Retkahdan aina erilaisiin yhteisöihin

Minusta tuntuu että juomisen lisäksi retkahdan myös ryhmiin. Haen ryhmistä jotain apua ja vastauksia mutta en niitä sitten kuitenkaan sieltä saa. Haen ryhmistä AA-humalaa. Kun nousuhumala loppuu niin jätän ryhmät. Sitten käyn juomassa. Välillä seurakunnissa tai jossain new-age jutuissa hakemassa hengellistä nousuhumalaa. Olenko siis välttämättä edes alkoholisti? AA-han on yhden asian liike. Itse haen nousuja milloin mistäkin. Kovia huumeita en ole kokeillut. NA:ta en koe omaksi paikaksi. Olen tuurijuoppo. Juon pari päivää kerran kahdessa viikossa, joskus useammin. Joskus olen 1-2kk selvänä.

Voisiko ongelma olla ihan vain psykologinen ja fyysinenkin? Tarvitsen serotoniinia. Kun serotoniinia olisi elimistössä tasaisesti (tai jotain muuta elimistön omaa hormonia) poistuisi myös tarve saada nopeita ja suuria elämyksiä.

Erilaiset 12 askeleen ryhmät ja seurakunnat tuntuvat samanlaisilta. Jokaisessa omat mantransa ja kuppikuntansa ja kiistellään mikä on aitoa AA-laisuutta, kuka on alkoholisti yms.

Eikö ole tarjolla ihan tieteellistä apua alkoholismiin ilman kaikkea hengellistä höpötystä? Aina pitäisi olla joku Voima. Hengellisyys kyllä houkuttaa koska se on niin mukava pakotie kun laittaa kädet ristiin. Uskon ongelman kuitenkin olevan psyykkinen ja fyysinen ja hengellisyys pahimmillaan sotkee päätä entistä enemmän.
077
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Nousuja kirjoitti:

Minusta tuntuu että juomisen lisäksi retkahdan myös ryhmiin. Haen ryhmistä jotain apua ja vastauksia mutta en niitä sitten kuitenkaan sieltä saa. Haen ryhmistä AA-humalaa. Kun nousuhumala loppuu niin jätän ryhmät. Sitten käyn juomassa. Välillä seurakunnissa tai jossain new-age jutuissa hakemassa hengellistä nousuhumalaa. Olenko siis välttämättä edes alkoholisti? AA-han on yhden asian liike. Itse haen nousuja milloin mistäkin. Kovia huumeita en ole kokeillut. NA:ta en koe omaksi paikaksi. Olen tuurijuoppo. Juon pari päivää kerran kahdessa viikossa, joskus useammin. Joskus olen 1-2kk selvänä.

Voisiko ongelma olla ihan vain psykologinen ja fyysinenkin? Tarvitsen serotoniinia. Kun serotoniinia olisi elimistössä tasaisesti (tai jotain muuta elimistön omaa hormonia) poistuisi myös tarve saada nopeita ja suuria elämyksiä.

Erilaiset 12 askeleen ryhmät ja seurakunnat tuntuvat samanlaisilta. Jokaisessa omat mantransa ja kuppikuntansa ja kiistellään mikä on aitoa AA-laisuutta, kuka on alkoholisti yms.

Eikö ole tarjolla ihan tieteellistä apua alkoholismiin ilman kaikkea hengellistä höpötystä? Aina pitäisi olla joku Voima. Hengellisyys kyllä houkuttaa koska se on niin mukava pakotie kun laittaa kädet ristiin. Uskon ongelman kuitenkin olevan psyykkinen ja fyysinen ja hengellisyys pahimmillaan sotkee päätä entistä enemmän.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu