tänään kotiin polkiessani, ensin tuli sukulainen vastaan ja aloin miettiä että miksi me ei olla oltu ollenkaan tekemisissä..Hän näytti kuolleelta pappaltani koska on hänen veljensä.. Kelasin menneisyyttäni hetken ja mietein miksi hänkin katosi.. Kun tuttava tuli vastaan, morjensti ja puhui puhelimeen kuitenkin katseensa alas vetäen, katsoin itseäni ja huomasin jälleen kuinka ihmiset vetäytyvät pikkuhiljaa poispäin. Mietein kuka edes olen sekunnin, katsoin reisiini joihin on tullut ylimääräistä ja aukaisin mielessäni häkkini lukon, mutta en saanut mitään ajatusta ulos. Jollakin tapaa tunnekuolleena ihmisenä, en osaa olla tietyllä olemuksella ja sielulla siellä, missä pitäisi ja miten päin.. Nykyisin en ole enään sama ihminen, vain sen rauniot joita siirtelen ja pelailen elämän peliäni päivästä toiseen samalla tanssien liekkien päällä, kuten siirrellen palikoita kuin pienenä, kohdusta hautaan.
Aloin juuri miettimään..
Weirdooo
172
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 1
Vanhimmat
No sattuukin. Polin kotiin ja sisareni tuli pyörällä vastaan. Ei mekään kovin paljon yhteytä pidetä, vaikka samassa kaupungissa asutaan. Kuitenkin peräännyimme ja vaihtoimme muutaman sanan.'
Jos elämässä on vaikeaa, niin kuin itsellänikin oli aikoinaan, konkurssi ja avioero, niin sitä helposti vetäytyy kuoreensa. Syynä on kai häpeä ym. Itse olen syypää että suheet vähiin sukulaisiin on viimeisen parin vuosikymmenen aikana etäänyneet. Onneksi se etäisyyden rako alkaa pikkuhiljaa kaveta.
Kyllä syy on itsessä: jos viestittää että ei halua kontaktia niin toinen etääntyy. Se on usein alitajuista.