Koiranpentuja vain luotettavalta kasvattajalta!

Olimme ottamassa perheeseemme koiranpentua. Apulan sivuilta löysimme ilmoituksen koirasta, joka tuntui sopivat juuri meille. Kaikki tuntui olevan ok. Ilmoituksessa luvattiin pentupakettia, ja puhuttiin kauppakirjoista ja eläinlääkärin todistuksista. Oli perhettä, ja koirat tottuneet lapsiin jne.
Soitin ilmoituksessa olevaan numeroon, ja nainen vaikutti ihan asialliselta. Ihmettelin tosin, kun hän ei tuntunut olevan juurikaan kiinnostunut siitä, millaiseen perheeseen koira on tulossa. Sovimme, että käymme koiria katsomassa, kunhan mietimme meille sopivan päivän. Matkaa oli satoja kilometrejä.

Kun soitin seuraavana päivänä, koiria ei tuntunut enää olevan juuri jäljellä. Kaikki pennut olivat lähes varattuja, ja ehkä muutama vielä olisi vapaana. PItäisi olla nopea. Hän ei voinut kuitenkaan pitää meille koiraa viikkoa varattuna, jolloin olisimme koko perheellä päässyt pentua katsomaan. Oli päästävä nopeasti, jos halusimme pennun.

Tässä vaiheessa alkoi hälytyskelloni soimaan. Jo se, että sekarotuisen koiran hinta oli 800€ mietitytti, mutta kahden rodun sekoitus tuntui kuitenkin kivalta. Sitten tuli ilmi, että henkilöllä oli käytössään prepaid-liittymä. Aloin tarkemmin googlettamaan nimeä, ja niinhän löysin epäilyksilleni vastinetta. Harmitti vain, kun suuri osa näistä kirjoituksista oli suljetuilla koira-aiheisilla sivustoilla, joten kaikki eivät näitä näe, elleivät osaa etsiä.

Oli myös muutama muu juttu, joka sitten lopullisesti sinetöi päätöksemme olla ottamatta tältä kasvattajalta koiraa. Itse pentu oli äärettömän suloinen, ja koko perhe oli surullinen, koska jo olimme niin varmoja pennusta. Toisin kuitenkin sitten kävi.

Haluan nyt vain viedä tätä viestiä eteenpäin, jotta olkaahan tarkkoina! Se ei välttämättä riitä, että pääsee pentua ja emoa katsomaan, koska nämä ihmiset osaavat jo kyllä vedättää. Kaikki jo kuitenkin osaavat varoa niitä, jotka peräkontista pentuja kauppaavat, mutta epäilkää silti, vaikka kaikki tuntuisi päällisin puolin olevan kunnossa.

Kukaan oikea koiraihminen ei loukkaannu, jos asioita tonkii perin pohjin. Oikeat koiraihmiset ovat tyytyväisiä, jos ostaja on niin valveutunut, että haluaa olla varma koiran alkuperästä ja elinoloista.
380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Ihmisten valistuessa pentutehtailuasiassa, "valistuvat" myös monet ammattimaiset tehtailijat ja osaavat näyttää ulospäin kunnollisilta ja vastuuntuntoisilta pennuttajilta.

Olihan tuossakin noita juuri oikean kuuloisia "taikasanoja", kutenmainitsitkin; pentupaketti, lääkärintodistus ja kauppakirja.

Kiireellisyydellä tietysti yritetään saada ostaja tekemään kiireellinen, harkitsematon päätös, ei ole aikaa esim. selvittää myyjän tai pennun ja sen vanhempien taustoja. Prepaid-liittymä ja tosi kova hinta koirasta myös johtavat oikeille jäljille, mitä sitten googlaamalla löytyikään(?), vaikka yleisempää lie, että hinta on halvempi kuin normisti.

Voisit vaikka postata tarinasi tänne ja tykätä sivusta fb:ssä jos käytät?

http://www.halpapentu.fi/

Tuolla on muitakin tarinoita:

http://www.halpapentu.fi/tarinoita/tositarinoita/

Ja vinkkejä miten kiertää pentutehtailijat:

http://www.halpapentu.fi/pentutehtailu/pentutehtailun-tuntomerkit/

Kiitos vielä kun kirjoitit! Näillä pienillä teoilla asiaa voidaan saada paremmalle tolalle :)

Äänestä

että kopsaisit ja liittäisit osan näistä löytämistäsi kokemuksista sieltä suljetuilta palstoilta tänne? Tai ainakin linkit jotta löytäisi edes keskustelualueet ja/tai sen epäluotettavaksi osoittautuneen "kasvattajan" nimen. Näin olisi helpompi löytää ja todeta asianlaita sekä varoa moista "kasvattajaa"...

Äänestä
  • Mä laitan tähän sen linkin, jonka itse ensimmäisenä löysin. Tämän perusteella voi sitten kirjautua kyseiselle sivulle, jos haluaa lukea tämän kasvattajan "aikaansannoksista". Siellä on ihan oma osio tehty, jossa nämä "uhrit" ovat kokemuksiaan vaihtaneet.
    Kuulin myös, että uusimmassa Koiramme- lehdessä olisi jokin kurinpitolautakunnan antama lausunto tästä kasvattajasta.

    Mutta tässä tämä linkki (joka on siis ihan avoimesti nähtävillä ilman kirjautumista)
    http://www.siperianhusky.info/keskustelu/index.php?topic=7245.0

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Cockapoo1 kirjoitti:

Olimme ottamassa perheeseemme koiranpentua. Apulan sivuilta löysimme ilmoituksen koirasta, joka tuntui sopivat juuri meille. Kaikki tuntui olevan ok. Ilmoituksessa luvattiin pentupakettia, ja puhuttiin kauppakirjoista ja eläinlääkärin todistuksista. Oli perhettä, ja koirat tottuneet lapsiin jne.
Soitin ilmoituksessa olevaan numeroon, ja nainen vaikutti ihan asialliselta. Ihmettelin tosin, kun hän ei tuntunut olevan juurikaan kiinnostunut siitä, millaiseen perheeseen koira on tulossa. Sovimme, että käymme koiria katsomassa, kunhan mietimme meille sopivan päivän. Matkaa oli satoja kilometrejä.

Kun soitin seuraavana päivänä, koiria ei tuntunut enää olevan juuri jäljellä. Kaikki pennut olivat lähes varattuja, ja ehkä muutama vielä olisi vapaana. PItäisi olla nopea. Hän ei voinut kuitenkaan pitää meille koiraa viikkoa varattuna, jolloin olisimme koko perheellä päässyt pentua katsomaan. Oli päästävä nopeasti, jos halusimme pennun.

Tässä vaiheessa alkoi hälytyskelloni soimaan. Jo se, että sekarotuisen koiran hinta oli 800€ mietitytti, mutta kahden rodun sekoitus tuntui kuitenkin kivalta. Sitten tuli ilmi, että henkilöllä oli käytössään prepaid-liittymä. Aloin tarkemmin googlettamaan nimeä, ja niinhän löysin epäilyksilleni vastinetta. Harmitti vain, kun suuri osa näistä kirjoituksista oli suljetuilla koira-aiheisilla sivustoilla, joten kaikki eivät näitä näe, elleivät osaa etsiä.

Oli myös muutama muu juttu, joka sitten lopullisesti sinetöi päätöksemme olla ottamatta tältä kasvattajalta koiraa. Itse pentu oli äärettömän suloinen, ja koko perhe oli surullinen, koska jo olimme niin varmoja pennusta. Toisin kuitenkin sitten kävi.

Haluan nyt vain viedä tätä viestiä eteenpäin, jotta olkaahan tarkkoina! Se ei välttämättä riitä, että pääsee pentua ja emoa katsomaan, koska nämä ihmiset osaavat jo kyllä vedättää. Kaikki jo kuitenkin osaavat varoa niitä, jotka peräkontista pentuja kauppaavat, mutta epäilkää silti, vaikka kaikki tuntuisi päällisin puolin olevan kunnossa.

Kukaan oikea koiraihminen ei loukkaannu, jos asioita tonkii perin pohjin. Oikeat koiraihmiset ovat tyytyväisiä, jos ostaja on niin valveutunut, että haluaa olla varma koiran alkuperästä ja elinoloista.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu