Mato Valtonen oli todistamassa Soinin lehmänkauppoja
Rehti tunnustus
14103
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
Ei mitään uutta, sillä luulisi kaikkien tietävän nuo hyväveliverkostot, joita vastaan perussuomalaiset ovat julistautuneet taistelemaan Soinin johdolla.
"hyväveliverkostot, joita vastaan perussuomalaiset ovat julistautuneet taistelemaan Soinin johdolla"
Ja kuitenkin Soini on ilmoittautunut ehdokkaaksi "kaikkien parhaimman veljen" kisaan. Eli ei PS ole lainkaan sen parempi vaikka silmänkääntötemppujen nero yrittää selitellä jotain muuta.
Monipuoluejärjestelmässä kaikki on kompromissiä. Kukaan ei päätä yksin mistään ja siksi jokaisessa jutussa on annettava jonkun verran periksi. Se joka vaatii saada päättä yksin jätetään armottomasti ulos, ja siinä vaiheessa hän häviää kaiken. Näin Soinille kävi kun hän vaati saada päättää yksin EU-tuista, kun asiassa oli myös muita näkemyksiä.
Asioiden kytkeminen yhteen on luonteva tapa tehdä kompromissejä. "Jos sinä tuet minua tässä niin minä voin tukea sinua tuossa" on siis täysin luonteva ja itse asiassa ainoa järkevä tapa toimia edustuksellisessa demokratiassa.
Ja koska asioita kytketään yhteen niin kokonaisuudet usein lyödään lukkoon johtajien kesken. Enne sitä asioita on mankeloitu kaikien voimin eri pienryhmissä. Tämä on neuvottelemista.
PS:n ongelma on se että sen kokemukset näistä neuvotteluista on hyvin lähellä nollaa. Turha siitä on muita syyttää.
"Kukaan ei päätä yksin mistään ja siksi jokaisessa jutussa on annettava jonkun verran periksi."
Suorassa demokratiassa kansa YKSIN päättää KAIKEN.
"Se joka vaatii saada päättä yksin jätetään armottomasti ulos, ja siinä vaiheessa hän häviää kaiken."
Suorassa demokratiassa kansa YKSIN voittaa KAIKEN, AINA.
"Näin Soinille kävi kun hän vaati saada päättää yksin EU-tuista, kun asiassa oli myös muita näkemyksiä."
Suorassa demokratiassa kansan näkemys on AINOA näkemys.
Ja tämä huutoäänestyksen copypastaus vain jatkuu...
Toivottavasti kyseessä on provo, sillä eihän tuossa kivikauteen palaamisessa olisi mitään järkeä. Jos oikeasti joku olisi sitä mieltä, että kaikki asiat pitäisi hoitaa suoralla demokratialla, niin miten mahtaisi homma käytännössä tapahtua ja miten valittaisiin äänestettävät asiat? No, annas kun arvaan: suoralla demokratialla!
Suorassa demokratiassa kansa, joka ei edustuksellisessa demokratiassa osaa valita muita kuin täysin tolloja päättäjiä, onkin yllättäen kypsää päättämään monimutkaisistakin asioista.
Tai taitaa näiden suorademokraattien haaveissa olla Vahva Johtaja, joka sitten kertoo kansalle, miten tämän tulisi päättää.
Antiikin Ateena, länsimaisen sivistyksen kehto, oli hieno esimerkki suorasta demokratiasta. Myös Sveitsissä on noudatettu pitkälti suoraa demokratiaa vuosisatojen ajan. Antaa asekelpoisten miesten päättää asiat suoraan...
Soinisäätiö on hyväveliverkosto räikeimmillään.
>Soinisäätiö on hyväveliverkosto räikeimmillään.
1. Säätiöt ovat joko laillisia tai laittomia. (siis toimivat omien sääntöjensä ja lain puitteissa)
2. Säätiöistä vastuussa olevat toimivat joko laittomasti tai laillisesti
Molemmista kohdista löytyy laittomuutta mutta ei perussuomalaisilla.
Vitsi vitsi vitsi sanoo persut omasta ohjelmastaan. Vitsi vitsi vitsi sanoo Soini omista rasisteistaan. Vitsi vitsi vitsi sanoo Soini persujen tulevaisuusohjelmastaan. Vitsi vitsi vitsi sanoo kansa persuista.
Ne, jotka nauravat nyt, eivät naura enää muutaman vuoden kuluttua, kun meillä on valta ja kun me teemme, mitä tahdomme.
BUA HAH HAH HA HAH HA HA HAH HA HAAAAA....!!!!! silläkin uhalla että sinä vaahtoat täällä nyrkkikyllikki heiluen että perSSut nousee, niin juuri siksi sinulle idiootille pitää nauraa. Siis kuinka kukaan ihminen voi olla noin tyhmä? Ja sitten kun vielä voisit kertoa miten meillä perSSujen piöllaajille käy sen jälkeen kun te olette vallassa ja me vain jatkamme teidän pilkkaamista? Voisitko kertoa? Otatteko te IP osoitteet selville nykkinne avulla ja mitä sitten seuraa? Kerro toki,älä ujostele niin me muut saamme taas nauraa sinulle....
On demureppanat, jotka puskee näitä avauksia, möllit!
Oliko sama Valtonen joka pisti firmansa nurin?
Otti oppia SMP:stä.