Joo. Oon 13. vuotias eli juuri aloittanut 7luokan. Kaikki on sinänsä koulussa hyvin, ehkä. Ja kotona ihan okei.
Oon viillellyt, mutta en enää oikein. Kohta puolivuotta erossa viiltelystä. Enole ikinä saanut apua. Pelkään, että jos kerron vanhempani luulevat epäonnistuneen. Vaikka näin ei ole.
Pari asiaa mmitkä on johtanut tähän tilanteeseen on... Isäni yritti noin puolivuotta sitten itsemurhaa, tai jotain. Oli masentunut.
Joskus sain paskaa niskaa koulussa, ja olen yksin.
Vaikka minulla on kavereita, silleinn sopivasti.
NO masennuin ainakin siitä kun olen niin lihava. Painan 77kg ja pitkä 164. En ole sellainen lihava, vaan että vähän löytyy pömppömahaa, ei iso. ja reidet ehkä vähän isot mutta se nyt varmaan kuuluu sukuun, kun kaikilla on. Alan laihduttaa, mutta en tiedä hyviä diettejä. Harrastan ratsastusta. Lenkkeilen joskus. Mutta jos joku voisi kertoa vähän apua. TIEDÄN ei herkkuja!mitä vaikeaa? No jaa.
kuitenkin voisitteko auttaa?
kerron lisätietoja mielusti.
asialliset kommentit tänne, ja paskat muualle!
Oon viillellyt, mutta en enää oikein. Kohta puolivuotta erossa viiltelystä. Enole ikinä saanut apua. Pelkään, että jos kerron vanhempani luulevat epäonnistuneen. Vaikka näin ei ole.
Pari asiaa mmitkä on johtanut tähän tilanteeseen on... Isäni yritti noin puolivuotta sitten itsemurhaa, tai jotain. Oli masentunut.
Joskus sain paskaa niskaa koulussa, ja olen yksin.
Vaikka minulla on kavereita, silleinn sopivasti.
NO masennuin ainakin siitä kun olen niin lihava. Painan 77kg ja pitkä 164. En ole sellainen lihava, vaan että vähän löytyy pömppömahaa, ei iso. ja reidet ehkä vähän isot mutta se nyt varmaan kuuluu sukuun, kun kaikilla on. Alan laihduttaa, mutta en tiedä hyviä diettejä. Harrastan ratsastusta. Lenkkeilen joskus. Mutta jos joku voisi kertoa vähän apua. TIEDÄN ei herkkuja!mitä vaikeaa? No jaa.
kuitenkin voisitteko auttaa?
kerron lisätietoja mielusti.
asialliset kommentit tänne, ja paskat muualle!
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jos teillä on koulussa wilma järjestelmä ni voit kirjottaa kuraattorille, terkkarille tai psyykkarille että haluaisit tulla juttelemaan..
Unohda dieetit, kilot tulee kavereiden kera takasin. Syö lautasmallin mukaan ja syö HITAASTI että elimistö ehtii tajuta että on tullut syötyä tarpeeksi. Itekin aiemmin ahmin kauheesti kun eihän sitä nopeesti syödessä tiedä millon on täynnä. Kun hidastin tahtia niin annoskoko melkeenpä puolittui, painoakin lähti monta kiloa, eikä tarvinnut nähdä nälkää. Ennen mulla oli nälkä kaiken aikaa ja tuli syötyä ihan älyttömästi (esim. ruokaa odotellessa semmonen 400g pussi broileripyöryköitä ja sitten varsinaiseksi ruuaksi puoli kiloa makaronilaatikkoa. Siis kilo ruokaa ja juomaa kerralla! Satakuuskyt senttiselle "hukkapätkälle")
Ja apua saa ton ikänen ilmankin et vanhemmille tarvii ilmottaa asiasta, jos kiellät niin ne ei edes saa kertoa mitään sun vanhemmilles. Ite kielsin aikoinaan tosin kunnalliselle siirtyessä vahvasti suosittelivat kertomaan ja sitten olikin pari kertaa ihan perheen kanssa. Eivät syyllistäneet vanhempia, enemmänkin minua ja minun "alakuloista persoonaani". Loukkaannuin verisesti, mutta enpä sitä lääkäriä olekaan sen koommin nähnyt. Että ainakin koululta apua saa ihan kaikessa hiljaisuudessa kunhan muistat tahtosi selkeästi ilmaista.
Vanhemmille saa kertoa ilman lupaasi vain jos olet oikeasti vaaraksi itsellesi tai muille, mutta ei tilanteesi siltä vaikuta ja kyllä niiden pitää aina kertoa jos vanhempiin otetaan yhteyttä, multakin kysyttiin lupaa ja kertaalleen äiti kuskas mut koulupsykologilta päivystykseenkin. Lääkkeitä sain ja lähetteen kunnalliselle, mutta siinäpä oli sekin reissu.
Ja nyt menee paljon paremmin, kiitos kysymästä. Ei lääkkeitä, psykoterapiaa kerran viikossa, mutta olo on tsiljoona kertaa parempi. Olen paljon tasapainoisempi ja kypsempi ja enemmän oma itseni kuin yläasteella.
älä laihduta oot just kauniin kokonen,must laihimmat ei oo kauniimpia vaan ne vähän lihavammat
Korvaa karkit purkalla.
Juo paljon vettä.
Korvaa ruokia kurkulla / vesimelonilla.
Urheile.
Opettele tykkäämään nälästä.
Nälkä saa ainaki mut tuntemaa itteni kauniimmaks.
Elä nyt ihmeessä korvaa aterioita kurkulla. Kurkku ja vesimeloni ovat sitten hyviä välipaloja tai lisukkeita.
Nälkää ei tarvitse nähdä kun syö järkevästi. Tällöin voi laihtua terveellisesti.
Nälkä saa mut tuntemaan itteni kiukkuseksi ja päänsärkyseksi. Ei oo kovin viehättävä olo kun ketuttaa ja päätä särkee.
Anoreksia kannattaa ottaa vakavasti. Älkää jättäkö niitä aterioita väliin tai korvatko niitä jollain kurkulla.
Älä kiltti edes aloita. Laihdutus ei tee elämästä täydellisempää ja onnellisempaa. Sinä olet sinä. Ja tuossa iässä lahduttaminen on epäterveellistä koska pituuskasvu voi pysähtyä etkä kasva oikeaan pituuteesi ja aikuiseksi naiseksi. Itse olen 14 vuotias tyttö ja olen kamppaillut anoreksian kanssa yli vuoden ... se on tuhonnut kaiken.
Dieetit on epäterveellisiä iästä riippumatta, samoin syömättömyys. Jos täytyy laihtua, pitää ensinnäkin olla varma, että on oikeasti ylipainoinen ja toisekseen tehdä se hitaasti ja syödä terveellisesti ja ennen kaikkea SYÖDÄ.
Sitten on piru irti kun niitä aterioita rupee jättämään väliin. En usko, että anoreksiaa tarvii pelätä niin kauan kuin ei liikaa ajattele asiaa ja pyrkii kohti terveellistä elämäntapaa laihuuden sijaan. Laihuus on huono tavoite, ei oikein tiedä milloin lopettaa. Kun taas syö ja elää terveellisesti, sitä kannattaa jatkaa loppuelämän.
Eikä lahtuminen tietenkään poista niitä perimmäisiä syitä, mutta ainakin mulla jo muutama kilo saa aikaan fyysisesti todella kurjan olon. Väsyttää, astma pahenee, refluksi samoin (jatkuva pahoinvointi on muuten ihan pyllystä). Ymmärrän hyvin jos todellisesta ylipainosta haluaa eroon, siis tietenkin voidakseen paremmin, ei vain koska sitten olisi laiha.
Sä oot aika samanlainen ku minä (: Mä oon saman ikäne kun sinä ja harrastan ratsastusta :)
Muttajoo astiasta kukkaruukkuun ÄLÄ missään herran rakkaudessa alota dieettiiä! Herkkuja voi vähentää yms. mut aterioita ei kannata korvata meloonilla! Ja ratsastuksessahan pitää käyttää keskivartalon hallintaa, hevonenhan tuntee sun paino-avut paremmin kun et oo mikään anorektikko joka painaa 2kg.
Mun yhdellä tutulla on masennus (7lk) se on käyny psykiatrilla ja kuraattorilla ja se sano et se auttaa (TIIÄN SE ON YKSILÖKOHTAISTA). Nyt se ei enää viltelekkään ja se on paremmalla fiilikselläkin. Jos meet sinne ja sua rupee ahdistaa, nii ainahan sä voit sano soronoo ja lähtee (:
...JA onneks sä lopetit viiltelyn, itse jäin siitä kiinni mutsille. Se oli aluks järkyttyny mut sit se jotenki ymmärs ku se vaati selityksen. Se oli mun elämän yks kamalimmista virheistäm, enkä toivo kellekkään samaa tunnetta!
Toivottavasti sä jaksoit lukee ja täst oli jotain apua :))
Ite en oo yksin sillee onha mul muutama frendi jonka kaa voin puhuu ja hyvä suhde äitii mut silti jotenki tuntuu yksinäiselt. Alotin teline voimistelun mut en oo käyny siel Viel kertaakaa ku on Nii huono itsetunto et pelkään käydä siel. Tuntuu et oon iha helvetin läski ja rumin ihmine ikinä ja sentakii ketää ei haluu mua. Oon yrittänyt laihduttamista mikä ei oo koskaan onnistunu ja tuntuu et millää ei oo välii enää. En tiiä mitä mun pitäisi tehä. Joo en löytäny muut paikkaa mist voi kysyy ni tulin tänne. Ja hei älä missää nimessä jätä aterioit välistä oon koittanu ja Se vaa pahens asioita en laihtunu mut rauta arvot meni perseellee ja nyt käyn puolen vuoden välein verikokeis.
Sinulla on viellä kriittinen ikä jolloin mm. syytät paljon itseäsi kaikesta ja isäsikin negatiivinen yritys itsemurhallaan painoi sinua tietenkin? mutta onko kotonasi muuta mikä vie mieltäsi matalaksi?Koulukavereilla on pelkuruuttaan usein liittyä yhteen pahoissa asioissaan kuten myös kateuksissaan.Ihmiset ovat pienenä monet olleet kateellisia,kuten v aikka ratsastus harrastuksestasi.Yksinäisyydessä voivat juuri hevoset ja muut eläimet ja luonta ja meri antaa ihmiselle paljon? oletko soittanut jotain peliä?Ei koulussakaan luulisi kaikki kaverit olevan matalaotsaisia ja jos ovatkin heillä kestää kauemmin aikuistua ja muuttua jos eivät täysin silloinkaan?He katsovat vain karsaan aikuisina eritavalla.Siinä on kai luonne ja kotikasvatus kuvioissa mukana?Eli8 jos ihminen on takapajulassa kasvannut niin hän on kateellinen toisten päälle milloin missäkin.En tiedä oletko tyttö vai poika,heissä on myös eroja? Onko sinulla siskoja ja veljiä kotonasi?Siinä on myös eroja,ellei ole heitä?Mitä muuta harrastuksia teillä on kuin sinulla ratsastaminen?Katsotaan nyt? minullakin on kateellisuuksia ja tyjänpäiväisiä valehtelijoita vääristelemässä auttamista.
itellä just samanlainen olo ku alottajalla...