihenkään. Olin täysin puhki jo äidiksi tulon tuomasta kriisitä ja lapsemme ei ollut mikään helppo ja varmasti vaistosi oman tilani hyvin.
Mies oli koko ajan ns. puskemassa omaa tyytymättömyyttään käytökselleni ja tuomassa esiin pettymystään että oli saanut näin huonon vaimon. En osannut edes lastani hoitaa -ja hänen suku sävelsi hänen rinnallaan samaa.
Olen katkera menneestä ja siitä, että en pystynyt parempaan ja että käytännössä tuon vuoksi elämäni on jotakuinkin pilalla. En luottanut keneenkään, sulkeuduin ja lopulta minusta tuli vainoharhainen. Luulin oikeasti sekoavani, mutta en uskaltanut mennä hakemaan apua esim. terveysasemalta, pelkäsin huostaan ottoa. Tai pelkäsin kaikkea.
Mutta tänäpäivänä olen jokatapauksessa noussut jaloilleni -en pidä itseäni narsistina, mutta persoonallisuushäiriöisenä jollakin tavalla, sillä eihän tuollaisia asioita saa salata edes lapsen kustannuksella. Olen itkenyt näitä menneitä psykiatrilla ja pelännyt paljon lapsemme tulevaisuuden puolesta -ehkä hänestäkin tulee mielenterveyspotilas minun vuokseni. jne...
Mieheni kuitenkin kantoi huolta ja vastuuta lapsesta, mutta minua alistaen. Ja en minä täysin hoitamattakaan jättänyt -olin vain poissaoleva! En jaksanut puhua ja olin aina kuoleman väsynyt. Ja ahdistuksesta turta. En pystynyt puhumaan. Huolehdin kuitenkin lapsemme hoitopaikasta ja olin lisäksi varma että hän ei ole ihan terve -täysin syyttä, mutta uskoin minua rangaistavan jotenkin.
Mieheni piti puheitani harhaisina ja joskus kun itkin että en pysty enää menemään töihin ( siellä olevien ihmisten katseiden alle, olin jo käytännössä loppuun palanut , unohtelin asioita niin kotona kuin töissä, en pystynyt olemaan ihmisten seurassa iloisesti -vaan tiedän olleeni vähintään avohoitopotilaan näköinen) niin mieheni totesi vaan että pystyt, älä kuvittele! Olin täysin tyhjiössä.
Lisäksi hänellä oli koko ajan toinen nainen. Eli hän meni kanssani pitkän seurusteluajan jälkeen naimisiin, sai lapsen, asuntolainan ja sitten alkoi hänen elämä!
Olen narsisti, syytän häntä.
Tiedän, että käytös on helppo kuitata narsistiseksi, mutta toisaalta noihin aikoihin kun tilanne oli päällä, mieheni paljastuikin täydellisen toisen luonteen omaavaksi, kuin millainen hän oli ollut koko siihen astisessa suhteessamme.
Hän petti, tylytti, mitätöi, nöyryytti, ja minun mielestäni käyttäytyi täysin narsistille tyypillisin ominaisuuksin. Olimme lisäksi joitakin vuosia aikaisemmin menneet naimisiin ja meille oli juuri syntynyt lapsi. Olimme ottaneet pankista lainaa ja ostaneen sen tyypillisen rivitaloasunnon -rakensimme elämäämme.
Tunsin tulleeni petetyksi, tyhjäksi, hylätyksi, nöyryytetyksi itseni ja niin täydellisesti hyväksikäytetyksi -menetin työkykyni ja puhekykyni. Yritin saada häntä kertomaan syytä käytökselleen, mutta hän eteni omassa uudessa minässään jossakin kaukana yläpuolellani.
Itkin, huusin, vaadin -en saanut vastausta. Uppiniskaista jääräpäisyyttä ja omien huonojen puolieni muistuttelua. Olin pienen vauvan äiti ja tietysti erittäin huono. Minusta ei ollut siihenkään. Olin täysin puhki jo äidiksi tulon tuomasta kriisitä ja lapsemme ei ollut mikään helppo ja varmasti vaistosi oman tilani hyvin.
Mies oli koko ajan ns. puskemassa omaa tyytymättömyyttään käytökselleni ja tuomassa esiin pettymystään että oli saanut näin huonon vaimon. En osannut edes lastani hoitaa -ja hänen suku sävelsi hänen rinnallaan samaa.
Olen katkera menneestä ja siitä, että en pystynyt parempaan ja että käytännössä tuon vuoksi elämäni on jotakuinkin pilalla. En luottanut keneenkään, sulkeuduin ja lopulta minusta tuli vainoharhainen. Luulin oikeasti sekoavani, mutta en uskaltanut mennä hakemaan apua esim. terveysasemalta, pelkäsin huostaan ottoa. Tai pelkäsin kaikkea.
Mutta tänäpäivänä olen jokatapauksessa noussut jaloilleni -en pidä itseäni narsistina, mutta persoonallisuushäiriöisenä jollakin tavalla, sillä eihän tuollaisia asioita saa salata edes lapsen kustannuksella. Olen itkenyt näitä menneitä psykiatrilla ja pelännyt paljon lapsemme tulevaisuuden puolesta -ehkä hänestäkin tulee mielenterveyspotilas minun vuokseni. jne...
Mieheni kuitenkin kantoi huolta ja vastuuta lapsesta, mutta minua alistaen. Ja en minä täysin hoitamattakaan jättänyt -olin vain poissaoleva! En jaksanut puhua ja olin aina kuoleman väsynyt. Ja ahdistuksesta turta. En pystynyt puhumaan. Huolehdin kuitenkin lapsemme hoitopaikasta ja olin lisäksi varma että hän ei ole ihan terve -täysin syyttä, mutta uskoin minua rangaistavan jotenkin.
Mieheni piti puheitani harhaisina ja joskus kun itkin että en pysty enää menemään töihin ( siellä olevien ihmisten katseiden alle, olin jo käytännössä loppuun palanut , unohtelin asioita niin kotona kuin töissä, en pystynyt olemaan ihmisten seurassa iloisesti -vaan tiedän olleeni vähintään avohoitopotilaan näköinen) niin mieheni totesi vaan että pystyt, älä kuvittele! Olin täysin tyhjiössä.
Lisäksi hänellä oli koko ajan toinen nainen. Eli hän meni kanssani pitkän seurusteluajan jälkeen naimisiin, sai lapsen, asuntolainan ja sitten alkoi hänen elämä!
Olen narsisti, syytän häntä.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Lisäksi muutamia kuukausia ennen naimisiin menoa -kaikki hääjärjestelyt oli jo tehty, hän antoi jollakin tavalla viitteitä epärehellisyydestään.
Oli soitellut joihinkin seksipalvelunumeroihin minun ja kämppikseni laskuun -asia selvisi seuraavasta laskusta joka oli huikea! Aavistelin jo silloin että hän on kaiken takana, koska hän oli ainoa, jolla oli pääsy asuntoomme. Ja puhelut oli soiteltu sellaiseen aikaan, että vain hän on voinut olla asunnossa. Selvittelimme jopa puhelinyhtiöitä myöten, olisiko virhe voinut olla jokin heidän laskutuksessaan. Mieheni selvitteli tarmokkaana myös asiaa vierellämme ja köyhinä opiskelijoina jouduimme lopulta maksamaan tuon huikean laskun. Mies oli silloin vieläkin heikommassa asemassa taloudellisesti. Eleli pääosin sossun rahoilla.
Kuitenkin, asia vaivasi mieltäni ja tivasin häneltä totuutta. Monta kertaa hän kielsi yrittäen aina vaihtaa puheenaihetta, kunnes lopulta myönsi asian, sillä en saanut sitä pois mieleltäni. Noloahan tämä oli hänelle että minulle. Hävettää vieläkin.
Mutta seksistä tuli kuitenkin elämääkin suurempi ongelma jälkeen päin.
Koska olin masentunut, en halunnut enkä tietenkään osoittanut hänelle huomiota. Minua kuitenkin häiritsi muutamat seikat hänen seksuaalisessa kanssakäymisessä, eli hän halusi harrastaa seksiä suihkussa kylppärin ovi auki, jolloin pieni lapsemme olisi saattanut nähdä tai astella sisään väärällä hetkellä. Hän haaveili makuuhuoneesta, jossa olisi paljon peilejä.
Aloin joskus epäillä, että voisiko hän olla jopa pedari ja tarkkailin lastamme ja mahdollisia oireita.
Tämä on nöyryyttävää, mutta kun en uskonut ja luottanut mihinkään, ajattelin että hoitopaikassa huomataan, enkä minä voinut alkaa julkisesti epäillä moista, sillä se olisi aivan hirveää saada pedarin leima otsaansa.
Riitaisten selvittelyjen myötä hän joskus sanoi, että jos lasta on hyväksikäytetty, se on on ollut pph:n puoliso, jokoa oli jo eläkkeellä!! Tämä on niin ahdistavaa, mutta kirjoitampa nyt kuitenkin.
Lisäksi on paljastunut, että appiukkoni on jollakin tavalla lähestynyt väärin perustein omia tyttäriään -olin kauhuissani tämän kuullessani!
Tämä seksuaalisuus on aina ollut jotenkin pinnalla suhteessamme -siitä ja sen puutteesta kyllä puhutaan.
Miehelläni ja hänen vieljillään on tapana käydä ystäviensä kanssa kimppasaunassa -joka minusta on liian häveliästä. Suostuin joskus kuitenkin saunaan uikkareissa, koska en halunnut olla se ilonpilaaja ja vetäytyjä.
No, mieheni veli kiehnäsi ja loi himokkaita katseita suuntani ja tuli aina urkkimaan kun tiesi että olem esim. pukeutumassa. Lisäksi mieheni pienessä hiprakassa heilutteli munaansa edessäni ja sanoi että ime -kaikkien nähden!
Seksi -käytinkö sitä aseena?
"Seksi -käytinkö sitä aseena? "
Minusta kirjoituksessasi on muutama kummallinen ristiriita. Miten niin SINÄ olisit käyttänyt seksiä aseena? Missä mielestäsi olet käyttänyt aseena seksiä?
Ehkä sinä nimenomaan et ole pantannut tilanteissa, joissa niin olisi pitänyt tehdä. Mielestäni naisen pitää käyttää nimenomaan seksiä aseena sen verran, että ei suostu vääriin juttuihin. Jos mies sen vuoksi jättää, niin voi voi. Et kai suostu ihan mihin vain.
Mitä miehesi olisi pitänyt tehdä, että olisit hänet jättänyt?
Tässä merkityksessä -en antanut, koska en kyennyt. Aluksi annon vastentahtoani, mutta aina minulla oli tyhjääkin tyhjempi olo ja koko hänen ruuminsa tuntui vastenmieliseltä. Lopuksi hänen koko kosketuksensa -vaativa sellainen ällötti minua.
Sitten kieltäydyin. Yritin, yritin, mutta en voinut. Joskus, kun olin tarpaaksi kännissä, sain aivoni narikkaan, jotta pystyin avaamaan jalkani hänelle.
En tiedä, mitä hänen olisi pitänyt tehdä, mutta minä tarvitsenkin hoitoa tähän, miksi olen antanut kaiken mennä näin. Tiedän paljon syitä tähän, siihen liittyy paljon uskonnollisuutta, kulttuuria ja elämäntapaa, nuoruus, naiivius jne...
Mutta hän ei halua jättää minua. Hän odottaa että unohdan ja huomaisin hänen yrityksesnä ja tämän nykyisen elämäntavan.
Ap. Kulta. En usko että olet narsisti. Noin tarkkaan huomioit ja huolehdit. Välität.
Jos epäilet että miehesi on narsisti, se voi olla niin. Pettää, valehtelee, ei myönnä mitään. Ja vielä odottaa että unohdat kaiken menneen? He projisoivat oman olonsa muihin. Hän on pettänyt? Vieläkö jatkatte yhdessä? Ei kuulosta että se kannattaa:( oli hän mikä tahansa. Pelasta itsesi.
Tuon pettämisen on kyllä myöntänyt omaehtoisesti -vuosihääpäivän iltana tuli häntä koipien välissä kotiin ja soitti vielä monta kertaa että en ole menossa nukkumaan koska hänellä on asiaa!
Mä odottelin vauvan kanssa kotona että mitähän sillä on kerrottavaa?? ja kun hän tuli kotiin, niin kertoi että hänellä on ollut takana pitkä suhde ja että ei ole enää. Halasi minua ja pyysi anteeksi.
Pikkuhiljaa -muutamien viikkojen kuluessa koko setti levisi tajuntaani.
Hän oli veljiensä ohjeistamana tullut järkiinsä ja päättänyt lopettaa koko pelleilyn, sillä olishan tämän toisen naisen mies vankilassa ja koko mieheni varteenotettavana vaihdokkina ja mieheni oli sitten mennyt ja kysynyt viisaammilta neuvoa -mitä tehdä! No, he olivat neuvoneet että ei kannata virolaisen yksinhuoltajan takia avioliittoa rikkoa. Tämän yh:n lapsen isä oleili vankilassa.
No kyllä, minä tietenkin ajattelin kaiken olleen minun syytäni ja ymymym, mutta se on tainnut olla elämäni suurin ja pahin virhe!
No, aloin pelkäämään sukupuolitautia, koska mieheni ei suostunyt kertomaan mahdollisesta suojatusta seksistä, joten piti käydä testeissä varmuuden vuoks. Negatiiviset tulokset, mutta kuitenkin. Kaikki on mahdollista, miksei esim. HIV?
Pelasta itsesi on jo myöhäistä, mutta silloin en olisi pystynyt epäilyksieni takia. Yh olisi ollut liian raskas--> lapsi huostaan, asiat kesken ja käsittelemättä ja minä liian nuori työkyvyttömyyseläkkeelle! Nyt se ei enää kannata -hän on jo hyvässä asemassa ja minä katkera ja käyn hoidossa :)