ALKAA PELOTTAA

Kyllä tämä vaikuttaa hölmöläisten touhulta ja pelottavalta. Pilaako hallitus lopullisesti suomalaisen yhteiskunnan?

Ensin ylikoulutetaan kansa ja sitten todetaan, ettei ole kouluttamattomille juuri lainkaan töitä. Päätetään alentaa vaatimustasoja työpaikoilla. Sitten ei ole ammattikoulutetuille eikä korkeakoulutetuille töitä. Päätetään akateemisten kohdalla alentaa vaatimuksia siten, että loppujen lopuksi kärsivät ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet, jotka ovat joka paikkaan ylikoulutettuja.

Nyt alkaa näyttää vakavasti siltä, että suomalaiset lähtevät vielä sankoin joukoin työn perään ulkomaille: osa Eurooppaan ja osa kauemmaksi.

Kyllä päättäjien on uskallettava kohdata seuraukset, mitä tämän maan kohdalla on viimeisen 20 vuoden aikana tehty. Ei nyt voi laivaa kääntää päinvastaiseen suuntaan ja tehdä lähes koko kansasta ylikoulutettuja joka työhön.

Muuttakaa ammattikoulu kaksivuotiseksi ja antakaa asialliset nimikkeet tutkintoihin. Älkää ylikouluttako millekään alalle. Kaikki kolme suurinta puoluetta - olette kaikki olleet useaan otteeseen 20 vuoden aikana vallassa - ottakaa vastuu teoistanne. Te kaikki olette luoneet tällaisen yhteiskunnan, älkää tuhotko sitä.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

" Ylikoulutettu kansa "

Suomalaisteb isänmaan alasaajo alkoi kun kokoomus hallitukseen demaripresidentin ansiollisella avvustuksella.

Holkerin hallituksen alettua avattiin lainahanat ( yksikin kirjailija 30.000.000 lainan eei katerta minkään laista.jotka sityten pantiin kansan maksettavaksi iiro viinasen ollessa valtiovarainministerinä ( kokoomuksesta tietyssti))

Äänestä

Suomalaisen pahin vihollinen on Suomen hallitus, muutama entinen ja nykyinen.

Koulutuksesta puheen ollen hallituksen suurin vika on, että he kuskaavat tänne täysin kouluttamatonta väkeä. Sitä haetaan vuosittain lentokonelasti tai pari kolme. Lisäksi melkein kaikki tänne tulvineet, jotka osaavat sepittää jonkinlaisen uskottavan tarinan, hyväksytään oleskeluyhteiskunnan täysvaltaisiksi oleskelijoiksi. Ja kaikki tämä verovaroillamme.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ylikoulutettu kansa kirjoitti:

Kyllä tämä vaikuttaa hölmöläisten touhulta ja pelottavalta. Pilaako hallitus lopullisesti suomalaisen yhteiskunnan?

Ensin ylikoulutetaan kansa ja sitten todetaan, ettei ole kouluttamattomille juuri lainkaan töitä. Päätetään alentaa vaatimustasoja työpaikoilla. Sitten ei ole ammattikoulutetuille eikä korkeakoulutetuille töitä. Päätetään akateemisten kohdalla alentaa vaatimuksia siten, että loppujen lopuksi kärsivät ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneet, jotka ovat joka paikkaan ylikoulutettuja.

Nyt alkaa näyttää vakavasti siltä, että suomalaiset lähtevät vielä sankoin joukoin työn perään ulkomaille: osa Eurooppaan ja osa kauemmaksi.

Kyllä päättäjien on uskallettava kohdata seuraukset, mitä tämän maan kohdalla on viimeisen 20 vuoden aikana tehty. Ei nyt voi laivaa kääntää päinvastaiseen suuntaan ja tehdä lähes koko kansasta ylikoulutettuja joka työhön.

Muuttakaa ammattikoulu kaksivuotiseksi ja antakaa asialliset nimikkeet tutkintoihin. Älkää ylikouluttako millekään alalle. Kaikki kolme suurinta puoluetta - olette kaikki olleet useaan otteeseen 20 vuoden aikana vallassa - ottakaa vastuu teoistanne. Te kaikki olette luoneet tällaisen yhteiskunnan, älkää tuhotko sitä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu