Diabetes 2 Janon tunne

Elina 33

Minulla todettii diabetes 2 alkuvuodesta ja määrättiin lääkkeeksi Glucophage pillereitä. Ennen tätä minulla ei ollut minkäänlaisia oireita diabeteksesta. Noin parisenkuukautta lääkkeitä syötyäni minulla alkoi tulla kieleeni kovaa janon tunnetta mikä ei silti vettä juodessa sammunut. Ihan kuin olisi piuhat menneet rikki ja kieli elää omaa elämäänsä luullen että on kauhea jano. Kielessä myös välillä kihelmöintiä ja rakontunnetta.

Lääke vaihdettiin metforem 500mg, mutta oireet pysyivät. Nyt on janon tunnetta kestänyt yli kuukauden taas yhtä jaksosesti, ja näyttää että kestää vielä kauankin. Olen juossut suupolilla, hammaslääkäreillä, omallalääkärillä ja hormoonilääkärillä. Nyt on laitettu lähete neurologille. Lääkärit kovasti mietiskelevät että tämä johtuisi diabeteksestani. Olen kärsinyt tästä nytten n. 7kk. Alan olemaan ihan lopussa. Kieleni täyttää melkein koko valveilla olo aikani ja suoraan sanoen pilaa elämäni. Onko kellään ollut samanlaisia oireita? Elättelen toivoa että tämä todellakin johtuisi tuosta diabeteksesta, tai vaikka noista lääkkeistäni. Tulisi helpottuneempi olokin jos vihdosta viimein selviäisi syy tähän inhottavaan ongelmaan.

11

743

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • os..

      Kuinka monta litraa vettä juot vuorokaudessa?

    • 9+12

      Metormiinilla (Glucophage ja Metforem) ei tuollaisia oireita pitäisi esiintyä sivuvaikutuksena, mutta eihän se mahdotonta tietysti ole. Selviäisi, jos jättäisi joksikin aikaa syömättä tabletit. Tablettien syömättömyydellä on todennäköisesti kohottavaa vaikutusta verensokereihin. Olisi hyvä, mitata verensokereita ennen ja keskeyttämisen jälkeen. Ehkä on syytä neuvotella lääkärin kanssa. Muitakin lääkkeitä on olemassa kakkostyypin diabeteksen hoitoon.

      Diabeetikolla munuaiset alkavat poistaa sokeria verenkierrosto, jos verensokerit ovat yli 10 - 12 mmol/l. Tällöin poistuu myös nestettä enemmän tai vähemmän. Tämä aiheuttaa janoa, joka panee nauttinaan vettä runsaastikin.

    • Elina 33

      En osaa sanoa paljonko juon, olisikohan jotain 1,5-2 litraa. Vaikka juon vettä janon tunne ei lähde kielestä. Vesi joskus pahentaakin tunnetta. Mulla on arvot olleet aamuisin semmoset 3.4-4.8 eli ihan normaalit. Syötyäni arvo on ollut korkeimmillaan 8.7 mutta tämäkin oli joskus toukokuussa. Nyt arvot pyörivät siin 6-7 pintaa joten nekään eivät ole pahat. Painoakin olen onnistunut tiputtamaan semmoset 10kg joka varmasti on vaikuttanut osaltaan hyviin arvoihin. Varmasti myös lääkitykselläkin on osuutensa hyviin arvoihin.

      Mulla pidettiin viikon tauko Glucophagen ja Metforemin välillä. Silloin ei tullut muutosta. Mutta yksi lääkäri sanoi ettei tuossa ajassa kuulemma vielä kerkeisi huomaamaan muutosta. Eikä varmaan huomaakkaan.

      • Hankalaa tietää

        Vesimäärän pystyy arvioimaan tarkemmin kun laittaa jääkaappiin 1-1,5 litran kannullisen (tai limsapullollisen) vettä ja juo siitä. Jääkaapissa säilytetty vesi on kylmää ja hyvänmakuista. Samoin mukana voi kuljettaa vaikkapa 0,5 l pulloa vettä niin sekin määrä tulee kirjattua. 1,5-2 litraa vuorokaudessa on normaali määrä.

        Varsinkin alle 4,0 menevät aamuarvot ovat jo liian alhaisia eikä metformiinilla pitäisi olla tuollaista vaikutusta.


      • Minä kyllä noista luvuista alkaisin epäilemään, että onko Sinulla mitään diabetestä ollankaan ja kokeilisin itse pelkällä ruokavaliolla. Kymmenen kilon painopudotus on melkoinen saavutys ja pelkäisin hieman, että sokeriarvot menevät liian alas.
        Jos sokerit eivät mene kohdaleen pelkällä ruokavaliolla niin sitten mietintään, mutta eikö diabeteslääkkeitä tarjota vasta kun lukemat heilahtelevat yli10 - 11 yläpuolella.

        Heitä hiilareita pois ja kunnon voita tilalle, Sitten pois kaikki kevyttuoteet ja margariinitkin. Itse hakisin esille Antti Heikkilän ruokavaliokirjoja, mutta pian minua taas moititaan.


      • Järkeä ruokavalioon
        uusajattelija kirjoitti:

        Minä kyllä noista luvuista alkaisin epäilemään, että onko Sinulla mitään diabetestä ollankaan ja kokeilisin itse pelkällä ruokavaliolla. Kymmenen kilon painopudotus on melkoinen saavutys ja pelkäisin hieman, että sokeriarvot menevät liian alas.
        Jos sokerit eivät mene kohdaleen pelkällä ruokavaliolla niin sitten mietintään, mutta eikö diabeteslääkkeitä tarjota vasta kun lukemat heilahtelevat yli10 - 11 yläpuolella.

        Heitä hiilareita pois ja kunnon voita tilalle, Sitten pois kaikki kevyttuoteet ja margariinitkin. Itse hakisin esille Antti Heikkilän ruokavaliokirjoja, mutta pian minua taas moititaan.

        Verensokerit eivät mene KOSKAAN liian alas vaikka laihduttaisi kuinka paljon ellei käytä sellaisia lääkkeitä jotka lisäävät insuliinintuotantoa väkisin tai piikitetään insuliinia. Mm. metformiinin vaikutus loppuu kun verensokeri on normaali.

        Hiilareita voi tosiaan vähentää, mutta niitä ei tarvitse korvata voilla, punaisella maidolla ja läskillä. Painokin putoaa paremmin kun välttää noita liikoja rasvoja kaloreineen.


      • nykyään lääkkeetön
        Järkeä ruokavalioon kirjoitti:

        Verensokerit eivät mene KOSKAAN liian alas vaikka laihduttaisi kuinka paljon ellei käytä sellaisia lääkkeitä jotka lisäävät insuliinintuotantoa väkisin tai piikitetään insuliinia. Mm. metformiinin vaikutus loppuu kun verensokeri on normaali.

        Hiilareita voi tosiaan vähentää, mutta niitä ei tarvitse korvata voilla, punaisella maidolla ja läskillä. Painokin putoaa paremmin kun välttää noita liikoja rasvoja kaloreineen.

        Sanotaan metformiinin vaikutuksista mitä tahansa, mutta minulla metformiini laski päivän kaikki arvot alle neljän, lepopulssi kohosi yli 80 ja verenpaine nousi.


    • os..

      Jos vaivasi johtuu lääkkeistä, ehkä joku toinen lääke olisi parempi.

    • 9+12

      Voi olla, että viikon tauko ei ole tosiaankaan riittänyt. Metformiini on tosin poistunut siinä ajassa kokonaan, mutta vaikutukset, joita se on aiheuttanut, eivät välttämättä ole korjaantuneet.

      Joissakin harvoissa tapauksissa voivat lääketabletin täyteaineet olla myös ongelmien aiheuttajia. Metormiinista on olemassa myös jauhemainen annospussi, jonka lisäaineet jossakin määrin poikkeavat tablettien aineista. Tableteissakin on sinänsä eroa.

      http://www.yliopistonapteekki.fi/fi/apteekkipalvelut/tuotteet/pages/product.aspx?pagetype=1&catalog=yasalescatalog&productid=166042(yabasecatalog)

      Tuo on siis 500 mg annospussi. Myynnissä on myös 1 g:n pusseja. Näitä kannattaa myös kokeilla.

    • Tuli mieleeni vanha juttu heinähommista, eli pari painia harrastavaa nuortamiestä heitti välillä karkeaa suolaa suuhunsa, että meni jano ohitse ja menikin. Olisiko suolan puute kyseessä.

    • Elina 33

      Lääkärit tosiaan ovat ymmällään tästä mun oireilustani. Olen tällä hetkellä taysin suupolillakin kirjoilla, jossa viimeksi tehtiin sylkykoe. Se oli täysin normaali, tai parempi kun normaali kuulemma. Neurologille on pistetty lähete kanssa sillä miettivät josko mulla olisi hermoradoissa jotakin vikaa. Kovasti he silti aina palaavat tähän diabetekseen, sillä oireet alkoivat niin pian lääkityksen alettua. Sattui myös niin että kun olin syönyt Glucophagea parisen viikkoa mut laitettiin kefolori "hevoskuurille". Olin meinaan lapsena allerginen kyseiselle lääkkeelle ja lääkärini halusi selvittää olenko vieläkin. Mulle siis syötettiin kyseistä lääkettä 3 päivän ajan yli 10 pilleriä.. Tämän jälkeen kului alta viikko, kun kieli oireeni alkoi. Joskus mietiskelen ovatko lääkkeet mahdollisesti saaneet yhdessä mun kehoni ihan sekaisin..

      Janon tunne on kyllä käsittämättömän kamala tunne. En koskaan olisi uskonut kuinka inhottavalta se voikaan tuntua jatkuvana tunteena. Varsinkin kun veden juominen tai minkään muunkaan juoman nauttiminen ei sitä tunnetta vie pois. Pää sanoo että ei ole jano, mutta kieleni vain tykkää elää omaa elämäänsä ja uskoa että janottaa. Kovasti toivoisin että tämä johtuisi tuosta lääkityksestäni, ja josko olisin niin onnekas että onnistuisin paranemaan tästä diabetes 2. On mulla siis ollut hyviäkin hetkiä tän kanssa. Melkein koko heinäkuu oli "hyvä" kuukausi eikä oireet olleet kovin pahoja. Niiden kanssa pystyi elämään ja nauttimaankin elämästään. Loppu kuusta oireet sit palasivat ja jatkuvat edelleen. Janon tunteeni on myös aaltoilevaa. Välillä se on todella paha ja välillä se ei tunnu niin pahalta. Kaiken maailman tauteja sitä ihminen voikin saada.

      Täytyykin keskustellä lääkärin kanssa tästä lääkityksestäni uudemman kerran ja katsoa josko tauko tekisi jotakin mun kielelle. Alkaa meinaan hermot menemään tähän tunteeseen. Tai siis ne on jo mennyt.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. No nytkö tuli lähtö Orpolle?

      Pieniä oli Marinin aamupalasilakat joulukaloiksi vrt. Orpon 35 miljoonan euron kähmintä johonkin Vapaavuoren urheiluhall
      Maailman menoa
      243
      2142
    2. Mikä teidän jutussa on ongelmana?

      Missä meni pieleen?
      Ikävä
      189
      1634
    3. Kauhavan häiriköijistä

      Juttua Iltalehdessä. Pakko sanoa että noi nuoret on kyllä ihan pimeitä. Putkin peltoja jupksevat kiusaamaan kun ei tietä
      Kauhava
      46
      1282
    4. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      50
      992
    5. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      41
      816
    6. Auto ajoi päälle?

      Ja pakeni luin iltapäivälehdestä. ! Ken on kuski joka tuollee teki
      Kuusankoski
      14
      790
    7. Miksi Lapset kiusaa yöllä

      Miksi Lapset kiusaa yöllä ihmisiä? Miksi vanhemmat antaa tämän tapahtua? Eikö ne huomaa ettei lapset ole kotona vai eivä
      Kauhava
      30
      771
    8. Sama ransetti taas!

      Keikkui tällä kertaa Honkavaaran tien varressa muutaman sadan metrin päässä Louhenkoskelta.. Otin rekisterin ylös ja ver
      Hyrynsalmi
      21
      760
    9. Viimeinen lankafest

      Käykää viimeisessä lanka festissä. Ensivuonna sitä ei enää ole. Rahat on loppu. Harmi .
      Puolanka
      24
      735
    10. Tehdäänkö tänään toiveista totta?

      Poikkea tänä illasta siinä lähellä ja annetaan silmien puhua ja sen jälkeen puhu sinä lopulta mitä ajattelet..
      Ikävä
      46
      647
    Aihe