Kun itselläni viisi vuotta sitten todettiin nivelreuma, lääkärit sanoivat, että niistä jotka nykyään sairastuvat, noin 40-50 prosenttia paranee oireettomiksi kahden vuoden kuluessa, kun käytetään monilääkitystä, vai mikä se sana nyt oli.
Olin silloin ihan varma, että minä tulen kuulumaan tuohon 50 prosenttiin, mutta eipäs niin vaan käynytkään.
Kiinnostaakin tietää, kuinka moni on päässyt reumassaan oireettomaan tilaan niin, että on voinut jättää lääkityksen tai jopa siitä kokonaan parantunut. Kertokaa kokemuksianne ja millainen lääkitys tai konstit teidän kohdallanne ovat auttaneet.
Olin silloin ihan varma, että minä tulen kuulumaan tuohon 50 prosenttiin, mutta eipäs niin vaan käynytkään.
Kiinnostaakin tietää, kuinka moni on päässyt reumassaan oireettomaan tilaan niin, että on voinut jättää lääkityksen tai jopa siitä kokonaan parantunut. Kertokaa kokemuksianne ja millainen lääkitys tai konstit teidän kohdallanne ovat auttaneet.
Vastaukset 10
Vanhimmat
Niin - parantuneet tuskin käyvät tällä palstalla enää. Mutta tietääkö kukaan jonkun päässeen vaivoistaan ja parantuneen?
Itse kuulin tuttavani tuttavan, n. 80-vuotiaan pitkään reumaa sairastaneen naishenkilön parantuneen siten, että hän oli joutunut suureen hammasremonttiin. Oli ollut niin hankala juttu, että joutui syömään antibiootteja kaksi kuukautta. Sen jälkeen reumavaivat hävisivät eivätkä ole ainakaan vielä palanneet. Kuulin tapauksesta kaksi vuotta sitten.
Itselläni reuma pysyy aisoissa hampun avulla.
En ole enään hampun jälkeen edes katsonut muihin lääkkeisiin päin.
Hamppu toimi ainakin minulla. Kokeile, et varmaan voi menettää sillä mitään.
Mulla kesti 5 vuotta ja sitten alkoi pikkuhiljaa oireet katoamaan. Mulla oli yhdistelmälääkitys ja aluksi sain aika paljon kortisonia piikkinä niveliin (kipeisiin). Loputkin aamujäykkyydet lähtivät kun lopetin tupakanpolton. Koska oireet hävisivät ja lääkitys lopetettiin niin uskallettiin alkaa miehen kanssa miettiä perheen lisäystä. Nyt olen raskaana viimisilläni ja luulenpa että reuma alkaa taas nostamaan päätään :( Olen vasta kokeissa käynyt ja vielä ei ole vastausta sieltä tullut mutta sormissa on niin kauheaa kipua ja jäykkyyttä että luulenpa sen taas alkaneen. Mutta sen saan tietää joko nyt perjantaina tai sitten vasta raskauden jälkeen. Monillahan on reuma puhjennut juuri raskauden jälkeen.
Olen fibromyalgikko, hyvin paha sellainen, jatkuvasti kipuja vuosien ajan. Sitä vielä pahentaa yliliikkuvat nivelet jne.
Jäsenkorjauksen ja kansanparannuksen avulla olen saanut itseni todella hyvään kuntoon. Käyn käsittelyssä parin kuukauden välein nykyään ja se riittää minulle. En käytä minkäänlaisia lääkkeitä, voin elää 'normaalisti' ja olen tyytyväinen näin. Vaikka en ole parantunut, olen saanut suuren avun,kun ei tarvitse elää päivittäisen kivun kanssa.
Juuri tätä kannattaa varoa. Ihan hyvä, jos jollekin on sopinut, mutta minä itse ja reumapolilla tutuiksi tulleet kolme muuta kaveria ovat saaneet itsensä saatanallisen kipeäksi juuri jäsenkorjaajan kynsissä.
Riippuu kenen käsittelyyn pääsee.. Keskipohjalaista jäsenkorjausta, sitä perinteistä tekee vain parikymmentä suomessa. Hoidon onnistumisprosentti pyörii 80-90..
Joukossa on paljon itseään jäsenkorjaajiksi nimittäviä.. Ja sen verran kalevalaisesta jäsenkorjauksesta, se on vain kymmenen vuotta vanhaa ja siellä onnistumisprosentti on aivan eri luokkaa, valitettavasti huonompaan suuntaan..
Jäsenkorjaus on täysin sopimaton hoitomuoto nivelreumaan. Sitä ei suosittele tai tee kukaan täyspäinen, jos tietää, millainen sairaus nivelreuma on.
Nivelreumaa sairastavalle ei saa tehdä mitään nivelmanipulaatio hoitoja. Kukaan koulutettu hoitaja ei teekkään. Koulutuksessa se jo opetetaan.
Hei!
Itse olen sairastanut 11 vuotta nivelreumaa ja näitä yhdistelmälääkityksiä käytetty koko ajan, en itse ole parantunut, mutta juttelin yhden naisen kanssa. Oli käyttänyt 2 vuotta yhdistelmälääkitystä ja täysin terve ollut jo 5 vuotta.
Olen parantunut pahasta tautivaiheesta täysin oireettomaksi monilääkityksellä. Sairastuin v.1999 flunssan jälkeen, jolloin pikkuhiljaa kaikki nivelet alkoivat oireilemaan tulehduksilla. Meni puoli vuotta terveyskeskusrumbaa, ennenkuin pääsin ammattilääkärin hoitoon. Sain lääkityksen Prednisolon, Threxsan, Salazopyrin ja Oxiklorin. Söin lääkkeitä kaksi vuotta, ensin lopetettiin kortisoni, sitten Threksan sekä Oxiklorin ja lopuksi Salazopyrin. Olen ollut ilman lääkkeitä täysin kunnossa pari vuotta ja olen ollut todella kiitollinen siitä että pystyin liikkumaan normaalisti. Syksyisen flunssan jälkeen ovat taas alkaneet päkiän ja sormien nivelet oireilemaan. Pelkään että tautini aktivoituu uudestaan.