Aisurin unelma?

Aisuri itsekkin

Täällä oli linkki johonkin blogiin jossa nainen kertoi elämästään aisurin vaimona.

En löydä sitä netistä ja kovasti kiinnostaa miten etenee.

Hjelp?

31

9870

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Aisuri itsekkin.

      Koko viikon oon vahdannut uutta päivitystä. Nyt päästiin asiaan!

    • dyasjtydkut

      Joku vaan tehnyt blogin, jonne purkaa omat fantasiansa, muka totena. Keksitty koko juttu on kuitenkin. Kuka tahansa voi tehdä blogin. Joku saa siitä mielihyvää, että saa kirjoittaa fantasiansa muka totena. Runkkailkaa vaan mun puolesta, mutta itse en jaksa uskoa tähän. Tiedän kyllä että oikeasti tuollaista harrastetaan, mutta kyllä ne jutut pysyttelevät useimmiten päivänvalolta piilossa, tai siis ei ryhmäseksin harrastajilla ole tarvetta kertoilla jutuistaan, nauttivat niistä itse, mutta eivät puhu muille.

      • a isankannattaja

        Meillä on ollut Aisuri & Hotwife kuvio jo useamman vuoden ja aikas tutun olonen kaava tossa toistuu.

        Meillä pikkusen eri tavalla päädyttiin asiaan mutta tunnistan kaavan. Siinä mielessä vaikuttaa varsin uskottavalle.

        Jos saa ennustaa, niin nainen saa vapauksia jatkossa ja mies tulee maksimoimaan "kurjuutensa".

        Totta tai ei aion kyllä seurata miten toi kehittyy. Itekkin muistan kun rva lähti ekan kerran yksin liikenteeseen. Oli kyllä rauhaton olo mullakin.


    • Kiihottaahan

      Kuinka usein aisankannattajan vaimo käy panettamassa itseään. Tuoko kotiin vai tapaileeko muualla? Mikä on sun näkökulmasta kiihottavinta?

      • a isankannattaja

        Joskus on ollut viikossa kaksi miestä. Joskus ei ketään kuukausiin.


      • Kinostaa
        a isankannattaja kirjoitti:

        Joskus on ollut viikossa kaksi miestä. Joskus ei ketään kuukausiin.

        Kiinnostaisi tosiaan, että milloin saat parhaat fibat kun naisesi on vieraissa?


      • kannattaja....
        Kinostaa kirjoitti:

        Kiinnostaisi tosiaan, että milloin saat parhaat fibat kun naisesi on vieraissa?

        Tuntemukset vähän vaihtelee, mutta itselleni on kiihkeintä Se kun vaimo tulee kotiin ja pääsen nussimaan hellään pilluun vaimon kerratessa tapahtumia ja hän samalla todella kiihkoissaan.


      • onnekas epeli
        kannattaja.... kirjoitti:

        Tuntemukset vähän vaihtelee, mutta itselleni on kiihkeintä Se kun vaimo tulee kotiin ja pääsen nussimaan hellään pilluun vaimon kerratessa tapahtumia ja hän samalla todella kiihkoissaan.

        Minulla nytkähti asiat viikon loppuna eteenpäin vaimon kanssa. Hän oli lueskelemassa niitä tavanomaisia muotiblogejansa ja sit tulin paikalle.

        Sanoin, että olin minäkin lukenut tänään blogia, mutta se oli vähän eri tyylinen. Kerroin, että vahingossa olin jossain törmännyt linkkiin.


        Vaimon kanssa sit yhdessä yötä luettiin ja ei luvannut mitään mutta kiihottu ja kiusaa että pitäisköhän alkaa janitaks ja panna multa munat solmuun.


      • Saa käyttää,ei ole pakko
        onnekas epeli kirjoitti:

        Minulla nytkähti asiat viikon loppuna eteenpäin vaimon kanssa. Hän oli lueskelemassa niitä tavanomaisia muotiblogejansa ja sit tulin paikalle.

        Sanoin, että olin minäkin lukenut tänään blogia, mutta se oli vähän eri tyylinen. Kerroin, että vahingossa olin jossain törmännyt linkkiin.


        Vaimon kanssa sit yhdessä yötä luettiin ja ei luvannut mitään mutta kiihottu ja kiusaa että pitäisköhän alkaa janitaks ja panna multa munat solmuun.

        Meillä avopuoliso on ollut parin vuoden aikana noin viiden vieraan miehen kanssa. Yleensä pari kertaa jokaisen kanssa ja sitten hankkii taas uuden miehen, ettei mies ala kiintyä liikaa... Hän vain nauttii vieraasta miehestä ja siitä uudesta kokemuksesta. Sellaista en voi itse tarjota. Hän silti rakastaa minua ja meidän seksikin on todella hyvää. Minusta hän saa nauttia niin paljon seksistä, kuin haluaa.


    • onnekas epeli

      Meillä ajatus on edennyt edelleen, mutta yllättäen vaimo on sitä mieltä, että homma olisi tasapuolista, niin pyrttäiskin löytämään pari jonka kanssa kokeilla.

      Mua ei haittaa ollenkaan vaikka toikin ois sopinut oikein hyvin, että vaimo olis pelkästään saanut.

      katellaan miten käy.

      • jutut teillä

        Onko edennyt?


    • miekka tanassa

      Harmillisen hitaasti tulee uusia juttuja. Aina on pakko aloittaa työt lukemalla toi blogi ja suomi24:sen ryhmispalsta. Kiihottaa sitten heti aamun palaverissa!

      :-)

      • nautin minäkin

        vaimo on arkena aikamoinen pompottaja. Ja nyt vanhempana, kun olemme parikertaa ottaneet miehen kolmanneksi sänkyyn, hän selvästi nauttii kun näkee minut aisankannattajana. Nauttii siitä kun joudun katselemaan kun häntä pannaan. Istuu miehen syliin tuolissa, selkä häneenpäin, ja pyytää minua nuolemaan, samalla kun liikkuu miehen päällä.


      • kylläh........
        nautin minäkin kirjoitti:

        vaimo on arkena aikamoinen pompottaja. Ja nyt vanhempana, kun olemme parikertaa ottaneet miehen kolmanneksi sänkyyn, hän selvästi nauttii kun näkee minut aisankannattajana. Nauttii siitä kun joudun katselemaan kun häntä pannaan. Istuu miehen syliin tuolissa, selkä häneenpäin, ja pyytää minua nuolemaan, samalla kun liikkuu miehen päällä.

        Tekee naiselle todella hyvää moinen. Vieraan sylissä, vieras kalu sisässä ja oma mies nuolee yhtäaikaa kalua ja klitorista.....


      • xl-nainensdfgh
        kylläh........ kirjoitti:

        Tekee naiselle todella hyvää moinen. Vieraan sylissä, vieras kalu sisässä ja oma mies nuolee yhtäaikaa kalua ja klitorista.....

        tuntuu hyvälle ja on kiihottavaa. Kiimassa on mahtavaa se vallan tunne, kun mieheni katsoo vierestä tai hyväilee ja nuolee minua. Olen onnekas, kun minulla on tällainen mies.


    • Apumies48tre

      Oikeaa toimintaa...

    • Ylimainostusta

      No jaa , eipä oikeesti mikään kaksinen juttu.

    • tijupe

      oijoi mitä juttuja. mieheni ehdotti kerran ja niinpä siitä tuli selville että rakkaus on alapäässä ei yläpäässä. ei kiitos. hän sanoi että eihän siinä mitään olisi mutta kerran kun sanoi niin sanoi viimeisen kerran. jätin moisen ja oli edes kuvottavaa ajatella hänen kanssaan mitään enää. sain viikossa uuden asunnon ja kohta harkinta-aika on ohi ja ero selvä. tämä vielä jaksaa herätellä toiveita että päättäisin toisin, ei ikinä normi rakkaus ja seksi kunniaan. laittakoon tänne ilmoituksen eiköhän sitä seuraa löydy.

      • Jestas sentään!

        Taitaa olla ukolle suuri helpotus. Kun vaimo on sellainen, joka kieltää ukolta jopa ajattelun, ei siinä paljoa jäljelle jää.

        Mietis vähän itse ilman sitä itserakkautta!


      • onnekas epe...
        Jestas sentään! kirjoitti:

        Taitaa olla ukolle suuri helpotus. Kun vaimo on sellainen, joka kieltää ukolta jopa ajattelun, ei siinä paljoa jäljelle jää.

        Mietis vähän itse ilman sitä itserakkautta!

        Onnekas epeli täällä. Oltiin kylpylässä ja leikittiin vaimon kans, että Se aina sanoo hep, jos näkee sellasen parin jonka kans vois hommailla.

        olihan niitä, monenlaisia, mutta ei edetty.

        kiva leikki kuitenkin. Edisti taas asiaa...


      • onnekas epe... kirjoitti:

        Onnekas epeli täällä. Oltiin kylpylässä ja leikittiin vaimon kans, että Se aina sanoo hep, jos näkee sellasen parin jonka kans vois hommailla.

        olihan niitä, monenlaisia, mutta ei edetty.

        kiva leikki kuitenkin. Edisti taas asiaa...

        Kiva että homma edistyy, siinäkin oma jännitys kun ei tiedä jos vaikka just tällä kertaa etenis vieläkin pidemälle... Lykkyätykö!


    • ertyui

      Miten olette saaneet vaimon houkuteltua vieraisiin? Yritän taivutella mutta ei syty ajatukselle.

      • Onnekas epeli

        Meillä sytkyttää eteenpäin. Kylpyläleikin jälkeen ilmoittauduttiin bileisiin jonne tulee muitakin samanhenkisiä. Nyt on lupa odottaa jo toimintaakin.


      • Nautiskelijat3

        Meillä alkoi pikkuhiljaa hierontakäynneistä. Vein vaimoa hierojalle, joka oli kerta kerralta vähän rohkeampi. Muutaman hierotun orkun jälkeen ottaa jo hierojan sisäänsä. Kumi tietenkin käytössä ja minäkin touhuan mukana. Harrastetaan kimppaa silloin tällöin ja on meillä vaan lujittanut suhdetta. Itse en innostu mistään nöyryytyksestä, vaan vaimon nautinnosta. Suurimmaksi osaksi meillä on romanttista kahdenkeskistä seksiä, mutta siloin tällöin vähän hurjastellaan.


    • Jartski ski

      Itsellä homma alkoi reilut 10 vuotta sitten kun vaimo täytti 40 ja lapset menivät omilleen, sitä ennen pari kertaa kokeiltiin vain parin vaihtoa!
      En olisi ikinä uskonut silloin vaimostani että millainen muutos voi tapahtua ihmisessä, ehkä hiukan tiukkiksesta ja mustasukkaisesta malli vaimosta on tullut täysin estoton ja nymfomaani!
      Hänellä on nykyään aika iso porukka kavereita jotka haluavat vain seksiä tasaisen epätasaisesti! On reppureita eri puolelta suomea, opiskelipoikia ja ukkomiehiä jopa naapurista ja myös muutamia kaveruksia jotka ottavat mökille vaimon mukaansa ja parhaimmillaan on viikonlopun aikana panneet useamman kaverin voimin torstai illasta sunnuntaihin! Hänellä on myös vakituinen poikaystävä jonka kanssa viettää jopa viikon lomia ja tuo poika kaveri tykkää myös siitä että vaimoni saa vierasta !
      Itse käyn jonkin verran vieraissa , mutta kaikkein kiihottavinta ja parasta seksi on edelleen vaimoni kanssa , tussu liki aina märkänä ja usein myös spermaisena ja olen myös ollut muutaman kerran mukana kolmantena ja neljäntenä pyöränä , mutta vaimo ei oikein siitä innostunut ja toiset miehetkin luulevat kait että kohta puukotan selkään! Vaikkakaan en ole tuntenut minkäänlaista mustasukkaisuutta, ainoastaan kovaa kiimaa ja kiihkoa alusta asti tähän vaimon harrastukseen , joka on kyllä meille antanut aivan upean ylivaihteen seksiin ja siitä on tullut meille asia joka kyllä hallitsee aika lailla elämäämme !!!
      Laskeskeltiin kerrattain että vaimolla on ollut kymmenen vuoden aikana varmaan 400 miestä tai nykyään selvästi enemmänkin ja aika moni on käynyt monia kertoja , osa jopa liki 10 vuoden ajan ! Hänellä käy myös Helsingistä hiukan varttuneeempi herrasmies joka antaa aina 300€ kulukorvauksia tai hemmottelu rahaa ja tarjoaa hienosti ruuat ja hotellit noin kerran kuukaudessa!

      Ainut asia joka on mietityttänyt on suojautuminen eli 95% miehistä ei käytä kumia ja tähän asti olemme säästyneet taudeilta muutamaa hiivatulehdusta lukuunottamatta ! Vaimo käy aids testissä pari kertaa vuodessa ja itsekkin aina silloin tällöin !
      No riskeistä huolimatta meillä homma varmaan jatkuu ja voin suositella jos välit ovat kunnossa ja ei mustasukkaisuus vaivaa yhtään !
      On yllättävää kuinka helposti halukas nyt 50v nainen saa edelleen seuraa jopa 25-30 vuotiaista miehistäkin, vientiä olisi paljon enemmänkin ja toki vaimoni on ollut liki aina mallin mitoissa ja kaunis edelleenkin
      . Ainut ongelma on se että Tampereenkin kokoisessa kaupungissa varmaan jutut leviää ja kuviakin on ollut jopa netissä siten että tunnisti kun tiesi , mutta olemme ajatelleet että jos se jotain tuttuja haittaa niin me emme voi sille mitään ja jokainen tekee kuin haluaa!!

    • Salarakas

      Salarakkaani kävi viikonloppuna laivalla pikkujouluissa, nussi kahden miehen kanssa muutaman tunnin välein. Eilen Illalla hänen saavuttua kotiinsa menin naimaan häntä aviovuoteeseensa miehensä ollessa omissa pikkujouluissaan. Oli fantastinen fiilis työntyä hänen sisään tietäen että vain muutamaa tuntia aiemmin oli viimeksi saanut ventovierasta munaa..

      • kerro ihmeessä

        Mille susta tuntuu nussia sitä doorista sen oman äijän jälkeen?

        onko liukasta? ;-)


    • julle1

      ihan niinkuin olisi erilaisia ihmisiä,kokemuksia ja värejä harmaaseen arkeen :))

    • tuossahan tuo

      www.janitanmaailma.blogspot.fi

    • Amelienne

      Ihanaa luettavaa yhdessä rakkaan kanssa. Tahtoo kanssa narttuilla.

    • Anonyymi

      taitaa olla tuokin sivusto sulkeutunut :(

    Ketjusta on poistettu 12 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1443
    2. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      1247
    3. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      24
      1229
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      214
      1130
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      126
      1068
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      317
      999
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      223
      994
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      939
    9. Olet sä silti

      Ihana ❤️ tykkään
      Ikävä
      72
      905
    10. Minkä merkkisellä

      Autolla kaivattusi ajaa? Mies jota kaipaan ajaa Mersulla.
      Ikävä
      73
      899
    Aihe