Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

koolla on väliä

Tämä asia on melko pitkälle tottumuskysymys.
Olin näet tavattoman pitkään ollut kiinnostunut eräästä miehestä. Jo hänen äänensä puhelimessa sai minut lämpenemään;) Saati lähellä olo muuten. Kun useamman kuukauden jälkeen pääsimme vaiheeseen, jossa vaatteet lensivät pois..niin voih, penis oli pikkuruinen. Ja vielä ylös päin kapeneva, terska oli kuin kirsikkatomaatti.
Hienotunteisena naisena olin TOTTAKAI hiljaa ja innostunut. Mutta täytyy sanoa, että fiilis meni.
Suihinottokin oli kuin olisi lakupötköä pitänyt suussaan. NO..suhde päättyi sitten hyvinkin vikkelään.

Edellisillä kumppaneillani oli huomattavasti suurempi kalu. Suurempi on esteettisesti kauniimpi ja huomattavasti paremman tuntuinen niin suussa kuin..no te tiedätte.

Pinnallista tai ei, mutta viriilinä naisena toimiva seksisuhde on suhteessa merkittävä asia.
Eikä se toimi, jos mies itsekin kutsuu kaluaan pieneksi paloletkuksi.
289133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 28

Vanhimmat

Sinullahan on kireääkin kireämpi vittu,johon ämpärinkin voisi upottaa ja rinnat ovat ylväät kuin beduiinin juomaleilit saharan ilta-auringossa.
Naamasi on hehkeä kuin kukkakaali ja väkkäräsääresi suorastaan huutaa luoksesi.Perseesi on kuin persikan puolikas kookaupan jätelavalla,niin ihanan löysä ja pehmeän tuntuinen,jota ei ole liikunnalla turhaan pilattu.Sinä kouluja käynyt ja sivistystä hankkinut olet siinä vuokra-asunnossasi talosi oikea helmi.

Äänestä
  • Niin aivan. Totuus tekee kipeää. Ja sinä nähtävästi et kestä sitä.

    Äänestä

  • blondi3 kirjoitti:

    Niin aivan. Totuus tekee kipeää. Ja sinä nähtävästi et kestä sitä.

    :)!!!

    Äänestä

Tottahan se on.Jos sinulle ei sellainen keppi tunnu missään niin sinulla on yksinkertaisesti sellainen ränni johon tarvitaan isompaa.Toinen juttu olisi jos omistaisit tiukan pimperon niin aivan varmasti riittäisi tämäkin tikkari.Ei meilläkään kaikilla samanlainen pimpero ole.Jos omistat tiukan tavaran niin alapa sinne survomaan edes keskiverto kalua niin kipeää tekee.Ei kiitos.Teillä ei vain sattunut vehkeet kohdilleen.Etsi pilluasi vastaava paloletku.

Äänestä
  • Oletko tosissasi sitä mieltä., että jokaisella tiukan pimperon omaavalla naisella on pienimunainen mies. Salli minun nauraa.

    Kokeilepa lykätä lyijykynä puoleenväliin märkää pimperoasi, kuten sitä niin sievästi kutsut. Nouse seisomaan ja katso pysyykö kynä sisälläsi.
    Jos pysyy, niin pimperosi on tiukka jos ei , niin hanki geishapallot.

    Kirjoitin, että iso tuntuu paremmalta. En kirjoittanut, että pienikään olisi tuntunut huonolta. Makunsa kullakin. Myös minulla.

    Kasva sinä aikuiseksi ja hyväksy se, että miehelläsi on pieni muna. Minun ei tarvitse.

    Äänestä

  • blondi kirjoitti:

    Oletko tosissasi sitä mieltä., että jokaisella tiukan pimperon omaavalla naisella on pienimunainen mies. Salli minun nauraa.

    Ettet vain???Elämä on kivaa,nuorilla ja vähän vanhemmillakin?Eikös vaan?...älä anna surun musertaa.Kyllä sinuakin joskus ehkä onnistaa.Vai mitä?

    Äänestä

  • blondi kirjoitti:

    Oletko tosissasi sitä mieltä., että jokaisella tiukan pimperon omaavalla naisella on pienimunainen mies. Salli minun nauraa.

    Kokeilepa lykätä lyijykynä puoleenväliin märkää pimperoasi, kuten sitä niin sievästi kutsut. Nouse seisomaan ja katso pysyykö kynä sisälläsi.
    Jos pysyy, niin pimperosi on tiukka jos ei , niin hanki geishapallot.

    Kirjoitin, että iso tuntuu paremmalta. En kirjoittanut, että pienikään olisi tuntunut huonolta. Makunsa kullakin. Myös minulla.

    Kasva sinä aikuiseksi ja hyväksy se, että miehelläsi on pieni muna. Minun ei tarvitse.

    Ymmärrän tasan mikä isossa kalussa viehättää.
    Itse diggaan isoja tissejä niin kuin monet miehet ja sehän vasta hullua onkin, eihän tisseillä ole mitään tekemistä yhdynnän kanssa!
    Toiset valitsee isotissisiä kumppaneita toiset iso kaluisia, Yes!

    Äänestä

näin se on, tottumiskysymys hyvin pitkälle. Ja jos puhutaan parisuhteesta ja sen rakentamisesta, on moni muukin seikka siinä tottumiskysymys.

Jos on ihmisestä oikeasti kiinnostunut, kannattaisi olla kärsivällinen, katsoa hiukan peiliinkin ja miettiä mitä itse voisi vielä oppia ja yhdessä opetella.

Toivottavasti kerroit miehelle, mikä sai sinun tunteesi jäähtymään. Hän näet ansaitsisi tietää, ettei menettänyt mitään erotessanne.

Äänestä
  • Aikuinen ihminen tietää mitä haluaa, eikä tyydy vähempään. JOs on todellakin rakastunut, niin se pienempikin kikkeli kelpaa. Mutta jos tunteet ovat vasta ihastumisen asteella (hukassa) ja jo peniksen koko häiritsee, niin mitä siinä ihmettelemään.

    Aikuinen ihminen osaa myös päättää ihmissuhteen sivistyneesti. Siihen ei kuulu toisten ihmisten ruumiinosien vähättely.

    Katsokaapa kaikki peiliin. Varmasti valikoitte kumppaninne osittain ulkonäön perusteella. Kellä on liian suuri perse, kenellä huono iho. Toisella länkisääret, jollakin hörökorvat. Joku on lauta , toinen änkyttää. ja sitten liian suuret piparit ja pienet mulkut

    Äänestä

  • tiina kirjoitti:

    Aikuinen ihminen tietää mitä haluaa, eikä tyydy vähempään. JOs on todellakin rakastunut, niin se pienempikin kikkeli kelpaa. Mutta jos tunteet ovat vasta ihastumisen asteella (hukassa) ja jo peniksen koko häiritsee, niin mitä siinä ihmettelemään.

    Aikuinen ihminen osaa myös päättää ihmissuhteen sivistyneesti. Siihen ei kuulu toisten ihmisten ruumiinosien vähättely.

    Katsokaapa kaikki peiliin. Varmasti valikoitte kumppaninne osittain ulkonäön perusteella. Kellä on liian suuri perse, kenellä huono iho. Toisella länkisääret, jollakin hörökorvat. Joku on lauta , toinen änkyttää. ja sitten liian suuret piparit ja pienet mulkut

    ..kunhan käyty peittojen alla niin homma menee uuteen harkintaan... ehkä vaihtoon.

    Nykyisellä rakastajattarellani on todella pieni ja minulla siihen sopiva.. hän on voimistelija - tanssija - ette usko millainen lihaskimppu "se" voi olla. Ehdottomasti koolla on väliä, mutta kunhan löytää sopivan parin
    Meillä niin upeaa kun yritämme pikkuhiljaa saada kaluni sisään.

    Äänestä

  • Hape kirjoitti:

    Olin yhteen aikaan erään balettitanssijan kanssa ja koska nainen oli laiha kuin silakka, oli pillukin ohut, sellainen kuihtunut,se ei ollut mitään. Oli nyt vähän lihasta, mutta ei mitään ympärillä, koetti se puristaan mutta kun ei koko naisesta saanut mitään käteensä, en minä viihtynyt. Kyllä minä pidän pehmeistä naisista ja pulskalla olen parhaan pillun tavannut, näin se on.

    Äänestä

Mielelläni kuulisin jotain arviomittoja tms.. en nyt tiedä yhtään minkä kokoisen munan koit pieneksi? Itse olen enempi kiinnostunut, ite asiassa hyvinkin kiinnostunut. Harvemmin naiset sanoo nimittäin esim arviona senteissä miten pieni se oikeasti oli.. paksuus kenties jotain miehen peukalon luokkaa vai sentään paksumpi?

Ja sit toinen et minkä kokoinen ois paras kautta sopiva?

Itsellä nyt sattuu oleen sellanen 16cm pituutta ja 4 - 4.5 leveyttä... ei mela mut ei vissii ihan tikkarikaan.. kait...

Äänestä
  • Meitsillä löytyy täsmälleen samaa kokoluokkaa ja näitten keskustelujen pohjalta sanoisin että sopiva on semmoinen 18-22cm.Sitä pienempien on turha yrittää.Täytyy tyytyä omaan käteen.Huokaus!

    Äänestä

  • Niin, kyllähän se mainittiin että koko oli sama kuin lakupötköllä.

    Mahtavaa että kerrankin ON joku konkreettinen vertailukohde.

    Äänestä

  • seppo kirjoitti:

    Meitsillä löytyy täsmälleen samaa kokoluokkaa ja näitten keskustelujen pohjalta sanoisin että sopiva on semmoinen 18-22cm.Sitä pienempien on turha yrittää.Täytyy tyytyä omaan käteen.Huokaus!

    Mun miehellä on 15cm/5cm ja se tyydyttää mut sillä täysin....ei pienintäkään syytä valittaa.
    Ollaan oltu yhes kaksi vuotta ja seksi vain paranee. Kyllä säkin vielä löydät sen naisen , jonka kans vehkeet sopii yksiin. Tsemppiä :)

    Äänestä

  • ymmärtäminen kirjoitti:

    Niin, kyllähän se mainittiin että koko oli sama kuin lakupötköllä.

    Mahtavaa että kerrankin ON joku konkreettinen vertailukohde.

    Lakupötkön kokoinen? Onko kyseessä Pepe vai Iso-Pepe lakupötkö? Meitä on moneksi. Kaikille löytyy sopiva koko ;)

    Äänestä

Koolla on aina väliä kun aletaan puhua ääripäistä: parin sentin katkarapu itkettää ihan yhtä paljon kuin metrinen halko. keskimitta on paras tai sitä HIEMAN suurempi! pimpeissä varmaan sama, eli ämpäri ei tunnu ja sieraimenkokoiseen ei mahdu:) pimppaa voi treenata ja kait sitä munaakin ja jos oikein ahdistaa niin leikellä 'sopivamman' kokoiseksi. eikä se pelkkä varsi vaan se myös miten sitä heiluttaa...

Äänestä
  • Näinhän se on.

    Sama juttu muunkin pituuden kanssa. Jos mies on "normaalipituinen", niin mikäs siinä. Jos taas pituutta on vain vaikka 150cm sitä on melkoinen kääpiö ja ei ole kivaa.

    Ja 220-senttinen mies ei löydä vaatteita tai kenkiä muuta kuin teettämällä. Eikä kaikki normaalimittaiset naisetkaan viihdy niin pitkän miehen seurassa.

    Tai paino. Ei ole hyvä olla alipainoinen rääpäle eikä myöskään hirveä läski.

    Kultainen keskitie on useimmiten melkein kaikessa se paras :)

    Äänestä

Entä jos se oli normaali ja sinulla oli kuin lato..??

Äänestä

haepas kaupasta nakkipaketti. Niitä ihan tavallisia hk:n nakkeja, miehen sormen pituisia,laita kirsikkatomaatti nakin päähän. Siinä teille mittaa ja mallia, kun niiiin kiinnostaa. Samoin iso pepe-laku kuvaa tätä vehjettä, paksuudeltaan. Ei siis paksu pepe.

Näin. Ja huolehtijoille tiedoksi. Suhde kesti vielä muutaman kuukauden ensimmäisen nakkikokemuksen jälkeen. Ja "nakki" ei ollut ainoa syy eroon.

En odota kuuta taivaalta peniksen muodossa, tommonen 12 cm ja 3,5 -4 cm kalu on musta mukava.
Samoin kuin suuremmatkin.

Äänestä
  • Täällähän on harvinaisen fiksu blondi! Kuhan ei mikään nakki satu olemaan niin kyllä se riittää! Niin ajattelee onneksi mun tyttis, vaikka ei paljoo tuota mainittua kummempi heppi oo itelläkään mut kyllä tuntuu tykkäävän kun sitä osaa jotenkuten heiluttaa eikä minuutin eikä kahen jälkeen oo sippi;)

    Äänestä

  • tepi kirjoitti:

    Täällähän on harvinaisen fiksu blondi! Kuhan ei mikään nakki satu olemaan niin kyllä se riittää! Niin ajattelee onneksi mun tyttis, vaikka ei paljoo tuota mainittua kummempi heppi oo itelläkään mut kyllä tuntuu tykkäävän kun sitä osaa jotenkuten heiluttaa eikä minuutin eikä kahen jälkeen oo sippi;)

    No ei mullakaan järin iso ole,uut löytyy siltä mittaa silti n.18cm ja paksuutta 4cm.Ihan keskimittainen.

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    No ei mullakaan järin iso ole,uut löytyy siltä mittaa silti n.18cm ja paksuutta 4cm.Ihan keskimittainen.

    et mitkä on jaakko pojan mitat..Ja ne olivatkin tärkeä piste tälle keskustelulle.

    Ja voitte olla varma, et ei tarvitte hilman kahta kertaa täällä pyytää jaakon e-mailia, kun jo se tulla tupsahtaa.

    Äänestä

  • Jaakko kirjoitti:

    No ei mullakaan järin iso ole,uut löytyy siltä mittaa silti n.18cm ja paksuutta 4cm.Ihan keskimittainen.

    Tiedoksesi:Kalus ei oo keskimittainen , vaan n.3cm pidempi keskimääräistä.Paksuus keskiarvoluokkaa.

    Äänestä

  • Noudatin neuvoasi ja ostin nakkeja ja pikkutomaatteja. Samalla oli sitten tilaisuus verrata. Eipä ole omani juuri kummempi. Siis kooltaan.

    Jostain syystä vaimo ei ole kuitenkaan koskaan moittinut kokoani saati taitojani. Hänen paikkansa tuntuu myös ihan tiukalta ympärilläni. Tiedän kyllä, että hän on treenannut jokaisen synnytyksen (3 kpl) jälkeen. Ennen niitä ei tarvinnut edes treenata.

    En omista urheiluautoa.

    Äänestä

  • Olenpa nähnyt naisen masturboivan juuri tollasen nakin paksusella sauvalla. Ja näytti tuottavan kovasti nautintoa. Kuitenkin nainen ei ollut mitenkään erikoisen tiukka, pari sormea meni sisään helposti, kolmas vain vaivoin. Sormetuksessakin yksi oli parempi kuin kaksi. Liekkö herkempi tapaus sitte.

    Äänestä

vaan neidillä itellään olla vähän liian väljät paikat...Liikaa kulutettu?

Äänestä
  • Aina sitä oppii uutta. Olen tähän asti luullut, ettei pillu käytöstä kulu, tai tule väljäksi. Voitelukin sillä on omasta takaa, oikea kestovoitelu. Mutta tietäjät näyttävät olevan eri
    mieltä. Sääli.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

blondi kirjoitti:

Tämä asia on melko pitkälle tottumuskysymys.
Olin näet tavattoman pitkään ollut kiinnostunut eräästä miehestä. Jo hänen äänensä puhelimessa sai minut lämpenemään;) Saati lähellä olo muuten. Kun useamman kuukauden jälkeen pääsimme vaiheeseen, jossa vaatteet lensivät pois..niin voih, penis oli pikkuruinen. Ja vielä ylös päin kapeneva, terska oli kuin kirsikkatomaatti.
Hienotunteisena naisena olin TOTTAKAI hiljaa ja innostunut. Mutta täytyy sanoa, että fiilis meni.
Suihinottokin oli kuin olisi lakupötköä pitänyt suussaan. NO..suhde päättyi sitten hyvinkin vikkelään.

Edellisillä kumppaneillani oli huomattavasti suurempi kalu. Suurempi on esteettisesti kauniimpi ja huomattavasti paremman tuntuinen niin suussa kuin..no te tiedätte.

Pinnallista tai ei, mutta viriilinä naisena toimiva seksisuhde on suhteessa merkittävä asia.
Eikä se toimi, jos mies itsekin kutsuu kaluaan pieneksi paloletkuksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu