Kylkikipu influenssan jälkeen

Hanuri

Kuuluuko tää ihan normaaleihin influenssan oireisiin vai onko syytä olla huolissaan silloin tällöin vaivaavasta kylkikivusta?

3

878

    Vastaukset 3

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • 100µg

      Onko kipu luussa eli kylkiluissa?

      Sulla voi olla yskimisen takia tullut murtuma, joka johtuu OSTEOPOROOSISTA.

      Käy lääkärillä röntgenissä.

      Luuston haurastuminen vaivaa yhä useammin jo lapsuusiässä. Tuoreen tutkimuksen mukaan esimerkiksi helsinkiläislasten luunmurtumat ovat selvästi lisääntyneet. Luuston haurastumisen syynä on D-vitamiinin puutos.

      Lastenlääkäri Dosentti Outi Mäkitie ennustaa, että osteoporoosista on tulossa merkittävä lastensairaus. Hänen mukaansa helsinkiläislapsista noin puolella on vakava D-vitamiininpuutos jo vastasyntyneenä.

      Mäkitien arvelee myös, että Suomessa on suuri joukko nuoria aikuisia, joilla on merkittävä riski sairastua osteoporoosiin jo ennen keski-ikää.

      Hauras luusto on riskitekijä osteoporoosin lisäksi myös varhaiselle nivelrikolle ja muille tuki- ja liikuntaelinsairauksille.

      Ympärivuotisen ja riittävän D-vitamiinin lisäksi luuston normaali kehitys vaatii liikuntaa.

      D-vitamiini on erittäin halpaa (maksaa pari euroa kuukaudessa).

      Suomessa auringonvaloa on riittävästi D-vitamiinin valmistukseen vain toukokuun alusta elokuun loppuun eli kun UVB-indeksi on vähintään 3. Joskus lähes koko kesä on niin pilvinen, kylmä tai sateinen, että pelkästään auringosta on vaikea saada riittävästi D-vitamiinia. Auringosta saat D-vitamiinia, mutta vain silloin kun varjosi on lyhyempi kuin sinä itse. Siis lyhyen aikaa keskipäivällä, noin kello 10-16 vähintään kädet ja jalat paljaina 30 minuuttia päivittäin.

      http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo99587.pdf


      Suuri osa lapsista ja nuorista saa liian vähän D-vitamiinia, ja moni liikkuu kasvuiässä liian vähän. Nykyiset viralliset D-vitamiinin saantisuositukset ovat liian alhaisia.

      Tutkimuksissa on huomattu, että lasten ja nuorten luunmurtumat ovat lisääntyneet huomattavasti.

      Luuston haurastuminen on asiantuntijoiden arvion mukaan syynä yli 40 000 murtumaan vuodessa. Vain 14% :lla murtumapotilaista on ollut normaali luuntiheys.

      Tuoreen tutkimuksen mukaan huonokuntoiset varusmiehet saavat helpommin lonkkamurtuman keski-iässä kuin hyväkuntoiset.

      Luuston voi pitää kunnossa huolehtimalla siitä, että saa riittävästi C-vitamiinia, D-vitamiinia, magnesiumia sekä K2-vitamiinia. Liikunta ennaltaehkäisee luukatoa parhaiten lapsena ja nuorena, mutta aikuisenakin kannattaa jatkaa liikuntaharrastusta, sillä liikunta auttaa myös tasapainon säilyttämisessä ja luustoa tukevan lihaksiston ylläpidossa.

      Lähde: Suomen Osteoporoosiliitto ry 2013

    • 100µg

      D-vitamiinin puute vauhdittaa luun ikääntymistä ja heikentää luun laatua.
      http://www.vitamindcouncil.org/vitamin-d-news/vitamin-d-deficiency-accelerates-bone-aging/

      On days that individuals do not sunbathe, the Vitamin D Council recommends the following daily maintenance doses:
      Children: 1,000 IU (25µg) per 25lbs (11kg) of body weight.

      Notes: Recommendation applies up to 125 lbs (55kg).
      Adults: 5,000 IU (125µg) (including pregnant and breastfeeding mothers)

      Notes: If obese, consider a higher dose. If pregnant or breastfeeding, it is important to check blood levels and to make sure the mother is sufficient (50 ng/ml) 125 nmol/l. If the mother is sufficient, then the weaning infant does not need to supplement.
      Upper limit: 10,000 IU (250µg)
      http://www.vitamindcouncil.org/further-topics/for-health-professionals-position-statement-on-supplementation-blood-levels-and-sun-exposure/

      Elintarvikkeista maito on suurin osteoporoosin aiheuttaja.

      Harvardin yliopiston 12V tutkimuksesta käy ilmi, että mukana olleesta 78000 henkilöstä ne jotka joivat maitoa kolme kertaa päivässä katkoivat reippaasti enemmän luita kun henkilöt jotka eivät juuri maitoon koskeneet.

      Vaikka maito tilapäisesti nostaa luumassaa niin se tuhoaa samalla soluja jotka tuottavat luuta.

      Samalla ilmeni että maito on elintarvikkeista ylivoimaisesti eniten osteoporoosille altistava.

      Tutkimuksessa mainitaan myös maidon yhteys munuaiskiviin, reumaan, syöpään ja sydäntauteihin. Maidossa oleva kalsium ja fosfori ruokkii nanobakteereita jotka aiheuttavat eturauhassyöpää ja verisuonien kalkkeutumista.

      http://www.news-medical.net/news/2005/09/12/13120.aspx

      D-vitamiinin syönti purkista läpi vuoden pitäisi olla itsestään selvä asia, mutta yllättävän harva edelleen ymmärtää D-vitamiinilisän tärkeyden. Ja jos ymmärtää, niin valitettavan harva nauttii sitä riittävästi. Tutkimusten mukaan virallinen suositus ei riitä edes vastasyntyneelle. Viralliset suositukset eivät edes nouse.

      http://www.tritolonen.fi/index.php?page=articles&id=247

      Osteoporoosissa kalsiumia liukenee luista ja kertyy verisuonten seinämiin, jossa vaarana (mm. sydänkohtausriski) tai pehmytkudoksiin kuten aivoihin (mm. MS-tauti ja dementiariski).

    • f+h

      Voi olla myös lihaksen revähtymä.

      Eli kokeile, missä kipu tarkalleen on ja käy lekurissa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei käy sääliksi sitä miestä

      Sitä saa mitä tilaa.
      Ikävä
      176
      1530
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      96
      736
    3. En ehkä onnistu siinä

      Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.
      Ikävä
      58
      725
    4. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      203
      588
    5. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      48
      536
    6. Mies,oletko koskaan...

      Käyttänyt maksullista naista?
      Ikävä
      126
      536
    7. Kirjoita kolme sanaa

      mistä kaivattusi voisi sinut tunnistaa.
      Suhteet
      37
      526
    8. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      50
      518
    9. Viesti jonka haluaisit lähettää...

      hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä
      Ikävä
      15
      500
    10. toivottavasti kohta jo kohdataan

      😍😍😍😍😍 sinua olen odottanut varmasti koko elämäni
      Ikävä
      25
      483
    Aihe