Tässä on syy miksi en pidä hänestä. Tässä on syy miksi hän tekee pahaa pojalleenkin. Ei auta asioiden pimittäminen meiltä, ainainen huijaus ja se ettei hän ota totuutta kuuleviin korviinsa. Pohjimmiltaan hän on hyvin itsekäs. Tällainen on ollut hänen tapansa elää.
Hän voi tehdä ihan mitä tahansa hyväksemme ilman että pyydämme, mutta ei sitä mitä oikesti olisi tarvittu. Tiedämme mitä hän yrittää paikata ja emme pidä tietämästämme. Hän ei myönnä omaa osuuttaan. Hän pelkää ja se mitä hän tekee pohjautuu pelkoon. Me emme ole pelottavia, mutta hän siis pelkää muista syistä. Eniten itse aiheutetuista syistä.
Hän voi olla isoäitinä lapsillemme, omalla vaillinaisella tavallaan ja haluaminaan vain hyvinä hetkinä, mutta kunhan aika hänestä jättää, lapsenlapsetkin varmasti saavat tietää meiltä toisen puolen hänestä. Hän ei ole hyvä ihminen läheisilleen, koska hän on pelkuri eläissään. Hän on hyvä oikeasti vain hyvänpäiväntutuille ja niille joille hän pystyy esittämään. Oikeasti hän on pelkuri, joka lopetti elämisen kauankauan sitten. Hän on halunnut nähdä vain helpot asiat elämässään.
Suommeko aina vain hänelle tällaista elämää kanssamme?
Hän voi tehdä ihan mitä tahansa hyväksemme ilman että pyydämme, mutta ei sitä mitä oikesti olisi tarvittu. Tiedämme mitä hän yrittää paikata ja emme pidä tietämästämme. Hän ei myönnä omaa osuuttaan. Hän pelkää ja se mitä hän tekee pohjautuu pelkoon. Me emme ole pelottavia, mutta hän siis pelkää muista syistä. Eniten itse aiheutetuista syistä.
Hän voi olla isoäitinä lapsillemme, omalla vaillinaisella tavallaan ja haluaminaan vain hyvinä hetkinä, mutta kunhan aika hänestä jättää, lapsenlapsetkin varmasti saavat tietää meiltä toisen puolen hänestä. Hän ei ole hyvä ihminen läheisilleen, koska hän on pelkuri eläissään. Hän on hyvä oikeasti vain hyvänpäiväntutuille ja niille joille hän pystyy esittämään. Oikeasti hän on pelkuri, joka lopetti elämisen kauankauan sitten. Hän on halunnut nähdä vain helpot asiat elämässään.
Suommeko aina vain hänelle tällaista elämää kanssamme?
Vastaukset 15
Vanhimmat
Onnettomin tässä lienee anoppisi.
Eikö häntä ole voitu auttaa?
Vaikeaa on tietysti hänellä, kun miniä kerää hänestä negatiivisia muistoja kerrottavaksi lapsenlapsille sitten kun häntä ei enää ole.
Pahansuopaisuuden huippu.
Aloittaja on todella salaperäinen. Tulee mieleen isoäidin juoppous, pahoinpitely, ettei peräti hyväksikäyttö, rikoksia piisaa. Ehkä kannattaisi käsitellä asia yhdessä. Kirjoituksestasi voi päätellä, ettei ole keskustelu auttanut, kun ei ota kuuleviin korviinsa. Jos et voi häntä muuttaa niin rupea sietämään. Ei sinun tykätä tarvitse. En minäkään anopista ikinä tykännyt, ahne, paska, mutta pärjäsin loppuun asti. Jos isoäiti pelkää jotakin, niin siinäpä hänelle on jo rangaistusta loppuelämäksi.
Sietäminen riittää. Tykätä ei tarvitse. Aloittaja ilmeisesti suhtautuukin tilanteeseen näin. Mitä muutakaan voisi?
Toivottavasti itsekin voit olla äiti lapsillesi omalla vaillinaisella tavallasi, sillä täydellisyyttä ei löydy.
Olemme ihmisiä monine heikkouksinemme, joista hyvin yleinen on empatian puute.
Jos anoppisi on tehnyt sinulle ja miehellesi korjaamatonta vahinkoa, ketä itse peklkäätte, kun olette anopin kanssa puheväleissä yhä? Naapureitten arvosteluako pelkäätte? Anopin suuttumusta? Hän lakkaisi tekemästä "ihan mitä tahansa" hyväksenne? Sekö vaikuttaa suhtautumiseenne?
Jos katkeruutenne ja tunteettomuutenne on lopullista, niin älkää pitäkö häneen yhteyttä, koska siinä petätte niin itseänne kuin muitakin.
Osoitatte, että pystytte nielemään negatiiviset tunteenne, kun ja jos anopilta liikenee taloudellista apua. Rahalla ne hyvitetään.
Kertokaa sekin lapsillenne, kun kerrotte muitakin nyt salaamianne asioita.
Tunnut kovin ahdistuneelta.
Mitäpä jos yrittäisit aukoa oman elämäsi solmuja ja antaisit anoppisi elää omaa elämäänsä. Totta kai lähisukulaisten elämät sivuavat toisinaan, mutta tuskin hän ihan "kanssanne" elää.
Kirjoitat: "Hän voi tehdä ihan mitä tahansa hyväksemme ilman että pyydämme, mutta ei sitä mitä oikesti olisi tarvittu."
Olisit kiitollinen siitä, mitä hän tekee hyväksenne. Jos tarvitset häneltä vielä muutakin, niin pyydä kauniisti. Kukapa tietää, ehkäpä hän pystyy auttamaan.
Entä jos anoppi on tottunut ostamaan rahalla ihmisiä puolelleen, mutta miniä ei ole ollut ostettavissa? Eikä poikakaan enään? Ehkä anoppi on yrittänyt sanella rahan avulla/ päästä suosioon/pitää määräävän asemansa/lieventää puutteitaan? Ehkä miniä ei ole katkera, vaan pitää puolensa anoppia vastaan? Miniä ei selvästikään hyväksy jotain anopin toimintatapaa.
"...olisi tarvittu." Moni lapsiperhe kaipaa isovanhempien aikaa, mutta ei taloudellista tukea. Mikäli anoppi ei ole alkoholisti tms mikä asettaisi reunaehtoja yhteiselle ajalle.
Yksi onnellisen elämän osa on, että oppii hyväksymään muut sellaisina kuin he ovat.
Emme voi ikinä muuttaa ketään mieleiseksemme. Kasvattamamme lapsetkin ovat oman luonteensa mukaiset, pidämme siitä tai ei. Emme voi kasvattaa lapsistamme luovia ihmisiä, jos he eivät sitä synnynnäisesti ole, emme voi kasvattaa heistä lääkäreitä ja tuomareita, jos heillä on käden taidot mutta ei lukupäätä.
Emme voi muuttaa anoppia ymmärtämään omia tarpeitamme, voimme vain oppia ymmärtämään itse, että anoppi, tai kuka muu tahansa, on oma itsensä vikoineen ja ansioineen.
Jos jonkun ihmisen kanssa ei synny luottamuksellista yhteyttä, on siihen tyydyttävä.
Ei aina käy niin, että avioliiton mukana tuleva suku olisi mieleinen ja kiintyisi uuteen tulokkaaseen. Usein nousee ristiriitoja.
On vain hyväksyttävä. Kaikki olemme uniikkeja.
Oikeastiko kaikki pitäisi voida hyväksyä? Eiköhän sietäminen riitä. Itsensähän siinä myisi, jos yrittäisi kumartaa jokaista. Parempi pitää oma mielensä.
Kumarteletko kaikkia, jotka hyväksyt?
Eikö itsenäinesti ajatteleva ihminen voi hyväksyä ja selkä suorana toisen omalaatuisuutta.
Jos kemiateivät kohtaa, on se hyväksyttävä ja elettävä sen mukaan.
Enpä erityisesti olisi tekemisissä ihmisen kanssa, johon en voisi luottaa ja joka on eri aaltopituudella kuin minä.
Tilanne on vain hyväksyttävä ja siedettävä. Tarkoitan ehkä samaa asiaa kuin ykiykliyki.
Moniko uskaltaa?
Näkeekö kukaan itseään toisen silmin?
Kuinka totuus kohdataan?
Kenen totuus? Uskommeko toisen totuuteen?
Totuuksia on aina enemmän kuin yksi, sillä asiat nähdään eri puolilta. Itseään ei näe ulkopuolelta. Peili vääristää.
Se koskee myös aloittajaa.
Tämä aloittaja on ihan kipeä.
Ap:n kirjoitus on harhainen. Anoppi pelkää. Miksi pelkää, aillä pelkoon on aina aihetta.
Lisäksi Ap uhkailee vielä, että kertoo isoäidistä jotain ikävää lapsillekin, mutta vasta kun mummo on kuollut.
On aika hirveää tuhota omia lapsiaan mummon jälkeen, sillä niinhän tuossa tulee käymään.
Säälin anoppiasi ja samalla miestäsi ja lapsiasi, hän on äiti miehellesi, mummi lapsillesi, murhaat häntä elävältä.
Surullista tuossa aloittajan tarinassa on se, että anoppi on kertonut elämäntarinansa miniälleen tähän luottaen ja miniä käyttää sen luottamuksen väärin. Ilmeisesti anopin elämässä on tapahtunut kaikenlaista mitä nuoret eivät voi hyväksyä ja käyttävät nyt aseena häntä vastaan ja jopa uhkaavat tuhota omien lastensa lapsuusmuistot mummostaan. Raakaa peliä lapsiperheessä. Tarinasta paistaa kyllä läpi tämän miniän omakin elämä, kunhan ei jäisi elämättä tuota vihaa ja kostomieltä ylläpitäessä.
Mikä on totuus anopin elämässä ? Kerro susikukka.
Aloittajalla ei ole uskallusta kohdata totuuttaan.