Kuunnelkaapa Dave Brubeckin Time Out (1959) albumilta kappaletta Kathy`s Walz .Jossain minuutin kohdalla Brubeck lyö koskettimille soinnut ja melodiaa joilla joku muu tienasi miljoonia viisi vuotta myöhemmin.
No sattumaa varmaankin.Toisaalta McCartneyt isä ja poika harrastivat pianon soittoa,isä tanssiyhtyeessäkin.Levynkeräilijöitäkin oltiin. Kun etiäinen vuosia myöhemmin heräsi henkiin , se tapahtui myös pianolla jossain takahuoneessa Paulin muistelmien mukaan.
Outo etiäinen
13
77
Vastaukset
- pidä paussi
On tosi outo etiäinen, enkä jaksa uskoa All My Lovingin mitenkään saaneen tästä apuja. Paul olisi siitä kyllä maininnut jossain niissä monissa haastatteluissa mitä on antanut. Eri juttu on tietysti tiedostamattomat lainat, piru tietää sellaisista, sillä on aika paljon eripituisia musiikkipätkiä, mitkä kaukaisesti, enemmän tai vähemmän, muistuttavat jotain toista. Beatlesit itsehän kertoivat lainanneensa sieltä sun täältä kaikenlaista, mutta se mitä sitten he tekivät ja saivat aikaan oli kyllä täysin heidän omaansa, ja tietysti oli, eivät kai muuten olisikaan kaikkien aikojen suosituin yhtye. Naurettava ja surkuhupaisa episodi oli se, kun Johnin sankarin Chuck Berryn kustantaja uhkas oikeustoimilla, koska Come Togetherissä on rivi "here come old flat top", jollainen rivi on myös jossain Berryn piisissä...Berry olis voinut puuttua asiaan, mut kuten tunnettua, äijä on hieman omalaatuinen ja itsekäs. Beatlesin jälkeen Harrisonia syytettiin aivan yhtä päättömästi lainanneensa My Sweet Lordiin vanhaa Chiffons piisiä, She"s So Fine. Nykypäivänä aika moni joutuis oikeuteen, jos noilla perusteilla alettais kuunteleen levyjä...mutta Beatlet olivat ja ovat yhä niin suuri juttu, et shakaalit ulvovat aina sillon tällöin...tälläkin sivulla yksi... :)
- sibelius forever
kathy's walz ilmestyi 1959(time out albumi) joten faijansa kanssa mccartney ei ainakaan ole biisiä kakarana kuunnellut tai pianoa soitellut.
- s f
ja sitten se että kathys walssissa on kyllä samaa melodiaa kuin all my lovingissa mutta vain noin puolet a osasata. ei missään nimessä koko pätkää.
- s f
s f kirjoitti:
ja sitten se että kathys walssissa on kyllä samaa melodiaa kuin all my lovingissa mutta vain noin puolet a osasata. ei missään nimessä koko pätkää.
- klassisen palatsiin!
Kuunnelkaa poppifanit klassista, sivistytte! Joutavat horinat tusinahemmojen lapsuuden pimputteluista menettävät mielenkiintonsa.
- Teisco
Minähän kirjoitin:"No sattumaa varmaankin".Toisaalta kuulemme yhdeksän oikearvoista nuottia Maccalle valmiiksi soinnutettuna .Vain sävellaji on toinen , joka olisi muutenkin pitänyt transponoida.
Ehkä pianoon tuli nojailemaan parhaalla luomishetkellä joku jatsari ja teosta opiti jatkaa omin eväin.
Ainahan ei tietenkään voi olla varma omankaan sävellyksen alkuperästä. Macca on avoin vaikutteille ja kierteli Yesterdayn tehtyään siellä täällä kyselemässä oletko kuullut tätä ennen.Kukaan ei ollut ja se siis voitiin levyttää. - s f
no juu.
dm g c on soinnut ja aika paljon melodia "lyö" /siirtyy aina sointujen pääsävelilille , eli todella yleinen sointukulku ja sointujen pääsävelille kulkee, ei intervallihyppyjä. ei tartte kathys valssia kunnella säveltääkseen all mylovingin. - xxxxxxxxxxxxxxx
ja silti huomaa, miten etiäinen tuo on, käyttökelvoton. Easylistening jassia. Tekijä hukkasi paitsi melodian myös valssin teosta tehdessään.
- klassisen palatsiin!
Kuunnelkaa poppifanit klassista, sivistytte! Joutavat horinat tusinahemmojen lapsuuden pimputteluista menettävät mielenkiintonsa.
- s f
kieltämättä kathys walssissa on plajon samaa kuin all my lovingissa. tunnelmaa taiteellista ideaaa ym. ja huomattavasti enemmän hienoja melodisia kuvioita muuntelua ym. mutta mutta mutta. paul on tehnyt all my lovingin jossa on kertakaikkisen voimakas melodia. melodia joka TarkoiTTaa jotain. jossa on voimaa ja energiaa, joka jää ihmisten mieleen. jazzarit voi pimputella tylsiä kuvioitaan vaikka kuinka plajon. nobody cares.
all my loving on maailman mluokan melodia.
kathys walssai ei tunne kukaan. - klassisen palatsiin!
Kuunnelkaa poppifanit klassista, sivistytte! Joutavat horinat tusinahemmojen lapsuuden pimputteluista menettävät mielenkiintonsa.
- Neekerijazz
Kyllä tuo lyhyt pätkä voi olla förattu .Se on kymmeniä vuosia puhuttanut jazz-väkeä kun silläpäällä on oltu.Muuten instrumentaalikappaleesta ja pop-laulelmasta on vaikea löytää mitään yhteistä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mies kateissa Lapualla
Voi ei taas! Toivottavasti tällä on onnellinen loppu. https://poliisi.fi/-/mies-kateissa-lapualla1115815Poliisi tutkii murhaa Paltamossa
Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta323917- 823332
Jos me voitais puhua
Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä182946Jenna meni seksilakkoon
"Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t2501997Joo nyt mä sen tajuan
Kaipaan sua, ei sitä mikään muuta ja olet oikea❤️ miksi tämän pitää olla niin vaikeaa?871963- 1411758
Olipa ihana rakas
❤️🤗😚 Toivottavasti jatkat samalla linjalla ja höpsöttelykin on sallittua, kunhan ei oo loukkaavaa 😉 suloisia unia kau81686Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."
Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui391685Vain yksi elämä
Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu881529