Neuvoja pilalle lellityn spanielin koulutukseen

Heipparallaa. Minulle tuli tässä muutama kuukausi sitten 2 -vuotias tiibetinspanieli. Koira oli alunperin läheisen sukulaiseni omistama, mutta vakavasti sairastuttuaan koira siirtyi nyt minun omistukseeni. Olen tuntenut koiran pennusta asti ja hän on hyvin kiintynyt minuun. Ehkä jopa liiankin, sillä hän potee eroahdistusta melko pian, kun jätän hänet asuntooni toisen koirani ja kämppäkaverini kanssa. Vaikka hän ei jäisikään asuntoon yksin, hän itkee perääni.

Koira on luonteeltaan hyvin kiltti, sosiaalinen, iloinen ja kaikin puolin mainio pakkaus. Minulla on aina ollut koiria, mutta ne ovat olleet minulla pennusta asti, joten kouluttaminen tavoille on mennyt heidän kanssaan melko helposti. Tämä pikku tiibetinspanieli on täydellisen pilalle hemmoteltu. Koira ei tottele käskyjä, karkailee, räkyttä ja itkee toisten koirien perään, jos ei pääse tervehtimään niitä. Koiraa ei voi pitää irti lenkillä, koska se ei pysy hetkeäkään tallessa. Osaatteko te asioista enemmän tietävät antaa joitain vinkkejä, millä konsteilla koirasta saisi vielä hyvin tottelevan?

Tykkään tästä koirasta todella ja uskon, että kiltin luonteensa ansiosta siitä olisi moneen harrastukseen.
2270
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

voisit aloittaa: Opeta koiralle ensimmäiseksi tien puolet, oikea ja vasen. Sekä suuunnat eteen ja pakkia. Käyttänet fleksiä ja jos et, niin sillä on helppoa opettaa käskyä seis ja ole hyvä sekä tänne. Käytä hyväksi äänesi monipuolisuuttta, mimiikkaasi sekä käsieleitä ja viimeisenä hallintavälineenä sitten estät ja ohjaat fleksillä. Anna koiralle mahdollisuus totella, anna vielä toinen ja kolmannella puutut asiaan fyysisesti. Aiemminkin jos turvallisuus sitä vaatii. Ja kehu koiraa paljon ja pienimmästäkin edistysaskeleesta. Et tarvinne välttämättä edes nameja.

Vasta sitten kun koiralla on perusasiat jokseenkin hallinnassa eli uskoo puhetta hihnassa, voit kokeilla samaa myös metsässä irtiollen. Päästä koira irti jollain lenkkipolulla ja jatka matkaasi. Koiran tehtävä sitten on pysyä mukana ja luultavasti kerran eksyttyään jatkossa pysyy mukana paremmin. Varsinkin jos teet sen ennestään tuntemattomalla alueella.

Äänestä

Koira on vain koira = se, ei -hän...joten aloita omasta asenteesta koiraan.
Koira toistaa opittua ja se on siinä vahvasti. Mitä voit tehdä?
Aloita ne kontakti harjoitukset arjen asioissa. Ruoka, ulosmeno, ulkona jne.. jne..odata->kontakti->palaute..pidennä odottamisen ja palkkion aikaa maltilla...tee säännöllisesti pitkin päivää...vaikka kutsuttaessa jne..Ole myös valmis vastaamaan koiran aloitteisiin kehumalla (katseisiin)

Puutu käytökseen->rauhoita->kontakti->ohjaa.

Alku hankalaa, mutta nopeasti taittuu ulkoilussa, jos vain itse olet aktiivinen...Helpottaa, jos hieman vähennät huomiota koiraan sisällä ja laitat se näin töihin, koska se (ei hän) huomaa huomiosi muutoksen, niin lähtee itse korjaaman tilannetta kontaktihakuisuudella/huomiolla, josta taas hyödyt huomattavasti, jos sen huomion oikein ohjaat.

Vaadi->ohjaa->palkitse..(palkitse voi siis olla huomio/kehu/kannustus)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


SatuTonttu kirjoitti:

Heipparallaa. Minulle tuli tässä muutama kuukausi sitten 2 -vuotias tiibetinspanieli. Koira oli alunperin läheisen sukulaiseni omistama, mutta vakavasti sairastuttuaan koira siirtyi nyt minun omistukseeni. Olen tuntenut koiran pennusta asti ja hän on hyvin kiintynyt minuun. Ehkä jopa liiankin, sillä hän potee eroahdistusta melko pian, kun jätän hänet asuntooni toisen koirani ja kämppäkaverini kanssa. Vaikka hän ei jäisikään asuntoon yksin, hän itkee perääni.

Koira on luonteeltaan hyvin kiltti, sosiaalinen, iloinen ja kaikin puolin mainio pakkaus. Minulla on aina ollut koiria, mutta ne ovat olleet minulla pennusta asti, joten kouluttaminen tavoille on mennyt heidän kanssaan melko helposti. Tämä pikku tiibetinspanieli on täydellisen pilalle hemmoteltu. Koira ei tottele käskyjä, karkailee, räkyttä ja itkee toisten koirien perään, jos ei pääse tervehtimään niitä. Koiraa ei voi pitää irti lenkillä, koska se ei pysy hetkeäkään tallessa. Osaatteko te asioista enemmän tietävät antaa joitain vinkkejä, millä konsteilla koirasta saisi vielä hyvin tottelevan?

Tykkään tästä koirasta todella ja uskon, että kiltin luonteensa ansiosta siitä olisi moneen harrastukseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu