Vastustamaton Beatles

vastustamatonbeatle

Mikä on se kumma Beatles, joka ei ole paras oikeastaan millään mittarilla ja joka silti saa ihmiset hullaantumaan sukupolvesta toiseen?

Ilmiön taustalla on toki suuret ikäluokat ja tiedonvälityksen sekä yhtenäiskulttuurin murros. Ajoitus oli täydellinen. Se ei selitä jatkuvaa suosiota eikä niitä erilaisia tunteita, joita yhtyeen tuotanto saa aikaan.

Kuten tiedämme, JohnPaulGeorge eivät olleet maailman parhaita laulajia, silti heidän soundinsa rikkoo kielirajat. Soittajina he ovat arvostettuja, mutta bassokaan ei maailman parasta ollut, hittilistojen ykkönen ehkä. Sävellykset, no, jotain maagista niissä on. Tanssijoiksi heistä ei ollut, ulkonäöstä piittaamatonta suosio ei sentään ollut. Kokeiluissa he olivat taas hittilistojen ykkösiä, sekin lienee paljon. Resursseja heille annettiin enemmän kuin muille, klassista lukuunottamatta.

Tämä outo joukko jäi ainutlaatuiseksi ilmiöksi ja herättää ikuista kiinnostusta, mistä on osoituksena levymyynti, akateemiset tutkimukset, toistot ja tunteet puolesta ja vastaan. D:n primitiivireaktiot ovat yksi osoitus tästä.

4

81

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • revolver.

      Voitko perustella KAIKKI esittämäsi väitteet "tekstissäsi"?

    • energiaklusteri

      Aika siististi kirjoitettu, kyllä...mutta tuo, ei millään mittarilla paras? Epäilen et niitä mittareita kyllä löytyy aika monia itseasiassa...-napakymppi on tuo textisi viimeinen lause...heh..primitiivireaktiot...

    • HURU-UKKO?

      Beatlesin jäsenet eivät ole soittajina arvostettuja, sikäli rokin kentässäkin tuli nyt sepitettyä soopaa oman fanittamisen sivujuonteena.

      Katsopa totuutta silmiin ja perustele väitteesi. Yrität kovasti löytää kehumisen syyitä, mutta ne jäävät aina vaan väitteiden tasolle.

      • vastustamatonbeatle

        Osaatko edes d lukea ennen primitiivireaktiotasi?

        Minun mielestäni Beatlesit eivät ole parhaita millään mittareilla, mutta erilaisissa kyselyissä heitä on arvostettu instrumentalisteinakin. Se ei ole minun valintani.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Stubb jo paljon tunnetumpi kuin kaikki persut yhteensä

      Nyt on aika ottaa mittaa tunnettavuudesta, herrat ja narrit! Joku tuolla toisessa ketjussa väitti, että "persujen rivimi
      Maailman menoa
      57
      10040
    2. Persut hommasivat Suomeen 35 000 pientä lasta v. 2015

      Onko Riikka Purra nyt tavoittelemassa tätä samaa historiallista persujen utopiaa? Purram kaksinaamaisessa pelissä vaadit
      Maailman menoa
      12
      6785
    3. Persu Keskisarja on politiikan Uuno Turhapuro

      Asiantuntija luonnehtii Keskisarjaa Trumpin ajan Turhapuroksi, joka ärsyttää kokoomusta. – Keskisarjan känni-imago j
      Maailman menoa
      73
      6095
    4. Miksi persuilla ei ole firmoja?

      Kuten vasemmisstolaisilla, esim. Sannalla MA\PI. Eikö ole aika erikoista?
      Maailman menoa
      58
      6003
    5. Sanna valittiin Euroopan huonoimmaksi pääministeriksi

      Sannan kaudella Suomi oli ainut maa missä bkt laski. Kannattaa huomata, että luvut valitsi Sannan huonoimmaksi. Ihmiset
      Maailman menoa
      10
      4228
    6. Oikeistohallitusten aikaan saannokset.

      Holkerin touhujen seurauksena lama. Aho jatkoi tuhoa osaamattomuudellaan. Katainen ja alkoi talouden alamäki. Sipilä ja
      Maailman menoa
      46
      4140
    7. Vasemmistolaiset paskat eivät nousseet seisomaan kun Akaan kaupunginvaltuusto

      vietti hiljaisen hetken Charlie Kirkin muistoksi https://www.aamulehti.fi/uutiset/art-2000011523016.html
      Maailman menoa
      283
      3207
    8. Purran tuhoja tuskin saadaan koskaan korjatuksikaan

      Purra on aiheuttanut Suomen taloudelle karmaisevat tuhot. Sen lisäksi Purra on ajanut myös suuren osan Suomen kansasta k
      Maailman menoa
      53
      2861
    9. Persujen kaksoisstandardit: Räsäsen uhkailu paha, Virran uhkailu hyvä

      Tässä taas nähdään kuinka kaksinaamaista porukkaa persut ovat. Mitäs persut tähän?
      Maailman menoa
      44
      2388
    10. Mikä asia on jäänyt kaivatustasi parhaiten

      mieleesi? 💬😀🙋🏼‍♂️😱
      Ikävä
      61
      1507
    Aihe