Koen olevani nykyisin miehenä jo melko poikkeava, kun en tunne naiseni alapään karvojen haittaavan mitenkään itseäni. Olen käsittänyt että suurin osa kuitenkin ihan vaatii, että ajella pitää ja mieluiten kaikki. Olenko ihan pervo ja jälkeen jäänyt?
Vaaditteko te muut isät että vaimon pitää olla karvaton? Voisitteko olla suhteessa sellaisen naisen kanssa joka ei poista karvojaan?
Oli vaimoltanikin vaadittu karvojen poistamista silloin kun ei oltu vielä tavattu ja hänellä oli eri mies. En jotenkin käsitä.
Haluaako kaikki muut nykyisin jo karvatonta?
Vaaditteko karvattomuutta?
3
318
Vastaukset
- kllkuu
Ei halua!
- 15+17
Ensinnäkin, miehet eivät saa vaatia yhtään mitään sellaista. Mikäli molemmille sopii, nin kaikkeahan voi kokeilla.
Karvat ja karvattomuus kulkevat muodin mukaan kuten melkein kaikki muukin tässä maailmassa. Näissä asioissa muotia ei ohjata Pariisista vaan sitä muokkaa pornoteollisuus. Miehet (ja mikseivät naisetkin) ovat kosketuksissa nykyisin pornoon aikaisemmin ja enemmän kuin aikaisemmin (ainahan sitä o ollut, kautta aikojen), mikä on vääristänyt ja hämmentänyt ihmistenkäsityksiä. Esim. karvojen lisäksi anaaliseksi, monet miehet tuntuvat nykyisin kuvittelevan, että sitä voi "vaatia" naiselta itsestäänselvyytenä. - Guh
En vaadi.
Ainoastaan esiteineillä ei ole luonnostaan karvoja, eikä minua lapset kiinnosta seksuaalisesti. Alas kuule äijä ihmettelemään naisen luonnollista kauneutta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2504526Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1242961Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412722Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?741700Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1051543Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?
Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn171437- 521285
- 921216
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En2021067- 471055