Vuonna 2010 suomalaismiesten keskipitus oli vuonna 181 cm.
Jos nainen siis kertoo deitti-ilmoituksessaan pitävänsä pitkistä miehistä on syytä muistaa tämä.
Tiedonanto miehille
50
590
Vastaukset
- 15+5
Niinpä. Ja tähän tilastoon nojaten, alle 175cm alkaa olla jo aika lyhyt. Ei oikein innosta sellaiset pätkät. :-/
- hsajlkö
Siksi muutin ulkomaille, jossa keskipituus n. 175cm
- Kysymys sinulle?
Miksi minun pitkänä miehenä pitäisi kiinnostua keskipituisesta tai lyhyestä naisesta?
- pätkämies
Etelä-Europpassa vierailu teki kyllä hyvää itsetunnolle kun olikin ihan normaalipituinen ja sai naisiltakin erilailla huomiota.
Täytyy varmaan hankkiutua pois täältä hujoppilasta. - Pätkiin Kyllästynyt
En suinkaan tarkoita että pätkä olisi huonompi ihminen, mutta on todella turhauttavaa, kun lyhyet miehet tyrkyttää itseään. On toki hienoa että mies on niin itsevarma että uskaltaa lähsetyä, mutta omassakin ilmoituksessa lukee erikseen, että toivon pitkää seuraa.
Profiilitiedoissa on sentin tarkkudella oma pituus. Sentin olen valehdellut pituuttani ylöspäin, koska niinhän miehetkin tekee. Treffeille saattaa tulla 5 cm lyhyempi mies kuin profiilitiedoissa.
Joillekin meistä pitkistä naisista on kynnyskysymys olla mieskaveriaan lyhyempi että voi edes joskus laittaa korkokengät tansseihin ym.- Läskeihin kyllästynyt
On myös todella turhauttavaa, kun läskit naiset tyrkyttää itseään, vaiika ilmoituksessa etsitään normaalipainoista (itse asiassa ketkään muut
kuin läskit eivät ilmoitukseen edes vastaa) - Niin pinnallista
Tarkennan vielä etten syytä tästä asiasta naisia, vaan mediaa ja muita ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat ajattelumaailmaamme ja käsitykseemme ihmisihanteista. Ja tiedän, miehethän ne vasta pinnallisia on, haluavat isorintaisen ja hyväperäisen kauniin naisen. Jotain täytyisi pikkuhiljaa alkaa tekemään näiden kauneus ja komeusihanteiden suhteen, koska tilanne varmaan riistäytyy käsistä vuosisadan kuluttua. Iltapäivälehdet myyvät artikkelinsa seksillä ja musiikkikanavilla näytetään puolialastomia naisia komeiden ja pitkien jätkien seurassa. Mihin on kadonnut luonnollisuus, kysyn vaan?
- Niin pinnallista
Niin pinnallista kirjoitti:

Hups, piti mennä tuohon alempaan viestiin.
- En Ymmärrä
Miksi naisen pitää olla aina jopa korkokengät jalassa lyhyempi kuin mies?
- Huomioitavaa
Niin pinnallista kirjoitti:
Tarkennan vielä etten syytä tästä asiasta naisia, vaan mediaa ja muita ympäristötekijöitä, jotka vaikuttavat ajattelumaailmaamme ja käsitykseemme ihmisihanteista. Ja tiedän, miehethän ne vasta pinnallisia on, haluavat isorintaisen ja hyväperäisen kauniin naisen. Jotain täytyisi pikkuhiljaa alkaa tekemään näiden kauneus ja komeusihanteiden suhteen, koska tilanne varmaan riistäytyy käsistä vuosisadan kuluttua. Iltapäivälehdet myyvät artikkelinsa seksillä ja musiikkikanavilla näytetään puolialastomia naisia komeiden ja pitkien jätkien seurassa. Mihin on kadonnut luonnollisuus, kysyn vaan?
"Ja tiedän, miehethän ne vasta pinnallisia on, haluavat isorintaisen ja hyväperäisen kauniin naisen."
Kyllähän monet miehet on aina ihaillut niitä naisia jo kautta aikojen, johtuen kylläkin ihan biologisista syistä! Olen itsekin aina tiennyt moniakin sellaisia miehiä ja plus itsekin aina tykännyt. Kyllähän niitä rintavia naisia meillekin olisi yhtä hyvin vielä enemmänkin mutta kun:
1) Suomessa pariuduimme ennen lähinnä käytännön syistä. Metsä- ja maaseutuaikoina asuessamme aikanaan panimme naisemmekin tekemään käsillä kaikkia fyysisiä raskaita hommia, toisin kuin taas muualla maailmassa naiset onkin sitten jäänyt kotiin vanhaksi piiaksi. Että syytettäköön kanssa meidän esi-isiämmekin!
2) Toisaalta kun nykyään viime vuosinakin naisemmekin ovat olleet kanssa kaikenmaailman laihdutus- ja tehokunto kuureilla nykyisten laihuusihanteemme ansiosta, jolloinka useimmilla naisista siinä vaiheessa jäänyt vähän tissien kehitys. Että vähän kyllä naisten omakin vika! - neiti tietäjä
Läskeihin kyllästynyt kirjoitti:
On myös todella turhauttavaa, kun läskit naiset tyrkyttää itseään, vaiika ilmoituksessa etsitään normaalipainoista (itse asiassa ketkään muut
kuin läskit eivät ilmoitukseen edes vastaa)Ei miehet saa vaatia. Mene itseesi, kaappihomo!
- Niin pinnallista
Mua ottaa päähän kaikki nää median ja muun ympäristön suoltamat kauneus- ja komeusihanteet. Itse olen 185 cm, kaverini reilu 160 cm. Ärsyttää kaverin puolesta kun jotkut naiset toteaa naamatusten "miks oot noin lyhyt?" tai "sulla pitäs olla vähän enemmän pituutta". Kaveri häpeää kovasti kun tästä asiasta puhutaan ja yrittää vaihtaa puheenaihetta. Eihän ihminen voi sille mitään jos on keskimääräistä lyhyempi, keskittykää olennaisin seikkoihin, kuten luonteeseen ja olemukseen.
- Dino Rex
""miks oot noin lyhyt?" tai "sulla pitäs olla vähän enemmän pituutta"."
Tollasia naikkosia pitää kohdella arvonsa mukaisesti, eli kuin roskaa. Vastaukseksi voi sanoa takaisin "miks sä olet noin tyhmä?" ja "sulla pitäis olla vähän enemmän käytöstapoja". Naiset yleensä inhoaa julkista nolaamista, luulis saavan opetuksen tollasesta.
- pitkillä isompi
ison munan janolla ei mitään rajaa, taas näitä vitun lutkia
- MIES.190cm.ja.20cm
Ymmärrän kyllä että jokainen nainen haluaa tuntea itsensä pieneksi teininaiseksi ison miehen käsittelyssä.
- mies32
Tiedonanto aloittajalle, että 181cm saattaa olla armeijaikäisten keskipituus, mutta koko väestön keskipituus on alle 180, ehkä vain 175cm, ainakin näin oli vielä joskus 10v sitten.
T. Tyhmiin kyllästynyt. - Maahanmuuttajat!
Maahanmuuttajat on monesti pienikokokoisia, sekä heillä on törkeän hyvännäköiset ja kauniit kasvojen piirteet. Paljon olen nähnyt mm matkustaja aluksilla esimerkiksi Helsinki-Tukholma linjalla pieniä maahanmuuttaja miehiä lasten vaunujen kanssa ja iso lapsi katras mukana sekä vaimo. Ei vaikutusta ainakaan pienien maahanmuuttaja miesten kohdalla.
Niin, tuo mittaus oli espoolaisista miehistä, jotka olivat syntyneet vuonna 1983 tai sen jälkeen. Mittaus ei siis päde kaikenikäisiin pääkaupunkiseudulla, eikä varsinkaan muualla Suomessa.
Olen itse tehnyt selväksi myös, etten huoli pätkiä naisia (- Reipas Mies
Miksi pitkän miehen tulisi kiinnostua pieni rintaisesta tatuoidusta naisesta joka värjää hiuksiaan joka viikko sekä järki riittää vain siiderin juontiin technon tahdissa?
Nykyajan lapset, teinit, nuoret aikuiset EIVÄT enää tee ruumiillista työtä nuorena, syövät hyvää ruokaa ja käyvät lekurilla kun on huono olo. Nykyteinit ovat siis pitkiä, uskon että 180cm pojissa on keskiarvo jo.
Upea säärisille Suomi-muijille tiedoksi: päiväntasaajalta tulee pisimmät ihmiset, siellä kun ei tarvii muuta kuin kestää auringon paahdetta ja poimia hedelmiä puista, tästä syystä esim. eskimot ovat hyvin lyhyitä- yksinkertaisesti pituudella ei ole mitään funktiota arktiksella.
Ai että se HOTTIA kun persjalkainen muija liihottaa ne 12cm bile-platformit jalassaan nilkuttaen.
Tälläinen sentin-vahtaaja muija, ota kuule LANKUN pätkä kumppaniksesi, sahatavaraliikkeessä voit sanoa 190cm, 210 tai vaikka 250 senttimetriä halutuksi pituudeksi. Jotain hyvin oleellista älyn tasosta kertoo jos hyvä mies pitää skipata parin sentin takia. Kyllä elämä opettaa prinsessa kauden päätyttyä.- 13+13
Ja tämän viestin meille tarjosi katkera pätkä.
- savon murretta unohtamat
13+13 kirjoitti:
Ja tämän viestin meille tarjosi katkera pätkä.
jep. paksu ja kaljuuntuva mororisti. siinä sitä on hottia kerrakseen.
Miten pituus käytännössä vaikuttaa suhteen onnistumiseen? Onko se niin kamalaa, vaikka olisi miestään pidempi korkokengät jalassa?
Jokaisella toki on ne omat mieltymyksensä, mutta tuijottamalla vain senttejä saattaa menettää aivan mielettömän ihmisen. Pituudella kun ei ole mitään tekemistä henkilön luonteen kanssa.- Pätkiin Kyllästynyt
Saamistani miinuksista päätelleen on taas ne miehet liikkeellä, jotka eivät käsitä sellaista asiaa, että jokainen saa tykätä ihan mistä tykää ja laittaa sen deittiprofiiliinsa.
Miesten ei tarvi tykätä läskeistä naisista eikä naisten lyhyistä miehistä.
Ainakin suomi24:n deittisivulla on ihannekumppanin profiili. Jos sitä ei osaa katsoa ja miettiä, onko sitä mitä toinen etsii, niin aika tyhmä ja itserakas on.
Minä en koskaan kenekään lihavuutta, lyhyyttä tai muuta huomauttele. Siksi onkin ikävää kun joku pätkä viestittelee vaikka on selkeäsi liian lyhyt minulle. Saattaa siihen päälle asua vielä ihan liian kaukana ja kaikkea muuta ei toivottavaa.
Ja on ihan sama, jos keskimitta on sentin vähemmän kuin aloituksessani. Minua saattaa lähestyä alle 170cm pitkä mies vaikka ihannekumppani on 180 - 400 cm.- vaan pätkät kelpaa
Miksei sinulle kelpaa 410cm pitkä mies?
- Pätkiin ja tyhmiin k
vaan pätkät kelpaa kirjoitti:
Miksei sinulle kelpaa 410cm pitkä mies?
Olen aloittaja.
Kyllä kelpaa, jos sellainen ilmoittautuu ja on muutenkin hakuani vastaava ja sellainen josta tykkään.
Suomi24:n hakukriteeri päättyy 4m kohdalla. Valitattavan harva mies ymmärtää että siinä on myös alaraja.
Moneille miehille tuntuu olevan kova paikka, jos nainen pärjää yksinkin.
Elämäni on hyvää näinkin ja siksi en halua tyhmää, lyhyttä, alkoholisoituntta tai kovin vanhaa miestä.
Se kaiketi on minun ongelmani, jos en löydä mielestä. - 180cm pätkä
Pätkiin ja tyhmiin k kirjoitti:
Olen aloittaja.
Kyllä kelpaa, jos sellainen ilmoittautuu ja on muutenkin hakuani vastaava ja sellainen josta tykkään.
Suomi24:n hakukriteeri päättyy 4m kohdalla. Valitattavan harva mies ymmärtää että siinä on myös alaraja.
Moneille miehille tuntuu olevan kova paikka, jos nainen pärjää yksinkin.
Elämäni on hyvää näinkin ja siksi en halua tyhmää, lyhyttä, alkoholisoituntta tai kovin vanhaa miestä.
Se kaiketi on minun ongelmani, jos en löydä mielestä.OK. Ihmettelinkin mistä tuo 400cm yläraja tulee. Onnea miehen löytämiseen. :)
- Mies32
Pätkiin ja tyhmiin k kirjoitti:
Olen aloittaja.
Kyllä kelpaa, jos sellainen ilmoittautuu ja on muutenkin hakuani vastaava ja sellainen josta tykkään.
Suomi24:n hakukriteeri päättyy 4m kohdalla. Valitattavan harva mies ymmärtää että siinä on myös alaraja.
Moneille miehille tuntuu olevan kova paikka, jos nainen pärjää yksinkin.
Elämäni on hyvää näinkin ja siksi en halua tyhmää, lyhyttä, alkoholisoituntta tai kovin vanhaa miestä.
Se kaiketi on minun ongelmani, jos en löydä mielestä.Ilmeisesti mieleistesi miestenkin elämä on parempaa ilman sinua.
- Pätkiin ja tyhmiin k
Pätkiin ja tyhmiin k kirjoitti:
Olen aloittaja.
Kyllä kelpaa, jos sellainen ilmoittautuu ja on muutenkin hakuani vastaava ja sellainen josta tykkään.
Suomi24:n hakukriteeri päättyy 4m kohdalla. Valitattavan harva mies ymmärtää että siinä on myös alaraja.
Moneille miehille tuntuu olevan kova paikka, jos nainen pärjää yksinkin.
Elämäni on hyvää näinkin ja siksi en halua tyhmää, lyhyttä, alkoholisoituntta tai kovin vanhaa miestä.
Se kaiketi on minun ongelmani, jos en löydä mielestä.Ja Oasikselle,
taidat olla vähän yksinkertainen?
Nyt ollaan nettimaailmassa ja siellä esitetään toiveita tuntemattomille ihmisille.
Kadulla tai vaikkapa pururadalla voi tavata aivan hurmaavana lyhyen miehen johon rakastuu. Näin on käynyt myös minulle.
Toisen ihmisen persoona, ääni ja kaikki voi olla sellaista että "who cares" parista sentistä tai kilosta.
Varmaan 90% netissä viestittelevistä miehistä on turhan jaarittajia, jotka yksinäisyyttään ja tylsistymistään kyselevät joutavia vailla oikeaa kiinnostusta.
Saattavat jopa viestitellä jonkun ajan kuluttua muistamatta että ovat sen copy-pastensa jo aiemminkin lähettäneet.
Minua ei todellakaan kiinnosta vastailla jollekin pätkälle jostakin toiselta puolelta Suomea "kuis menee?" kyselyihin montaa kertaa.
Minulla on ystävät ja harrastukset joissa voin kuluttaa aikaa ja jaaritella. Niinpä en lähetäkään kaikille kivan näköisille miehille viestiä, jos olen heidän hakunsa ulkopuolella selkeästi.
Jos olen vain pikkasen, saatan lähettää viestin tähän tyyliin: "Moi! Tykkään kovasti profiilistasi ja tiedän että olen pari vuotta yli-ikäinen, mutta kiinnostaisiko tutustua? En pahastu, jos ei...
Ihan oikeasti, nettitreffeillä näkee ihan uskomattoman optimistisia miehiä, jotka sitten suuttuvat, kun nainen ei innostukaan heidän uljaasta miehyydestaan. - mies32kyllästynyt
Mies32 kirjoitti:
Ilmeisesti mieleistesi miestenkin elämä on parempaa ilman sinua.
sinä mies 32 olet sellainen iän ikuinen pikkurakki joka räksyttää aina kun joku nainen ei ole mieliksi sinulle.
- Mies32
mies32kyllästynyt kirjoitti:
sinä mies 32 olet sellainen iän ikuinen pikkurakki joka räksyttää aina kun joku nainen ei ole mieliksi sinulle.
Onhan ap mieliksi minulle, koska olen pitkä ja muutenkin mainitsemiinsa kriteereihin sopiva.
Jos kyllästyttää, lie paras vaihtaa seuraa. Pätkiin ja tyhmiin k kirjoitti:
Ja Oasikselle,
taidat olla vähän yksinkertainen?
Nyt ollaan nettimaailmassa ja siellä esitetään toiveita tuntemattomille ihmisille.
Kadulla tai vaikkapa pururadalla voi tavata aivan hurmaavana lyhyen miehen johon rakastuu. Näin on käynyt myös minulle.
Toisen ihmisen persoona, ääni ja kaikki voi olla sellaista että "who cares" parista sentistä tai kilosta.
Varmaan 90% netissä viestittelevistä miehistä on turhan jaarittajia, jotka yksinäisyyttään ja tylsistymistään kyselevät joutavia vailla oikeaa kiinnostusta.
Saattavat jopa viestitellä jonkun ajan kuluttua muistamatta että ovat sen copy-pastensa jo aiemminkin lähettäneet.
Minua ei todellakaan kiinnosta vastailla jollekin pätkälle jostakin toiselta puolelta Suomea "kuis menee?" kyselyihin montaa kertaa.
Minulla on ystävät ja harrastukset joissa voin kuluttaa aikaa ja jaaritella. Niinpä en lähetäkään kaikille kivan näköisille miehille viestiä, jos olen heidän hakunsa ulkopuolella selkeästi.
Jos olen vain pikkasen, saatan lähettää viestin tähän tyyliin: "Moi! Tykkään kovasti profiilistasi ja tiedän että olen pari vuotta yli-ikäinen, mutta kiinnostaisiko tutustua? En pahastu, jos ei...
Ihan oikeasti, nettitreffeillä näkee ihan uskomattoman optimistisia miehiä, jotka sitten suuttuvat, kun nainen ei innostukaan heidän uljaasta miehyydestaan.Olipa ystävällinen avauskommentti ;)
Ymmärrän toki, että nettimaailmassa kumppania etsittäessä on asetettava jonkinlaiset hakukriteerit, jotta massasta valikoituisi eniten omia mieltymyksiä vastaavia ehdokkaita. Kysymykseni ei kuitenkaan liittynyt suoranaisesti hakukriteereihin tai niihin vastaamiseen, vaan yleisesti pituuden merkitykseen parisuhteen onnistumisen kannalta. Miksi se on niin monelle niin mahdottoman tärkeä asia, että pelkkä lyhyys riittää siihen, ettei anna toiselle edes mahdollisuutta?
Jokaisella on toki oikeus omiin mieltymyksiinsä eikä siinä ole mitään väärää. Jollei jokin asia sytytyä, niin se ei sytytä. Hae siis ihan rauhassa mieltymyksiäsi vastaavaa miestä, tarkoitukseni ei ollut niitä kritisoida vaan kommenttini oli yleisluontoinen pituuden merkityksestä, johon olisi riittänyt yleisluontoinen kommentti ilman kirjoittajan persoonaan kohdistuvaa loukkausta.- Pätkiin ja tyhmiin k
oasis79 kirjoitti:
Olipa ystävällinen avauskommentti ;)
Ymmärrän toki, että nettimaailmassa kumppania etsittäessä on asetettava jonkinlaiset hakukriteerit, jotta massasta valikoituisi eniten omia mieltymyksiä vastaavia ehdokkaita. Kysymykseni ei kuitenkaan liittynyt suoranaisesti hakukriteereihin tai niihin vastaamiseen, vaan yleisesti pituuden merkitykseen parisuhteen onnistumisen kannalta. Miksi se on niin monelle niin mahdottoman tärkeä asia, että pelkkä lyhyys riittää siihen, ettei anna toiselle edes mahdollisuutta?
Jokaisella on toki oikeus omiin mieltymyksiinsä eikä siinä ole mitään väärää. Jollei jokin asia sytytyä, niin se ei sytytä. Hae siis ihan rauhassa mieltymyksiäsi vastaavaa miestä, tarkoitukseni ei ollut niitä kritisoida vaan kommenttini oli yleisluontoinen pituuden merkityksestä, johon olisi riittänyt yleisluontoinen kommentti ilman kirjoittajan persoonaan kohdistuvaa loukkausta.No, pitääkö heti olla viisastelemassa asian vierestä, jos aloituksessa puhutaan nettideittailusta ja siitä, miten miehet ei ymmärrä yhtään olla itsekriittisiä?
Pätkiin ja tyhmiin k kirjoitti:
No, pitääkö heti olla viisastelemassa asian vierestä, jos aloituksessa puhutaan nettideittailusta ja siitä, miten miehet ei ymmärrä yhtään olla itsekriittisiä?
En viisastellut. Ketjussa puhuttiin paljon ihan yleisesti pituudesta ja myös omat ajatukseni siirtyivät enemmän nettideittailusta pituuden merkitykseen, vaikka ilmeisestikin sinun tarkoituksenasi oli heittää toive miehille noudattaa tarkemmin profiileissa ilmoitettuja toiveita.
Tämä on kuitenkin julkinen keskustelufoorumi. Joskus aihe lähtee kulkemaan hiukan sivuraiteilla. Sen sijaan, että loukkasit toista keskustelijaa, olisit voinut vaikka huomauttaa asiallisesti, että toivot keskustelun pysyvän nettideittailun maailmassa (älä huoli, en silti yöuniani tämän takia menetä ;))
Itse en ole muuten koskaan nettideittaillut. Ehkä osittain senkin takia itse nettideittailu jäi omalta osaltani tässä keskustelussa taka-alalle. Ei taida olla mun juttu.- FixusLuxus
Mies32 kirjoitti:
Onhan ap mieliksi minulle, koska olen pitkä ja muutenkin mainitsemiinsa kriteereihin sopiva.
Jos kyllästyttää, lie paras vaihtaa seuraa.Kyllä tämä 180cm on maaginen numero. Vaikuttaa mieleen. :)
- Ätmi
Olen vain 174cm joten ei taida olla senkään puolesta kovin hyvät mahdollisuudet. Ehkäpä olisi syytä itsekkin suunnata johonkin Keski-Eurooppaan mutta en osaa kieliä riittävän hyvin enkä uskaltaisi muutenkaan.
- Pätkiin ja tyhmiin k
Ätmi, enemmän kuin pituus ratkaisee se, millainen persoona olet.
Jos pieni mies on sellainen joka aina kännissä rähisee isommilleen ja on kovin stressaantnut pituudestaan, niin se on naisille kauhistus.
Näitä rähiseviä pätkiä on minun tuttavapiirissäni jokunen.
Joku voi olla lihava, joku huonoihoinen, joku liian hintelä, mutta kaikissa meissä on hyviä puolia ja niitä kannattaa korostaa sille sopivalle ihmiselle.
Kaikkia naisia ei kannata yritää epätoivon vimmalla. Joillakin miehillä tämä on jäänyt tajuamatta.
Minua pitkänä naisena vituttaa se että lyhyet tai ihan liian vanhat miehet jäävät roikkumaan "linjoille" vaikka koettaa sanoa "ei kiitos" hienovaraisesti.
Ei millään haluaisi loukata toista, sillä sehän loukkaa vaikka kuinka hienovaraisesti sanoisit "olet liian lyhyt minulle". Sitä toivoo, että mies itsekin tajuaisi...
Tanssilavoilla kulee kun nuoret naiset puhuu toisilleen ahdistuneina "Taas se vanha äijä hakee mua koko ajan tanssimaan. Nytkin tulin tänne vessaan pakoon, kun se lähti taas tulemaan kohti.."
Tästä ei nyt mies 32:n tarvi taas alkaa lukemaan kuin piru raamattua ja nälvimään etteikö ihmiset saa hakea tosiaan tanssimaan. Tarkoitan perässä roikkumista.
Ne 2 ja 3-kymppiset tanssisivat mielellään myös ikäistensä kanssa.
Samalaista perässäroikkumista on nettideiteisäkin. Joku ukko kaukaa jostakin ja ihan liian vanha ja lyhyt jää sitkeästi viestittelemään, vaikka kuinka koettaisi toivotella "hyvää loppukesää ja onnea rakkausrintamalle".
Tiedän että me naisetkin ollaan useimmiten lihavia, rumia, tyhmiä jne ja jäädään sille komistukselle riesaksi. Puhunkin vain omasta kokemuksesta ja siitä että itse koetan aina katsoa kriittisesti sitä olenko hakua vastaava henkilö.
Hyvin usein en ole ja siksi minulla onkin harrastuksia ja ystäviä etten ahdistuisi sinkkuudestani. Koetan tehdä elämästäni mukavaa, vaikken kaikkein kuuminta hottia olekaan markkinoilla.
Lyhyille miehille ja lihaville naisille on kyllä ottajansa, kun ei takerru jokaiseen vastaantulijaan. - Mies32

Lyhyille miehille ja lihaville naisille on kyllä ottajansa, kun ei takerru jokaiseen vastaantulijaan.Kiva olisi joo jos kaikki aina tajuaisivat vihjeet oikein. Vaan kun näin ei ole. Ja ne vihjeetkin erilaisia riippuen henkilöstä. Toisen selvä punainen valo onkin toisen mielestä vasta väsytystaistelun alkua.
Juuri itsekin löysin varastoa tyhjentäessäni erään naisen lähettämiä joulu- ym.kortteja. En ikinä häntä tavannut kasvokkain, mutta joskus vuosia sitten chattailin kanssaan. Enkä innostunut, mutta eipä sekään viesti perille mennyt. Että ei tuo vain miesten huonoa sosiaalista älyä ole. Eikä kyse ole jonkun kriteerilistan lukemisesta. - Pätkiin ja tyhmiin k
Mies32 kirjoitti:
Kiva olisi joo jos kaikki aina tajuaisivat vihjeet oikein. Vaan kun näin ei ole. Ja ne vihjeetkin erilaisia riippuen henkilöstä. Toisen selvä punainen valo onkin toisen mielestä vasta väsytystaistelun alkua.
Juuri itsekin löysin varastoa tyhjentäessäni erään naisen lähettämiä joulu- ym.kortteja. En ikinä häntä tavannut kasvokkain, mutta joskus vuosia sitten chattailin kanssaan. Enkä innostunut, mutta eipä sekään viesti perille mennyt. Että ei tuo vain miesten huonoa sosiaalista älyä ole. Eikä kyse ole jonkun kriteerilistan lukemisesta.Näinhän se on.
Aloitukseni ydin on kuitenkin siinä, että jos omassa deittiprofiilissani kerron hakevani tietynlaista kumppania (tai kuka tahansa kertoo) ja siellä vielä lukee erikseen ihannekumppanin tiedot, niin niitä olisi syytä katsoa itsekriittisesti, eikä kuvitella olevansa joku alfauros tai satujenprinsessa.
Säästyttäisiin monelta raskaalta huokaisulta ja mielipahaltakin.
Aloitukseni on naisnäkökulmasta ja ilmiselvästi täällä on juuri niitä itsekritiikittömiä miehiä paikalla runsain määrin, koska miinustelu on niin rankkaa.
Kirjoitukseni tarkoitus ei ole loukata ketään henk.koht. enkä voi sille mitään jos joku kokee sen koskevan itseään. - hahaha, päivännaurut
Mies32 kirjoitti:
Kiva olisi joo jos kaikki aina tajuaisivat vihjeet oikein. Vaan kun näin ei ole. Ja ne vihjeetkin erilaisia riippuen henkilöstä. Toisen selvä punainen valo onkin toisen mielestä vasta väsytystaistelun alkua.
Juuri itsekin löysin varastoa tyhjentäessäni erään naisen lähettämiä joulu- ym.kortteja. En ikinä häntä tavannut kasvokkain, mutta joskus vuosia sitten chattailin kanssaan. Enkä innostunut, mutta eipä sekään viesti perille mennyt. Että ei tuo vain miesten huonoa sosiaalista älyä ole. Eikä kyse ole jonkun kriteerilistan lukemisesta.Ööh, joulukortteja?? Tulkisetko _joulukortit_ kiinnostuksen merkiksi??????? Joulukortteja lähetetään ihan kenelle vain, ei mitään väliä, onko läheinen vai hyvän päivän tuttu. Ellei kortissa ole pitkää (ei painettua) rakkausrunoa, niin kortti on yhtä kuin: "moi, sinäkin olet mun jonkinsorttinen kaveri."
- heh..
hahaha, päivännaurut kirjoitti:
Ööh, joulukortteja?? Tulkisetko _joulukortit_ kiinnostuksen merkiksi??????? Joulukortteja lähetetään ihan kenelle vain, ei mitään väliä, onko läheinen vai hyvän päivän tuttu. Ellei kortissa ole pitkää (ei painettua) rakkausrunoa, niin kortti on yhtä kuin: "moi, sinäkin olet mun jonkinsorttinen kaveri."
Naiset joo lähettelee kyllä kaikille tutuille ja puolitutuille, niin postissa kuin virtuaalisesti. Sehän kertoo jo enemmän, jos nainen lakkaa lähettämästä kortteja, silloin on jotain tunnetta (yleensä viha ) pelissä. Naisilla on yleensä sellainen pari A4-sta kattava osoitelista, josta konemaisesti lähetetään niitä kortteja, useammalle samanlainen kortti samalla tekstillä, tai vähän muunnetulla.
- Mies32
hahaha, päivännaurut kirjoitti:
Ööh, joulukortteja?? Tulkisetko _joulukortit_ kiinnostuksen merkiksi??????? Joulukortteja lähetetään ihan kenelle vain, ei mitään väliä, onko läheinen vai hyvän päivän tuttu. Ellei kortissa ole pitkää (ei painettua) rakkausrunoa, niin kortti on yhtä kuin: "moi, sinäkin olet mun jonkinsorttinen kaveri."
No kas vaan kun ei sitten ole tältä palstalta vielä tullut joulukortteja.
Eivätkä ne kortit tietysti ainoa merkki olleet, vaan äärimmäisyys, joka äskettäin nauratti, kun kortit hyppäsivät silmille.
- plus miinus 7cm
Ei kai lyhyt nainen mitään korstoa halua vaan vähän pidemmän miehen. Vastaavasti 170cm miehelle yleensä sopiva on noin 7cm lyhyempi.
Tämä pätee niin miehiin kuin naisiinkin.
Yleensähän suomalainen nainen on aika lyhyt, joten miehen pituus voi olla pikemminkin rasite kuin hyöty. - Tiedonantaja69
Hei,
Pitkät naiset eivät pääse söpöyden asteikossa lähellekään lyhkäisiä sisariaan. Teidän "kauneutenne" on usein ylimielistä ja kylmää. - /Naisnäkökulma
Minusta on tosi outoa, että vielä tänä päivänä 2000-luvulla on naisia, joille miehen pituus on iso ongelma. Totta kai voi olla niin, että vaikkapa Usain Boltin kroppa olisi monelle täydellisen komea, mutta se ei suinkaan tarkoitan sitä, että mikään vähempi ei riittäisi. Mies voi olla luotettava, miehekäs ja seksikäs, vaikka hän olisi naista lyhyempi. Jos on kovat kriteerit pituuden suhteen, niin pitäisikö itsetuntoa silloin kasvattaa enemmän?
Toisaalta voisi ajatella, että ihan yhtälailla ne miehet, jotka eivät uskalla tutustua rumempaan tai pullukampaan naiseen, ettei vaan maine kärsi, voisivat myös kasvattaa itsetuntoaan ja ottaa riski tutustumalla naiselliseen, mukavaan ja seksikkääseen naiseen, vaikkei hän klassisen kaunottaren tunnusmerkkejä täyttäisikään. - Pätkiin ja Tyhmiin k
Naisnäkökulma, olen pitkä harteikas, mutta minulla on myös povea. Käyn salilla ja olen ryhdikäs. Onko se niin kamalan väärin jos en nettimaailmassa halua kaikkia lihaksettomia ja pieniä kukkakeppejä kirjekaverikseni?
On ihan eri asia törmätä mukavaan ihmiseen vaikkapa kahvilassa. Silloin antaa helposti anteeksi pienet puutteet, jos toinen on kiva ihminen.
Aloituksessani puhutaan nettideittailusta ja siitä että ihmiset eivät ymmärrä katsoa sitä kohtaa jossa lukee ihannekumppanin raamit.
En tiedä, onko täällä tavallista tollompaa sakkia liikkeellä, kun ei ymmärretä nettideittailun ja livenä kohtaamisen eroa vai jaksaako tosiaan esim Naisnäkökulma tosiaankin jaaritella kaikkien kuvatttomien ja ihmisten kanssa oli pituus, asuinpaikka ym mitä tahansa.
Minä en ehdi. Minulla on muutakin elämää.- mies32
En tiedä oletko sinä tavallista tollompi, kun et tajua, että ihannevaatimuksista voi useinkin tinkiä / joutua joustamaan. Olkoon sitten kyse ihannekumppaneista, asunnoista, vuokralaisista, autoista tai mistä tahansa mitä ollaan hakemassa, netissä tai livenä.
Koska on selvää, ettei jokaiselle niitä alkuperäisten toiveiden mukaisia "kauppakumppaneita" löydy, niin kannattaa myös tehdä tingittyjä tarjouksia läpimenon toivossa. - BestTest
mies32 kirjoitti:
En tiedä oletko sinä tavallista tollompi, kun et tajua, että ihannevaatimuksista voi useinkin tinkiä / joutua joustamaan. Olkoon sitten kyse ihannekumppaneista, asunnoista, vuokralaisista, autoista tai mistä tahansa mitä ollaan hakemassa, netissä tai livenä.
Koska on selvää, ettei jokaiselle niitä alkuperäisten toiveiden mukaisia "kauppakumppaneita" löydy, niin kannattaa myös tehdä tingittyjä tarjouksia läpimenon toivossa.Minä en halua tinkiä ihannekumppanin ominaisuudesta. Ihanne on ihanne ja pysyy ihanteellisena kumppanina. Sen takia hänet on valittu kumppaniksi ihanteelliseksi.
- Mies 32 kyllästynyt
No, joillakin voi olla aikaa joka ilta kirjoitella kaiken maailman liibalaabaa 10 miehen kanssa, mutta minun elämäni on näinkin ihan hyvää ja ei tarvitse epätoivon vimmalla kokeilla hakuammuntaa että sattusiko joku noista muutamasta sadasta pienestä ja kaukana asuvasta mahdollisesti tupakoivasta miehestä nyt olemaan se unemaprinssi joka saa sydämen heittämään volttia.
Pääosa miehistä vain jaarittelee ja taas aikojen päästä lähettää saman viestin kuin ekalla kerralla aloittaessaan.
Jätän sen mahdollisuuden live-elämään, koska aikani on rajallista.
Juoruilkoot ne ne netissä -joilla on aikaa- kaikkien kanssa, koska ovat fiksuja ja maailmaa rakastavia ihmisiä.
Minä käytän aikani mielummin läheisteni kanssa ja harrastuksissa. - märkä on aina märkä
Pitkät naiset on muuten ok, mutta sitä kuivaa p..lua ei huvita rynkyttää. Mieluummin runkkaan kuin kuivaa reikää sohin. Tämä siis tiedoksi aloittajalle, t. 175 cm mies.
- sdgsggsgs
Vielä kauheampi on löysä reikä! Yleisesti ottaen naisilla saisi olla kyllä tiukempi reikä. Löysä ja kostea on pahin vaihtoehto. Eli löysässä hiukan kuivempi on parempi, että saa edes jotain tuntoja.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.
Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol5552175Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis4011776Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa
Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H221590Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden
Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe641418JM lukkoliike
Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran191166- 561112
- 1181097
Pankin avajaiset
Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti16888Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."
Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka13858Miten kesäsi meni?
Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?66823