GAME OVER

Putin niminen mies Venäjänmaalla vaatii todisteita, että Syyriassa on hallitus
suorittanut tuholaistorjunnan konona ja puutarhassa surmaamalla sarinilla
omia kansalaisiaan. Fiksu mies tämä Putin. Hänhän itse pisti Tstesenian
tasaiseksi sen jälkeen kun KGB:n oli räjäyttänyt kerrostalon Moskovassa.
Se siitä nasse-sedän rehelliyydestä.

Syyrian hallitus kailottaa henkitoreissaan, että USA:n pitäisi hyökätä mahdollisimman nopeasti Syyriaan ja tuhota Syyrian ilmapuolustus ja
hermokaasutehtaat varastoineen.

Putinin merivoimat sukellusveneineen on valmiina suorittamaan
Syyrian tueksi ns. Kurski-operaation, jossa neukkujen atomisukellusveneiden johtotähti Kursk suoritti täydellisen kesäjuhlakuvion Jäämerellä räjäyttämällä
itsensä USA:n ja muiden ihmetykseksi kesken sotaharjoituksen.
Sekin oli aluksi USA:n sukellusvene Memphiksen syytä, kunnes Putin oli nieltävä katkera kalkki taas kerran, myöntämällä, että venäläinen totuus on ns venäläinen totuus, kuten venäläinen demokratiakin.
Kohta nähdään Välimerellä mielenkiintoinen kuvio, kun Syyrian avuksi
lähetty Venäjän ruostunut ja liitoksissaan natiseva laivasto-osasto kaivautuu pohjamutiin, josta lännen pelastuskalusto onkii ylös tarvittavat todisteet ja rojujäämät saastuttamasta radioaktiivilla jätteillään.
2<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Muuan eläkeläismummo ja roskisdyykkari Helsingin Kallion suunnalta taas väittää
elävänsä niin kuin puhuu ja tuomitsee syyrian hallituksen sariini-hermokaasuiskut
kunnes todisteet syyllisistä saadaan todistettua YK:ssa oikeiksi, jonka jälkeen
turvallisuusneuvosto jälleen neukkujen ja kinuskien toimesta mitätöidään.

Mummelin puheiden mukaisesti Suomessakin Mainilan laukausten jälkeen,
olisi neukkujen pitänyt olla hyökkämättä Suomeen ja aloittaa Suomen
valloittaminen sotavoimin vasta 40-50 vuotta myöhemmin kun neukut
Jeltsinin johdolla myönsivät itse ampuneensa nämä kuuluisat Mainilan laukaukset.
omalle alueelleen saadakseen syyn hyökkäysten aloittamiseen.

Toivottavasti Syyrian operaation jälkeen saadaan tuomiolle ja korvausvastuullisiksi
tämä Idän Ihmemaa. Maapallomme viimeistä edellinen märkäpaise.

Äänestä
  • Venäjän Federaation presidentti Vladimir Putin ryhdistäytyy ja hyväksyy Syyrian
    kansanmurhan tuomitsemisen Yhdistyneiden Kansakuntien (YK) toimesta
    kuten sivistysvaltiot ovat jo useamman kerran vaatineet. Samalla Putin hyväksyy,
    että myös Venäjä itse luonnollisesti asetetaan saman suurennuslasin alle.
    No hoidetaan nyt ensin Syyria ja Iran. Putin ei pääse pakoon lainkouraa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


OSUI JA UPPOS kirjoitti:

Putin niminen mies Venäjänmaalla vaatii todisteita, että Syyriassa on hallitus
suorittanut tuholaistorjunnan konona ja puutarhassa surmaamalla sarinilla
omia kansalaisiaan. Fiksu mies tämä Putin. Hänhän itse pisti Tstesenian
tasaiseksi sen jälkeen kun KGB:n oli räjäyttänyt kerrostalon Moskovassa.
Se siitä nasse-sedän rehelliyydestä.

Syyrian hallitus kailottaa henkitoreissaan, että USA:n pitäisi hyökätä mahdollisimman nopeasti Syyriaan ja tuhota Syyrian ilmapuolustus ja
hermokaasutehtaat varastoineen.

Putinin merivoimat sukellusveneineen on valmiina suorittamaan
Syyrian tueksi ns. Kurski-operaation, jossa neukkujen atomisukellusveneiden johtotähti Kursk suoritti täydellisen kesäjuhlakuvion Jäämerellä räjäyttämällä
itsensä USA:n ja muiden ihmetykseksi kesken sotaharjoituksen.
Sekin oli aluksi USA:n sukellusvene Memphiksen syytä, kunnes Putin oli nieltävä katkera kalkki taas kerran, myöntämällä, että venäläinen totuus on ns venäläinen totuus, kuten venäläinen demokratiakin.
Kohta nähdään Välimerellä mielenkiintoinen kuvio, kun Syyrian avuksi
lähetty Venäjän ruostunut ja liitoksissaan natiseva laivasto-osasto kaivautuu pohjamutiin, josta lännen pelastuskalusto onkii ylös tarvittavat todisteet ja rojujäämät saastuttamasta radioaktiivilla jätteillään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu