'' Olisinpa minäkin tuolla. ''

Tunsin jo lapsena erkaantuvani oman väkeni keskellä jopa. En jakanut samaa ideaologiaa kuin he vaan janosin elämältä enemmän kuin pienen pirtin ja katraan lapsia joille omistaisin elämäni, tätä vähäteltiin. Niitä syrjittiin kylällä jotka eivät sopineet muottiin juoneet joka viikonloppu, käyneet puolisoehdokaita läpi lopulta kihlautuen ja/tai perustaen perheen nuorena. Koulutus halua vähäteltiin vanhempien ihmisten piirissä myös ja se huokui. Miksi vaivautua varsinkaa naisena koulutautumaan kun isoäiti tai äitikin pääsi helpolla olemalla vain kotona miehen rinnalla? Niinpä...

No onneksi olen muuttanut kauas tuosta yhteisöstä omilleni vaan silti ahdistus ja alhaisuuden tunne hiipii mieleen. Joudun itse rakentamaan omin kätösin itsetuntoni joka on aivan nollissa, uudet ihmissuhteet... Pelkään arvostelua ja mietin usein mitä minusta ajatellaan juuri nuoruusvuosien takia.

Tiedän tunteet joltain osin siis. Kannatan kuitenkin sulkemaan korvat ja mahdollisuuksien mukaan harkita muuttoa tai ihmissuhteiden laajentamista muualle päin Suomea.

Itsekin opein tuntemaan perheeni todella myöhään. Sillä välillä saattoi ahdistaa olla samassa huoneessa ja katsoa silmiin. Pidä varasi, koska narsistiset ihmiset ovat nähneet pimeän puoleni minusta, he voivat nähdä sen myös sinusta. Mikä kauheampaa, oikeasti et merkkaakkaan mitään sellaiselle ihmiselle kenelle olet kaikkesi antanut. Tämänkin tullut huomaamaan, joudun jopa olemaan samassa työ-yhteisössä. Mutta yritän siltikin aina, koska uskon aina sisimmässäni että kaikki on sen arvoista ja kaikelle on tarkoitus. Ihanaa, että on tämänkaltaisia ihmisiä lisää, nimittäin itsekään en voisi kuvitellakaan tuollaista pakonomaista tulevaisuutta perustaa perhe. Ajatus on verrattavissa siihen, kuin joku iskisi puukon lihaan ja raahaisi mukanaan '' oikeaan '' suuntaan. Itseä ei sitten taas hyväksytty siksi, koska kuuntelin alternative metallia.

Kukaan ei ole niin tyhmä kuin minä. Oli mahdollisuus pysyvään asumiseen rikkaimmissa maissa kuin Suomi. Oli kuitenkin sinivalkoiset silmälasit ja kuvittelin tämän maan olevan ikuisesti se sama ihana kotimaa mitä koulussa hehkutettiin. Nyt olen ulkomailla vaikka en ole muuttanut mihinkään. Käyn kaupassa missä on eri kansallisuuksia, omalääkäri, hammaslääkäri, erikoislääkärii ja jopa eläinlääkäri ovat ulokomaalaisia.Sen nyt ymmärtää että pizzeria... mutta että kaikki - on kuin olisi toisella planeetalla. Sen toisen maan kansalaisetkin olivat juuri sen maan kansalaisia ja oli mukava puhua heidän kanssaan kun tiesi että he ovat juuri sitä mitä ovat. Nyt omassa maassa on enemmän pihalla kuin missään, ymmärtääkö tuo toinen mitä minä puhun jne. Rajaton maailma olisi tietysti se unelmamaailma mutta koska olemme eri kulttuurien erilaista tuotetta äkkisekoittumisesta tulee katastrofi ja on tullutkin koska kukaan ei enää luota julkisen sanan totuuteen koska ne ovat ristiriidassa todellisuuden kanssa.

Hei Myblacblood

Ja ihan ensin: Hienoa, että sinulla on musiikki omana selviytymiskanavana!

Yksinäisyys on siitä ikävä tunne, että yksin jäänyt helposti tulkitsee yksinäisyytensä jonkinlaiseksi todistukseksi omasta kelpaamattomuudestaan. Yksinäinen saattaa ajatella että koska olen yksin = minun kuuluukin olla yksin, koska olen huono.
Tämä ajatusmalli on kuitenkin virheellinen. On monien tekijöiden summa, miksi kukin on yksin. En tiedä, oletko muuttanut usein tai miksi esimerkiksi lapsuuden päiväkotikaverit, naapurit ja vastaavat luontaiset tutut eivät enää ole elämässäsi.

Lukiessani tekstiäsi minulle tulee olo, että tällä hetkellä olet yksinäisyytesi alla piilossa. Olet vetänyt sen yllesi kuin maastokuvioisen sadetakin, ettei kukaan näkisi sinua itseäsi sen alta. Ihmissuhteet vaativat kuitenkin kehittyäkseeen paitsi aikaa ja olosuhteita, myös tiettyä heittäytymisen kykyä.

Joudut itse luopumaan piilostasi ja tulemaan esiin, jos kaipaat jotakuta lähellesi. Mitä keinoja sinulla olisi luonteviin olosuhdetutustumisiin? Onko koulun puolesta jotain kerhoa, esimerkiksi nyt vaikka leffakerhoa jonne voisit mennä kokeilemaan olemista. Millä lailla intohimosi musiikki voisi auttaa sinua? On suht riskitöntä pyytää joku mukaan konserttiin, se ei ole niin intiimiä ja vaativaa kuin pyytää kylään. Voisitko kokeilla muutaman kerran?
Voisiko joku kirkon järjestämä nuorten aikuisten toiminta alueellasi olla mahdollinen kokeilla, joku peli-ilta tai konsertti? Vaikka ihmiset alussa ovat vieraita ja kontakti ehkä pinnallista, se syvenee ajan ja tutustumisen mittaan.

Rohkaisen sinua pysäyttämään vieraantuneisuuden ja koettamaan avata suojakuortasi. Kuitenkin toivot hyväksyväää ihmissuhdetta, joka, kuten hienosti kirjoitit, opettaisi sinulel itsetuntemusta, mutta myös vuorovaikutusta.

Rohkaisuterveisin Meiju, diakoni