Mustasukkainen epäily vaimoa kohtaan osoittautui todeksi

epätoivoinen isä

kirjoitin aikaisemmin kuinka epäilin vaimoani ja tarkistelin jopa pyykkikorista käytettyjä pikkareita. sain paljon paskaa palautetta mutta kuinkas kävikään.
kaikesta ei teidän irvileukojenkaan kannata päätäänaukoa sillä mustasukkaiselle ihmiselle elämä on ilman teidän naljailuakin yhtä helvetti.

kiitos niille joillekin fiksuille kanssaeläjille asiallisista kommenteista.

Tässä tulee nyt tositarinan loppu.

Nyt se sitten tapahtui. Vaimo jäi rysänpäältä kiinni. Tulin päivää aikaisemmin työmaatkalta enkä tietenkään ilmoittanut, halusin ylättää, toisin sanoen mustasukkaisuudessani todistaa jotain.
Ja niipä niin vaimo huusi ja vikisi vieraan miehen alla, paljastui vaimon esimieheksi.
Ensireaktio oli karhun pesis maila joka heilahti parikin kertaa. siinä meni yö putkassa vittumaisissa fiiliksissä.
Vieras muna siis seikkailut vaimossani jo pidemmaän aikaa.
haukkukaa mustasukkaiseksi hulluksi, naurakaa pienimunaiselle kaverille, luuserille joka ei pysty edes vaimoaan pitämään.
Onko tässä maailmassa enää rehellisiä ihmisiä. vittu mä olen tehnyt kaikkeni sen lutkan hyvinvoinnin eteen. Nyt alkaa jo epäilyttää on ko lapsetkaan omia.
ei jumankavita mies jaksa tallaista.
Minkä helvetin takia ei voi asiasta kertoa kun näyttöä on aikaisemminkin. miksi sen täytyy saatana nähdä omin silmin kun vaimoa pannaan kuin vierasta sikaa.
Ja teille kusipäisille irvailijoille, TOIVOTTAVASTI KOETTE SAMAN KOHTALON NIIN TIEDÄTTE PALJONKO SE NAURATTAA.
Kuinka voi enää luottaa ainoankaan naiseen.Onko teitä luotettavia turvallisia naisia.
Jatkosta en tiedä kuinka jaksan. Mielesä käy tapoja päättää päivänsä eikä se ole kaukana. Mitä mä teen en jaksa enää.
Viimeisenä tekona tein lahjoitus testamentin omistusosuudestani taloomme Lastenklinikan kummeille. siinäpä saa huora kaivaa 200tonnia jos ei aio taloa myydä.
Lapsia kä y sääli mutta en oikeasti jaksa välittää enää.

18

687

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • yghjklölkjh

      Et ole terve. Toivon että sinulla on läheisiä, jotka auttavat sinut hoitoon ja ohjaavat terveemmän elämän pariin.

      Kyllä joskut naiset pettää. Ja joskus miehet pettää. Todennäköisyys pettämiseen kasvaa silloin, jos ei luoteta silloinkaan, kun on uskollinen.

      Oletkos ajatellut, että puolisosi oli piiiiitkään sinulle ehkä uskollinen, ja silti joutui kestämään sinun ainaista syyttelyäsi? Etpä ole siinä vaiheessa uskollista vaimoa enää ansainnutkaan...

      Tai kenties hän olikin nainen, joka ei koskaan ole ollut sinulle uskollinen, tai kenellekään muullekaan... Hän ei siinä tapauksessa ole nainen, jonka takia kannattaa ihan liikoja surra. Hoitaa vain fiksusti lasten takia asiat.

      Joka tapauksessa, rauhoutu ja hakeudu terapiaan.

    • iweop

      Toivottavasti lapset eivät ole sinun. Kuka nyt haluaisi isäkseen väkivaltaisen idiootin.

      • jep jep

        Sun mielestä olis pitänyt taputtaa vaan käsiä yhteen ja hihkua onnesta kun sai vaimonsa kiinni rysän päältä?


      • Täh???
        jep jep kirjoitti:

        Sun mielestä olis pitänyt taputtaa vaan käsiä yhteen ja hihkua onnesta kun sai vaimonsa kiinni rysän päältä?

        Onko se pahoinpitelyn ja sekoilun vastakohta?
        Eikö voi käyttäytyä väkivallattomasti koskaan?


    • Tunteet jäässä

      No ensinnäkin minä en ymmärrä sinua. Miksikö?
      Siksi koska minä en ole välittänyt enään vuosiin kenestäkään niin paljon, että olisin mustasukkainen.
      Mutta jos puolisoni jäisi kiinni pettämisestä niin tietysti ottaisin heti eron, minullekin se olisi ainut oikea ratkaisu, saisin vapauteni takaisin.
      Eikä meillä ole edes yhteisiä lapsia jotka joutuisivat kärsimään.

      Yritä sinä kuitenkin, silloin kun voimia löytyy, huolehtia lastesi voinnista. He ovat kuitenkin syyttömiä äitinsä tekoihin. Älä tee nyt mitään peruuttamatonta!
      Elämä tulee vielä voittamaan sinunkin kohdallasi, löydät vielä jonkun joka on rakas ja uskollinen.

    • parempaan vaihtanut

      Tartuit pesäpallomailaan?
      Olet sekopäinen hullu ja jos exäsi on yhtään viisas hän tekee kaikkensa pitääkseen lapset kaukana sinusta. Todennäköisesti hakkaisit heitäkin joku päivä.
      Toivon että mustasukkaiset ihmiset pysyisivät yksin, heille kun ei kelpaa uskolliset eikä uskottomat puolisot, kaikenlaisten elämä on vain tuhottavaksi luotu.

    • ...

      Oletko suunnitellut kirjailijan uraa? Olihan tuossa fantasiaa. :)

    • hae apua

      Todella ikävää, että noin on käynyt. Kirjoitin sinulle edelliseen ketjuusikin. Toivoin, että hakisit apua. Toivon sitä edelleen.

      Jos kerran tuollaisen testamentin olet tehnyt, niin kiinnostaisi kuulla, miten perustelit siinä lasten jättämisen vaille lakiosaansa. Ihan vain yhtenä kysymyksenä.

    • epätoivoinen isä

      lastenlakiosasta en pääse enkä ehkä haluakkaan mutta muijan huoran laitan kärsimään rahallisesti

      • kleoz

        Sehän on vain tyytyväinen, kun pääsee sinusta. Ei se todellakaan ole kärsimystä, jos pääsee hullusta hakkaajasta eroon, vaikka menettäisi rahaa.


    • ....karseeta

      Käsittämättömiä ihmisiä täällä, huh huh. Jos aloittaja olisi nainen joka on käräyttänyt miehensä, olisi jopa miehen murhaaminen ollut oikeutettua.
      Mutta ei, nyt tässä haukutaan tämä petetty osapuoli....kyllä suomalaiset naiset on kamalia, oikeesti.

      • parempaan vaihtanut

        Sanoisin silloin täysin samaa. Juttusi kertoo enemmän sinun asenteesta.


    • Miukunen....

      Olen todella pahoillani puolestasi.

      Ymmärrän täysin tunteesi. Olen ollut pettäjä ja myös petetty. Jos olisin yllättänyt mieheni rysän päältä, en takaa mitä olisin tehnyt. Olisin voinut siinä tunnekuohussa käyttää vaikka pesäpallomailaa.

      Nykyjään minä luotan mieheeni ja mieheni luottaa minuun. Me pystyimme jatkamaan, mutta töitä se vaati. Asuimmekin erillään välillä. Uskollisia naisia ON olemassa. Sinun täytyy uskoa ja jaksaa. Hae keskusteluapua, sinä tarvit sitä.

      Olet saanut paljon ilkeitäkin vastauksia. Minä en usko että olet hullu, vain petetty ja katkera. Voimia aloittajalle kovasti.

    • rthjkkhh

      Ettekö te pöljät tosiaan tajua, että tää on pelkkä trolli. Ap on tylsistynyt ja kirjoittelee lämpimikseen ja ääliöt vastailee sille aivan tosissaan.

      • pöllimys

        Mitä sillä on väliä onko trolli vai ei ? Tällaisia tapauksia on pilvin pimein, joten hyvä vaan, että niistä puhutaan. Monille tällaiset sadut, jos tämä nyt satu edes onkaan, ovat kuitenkin totisinta totta ja omassa elämässä tapahtuvaa.


    • Anonyymi

      ei ole luotettavia naisia olemassakaan. naiset kaipaa tutkitusti paljon seksuaalista vaihtelua ja yksi mies ei koskaan riitä. en naisten kanssa halua olla, he ovat vitsejä. mutta ennen kaikkea he ovat likaisia huoria.

    • Anonyymi

      Jos asia on kuten kerroit niin todella ikävää. Mutta ei kai nyt aikuinen mies voi sentään käyttäytyä kuten sinä teet.
      Näitä tapahtuu koko ajan ja usein kun puoliso on mustasukkainen turhasta niin toinen alkaa kyllästymään ainaisiin epäilyihin ja lopulta on uskoton kun siitä jo on haukuttu koko ajan vaikka on ollut uskollinen .
      Ja ei se avioliitto kaadu munan kokoon , ainoastaan usein juuri epäilyihin turhasta kuka jaksaa aina selitellä missä on ollut ja kenen kanssa .
      Mene psykiatrin puheille , ja lopeta epäilemästä sitäkin että josko lapset ovat sinun, sillä kyllä he sinun ovat sen tiedät itsesekkin.
      Ehkä terapia auttaa sinua ymmärtämään hieman omaakin osasi asiassa, ja kun nyt näin on niin ero on paras , koska näytät hoitavan asioita väkivallalla . Se voi painaa vaakakupissa paljon kun tulee kyse lasten olemisesta sinun luonasi .
      Kokoo ittes

      • Anonyymi

        Se on jo eronnut aika päiviä sitten, aloitus 10 vuoden takaa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Minkähän takia ns. persuille ei tunnu työ maistuvan?

      Vaikuttavat olevan joutoväkeä syystä tai toisesta  – työttömiä tai työeläkeloisia. Muiden rahoilla pötköttelevää väkeä,
      Maailman menoa
      83
      4443
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      24
      3198
    3. Miksiköhän vasemmistossa on niin paljon ns. tapatyöttömiä ja muita köyhiä?

      Tokihan Minja Koskela oli sitä mieltä, että ei terveenkään ihmisen ole pakko tehdä töitä, sitä neuvoa moni vassu noudatt
      Maailman menoa
      39
      2874
    4. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      116
      2665
    5. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      17
      2519
    6. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      43
      2437
    7. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      13
      2314
    8. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      113
      2265
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2045
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      28
      1717
    Aihe