SRV tekee huipputulosta. Kukahan on johdossa? Hienonen lähti finskiltä kun ei jaksanut kuunnella ainaista kitinää Ay-tovereilta( lentäjät, lentoemännät ja mekaanikot). Hienosen sanoin; rakennusporukan kanssa pärjää, ilmailuväen kanssa ei. Onnea hyvälle johtajalle SRV:lle! Ps. Kylmää kyytiä tulee tulevana talvena finnairin muuliturville, ilmapiioille ja läskipersedemareille. Talven reissut varattu muiden kuin finskin kautta. Olkaa kitisijät lakossa vaikka hamaan tappiin asti.
Kyllä Hienonen on hyvä johtaja
Työsulku päälle
73287
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 73
Vanhimmat
Kyllähän monikin asiat ymmärtää, mutta tällainen valtion suojatyöpesäke ei ole helpoinpia kunnostaa terveeksi yhtiöksi
Esimerkiksi nosta raikun, kuljettaa lähes lahjaksi ja tuottaa voittoa.
kaikki revitäänkin duunareiden selkänahasta.
Työt on liki vakiot. Mutta toisella firmalla ei ole tyhatta turhaa pomoa
JEP VIROLAISET TEKEVÄT RAKENNUSTYÖT 6 EURON TUNTIPALKALLA
TEKISITKÖ ITSE ?
Mie meen talvella lakkoon ja lähen id lippusilla pattajalle paneksimaan.
Lopputulos on sama onko läskipersedemari töissä tai lakossa. No ei ihan.. saa vähemmän vahinkoa aikaiseksi ja tulee halvemmaksi kun ei ole töissä.
Meinaatko että kaikki suomen duunarit ovat demareita? viimeksi valitit että kommunisteja.
mikä sinua oikein vaivaa? onko diabeeteksesi mädättänyt aivosi?
Oikein erityisen hieno kun nukkuu ja sukeltaa.
Se nyt on niin, että jos joku johtaja pärjää yhdessä firmassa ja saa sen menestymään, niin ei hän välttämättä pystykään samaa tekemään toisessa. Firmoissa on eroa, ei aloissa on eroa jne.
Finnairia ei saa kukaan menestymään. Niin vaikeita tapauksia suojatyöpaikka täynnä.
Niin, pomoja on liikaa.
Hienonen tajusi tehneenä emämunauksen kun toi kvarttaalitalouden alalle joka on riippuvainen vuosirytmistä, hän tajusi lähteä lätkimään kun ei omaa mokaansa sietänyt tunnustaa.
Ennen Hienosta Finnairilla meni vallan mainiosti.
Ennen Hienosta elettiin veronmaksajien piikkiin. Fiksuna miehenä Hienonen lähti parempipalkkaisiin töihin älykkäämmän porukan kanssa työskentelemään. Lentäjätkin esittää niin kokoomuslaista, ettei tosikaan, mutta ovat oikeasti liitonmiehiä - siis sosialisteja pahemmasta päästä.
Finnair ei ole saaut senttiäkään veronmaksajien rahaa vuodesta 1996. Keijo Suila osasi pitää Finskin voittoisana, sitten tuli kaikenkääpäiset bonusjohto Hienoset ja Vehviläiset, siinähän sitten mentiinkin syöksykierteeseen samantien kun pääjohtajien ja pomojen palkat,edut,kultaiset kädenpuristukset,eläkkeet,asuntokaupat ylitti Finnairin voitot.
"Lentäjätkin esittää niin kokoomuslaista, ettei tosikaan, mutta ovat oikeasti liitonmiehiä - siis sosialisteja pahemmasta päästä."
-Ei sinun sekopäisillä luuloillasi ja harhoillasi ole mitään todellisuuden tynkää, olet vaan sekaisin ressukka.
Mene hakemaan hoitoa harhoillesi.
"Finnair ei ole saaut senttiäkään veronmaksajien rahaa vuodesta 1996".
Tarkoitit vuonna 1996? Kun Valtion yritys ei tee voittoa, Valtion tarvitsee korvata tuo vaje jollain ja se on esim. veronkorotukset! ts.kun Finnair ei tuota valtiolle rahaa, niin Me tunnemme sen omassa pussissa.
Kyllä lentäjät on kokoomuksen kannattajia, ei mitään isänmaallisuutta, raha ratkaisee. Finnairin ongelma on vanhat mahdottomat työehtosopimukset, ei pomojen palkat.
Sika ainakin olet.
Finnair on pörssiyhtiö eikä valtio ole sinne laittanut senttiäkään verorahoja, pihalla olet kun et osaa EUn rajoituksia siitä miten valtio saa tukea yhtiöitä.
" Finnairin ongelma on vanhat mahdottomat työehtosopimukset, ei pomojen palkat."
mitkä vanhat "mahdottomat" työsopimukset??? nehän meni uusiksi 2006 ja lentäjien palkat romahtivat, uskotko tosiaan siihen valheelliseen propagandaan minkä finski kertoi 2010 YTeiden yhteydessä jotka perustuivat yksittäisten lentäjien palkkoihin joskus 90-luvulla???
Finskin pomojen palkat ovat ylisuuret tuottoon verrattuna ja johtoporrasta liikaa (yksi pomo per 4-tuottoisaa työntekijää,optimi olisi 1 suhteen 12) sillä Finskin johto syö sen verran koko tuotosta että voitto ei mahdollinen, ulkoistukset syövät toisen ison siivun.
Johtoportaalle näköjään autoedut,asuntoedut,puheinedut,matkustusedut,kannustinpalkkiot,bonukset,staybonukset sun muu ylimääräinen rahavirta itsellensä on tärkeämpää kun ratkaista finnairin logistiikka,yhteydenpitoväline,varaosa,miestyövoimapuute ongelmat.
Olisiko aika että sinäkin heräät nykypäivään etkä toitota jotain 70 lukua.
"Olisiko aika että sinäkin heräät nykypäivään"
niin, kun Valtio ei saa omistamastaan yrityksestä budjetoitua voittoa, sekö ei vaikuta Valtion budjettiin mitenkään?
Lentäjien palkat romahtivat 2006? Pistäs tuon väitteen tueksi jotain faktaa? Suomessa on verottajan tietojen mukaan satoja lentäjiä, jotka edelleen tienaavat yli 100000€/v. Omassa kotikunnassa on yli 150000€ tienaaviakin kymmeniä.
Myös väitteestä 4:1 voisit esittää jotain muuta kuin propagandaa!
Hei pässi.
"niin, kun Valtio ei saa omistamastaan yrityksestä budjetoitua voittoa, sekö ei vaikuta Valtion budjettiin mitenkään?"
-vai että oikein budjetoitua voittoa? oletko jotenkin sekaisin vai mitä mömmöjä käytät!
-Ei vaikuta mitenkään!
"Suomessa on verottajan tietojen mukaan satoja lentäjiä, jotka edelleen tienaavat yli 100000€/v. Omassa kotikunnassa on yli 150000€ tienaaviakin kymmeniä."
-Mistä sitten tiedät että ne ovat Finnairin lentäjiä? oletko sinä sekopää edes ajatellut että helsingissä lentävät muitakin firmoja jonka lentäjät asuvat Espoossa ja heillä on parempi palkka kuin Finnairin lentäjillä, no sinun pienessä mielessä ei paljon näytä liikkuvan muutenkaan vaan olet fikseerautunut haukkumaan Finskin lentäjiä.
kannettiinko sinut joskus lentokoneesta ulos kun kännissä rähisit vai mitä?
Lentäjien palkat romahtivat 2006 kun Finnair pisti vanhat lentäjät ulos (MD11 ja DC82/83) ja nuorien lentäjien sopimukset supistettiin erittäin pieniksi.
Joten miksi sinä apina et todellakaan herää tähän päivään vai onko sinulla kenties jokin aivovaurio?
Kyllä on lentopojut kärkkäitä käyttäytymään kuin tarhaikäiset lapset, tuollaiset ohjaavat työnantajan kalliita koneita. huhhuh
Se, että lentopojujen palkkaa hilataan kohti markkinapalkkaa, toisi satoja työpaikkoja Suomeen! mut ei, ei käy, lentopojut menee itse puuhun.
p.s. eikä talousosaaminenkaan vakuuta
Nenääkaivava raksamieshän näköjään tietää missä mennään.
Markkinapalkka kun taas sattuu olemaan kovempi kuin Finnairin maksama matala palkka lentäjille, muut maksavat parempaa palkaa.
Finnairinlla on huonon palkan takia vaikeuksia pitää lentäjät suomessa joten miksi ketään ulkomaalaista lentäjää edes harkitsisi tulla Finnairille lentämään?
Näyttää raksamiehellä liuottimet mädättänyt aivot kun luulee että matalat palkat jotenkin toisi satoja työpaikkoja Suomeen. Ehei.. kuule poju ei se silleen toimi.
Mitäs jos menisit takaisin sinne työmaallesi äläkä vingu netissä asioita mistä et ymmärrä mitään.
Löydä itsellesi vaikka harrastus kuten lintubongaaminen tai panttipullojen keräilyyn äläkä marmata asioista mistä et ymmärrä.
Ps.raksamiehen talousosaaminen taitaa olla nollatasoa ja yleistieto vieläpä huonopi.
oisit huumorimies, ellet selkeesti olisi tosissasi.
"Markkinapalkka kun taas sattuu olemaan kovempi kuin Finnairin maksama matala palkka lentäjille"
Kyllä' se vaan silleen on.
Finnair maksaa huonosti, muut maksaa paremmin.
Kun Finnairin johto tekee näitä "palkkavertailuitansa" niin ne ovat aina jotain tyyliin Blue one,ryanair tai norwegian lentäjien kanssa jotka lentävät paikallislentoja.
Jos Vertaa Finnarin palkkoja isojen firmojen kanssa jotka lentävät kaukolentoa niin Finnair jää palkkavertailussa jalkoihin alle aikayksikön.
Näin se on.
Noin siinä käy kun sokeasti uskoo noihin Finnairin johdon valehteluun.
Samalla voisi vähän kysellä että miksi tappiollinen firma maksaa miljoonia euroja johdollensa joka ainoastaan myy osakkeen omistajien omaisuutta pois.
Finnairilla on 150lentäjää ja 400pomoa.
Hyvin menee!
Kannattaisi haikailla Gunnar Korhosta. Kunnon kultapossukerho laitettiin pystyyn finskille veronmaksajien rahoilla Gunnar Korhosen aikana. Nyt se puretaan ja se on kova paikka sosialistilentäjille.
Mitäs lentäjät sitten kitisee! Menkää te muualle hommiin kun olette kerran alipalkattuja ja otetaan teidän tilalle halvemmat lentäjät. Täähän on simppeli ratkaisu simppeleille miehille. Ette te korvaamattomia ole vaikka niin luulettekin.
kyllä nyt tulevassa lakossa tarvitaan taas se sama palkanlaskija lentäjien neuvottelijaksi kuin viime lakossakin oli.
Ja milloin viimeksi lentäjät olivat lakossa. päivämäärät peliin!
Nytkö ne sitton on sosialisteja???
Taidat olla aika sekaisin kun vaihtelee kokoajan kommareista,demareihin ja nyt sosialisteihin.
Pitäisikö sinun mennä keskustelemaan psykiatrin kanssa harhoistasi?
Finnairin lentäjät ovat erittäin arvokkaita koska he tietävät mitä tekevät. muiden firmojen lentäjät ovat huonommin koulutettu mutta heillä on kuitenkin parempi palkka.
Samaa sapuskaa finskin lentäjät syö kuin muutkin ja samaa paskaa paskantavat kuin muutkin. Vain luulot on kovat ei muuta.
Samoja vasemmiston siipiveikkoja kaikki kolme edellä mainittua ryhmää.
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339832949.html
löytyihän se kaveri, julkaistu: 18.11.2009
Ei kyllä sen tilastot näyttävät että Finskin lentäjät ovat parempia.
Vau .kerran peräti neljä vuotta sitten.
sekaisin kuin apinan heroinissa.
Joka vuosiko pitäisi lakkoilla? Vai joka vuosi alentaa paikkaansa? Koita lentäjä päättää!
Palkkanihan vaan kasvaa vaikka sinä kuinka paljon kitiset, kyllä Finnairilla rahaa löytyy!
Lentäjille kateellinen vinkuja jatkaa vinkumista!
taas Nobelaner -lava mennyt aamusta tai ehkä toinenkin.
Onko sinulla oikeasti mitään sanomista vai onko kaikki juttusi tuommoista tyhjän marmattamista?
Ladossa kasvatettu?
Eli sinulla ei ole mitään sanomista muuta kuin haukkua muita, No ehkä jokinpäivä kasvat tuosta sinun lapsellisuudesta ulos tai sitten mene psykiatrille selvittämään ongelmasi.
Ei voi kauhalla vaatia kun on lusikalla annettu.
Nuo Finnairin lentäjille kateelliset marmattajat ovat kaikki tuommoisia matalaotsaisia valittajia.
Vaativat toisille huonommat olot koska itse ovat pilanneet oman elämänsä-
Onko tekemisestä pulaa pikku yökastelija-työttömät?
joko finnairin ylihintaiset lentäjät on työttöminä? Se kyllä muuttaa yökastelijaksi heteronkin.
Finnairin lentäjät saavat kohta 10% paremman palkan kun Finski pelkää että ne lähtee lentämään toiseen firmaan.
Finnairin johtajilla on pissi pöksyissä kun lentäjät jyrähtää.
Finskihän kerran kokeili silleen että ne palkkasi espanjasta pari hemmoa lentämään 340lentoja, ensimäisen laskun jälkeen rullatessa ne jo osasivat kolaroida valotolpan kanssa ranskan kentällä, jäi paluu lento
Oliko suomipoika kuka kolaroi Kittilässä valotolpan kanssa? Oliko suomipoika kuka yritti lähteä lentoon rullaustieltä Honkkarissa? ( 3 koulutettua APINAA ohjaamossa, eivätkä tajunneet mitään)Näin päteviä pellejä tästä maasta löytyy.
Joo, Honkkarissa mokattiin, eikös se mennyt niin että vain kapteeni rullaa ja joutui samalla siirtämään jotain opusta vasemmalle puolelle ja jotain missattiin samalla, perämies omissa hommissa ja oliko kolmannella kans jutut kesken. Luulis silti että ne teiden valot olis helppo erottaa.
Onneks sentään suomalaiset uskaltavat sanoa toisillee, toisin kuin aasialaiset kun vian kapu lentää eikä perämies osaa ollenkaa vaikka kohta se sitten on kapu ja vieressä lentotaidoton perämies...
Spaniardit mokas! potkut saman tien!
Hemmetti minkälainen lennojohto Honkkarissa oikein on. Finskin 3 älypäätä joutui keskeyttämään kiihdytyksen äkkijarrutukseen ja jarrut kuumeni. Kyllä Finnairin lentäjät saa 340:n rullaustieltä ilmaan, on ne niin hyviä! Lennonjohto tupeloi tässäkin tapauksessa kun komensi jarruttamaan.
Viime lakossahan lentäjät itse alensivat palkkaansa vapaaehtoisesti?
Mitkäs lentokoneista tietämättönät idiootit täällä pauhaa? ei nykykoneessa ole 3 lentäjää vaan kaksi, DC10 oli viimeinen kone mikä vaati 3 lentäjää.(oikeastaan 2 lentäjää ja 1 mekaanikko)
Huomaa että te Finnairin lentäjiä haukkuvat marmattajat ette tiedä yhtikääs mitään yhtään mistään.
Ei siellä ohjaamossa kolmea ole vaan kaksi, huomaa taas miten finskin lentäjiä haukkuva pelle valehtelee.
Milloin lentäjät ovat oikein lakkoillut viimeksi?
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-1288339832949.html
linkistä löytyy lakkokenraali ja päivämäärä jos joltain lentäjältä tuo tapahtuma jäi ymmärtämättä. lakon lopetti vapaaehtoinen palkanalennus jo ennestään alipalkatuille lentopojille.
Se oli kova neuvottelu josta Finnair maksoi kovan hinnan, aivan oikein!
Siinäkin lentäjäjät näyttivä Finnairn nirppanokkapomoille kuka oikeasti on vallassa.
siis lentäjät näyttivät, että He ovat vallassa kun voivat itse määritellä palkkansa (lue laskea). vai miten ihmeessä lentäjät asian noin näkevät?
tulevissa neuvotteluissa näyttävät taas laskemalla palkkaansa?
"ähäkutti me ollaan vallassa, me päätetään paljonko me saadaan palkkaa"
tuolla ajatusmallillako niitä koneitakin lennetään? Ei tuohon dippainssiä tarvita, siksikö on uus pj lentäjillä?
Mitä sinä siinä taas marmatat? eikö ole elämää mitä elää???
Olet kyllä harvinaisen kateellinen lentäjille, oliko lapsuudentoiveesi tulla lentäjäksi mutta ei rahkeet riittänyt kunnon työhön ja jäit rannalle uikuttamaan?
HAHAHAHAHAHAHAHAAAAAaaa....
Kyllä pitkillä reiteillä on 3( joillakin jopa 4) lentäjää. 2 on vuorossa, muut lepäävät. Se teidän idioottien tietämyksestä. Honkkarissa tapahtuneessa kohelluksessa oli 3 apinaa ohjaamossa ja kukaan heistä ei ollut jyvällä.
Syyskuun aikana tulee linkki, mistä löytyy pilottien huorabaarit.
Kova möly ja ihan pieleen, mistä teitä viisaita oikein riittää tälle palstalle.
Raportista: "The first officer (2,784 hours total, 468 hours on type) was assigned pilot flying for the sector, the captain (11,555 hours total, 1,310 hours on type) was assigned pilot monitoring, the crew was complemented by a relief pilot (3,549 hours total, 847 hours on type)."
Löytyy esim. avheraldista.
Siltä varalta, ette pitkästä ketjusta kuitenkaan lue edeltä.
Raportista: "The first officer (2,784 hours total, 468 hours on type) was assigned pilot flying for the sector, the captain (11,555 hours total, 1,310 hours on type) was assigned pilot monitoring, the crew was complemented by a relief pilot (3,549 hours total, 847 hours on type)."
Löytyy esim. avheraldista.
Avheraldin hölynpölyt eivät koske Finnairin toimntatapoja.
Sinun äitisikö siellä myy itesään? hahahahahahahahahahahaaa....
Koskeeko Hong Kongin viranomaisten lopullinen raportti? Kts. tuolla edellä, lainaus sinulle siitäkin jos et itse tee taustatyötä.
Sivu 1, "FIN070 was a scheduled public transport flight from HKIA to Vantaa Airport, Helsinki, Finland. There were three crew members on the flight deck. In addition to the Captain and the First Officer, there was a Relief Pilot who was in the first observer’s seat."
Minulla on alkuperäinen raportti työpöydälläni, ohjaamossa istui purseri kolmantena.
Näinhän se tietysti täytyy olla. Suomi24:n häiriköllä "alkuperäinen raportti" ja ilmailuviranomaisilla joku väärennös.
Mikä tän palstan tarkoitus on..?
Siellä oli vain kaksi, stuertti laskettiin kolmanneksi koska sattui istumaan ohjaamossa.
lennonjohto mokasi.
Minähän olen lentoviranomaisilla töissä senkin hörhö!
Kapteenin nimi? Onko Tikkurilan miehiä?
Kapteenin nimi ei ole niin tärkeätä, tärkeetä on se että hän oli parasta A-luokkaa toisin kun tuo marmattaja.
Ai etkö sä sefsefesefesf olekaan Finskillä?
http://keskustelu.suomi24.fi/node/11688981/#comment-63397417
"Kas kumma kun minä olen sentään Finnairilla töissä viihtyvyydessä vastaavalla osastolla."
Mikä on se juttu jonka trolli saa omalla uunoilullaan? Housut märiksi? Jotain muuta?