Nokitorvet savuaa ja meluaa kaupungeissa

Luulisi että nykypäivänä olisi jo kehitetty ympäristöystävällisiä ratkaisuja köyhien kuljettamiseen. Erityisesti isommissa kaupungeissa kuten Helsingissä on kaivattu ratkaisua jo vuosikymmeniä asumisviihtyvyyden parantamiseksi.
Mutta kun ei. Sama nokibussitekniikka mahtavine nokipilvineen, kitkerine typpipilvineen, hiekoitushiekkapilvineen ja pysäkiltälähtömeluineen on aina läsnä kaupunkikuvassa.
AINA. Vuodesta toiseen.
Eikö näille bussien rieskoille voi tosiaan tehdä mitään??
7132
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Pentti voi muuttaa kainuun korpeen siellä ei bussit kulje eikä nokia tule

Äänestä

Pentti taitaa olla niin nuori sälli ettei ollut itse toteamassa minkälainen meininki oli esim. 60-luvulla Rautatientorilla ja Kaisaniemenkadulla. Silloista ilmaa ei oikein sanoilla saa kuvailluksi.
Olen aina säälinyt ihmisiä, jotka silloin joutuivat työskentelemään kadunvarren kaupoissa ja konttoreissa.
Nykyään sellaista ei edes _pystytä_ aikaansaamaan.

Äänestä
  • kyllähän nykyään moottoritekniikka on mennyt eteenpäin reilusti vanhojen mekaanisilla ruiskutuspumpuilla toteutettujen dieseleiden ajoista. Muistan elävästi, minkälainen katku koulun pihalla joskus leijui, kun koulubussi rallatti kymmenisen minuuttia joutokäynnillä. Eipä enää nykyiset bussit samoihin aromeihin pysty. Joko nykyisissä katureissa on hiukkasloukut?

    Äänestä

nokista paskaa, sillä Helsingissä ei ole ollut yhtään nokista torvee moneen vuoteen. Jokunen moottorivikaiseksi muuttunut on saattanut tuprauttaa joskus, mutta pääsääntöisesti kaikki HSL.n alueen bussit ovat ympäristöystävällisiä ja siten noettomia torvia.Pentti, se että sai fudut, ei oikeiuta sua puhumaan ihan potaskaa, vaikka fudut vituttaakin. (sama koskee toki muitakin vst. penttejä)

Äänestä
  • Se Pentti on ollut 60-luvulla nokikikkare isänsä sieraimessa ,kun nafta todella paloi niin autoissa , kuin löpökin talojen lämmityksissäkin. Sitä myös kuljetettiin ympäri maata kun kulutus oli melkoinen kovina pakkastalvina ja siihen rahtaamiseenkin sitä paloi eräskin litra. Ei tommoset poikaset tiedä noesta ja naftan kärystä muuten mitään. Taitaa se Penttikin olla niitä pitsipoikia.

    Äänestä

  • Diamond o`Rossi kirjoitti:

    Se Pentti on ollut 60-luvulla nokikikkare isänsä sieraimessa ,kun nafta todella paloi niin autoissa , kuin löpökin talojen lämmityksissäkin. Sitä myös kuljetettiin ympäri maata kun kulutus oli melkoinen kovina pakkastalvina ja siihen rahtaamiseenkin sitä paloi eräskin litra. Ei tommoset poikaset tiedä noesta ja naftan kärystä muuten mitään. Taitaa se Penttikin olla niitä pitsipoikia.

    Diamondilla on savuttanut korvien väli jo pidemmän aikaa.

    Äänestä

Hmmmm. On olemassa kyttääjät palsta mee sinne itkemää ja hanki elämä.
Huutelet mutuja ja näät bussin liikennevaloissa ihmettelet miksi se käy... ...näät bissin ja aina sun silmissä se käy vaikka et ole todentanut käymistä... ...peikot kasvaa bussin nähdessäsi mene suoraan meilahteen .

Äänestä

Kommentoi aloitusta


P e n t t i kirjoitti:

Luulisi että nykypäivänä olisi jo kehitetty ympäristöystävällisiä ratkaisuja köyhien kuljettamiseen. Erityisesti isommissa kaupungeissa kuten Helsingissä on kaivattu ratkaisua jo vuosikymmeniä asumisviihtyvyyden parantamiseksi.
Mutta kun ei. Sama nokibussitekniikka mahtavine nokipilvineen, kitkerine typpipilvineen, hiekoitushiekkapilvineen ja pysäkiltälähtömeluineen on aina läsnä kaupunkikuvassa.
AINA. Vuodesta toiseen.
Eikö näille bussien rieskoille voi tosiaan tehdä mitään??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu