Syyttäjä on vaatinut viiden vuoden vankeustuomiota Lokapoikien pääsyytetyille.Juuret tällä firmalla on Nurmeksessa.Jätteet menivät 10 vuoden ajan etelä-Suomessa väärään paikkaan.
Lokapojat saavat tänään tuomion
juuretkin
304368
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 30
Vanhimmat
Helsingin Hovioikeus on tuominnut Lokapoikien kaksi päätekijää neljäksi vuodeksi linnaan.Lisäksi rikoshyötynä valtiolle maksettava miljoonaeuroa ja vahingonkorvauksia eri kohteisiin 270.000 euroa.
Kyllä on pÄrsiistÄ poikien pomot! Ihankuin ei täällä saastetta omastatakaa muutenkin olisi! Että on otsaa saastuttaa tahallisesti,taalan kuvat silmissä kiiluen.
Hyvä kun joutuvat vastaamaan tekosistaan. Ihan oikein.
Lokapoikien rikosten päätekijät Pentti Johannes Tiikkaja ja Tarmo Tapani Kunnasranta sai neljän vuoden linnatuomiot sekä lisäksi jättilaskun.1.270.000e
Ahneella on pa---nen loppu,jos lie alkukin,josta tuli rahat.
ai että tekee hyvää, kenenkähän kakkareiällä nyt leikitään
Rikos ei kannattanut, ainakaan tässä tapaukseesa!
mitä ne nyt pikku paskat ojanpohjissa..käykää kattomassa ylikylällä miten paska valuu jokeen tilallisilla ja kateelliset vinkuu, kun ei ite uskalla mitään yrittää vaan hakee sossusta vähän kalja rahaa..rikos kyllä kannatti..ei taida olla kaikki omaisuus vaan omissa nimissä.
Lokapojat on pientä maajusseihin verrattuna, he kylvää paskaa ja myrkkyä pellolle, ja myyvät sitten sen meille vaikkapa leivän muodossa. Me syömme sen packan ja tyytyväinen farmari vaan ostaa uutta valtraa ja nostaa lisää eu tukia!
Suomesta maatalous lopettaa kokonaan.Tämän kannalla olen ulkomailta tuoda puhdasta luomu elintarvikkeita.
Eletähän vapahassa Suomessa, osta toki ulkolaista puhdasta luomu elintarviketta.
Sinun ostoksesi ei varmaan ketään köyhdytä eikä rikastuta.
Ei EU maksa Etelä-Suomen 141 maataloustukea,vaan joka sentti maksetaan Suomalaisten omasta pussista.EU yrittää pistää rajoja tämän tuen maksamiselle.Varmasti sille rahalle olisi nykytilanteessa parempaakin käyttöä kotimaassa.
Oletko varma, ettei EU maksa Suomelle maataloustukia!? Nimittäin just viime aikoina olen lueskellut näistä maataloustukipaketeista, mitä Suomi saa. Mutta ne maksuajankohdat jäivät itsellenikin ns. auki.
Käytännön tasolla - mitä "tukipaketit" ovat, kun Suomelta yritetään saada monia miljardeja esim. Italialle, joka on kaulojaan myöten velassa, eikä voi enää edes lainoilla hoitaa asioita kuntoon? Eli jos ja kun Suomi maksaa ensin EU:lle Euroopan maihin näitä tukipakettimaksuja, ja sitten EU "maksaa" takaisin Suomelle , eikös tämä ole turhaa rahan kierrätystä ja tekee koko EU:n toteuttamisesta idioottimaisen vaikutuksen näiltä osin. Mutta Suomi maksaa kuitenkin EU:n jäsenmaksut. Paljonkohan ne ovat ovat vuodessa?
Suomalaisten pitää vaatia mustaa valkoisella siitä, mihin ne miljardit on käytetty, jos niitä ylipäätään Suomessa on maksettu tai maksetaan. Eihän Suomi enää EU:n liittymisen jälkeen ole muutoinkaan ollut mikään vauras maa.
Suomen medioissa ei paljon kirjoiteta virallisen tahon raportteja näistä asioista, Joten uskominen on niihin eri alojen asiantuntijoiden kirjoituksiin, jotka tietääkseni eivät ole eduskunnassa. Onneksi heillä on vankka tieto/taito ko. asioista, ja he näkevät vaivaa selvittää suomalaisille, missä ns. ollaan ja mennään. Arvostan heitä paljon enemmän kuin tätä nykyistä ns. nukkehallitusta, joka makaa ruususten untaan, eikä heistä ole Suomen valtion hoitajiksi yksinkertaisesti siitä syystä, että heiltä puuttuu tieto ja kokemus.
Skodassa jarrut inisee
Skoda on ylivoimaisen hyvä auto!
Niin, mullakin vinkuu? Onko jarrupaloissa vika? 2.0tdi- vm.2011
Laita vaseliinia jarrulevyihin päivittäin, loppuu vinkuminen.
Jarrut vinkuu siksi,kun kulkuneuvo on Skoda.Vaihda merkkiä,mutta älä ota Volvoa,muuten saat allesi toisen vinkujan.
Netistä luin kun Volvon omistaja oli kauhuissaan huoltolaskusta.
120tkm huolto 1200 euroa!
Tosin siihen oli vaihdettu myös vesipumppu mutta nehän maksaa yleensä 50-150 euroa.
Siihen jäi mulla Volvon osto, tosin käytetty se olisi ollut.
Jarrut kuntoon ja eikun tien päälle,niin että loka lentää,mutta ei onneksi p--ka.
Kitinä levyt paskana jo tehtaalta tullessa. laitettiin tarvikepalat, johan hiljeni!
Nettisivut on vielä pystyssä, liekkö vielä firma pystysssä?
Jos olis ollut hieman maltillisempi voittojen kotiuttamisessa, niin mitään ei olis varmaan tapahtunut. Nälkä kasvaa syödessä.
Virma ja nettisivut on pystyssä.
Sanosko, että pojat on poikia ja nyt olivat hiukan liika innokkaita. Kun tämä soppa on selvitetty ja lusittu, niin uudella tarmolla uuteen nousuun.
Moniko meistä olis valmis noin likaisiin hommiin?
Ei todella monikaan halua ryhtyä noin LIKAISIIN hommiin.Onneksi on vielä rehellisiäkin tekijöitä ja töitä tarjolla,muuten oltaisiin samassa tilassa pian kuin Kreikka,jossa elämäntapa on kiertää veroja.
Tuntuu oudolta, että toiminta saa jatkua kaiken tapahtuneen jälkeen?
Olisko tekijöistä niin kova pula?
minusta virman nimi olisi parempi NOLLAPOJAT niin olis perinteikkäämmän tuntuinen.............
Tarkoittikos tämä sitä,että nolla tai kaksi lisää laskun loppusumman perään saattaa joillakin lipsahtaa vahingossa.
Kyllä tuollaiset pas...n levittäjät pitäisi tuomita kuritushuoneeseen loppuelämäksi.
Miksi Suomen Poliisi ei tutki KAIKKIEN Lokapojat-yhtiön palveluksessa olleiden
henkilöiden taustoja ? Hyvinkin varmasti heiltä löytyy yhteyksiä moottori-
pyöräjengeihin ja sitä kautta huumausaine-bisneksiin.Onko Suomen Poliisi
niin saamaton, ettei tutkita rikoksista pahimpia ?
Kuinka monen ihmisen pitää vielä kärsiä saasteista ja näistä saastaisten
rikollisten aiheuttamista huume-ym. rikoksista ??
Tehkää jotain Poliisit !!
Tuleeko tämän firman pojat Nurmeksesta ?
Tutkikaa Suomen Poliisi kaikkien Nurmeksessa asuvien taustat !!!
Seuratkaa GPS:llä missä liikkuvat.
Ottaisin mielelläni kaiken ylläolevan tiedon itselleni. Siis kuulisin mielelläni lisää